Ero sivun ”Pekka Haavisto” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
→‎Suomalaisten lasten ja naisten kotiuttaminen Al-Holin pakolaisleiriltä: Kh. Valiokunnan puheenjohtajan puolueen mainitseminen tässä yhteydessä antaa asenteellisen vaikutelman, joten pois. Löytyy joka tapauksessa henkilöartikkelista.
p →‎Toiminta kansainvälisissä tehtävissä: Tämä taisi puuttua? Mutta silloin virke pitäisi ehkä muotoilla uudelleen?
Rivi 65: Rivi 65:
=== Toiminta kansainvälisissä tehtävissä ===
=== Toiminta kansainvälisissä tehtävissä ===
[[Tiedosto:Pekka Haavisto 2011 - O202.jpg|thumb|250px|Pekka Haavisto vihreiden vaalimökillä Helsingissä huhtikuussa 2011.]]
[[Tiedosto:Pekka Haavisto 2011 - O202.jpg|thumb|250px|Pekka Haavisto vihreiden vaalimökillä Helsingissä huhtikuussa 2011.]]
Pudottuaan eduskunnasta Haavisto toimi [[Yhdistyneet kansakunnat|YK:n]] tehtävissä. Hän vastasi YK:n köyhdytettyä [[uraani]]a koskevista kenttätutkimuksista [[Kosovo]]ssa, [[Montenegro]]ssa, [[Serbia]]ssa ja [[Bosnia-Hertzegovina]]ssa.<ref name=em/> Vuosina 2000–2006 Haavisto johti [[Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelma|YK:n ympäristöohjelma]] UNEP:n tutkimuksia eri konfliktien ympäristövaikutuksista.<ref name=em/><ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.scientificamerican.com/article.cfm?id=cleaning-up-after-war | Nimeke=Cleaning Up After War | Tekijä=Airhart, Marc | Julkaisu=Scientific American | Ajankohta=15.9.2003 | Viitattu=24.1.2012 | Kieli={{en}} }}</ref> UNEP:n edustajana Haavisto oli muun muassa selvittämässä [[Romania]]ssa [[Baia Mare]]n kaivosonnettomuutta.<ref name=em/> Hän toimi myös [[Afganistan]]issa, [[Palestiina]]ssa, [[Irak]]issa ja [[Liberia]]ssa.<ref name="CV2"/> Haavisto osallistui [[Euroopan unioni]]n [[Sudan]]in erityisedustajana neuvotteluihin [[Darfur]]in [[Rauhansopimus|rauhansopimuksen]] solmimisesta 2005–2007. Vuonna 2007 hän toimi myös YK:n erityisasiantuntijana [[Darfurin konflikti|Darfurin kriisissä]].<ref name="CV2"/> Haavisto on ottanut osaa neuvotteluihin vielä EU-erityisedustajan työn jälkeenkin.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://archive.is/xkhyg | Nimeke = Sudanissa sataa | Tekijä = Haavisto, Pekka | Julkaisu = Haavisto-blogi | Selite = Arkistoitu sivu | Ajankohta = 24.8.2007 | Viitattu = 14.3.2015}}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.rauhanturvaajalehti.fi/lehdet/12010/557-sivari-joka-sai-sotilasansiomitalin | Nimeke=Sivari, joka sai sotilasansiomitalin | Julkaisu=Rauhanturvaaja | Ajankohta=1/2010 | Viitattu=23.1.2012}}</ref> Haavisto on toiminut myös [[ulkoministeri]]n erityisedustajana [[Afrikka|Afrikan]] kriiseissä, erikoisalueenaan [[Sudan]]in ja [[Somalia]]n konfliktit.<ref name="CV2">{{Verkkoviite|Osoite=http://www.pekkahaavisto.net/?page_id=133|Nimeke=CV|Sivusto=pekkahaavisto.net|Viitattu=23.1.2012}}</ref>
Pudottuaan eduskunnasta Haavisto toimi [[Yhdistyneet kansakunnat|YK:n]] tehtävissä. Hän vastasi YK:n köyhdytettyä [[uraani]]a koskevista kenttätutkimuksista [[Kosovo]]ssa, [[Montenegro]]ssa, [[Serbia]]ssa ja [[Bosnia-Hertzegovina]]ssa.<ref name=em/> Vuosina 2000–2006 Haavisto johti [[Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelma|YK:n ympäristöohjelma]] UNEP:n tutkimuksia eri konfliktien ympäristövaikutuksista.<ref name=em/><ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.scientificamerican.com/article.cfm?id=cleaning-up-after-war | Nimeke=Cleaning Up After War | Tekijä=Airhart, Marc | Julkaisu=Scientific American | Ajankohta=15.9.2003 | Viitattu=24.1.2012 | Kieli={{en}} }}</ref> UNEP:n edustajana Haavisto oli muun muassa selvittämässä [[Romania]]ssa [[Baia Mare]]n kaivosonnettomuutta.<ref name=em/> Hän toimi myös [[Afganistan]]issa, [[Palestiina]]ssa, [[Irak]]issa ja [[Liberia]]ssa.<ref name="CV2"/> Haavisto osallistui [[Euroopan unioni]]n [[Sudan]]in erityisedustajana neuvotteluihin [[Darfur]]in [[Rauhansopimus|rauhansopimuksen]] solmimisesta 2005–2007. Vuonna 2007 hän toimi myös YK:n erityisasiantuntijana [[Darfurin konflikti|Darfurin kriisissä]].<ref name="CV2"/> Haavisto on ottanut osaa neuvotteluihin vielä EU-erityisedustajan työn jälkeenkin.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://archive.is/xkhyg | Nimeke = Sudanissa sataa | Tekijä = Haavisto, Pekka | Julkaisu = Haavisto-blogi | Selite = Arkistoitu sivu | Ajankohta = 24.8.2007 | Viitattu = 14.3.2015}}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.rauhanturvaajalehti.fi/lehdet/12010/557-sivari-joka-sai-sotilasansiomitalin | Nimeke=Sivari, joka sai sotilasansiomitalin | Julkaisu=Rauhanturvaaja | Ajankohta=1/2010 | Viitattu=23.1.2012}}</ref> Haavisto on toiminut myös [[ulkoministeri]]n erityisedustajana [[Afrikka|Afrikan]] kriiseissä, erikoisalueenaan [[Sudan]]in ja [[Somalia]]n konfliktit.<ref name="CV2">{{Verkkoviite|Osoite=http://www.pekkahaavisto.net/?page_id=133|Nimeke=CV|Sivusto=pekkahaavisto.net|Viitattu=23.1.2012}}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite=https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/soini-nimitti-pekka-haaviston-erityisedustajakseen-1.125901 | Nimeke=Soini nimitti Pekka Haaviston erityisedustajakseen | Julkaisu=Maaseudun tulevaisuus | Ajankohta = 17.8.2015 | Viitattu = 9.12.2019}}</ref>


Haavisto on ollut vierailevana tutkijana [[Ulkopoliittinen instituutti|Ulkopoliittisessa Instituutissa]] erityisalueenaan [[Venäjä]]än liittyvät kysymykset ja uudet turvallisuusuhat sekä vierailevana [[Luento|luennoitsijana]] [[Bristolin yliopisto]]ssa aiheenaan kansainväliset ympäristökysymykset. Haavisto luennoi säännöllisesti [[Helsingin yliopisto]]ssa ja [[NATO-koulu]]ssa [[Oberammergau]]ssa.<ref name="CV2"/>
Haavisto on ollut vierailevana tutkijana [[Ulkopoliittinen instituutti|Ulkopoliittisessa Instituutissa]] erityisalueenaan [[Venäjä]]än liittyvät kysymykset ja uudet turvallisuusuhat sekä vierailevana [[Luento|luennoitsijana]] [[Bristolin yliopisto]]ssa aiheenaan kansainväliset ympäristökysymykset. Haavisto luennoi säännöllisesti [[Helsingin yliopisto]]ssa ja [[NATO-koulu]]ssa [[Oberammergau]]ssa.<ref name="CV2"/>

Versio 9. joulukuuta 2019 kello 23.11

Pekka Haavisto
Haavisto Helsingin kirjamessuilla vuonna 2017.
Haavisto Helsingin kirjamessuilla vuonna 2017.
Suomen ulkoministeri
Rinteen hallitus
6.6.2019–
Edeltäjä Timo Soini
Vihreiden puheenjohtaja
3.11.2018–15.6.2019
Edeltäjä Touko Aalto
Seuraaja Maria Ohisalo
1993–1995
Edeltäjä Pekka Sauri
Seuraaja Tuija Brax
Kehitysministeri
Stubbin hallitus
24.6.2014–26.9.2014
Kataisen hallitus
17.10.2013–24.6.2014
Edeltäjä Heidi Hautala
Seuraaja Sirpa Paatero
Ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeri
Lipposen I hallitus
13.4.1995–14.4.1999
Edeltäjä Sirpa Pietikäinen
Seuraaja Satu Hassi
Kansanedustaja
21.3.2007–
21.3.1987–23.3.1995
Ryhmä/puolue Vihreä eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Helsingin vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt23. maaliskuuta 1958 (ikä 66)
Helsinki
Ammatti kansanedustaja
Puoliso Nexar Antonio Flores
Tiedot
Puolue Vihreä liitto
Koulutus ylioppilas (1976)
Uskonto evankelis-luterilainen
Aiheesta muualla
www.pekkahaavisto.com

Pekka Olavi Haavisto (s. 23. maaliskuuta 1958 Helsinki) on suomalainen poliitikko, joka on Suomen ulkoministeri, Vihreän liiton kansanedustaja ja entinen puheenjohtaja. Haavisto on toiminut kansanedustajana vuosina 1987–1995 ja uudelleen vuodesta 2007. Hän oli ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeri Lipposen I hallituksessa 1995–1999 sekä kehitysministeri Kataisen ja Stubbin hallituksissa 2013–2014.[1] Haavisto nimitettiin Suomen ulkoministeriksi 6. kesäkuuta 2019.

Haavisto oli Vihreän liiton ehdokkaana Suomen presidentinvaaleissa 2012, jolloin hän oli Sauli Niinistön vastaehdokkaana toisella kierroksella, sekä uudestaan vuonna 2018, jolloin hän sai jälleen ehdokkaista toiseksi eniten ääniä, mutta Niinistö valittiin jo ensimmäisellä kierroksella.

Haavisto oli vihreiden puheenjohtaja vuosina 1993–1995. Vuosina 2000–2006 Haavisto toimi Euroopan vihreän puolueen puheenjohtajana. Hän johti vihreiden eduskuntaryhmää vuosina 1987–1988, 1993 ja 2011–2013.[1] Marraskuussa 2018 hänet valittiin jälleen vihreiden puheenjohtajaksi johtamaan puolue 2019 eduskuntavaaleihin.[2] Lisäksi Haavisto on toiminut erilaisissa kansainvälisissä asiantuntijatehtävissä.

Lokakuussa 2016 Haavisto nimitettiin Euroopan rauhaninstituutin puheenjohtajaksi. Hän seurasi tehtävässä YK:n Syyria-lähettilästä Staffan de Misturaa.[3][4]

Tausta

Haaviston isä oli Munkkivuoren yhteiskoulun rehtori Jouko Haavisto.[5] Haaviston äiti Anja Haavisto työskenteli saman koulun fysiikan ja kemian opettajana.[6]

Pekka Haavisto valmistui vuonna 1976 ylioppilaaksi Munkkivuoren yhteiskoulusta ja aloitti sen jälkeen valtiotieteiden opinnot Helsingin yliopistossa.[7] Opinnot jäivät kuitenkin kesken vajaan vuoden jälkeen. Myöhemmin Haavisto suoritti vielä erinäisiä yleisopintoja.[8] Haavisto suoritti vuonna 1985 siviilipalveluksen Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.[9]

Koijärvi-liikkeessä toiminut Haavisto oli vuosina 1979–1982 Komposti-lehden päätoimittaja, 1982–1987 Suomi-lehden päätoimittaja ja vuonna 1983 Vihreän Langan päätoimittaja.[1]

Politiikka

Haavisto oli Vihreiden eduskuntaryhmän ensimmäinen ryhmäsihteeri 1983.[10] Ensimmäisissä eduskuntavaaleissaan vuonna 1987 esiintyminen Yleisradion suuressa vaalikeskustelussa nosti Pekka Haaviston eduskuntaan. Hän sai ennen vaalikeskustelua päättyneessä ennakkoäänestyksessä toista sataa ääntä, mutta varsinaisena äänestyspäivänä 7 891 ääntä.[11][12]. Hän oli Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen vuosina 1988–1992 ja 2005–2008[1]

Haavisto putosi eduskunnasta vuoden 1995 vaaleissa.[13] Hänestä tuli kuitenkin ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeri Lipposen ensimmäiseen hallitukseen vuosiksi 1995–1999, mikä teki hänestä maailman toisen ja Suomen ja Länsi-Euroopan ensimmäisen vihreän ministerin.[14][15][16] Haavisto pyrki eduskuntaan vuoden 1999 vaaleissa, mutta jäi varaedustajaksi Anni Sinnemäen tullessa valituksi.[17]

Vuoden 2007 vaaleissa Haavisto palasi eduskuntaan noin 5 400 äänellä.[18] Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa hän sai 7 470 ääntä.[19] Hän jatkoi eduskunnassa vuoden 2015 vaalien jälkeen keräten Vihreiden suurimman äänisaaliin valtakunnallisesti – 14 204 ääntä. Haavisto oli myös vaalien kahdeksanneksi eniten ääniä kerännyt ehdokas. [20]

Marraskuussa 2018 Haavisto valittiin uudestaan Vihreän liiton puheenjohtajaksi. Hän asettui ehdolle vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ja uusi kansanedustajapaikkansa 20 163 äänellä.[21] Haaviston äänisaalis oli koko maan ehdokkaista neljänneksi suurin.

Haavisto on eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja vuodesta 2015. Hän on ollut jäsen myös ulkoasiainvaliokunnassa (1991–1994, 2007–2013 ja 2014–), puolustusvaliokunnassa (2007–2013 ja 2015), suuressa valiokunnassa (2007–2008 ja 2011), lakivaliokunnassa (1991–1992) ja sivistysvaliokunnassa (1987–1990).[1]

Toiminta kansainvälisissä tehtävissä

Pekka Haavisto vihreiden vaalimökillä Helsingissä huhtikuussa 2011.

Pudottuaan eduskunnasta Haavisto toimi YK:n tehtävissä. Hän vastasi YK:n köyhdytettyä uraania koskevista kenttätutkimuksista Kosovossa, Montenegrossa, Serbiassa ja Bosnia-Hertzegovinassa.[1] Vuosina 2000–2006 Haavisto johti YK:n ympäristöohjelma UNEP:n tutkimuksia eri konfliktien ympäristövaikutuksista.[1][22] UNEP:n edustajana Haavisto oli muun muassa selvittämässä Romaniassa Baia Maren kaivosonnettomuutta.[1] Hän toimi myös Afganistanissa, Palestiinassa, Irakissa ja Liberiassa.[13] Haavisto osallistui Euroopan unionin Sudanin erityisedustajana neuvotteluihin Darfurin rauhansopimuksen solmimisesta 2005–2007. Vuonna 2007 hän toimi myös YK:n erityisasiantuntijana Darfurin kriisissä.[13] Haavisto on ottanut osaa neuvotteluihin vielä EU-erityisedustajan työn jälkeenkin.[23][24] Haavisto on toiminut myös ulkoministerin erityisedustajana Afrikan kriiseissä, erikoisalueenaan Sudanin ja Somalian konfliktit.[13][25]

Haavisto on ollut vierailevana tutkijana Ulkopoliittisessa Instituutissa erityisalueenaan Venäjään liittyvät kysymykset ja uudet turvallisuusuhat sekä vierailevana luennoitsijana Bristolin yliopistossa aiheenaan kansainväliset ympäristökysymykset. Haavisto luennoi säännöllisesti Helsingin yliopistossa ja NATO-koulussa Oberammergaussa.[13]

Presidenttiehdokkuus 2012 ja 2018

Vihreän liiton puoluekokous päätti kesäkuussa 2011 nimetä Pekka Haaviston puolueen presidenttiehdokkaaksi. Jo aiemmin hankkeen ajamiseksi oli perustettu tukiyhdistys.[26] Haavisto sai vaalin ensimmäisellä kierroksella 18,8 % äänistä ja eteni toiselle kierrokselle Sauli Niinistön kanssa.[27] Toisella kierroksella Sauli Niinistö valittiin presidentiksi Haaviston saadessa 37,4 % äänistä.[28] Haavisto oli Suomen ensimmäinen avoimesti homoseksuaali presidenttiehdokas.[16]

Helmikuussa 2017 Haavisto valittiin Vihreän liiton ehdokkaaksi vuoden 2018 presidentinvaalissa.[29] Hän sai ehdokkaista jälleen toiseksi eniten ääniä, mutta Sauli Niinistö valittiin presidentiksi toiselle kaudelleen jo ensimmäisellä kierroksella.

Kehitys- ja omistajaohjausministeri 2013–2014

Vihreä liitto valitsi ehdokkaansa kehitysyhteistyöstä ja valtion omistaja-ohjauksesta vastaavaksi ministeriksi 16. lokakuuta 2013 Heidi Hautalan päätettyä erota tästä tehtävästä.[30] Tasavallan presidentti nimitti hänet virkaan seuraavana päivänä.[31] Hän toimi tehtävässä syyskuuhun 2014, jolloin vihreät erosi hallituksesta.[32]

Vihreän liiton puheenjohtajana 2019 vaaleihin

Haavisto valittiin marraskuussa 2018 Vihreiden puheenjohtajaksi Touko Aallon luovuttua tehtävästä. Edellisen kerran hän oli johtanut puoluettaan vuosina 1993–1995. Haavisto asettui ehdolle sen jälkeen, kun varapuheenjohtaja Maria Ohisalo jättäytyi kisasta pois.[33] Haavisto toimi puheenjohtajana kesän 2019 puoluekokoukseen asti eli käytännössä johti puolueen 2019 eduskuntavaaleihin ja europarlamenttivaaleihin.[2] Hän ilmoitti jo etukäteen, ettei tavoittele varsinaista puheenjohtajakautta kesällä 2019.[2]

Kevään molemmissa vaaleissa vihreät sai historiansa parhaan vaalituloksen. Eduskuntavaaleissa vihreiden kannatus oli 11,5 prosenttia (nousua 3,0 prosenttiyksikköä 2015 vaaleista) ja paikkamäärä 20 (lisäystä 5 edustajaa).[34] Haavisto itse valittiin Helsingin vaalipiiristä eduskuntaan 20 163 äänellä, mikä oli koko maan ehdokkaista neljänneksi eniten.[21] Eurovaaleissa vihreät nousi toiseksi suurimmaksi puolueeksi 16,0 prosentin kannatuksella ja puolueen paikkamäärä kasvoi yhdestä kahteen.[35]

Ulkoministeri 2019–

Haavisto nimitettiin Rinteen hallituksen ulkoministeriksi 6. kesäkuuta 2019.

Suomalaisten lasten ja naisten kotiuttaminen Al-Holin pakolaisleiriltä

Ilta-Sanomien mukaan ”Operaatio Korpi” oli ulkoministeriön suunnitelma, jonka tarkoituksena oli syksyllä 2019 kotiuttaa Al-Holin pakolaisleirillä Syyriassa olevat suomalaislapset Suomeen ilman äitejään. Ilta-Sanomien mukaan ulkoministeri Haavisto yritti taivutella ulkoministeriön konsulipäällikkö Pasi Tuomista kotiuttamaan niin sanotut Isis-lapset ulkoministeriön kustannuksella ja vaati Tuomisen tekevän päätöksen omissa nimissään. Ilta-Sanomien mukaan Tuominen ilmoitti, ettei hän vastuullisena yksittäisenä virkamiehenä voi toteuttaa lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia rikkovaa operaatiota. Tuominen siirrettiin syksyllä pois tehtävästään.[36] Haaviston mukaan tällaista suunnitelmaa ei ole ollut ja Tuomisen siirto tehtävistään oli tehtävien normaalia kiertoa.[37][38] Ulkoasiainvaliokunnan enemmistön mukaan Haaviston selvitys oli riittävä, mutta valiokunnan puheenjohtajan Mika Niikon mukaan selitys ei ollut aukoton. Haaviston väitetystä toiminnasta tehtiin useita kanteluita sekä rikosilmoitus virkavelvollisuuden rikkomisesta.[39] Myöhemmin Haavisto ilmoitti, että Tuominen saa jatkaa tehtävässä.[40]

Poliittiset näkemykset

Pekka Haavisto puhumassa ydinvoimasta vuonna 2012.

Presidentinvaalien yhteydessä Haavisto totesi muun muassa, että pohjoismainen yhteistyö ja Venäjä ovat Suomen ulkopolitiikassa tärkeitä. Haaviston mielestä Suomella on taloudellisia mahdollisuuksia myös Euroopan ulkopuolella.[41] Haavisto ei ole Suomen Nato-jäsenyyden kannalla.[42] Afganistanista Suomen tulisi vetäytyä.[43] Turvapaikanhakijoita on autettava ensisijaisesti paikan päällä.[44]

Julkaisut

Haavisto on kirjoittanut muun muassa kirjan Kesä Balkanilla kokemuksistaan YK-työssä. Vuonna 2010 Haavisto julkaisi Afrikan kehityssuuntia kuvaavan raportin Afrikan tähteä etsimässä ja elämäkerrallisen teoksen Hatunnosto.[13] Lokakuussa 2011 julkaistiin Haaviston vaalikirja Anna mun kaikki kestää – Sovinnon kirja.[45]

Haavisto kirjoitti 1970-luvulla interrail-oppaita kokemuksistaan matkareissuiltaan Euroopasta.[46]

Yksityiselämä

Haavisto tapasi puolisonsa, Ecuadorista kotoisin olevan Nexar Antonio Floresin (s. 28. heinäkuuta 1978[47]) vuonna 1997 ollessaan matkalla Bogotássa. He rekisteröivät parisuhteensa vuonna 2002.[48] Haavisto liittyi kirkkoon Ylivieskan kirkon tuhopolton jälkeen vuonna 2016.[49]

Palkinnot ja tunnustukset

  • Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seuran (ETMU) tunnustuspalkinto merkittävästä työstä etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen kysymysten parissa.[50]
  • Sotilasansiomitali[51]
  • Ranskan kunnialegioonan ritarimerkki (Chevalier dans L’ordre de la Légion d’honneur)[52]

Teokset

Lähteet

  1. ↑ a b c d e f g h Pekka Haavisto Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. ↑ a b c Pekka Haavisto valittiin vihreiden johtoon murska­äänin 40–1 – puolueella on Touko Aallon uupumisen myötä ”peiliin katsomisen paikka” Helsingin Sanomat. 3.11.2018. Viitattu 4.11.2018.
  3. ↑ Pekka Haavisto nimitetty Euroopan rauhaninstituutin puheenjohtajaksi, Aamulehti 7.10.2016.
  4. ↑ Pekka Haavisto: President of EIP’s Board of Governors. Viitattu 15.4.2019.
  5. ↑ Munkkivuoren yhteiskoulu Suomen yksityisten oppikoulujen digitaalinen matrikkeli. Salminen, Jari ja Yksityiskoulujen Liitto. Viitattu 5.2.2012.
  6. ↑ Mickelsson, Rauli: Haavisto, Pekka (1958–) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 15.4.2014. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 26.11.2014.
  7. ↑ Kuka Pekka Haavisto? (Internet Archivesta, tallennettu 18.4.2012) haavisto2012.fi. Viitattu 13.1.2012.
  8. ↑ Waris, Olli: Tämän verran Haavisto opiskeli iltalehti.fi. 30.1.2012. Iltalehti. Viitattu 3.6.2012.
  9. ↑ Julku, Mari: Energinen, kekseliäs ja nirso. Iltalehti, 28.–29.1.2012, s. 26–27.
  10. ↑ Korhonen, Jarmo: Vallantavoittelijat, s. 59. Tammi. ISBN 978-951-31-9027-9. Teoksen verkkoversio.
  11. ↑ Björksten, Tuomo: Kaksi sankaria. Aamulehti, 29.1.2012, s. 6–10.
  12. ↑ Eduskuntavaalien tulokset. Aamulehti, 18.3.1987.
  13. ↑ a b c d e f CV pekkahaavisto.net. Viitattu 23.1.2012.
  14. ↑ Historia Vihreät – De Gröna. Viitattu 15.6.2019.
  15. ↑ Laturi, Panu: Viron vihreät nousevat Vihreä Lanka. 9.2.2007. Viitattu 15.6.2019.
  16. ↑ a b Vihreiden verkot vasemmalle (pääkirjoitus) Iltalehti. 9.6.2011. Viitattu 19.1.2012.
  17. ↑ Luettelo ehdokkaista vaalipiireittäin ja puolueittain, myös heidän äänimääränsä ja vertailulukunsa 1999 (XLS) Tilastokeskus. Viitattu 19.1.2012.
  18. ↑ Valitut ehdokkaat Helsingin vaalipiiri 21.3.2007. Oikeusministeriö. Viitattu 23.1.2012.
  19. ↑ Valitut ehdokkaat Helsingin vaalipiiri 13.5.2011. Oikeusministeriö. Viitattu 19.1.2012.
  20. ↑ Kokeile HS:n vaalikoneella, kenen ehdokkaan arvomaailma on lähimpänä sinua www.vaalikone.fi. Viitattu 11.11.2018.
  21. ↑ a b Eduskuntavaalit 2019: Helsingin vaalipiiri Vaalit.fi. 23.4.2019. Oikeusministeriö. Viitattu 31.5.2019.
  22. ↑ Airhart, Marc: Cleaning Up After War Scientific American. 15.9.2003. Viitattu 24.1.2012. (englanniksi)
  23. ↑ Haavisto, Pekka: Sudanissa sataa (Arkistoitu sivu) Haavisto-blogi. 24.8.2007. Viitattu 14.3.2015.
  24. ↑ Sivari, joka sai sotilasansiomitalin Rauhanturvaaja. 1/2010. Viitattu 23.1.2012.
  25. ↑ Soini nimitti Pekka Haaviston erityisedustajakseen Maaseudun tulevaisuus. 17.8.2015. Viitattu 9.12.2019.
  26. ↑ Presidenttiehdokas!. Iltalehti, 30.4.2011, s. 17.
  27. ↑ Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto selviytyivät toiselle kierrokselle presidentinvaalissa 2012 26.1.2012. Tilastokeskus. Viitattu 14.3.2015.
  28. ↑ Sauli Niinistö on maamme 12. presidentti Yle Uutiset. 5.2.2012. Viitattu 14.3.2015.
  29. ↑ Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto: Emme tarvitse uusia viholliskuvia Yle uutiset. 12.2.2017. Viitattu 18.12.2017.
  30. ↑ Terhi Uusivaara: Haavisto toivoo eduskunnalta realismia omistajaohjausasioissa 16.10.2013. Yle Uutiset. Viitattu 16.10.2013.
  31. ↑ Pekka Haavistosta uusi kehitysministeri Yle Uutiset. 16.10.2013. Viitattu 14.3.2015.
  32. ↑ Nyt on nimet paperissa – vihreät ministerit jättivät eronpyyntönsä Ilta-Sanomat. 22.9.2014. Viitattu 15.6.2019.
  33. ↑ Jarno Hartikainen: Pekka Haavisto piti Ohisaloa parhaana vaihtoehtona vihreiden johtoon – ”Kun Maria ilmoitti, ettei hae, se oli aikamoinen tenkkapoo” Helsingin Sanomat. 2.11.2018. Viitattu 4.11.2018.
  34. ↑ Eduskuntavaalit 2019: tulokset Vaalit.fi. 23.4.2019. Oikeusministeriö. Viitattu 31.5.2019.
  35. ↑ Europarlamenttivaalit 2019: tulokset Vaalit.fi. 29.5.2019. Oikeusministeriö. Viitattu 31.5.2019.
  36. ↑ Haapala, Timo: Mystinen operaatio: Pekka Haavisto yritti junailla ”Isis-lapset” salaa Suomeen – kiistää painostaneensa virkamiestä Ilta-Sanomat. 2.12.2019. Viitattu 3.12.2019.
  37. ↑ Haavisto kiistää painostusväitteet al-Holin asiassa – Suomalaislasten tilannetta selvittämään nimetty erillinen virkamies Yle uutiset. 2.12.2019. Viitattu 3.12.2019.
  38. ↑ Ulkoministerin vastaus viime päivien keskusteluun ja esitettyihin kysymyksiin Ulkoministeriö. 6.12.2019. Ulkoministeriö. Viitattu 6.12.2019.
  39. ↑ Kauppinen, Ina: Haavistosta tehty useita kanteluja ja rikosilmoitus – ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja ei niellyt ministerin selitystä Ilta-Sanomat. 3.12.2019. Viitattu 3.12.2019.
  40. ↑ Kuplinta ulkoministerin ympärillä jatkuu – Haavisto: "Olen useaan kertaan varmistanut toiminnan oikeudellisen pohjan" Turun Sanomat. 6.12.2019. Viitattu 8.12.2019.
  41. ↑ Rautio, Yrjö: Niinistö vs Haavisto (Arkistoitu sivu) Apu. 22.12.2011. Viitattu 14.3.2015.
  42. ↑ Camp, Walter de: Pekka Haavisto vs. Paavo Väyrynen City-lehti. 24/2011. Viitattu 14.3.2015.
  43. ↑ Numminen, Mikko: Tehtävä Suomessa, Pekka Haavisto Image. 25.11.2011. Viitattu 14.3.2015.
  44. ↑ Pekka Haavisto 24/2011. Väestöliitto. Viitattu 23.1.2012.
  45. ↑ Räsänen, Saija: Kuka ostaa vaalikirjoja? Vihreä Lanka. 3.11.2011. Viitattu 30.12.2011.
  46. ↑ Saarikko, Elise: Pekka Haaviston interrail-oppaat pääsivät museoon: Varo huumeita, käytä kumia Länsiväylä. 26.4.2015. Viitattu 15.6.2019.
  47. ↑ ¡Nexar le da calorcito con su rica sazón! Extra.ec. 27.1.2012. Viitattu 14.3.2015. (espanjaksi)
  48. ↑ Häkli, Laura: Mutta kuka kumma on Antonio? 13.1.2012. Vihreä lanka. Viitattu 23.1.2012.
  49. ↑ Presidenttiehdokkaat avoimina arvoistaan: Kuka uskoo luomisoppiin, kuka liittyi kirkkoon, kuka on absolutisti? mtv.fi. Viitattu 11.9.2018.
  50. ↑ ETMU-palkinto: Aiemmat palkinnot Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seura. 2015. Viitattu 22.10.2015.
  51. ↑ Tunnetulle sivarille sotilasansiomitali uusisuomi.fi. 4.6.2008. Viitattu 16.4.2019.
  52. ↑ Tuula Haataiselle ja Pekka Haavistolle ranskalainen kunniamerkki ambafrance.org. 2019. Viitattu 15.4.2019.

Aiheesta muualla

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Pekka Haavisto.
Edeltäjä:
Timo Soini 		Suomen ulkoministeri
2019–


Edeltäjä:
Pekka Sauri
Touko Aalto 		Vihreän liiton puheenjohtaja
1993–1995
2018–2019 		Seuraaja:
Tuija Brax
Maria Ohisalo
Helsingin vaalipiirin kansanedustajat 2007–2011
Vihreiden ehdokkaat Suomen presidentinvaaleissa

2000: Heidi Hautala | 2006: Heidi Hautala | 2012: Pekka Haavisto | 2018: Pekka Haavisto | 2024: Pekka Haavisto

 

Kansainväliset
Kansalliset
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pekka_Haavisto&oldid=18588952”