Ero sivun ”Lavoslav Ružička” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Ei muokkausyhteenvetoa |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
| Rivi 38: | Rivi 38: | ||
Kemian professorina Ružičkan olisi pitänyt luennoida kaikkia keskeisiä kursseja, mutta vuodesta 1931 hän jätti epäorgaanisen puolen kollegoilleen ja keskittyi orgaaniseen kemiaan. Hän piirsi liitutaululle molekyylien rakenteita ja pisti opiskelijat kopioimaan niitä yhä uudelleen saadakseen muodot painumaan opiskelijoiden alitajuntaan asti. Silti hän oli suosittu opettaja, enhä enemmän innostavan persooniallisuutensa kuin opetusmenetelmiensä ansiosta. Monet opiskelijat menestyivät myöhemmin orgaanisen kemian alalla.<ref name="RSP"/> |
Kemian professorina Ružičkan olisi pitänyt luennoida kaikkia keskeisiä kursseja, mutta vuodesta 1931 hän jätti epäorgaanisen puolen kollegoilleen ja keskittyi orgaaniseen kemiaan. Hän piirsi liitutaululle molekyylien rakenteita ja pisti opiskelijat kopioimaan niitä yhä uudelleen saadakseen muodot painumaan opiskelijoiden alitajuntaan asti. Silti hän oli suosittu opettaja, enhä enemmän innostavan persooniallisuutensa kuin opetusmenetelmiensä ansiosta. Monet opiskelijat menestyivät myöhemmin orgaanisen kemian alalla.<ref name="RSP"/> |
||
Ružička sai Nobelin palkinnon vuonna 1939 "[[Polyeteeni|polymetyleenien]] ja terpiinien tukimuksesta". Toinen puoli palkinnosta myönnettiin saksalaiselle [[Adolf Butenandt]]ille, joka kuitenkn saattoi ottaa palkinnon vastaan vasta toisen maailmansodan jälkeen.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.nobelprize.org/prizes/chemistry/1939/summary/ | Nimeke = The Nobel Prize in Chemistry 1939 | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = Nobelprize.org | Viitattu = 6.12.2019 }}</ref> |
Ružička sai Nobelin palkinnon vuonna 1939 "[[Polyeteeni|polymetyleenien]] ja terpiinien tukimuksesta". Toinen puoli palkinnosta myönnettiin saksalaiselle [[Adolf Butenandt]]ille, joka kuitenkn saattoi ottaa palkinnon vastaan vasta toisen maailmansodan jälkeen.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.nobelprize.org/prizes/chemistry/1939/summary/ | Nimeke = The Nobel Prize in Chemistry 1939 | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = Nobelprize.org | Viitattu = 6.12.2019 }}</ref> Butenandt oli Ružičkan tärkein kilpailija mieshormonien tutkimuksessa. Sodan takia Ružičkaan ei saanut palkintoaan Tukholmassa, vaan hänelle järjestettiin ETH:ssa tilaisuus ,jossa palkinnon luovutti Ruotsin suurlähettiläs.<ref name="RSP"/> |
||
Vuonna 1940 Ružička kutsuttiin Kroatiaan. Toisen maailmansodan aikana muutamat hänen erinomaisista yhteistyökumppaneistaan tuhoutuivat, mutta Ružička perusti yhdessä nuorten lupaavien ihmisten kanssa laboratorionsa uudelleen. Hänen oppilaittensa joukossa oli muun muassa myöhemmin Nobelin kemianpalkinnon saanut [[Vladimir Prelog]]. |
Vuonna 1940 Ružička kutsuttiin Kroatiaan. Toisen maailmansodan aikana muutamat hänen erinomaisista yhteistyökumppaneistaan tuhoutuivat, mutta Ružička perusti yhdessä nuorten lupaavien ihmisten kanssa laboratorionsa uudelleen. Hänen oppilaittensa joukossa oli muun muassa myöhemmin Nobelin kemianpalkinnon saanut [[Vladimir Prelog]]. |
||
Versio 6. joulukuuta 2019 kello 18.52
| Lavoslav Ružička | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 13. syyskuuta 1887 Vukovar, Kroatia |
| Kuollut | 26. syyskuuta 1976 (89 vuotta) Mammern, Sveitsi |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot | Karlsruhen yliopisto |
| Väitöstyön ohjaaja | Hermann Staudinger |
| Tutkimusalue | Biokemia |
| Tunnetut työt | Terpeenien tutkimus |
| Palkinnot |
 Nobelin kemianpalkinto (1939) |
Lavoslav (Leopold) Stjepan Ružička (13. syyskuuta 1887 Vukovar – 26. syyskuuta 1976 Mammern) oli kroatialainen kemisti ja biokemisti. hän sai Nobelin kemianpalkinnon vuonna 1939 useita atomeja sisältävien rengasrakenteisten yhdisteiden, terpeenien tutkimisesta. Palkinto jaettiin Ružičkan ja Adolf Butenandtin kesken. Hän sai kahdeksan kunniatohtorin arvoa (4 tieteestä, 2 lääketieteestä, 1 luonnontieteestä, 1 lakitieteestä). Lisäksi Ružička sai 24 tieteellisen seuran kunniajäsenyyttä ja useita muita kunnianosoituksia.[1]
Elämäkerta
Ružička aloitti koulunkäyntinsä Osijekissa. Hän alkoi opiskelemaan kemiaa tavoitteenaan saada työ Osijekiin vasta avatussa sokerinjalostustehtaassa.[2]
Myöhemmin Ružička opiskeli Saksassa Karlsruhessa. Hän oli hyvä oppilas niissä aineissa, joista ja piti ja joiden hän ajatteli olevan välttämättömiä ja hyödyllisiä tulevaisuutta varten. Tällainen aine oli orgaaninen kemia. Siksi hänen fysikaalisen kemian professorinsa Fritz Haber vastusti Ružičkan summa cum lauden hyväksymistä. Ružička työskenteli yhdessä Hermann Staudingerin kanssa ja saavutti tohtorin arvon vuonna 1910. Yhdessä Staudingerin kanssa hän siirtyi Zürichiin ja toimi siellä Staudingerin assistenttina.
Ružičkan ensimmäiset tutkimukset kohdistuivat luonnossa tavattavien yhdisteiden tutkimiseen. Hän selvitti Pyrethrum cinereriifolium - kasvista saatavan hyönteismyrkyn koostumuksen. Tällä tavoin hän tutustui terpeenien ja tuoksuöljyjen kemiaan.
Vuosina 1916–1917 maailman vanhin parfyymien tuottaja Haarman & Reimer tuki hänen tutkimuksiaan. Terpeenien asiantuntijana hänestä tuli vanhempi lehtori vuonna 1918 ja kunniatohtori ETH Zürichiin. Sieelä hän selvitti yhdessä oppilaidensa kanssa muskonin ja sivetonin rakenteen. Ružička kehitti nimeään kantavan toimintatavan näiden kaltaisten yhdisteiden syntetisoimiseen.
Vuonna 1921 geneveläinen parfyymivalmistaja Chuit & Naef ehdotti yhteistyötä. Myöhemmin Ružička työskenteli Ciba Specialty Chemicalsin palveluksessa Baselissa. Vuodesta 1927 hän toimi kolme vuotta Utrechtin yliopistossa Alankomaissa.
Vuonna 1929 Ružička sai kemian professuurin ETH:ssa, ja hän palasi Zürichiin mielellään. Tämä aloitti hänen uransa loistavimmat vuodet. Samaan aikaan Sveitsin kemianteollisuus kasvoi voimakkaasti, ja hyvät työllistymismahdollisuudet houkuttivat alalle monia opiskelijoita. Ružička laajensi tutkimuksiaan steroideihin. Androsteronin ja testosteronin onnistuneen synteesin jälkeen hänen laboratoriostaan tuli maailman orgaanisen kemian keskus. Se teki yhteistyötä sekä sveitsiläisen lääketeollisuuden että Rockefellerin säätiön kanssa,. ja aiheesta saatiin tusinoittain patentteja ja noin 70 tieteellistä julkaisua. Laboratorioita parannettiin ja varusteltiin, ja lopulta rakennettiin kaksi uutta laboratoriota, jotka valmistuivat 1937 ja 1954.[2]
Kemian professorina Ružičkan olisi pitänyt luennoida kaikkia keskeisiä kursseja, mutta vuodesta 1931 hän jätti epäorgaanisen puolen kollegoilleen ja keskittyi orgaaniseen kemiaan. Hän piirsi liitutaululle molekyylien rakenteita ja pisti opiskelijat kopioimaan niitä yhä uudelleen saadakseen muodot painumaan opiskelijoiden alitajuntaan asti. Silti hän oli suosittu opettaja, enhä enemmän innostavan persooniallisuutensa kuin opetusmenetelmiensä ansiosta. Monet opiskelijat menestyivät myöhemmin orgaanisen kemian alalla.[2]
Ružička sai Nobelin palkinnon vuonna 1939 "polymetyleenien ja terpiinien tukimuksesta". Toinen puoli palkinnosta myönnettiin saksalaiselle Adolf Butenandtille, joka kuitenkn saattoi ottaa palkinnon vastaan vasta toisen maailmansodan jälkeen.[3] Butenandt oli Ružičkan tärkein kilpailija mieshormonien tutkimuksessa. Sodan takia Ružičkaan ei saanut palkintoaan Tukholmassa, vaan hänelle järjestettiin ETH:ssa tilaisuus ,jossa palkinnon luovutti Ruotsin suurlähettiläs.[2]
Vuonna 1940 Ružička kutsuttiin Kroatiaan. Toisen maailmansodan aikana muutamat hänen erinomaisista yhteistyökumppaneistaan tuhoutuivat, mutta Ružička perusti yhdessä nuorten lupaavien ihmisten kanssa laboratorionsa uudelleen. Hänen oppilaittensa joukossa oli muun muassa myöhemmin Nobelin kemianpalkinnon saanut Vladimir Prelog.
Vuodesta 1950 Ružička aloitti biokemian tutkimukset. Näistä tutkimuksista tuli hänen uransa huippu. Vuonna 1957 Ružička jäi eläkkeelle ja jätti laboratorionsa Prelogin johtoon.
Lähteet
- ↑ Leopold Ruzicka Biographical (From Nobel Lectures, Chemistry 1922-1941, Elsevier Publishing Company, Amsterdam, 1966) Nobelprize.org. Viitattu 6.12.2019.
- ↑ a b c d Prelog V. & Jeger O.: Lavoslav Ružička Royal Society Publishing. Viitattu 6.12.2019.
- ↑ The Nobel Prize in Chemistry 1939 Nobelprize.org. Viitattu 6.12.2019.
Aiheesta muualla
| ||||||||||||||||||||||
