Yrjö Nykänen

Yrjö Nykänen (25. joulukuuta 1890 Leppävirta – 9. maaliskuuta 1940 Äyräpää, Vuosalmi) oli suomalainen urheilujohtaja ja -valmentaja, joka tuli tunnetuksi erityisesti voimistelun alueella. Hän harrasti omalla aktiiviurallaan 1910- ja 1920-luvuilla voimistelun lisäksi myös painia ja jalkapalloa.

Yrjö "Jyrä" Nykäsen oma urheilu-ura lähti liikkeelle hieman hankalasti, sillä hän ei täyttänyt SVUL:n valitsijoiden asettaamaa 169 cm:n pituuden vähimmäisvaatimusta, joka vaadittiin Tukholman olympialaisten Suomea edustaneessa joukkuevoimistelujoukkueessa. Nykänen edusti silloin Viipurin Reipasta – Suomen silloista ykkösvoimisteluseuraa.

Voimistelunopettajaksi Nykänen valmistui 1915 Helsingin yliopistosta. Ensimmäiset telinevoimistelun SM-kisat järjestettiin vuonna 1916 Viipurissa, ja niissä viipurilainen Yrjö Nykänen tuli mestariksi. Sen jälkeen hän saavutti vielä voimistelun SM-hopeaa 1921 ja toisen mestaruutensa 1922. Tähän aikaan vuosina 1920–26 hän toimi Viipurin suojeluskuntapiirin urheiluohjaajana. Sisällissotaan 1918 Nykänen oli osallistunut valkoisten puolella komppanianpäällikkönä.

Nykänen pelasi myös Reippaan jalkapallojoukkueessa seuran päästessä vuosina 1918 ja 1919 finaaliin Helsingin Jalkapalloklubia vastaan. Monipuolinen urheiluaktiivi Nykänen oli perustamassa vuonna 1916 Viipuriin omaa painiseuraa, Viipurin Voimailijoita. Sen jäsenenä hän paini itsekin ja oli myöhemmin painituomarina.

Viipurilaisaika päättyi 1927, jolloin hän siirtyi opettajaksi Sortavalaan, jossa hän oli perustamassa Sortavalan Voima-Veikkoja. Opettajana hän toimi ensin Sortavalan seminaarin voimistelun ja terveysopin lehtorina vuosina 1927–31 ja sen jälkeen Sortavalan suomalaisen normaalilyseon voimistelun ja terveysopin lehtorina vuosina 1932–1935. Hän oli myös SVUL:n Itä-Karjalan piirin johtokunnassa, Sortavalan kaupungin urheilulautakunnan puheenjohtajana sekä Sortavalan seminaarin oman urheiluseuran Kunnon puheenjohtajana.

Tätä kautta kesti vuoteen 1935, jolloin Nykänen muutti Helsinkiin Normaalilyseon voimistelun lehtoriksi. Hän oli jo aiemmin toiminut Viipuri-aikanaan valtakunnallisesti. hän toimi Pariisin vuoden 1924 olympialaisissa Suomen voimistelujoukkueen päävalmentajana, jossa tehtävässä hän oli sen jälkeen vielä kaksissa olympialaisissa eli 1928 ja 1936. Valmennustyön lisäksi hän toimi järjestötehtävissä eli Voimisteluliiton johtokunnassa 1933–1934 ja varapuheenjohtajana 1937. Vuonna 1935 Yrjö "Jyrä" Nykänen kutsuttiin Voimisteluliiton kunniajäseneksi. Suomi oli tähän aikaan voimistelun kansainvälisellä huipulla – Ale Saarvala saavutti Suomelle ensimmäisen olympiakullan Berliinin olympialaisissa 1936. Nykänen oli vuosina 1938–1940 edustamassa Voimisteluliittoa Olympialaisen Komitean valtuuskunnassa.

Nykänen kirjoitti opettajauransa aikana voimistelunopettajille kolme kirjaa. Lisäksi hän osallistui 1930-luvulla politiikkaan: vuoden 1936 eduskuntavaaleissa Isänmaallisen Kansanliikkeen (IKL) ehdokkaana.

Talvisodassa Yrjö Nykänen oli luutnantin arvoisena komppanianpäällikkönä JR 61:ssä. Hän kaatui Äyräpään Vuosalmella pommituksissa aivan talvisodan loppuvaiheessa 9. maaliskuuta 1940. Samana päivänä kaatui myös hänen veljensä Herman Nykänen, joka johti saman rykmentin naapurikomppaniaa. Yrjö ja Herman Nykäsen ruumiit löydettiin vasta jatkosodan aikaan, ja heidät haudattiin Viipurissa kesällä 1942.

Julkaisut

• Yrjö Nykänen: Urheilun opetus : ohjeita opettajille ja urheiluneuvojille. Helsinki: WSOY, 1930.
• Yrjö Nykänen: Voimistelun opetustaito: opettajille ja voimistelunjohtajille. WSOY, 1931.
• Yrjö Nykänen: Voimistelun tuntiohjelma oppikouluja ja seminaareja varten. Helsinki: WSOY, 1939.

Lähteet

• Martti Jukola: ”Voimistelu”, Urheilun Pikkujättiläinen, s. 1014-1015. Helsinki: WSOY, 1958.
• Kuka kukin oli: Yrjö Nykänen
• Antti O. Arponen, Markku Kasila, Matti Peltola: ”Talvisota 30.11.1939-13.3.1940”, He antoivat kaikkensa - Viime sodissa menehtyneet suomalaiset mestariurheilijat, s. 146-148. Helsinki: Auditorium, 2014. ISBN 978-952-7043-03-5.