Ero sivun ”Papisto” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [arvioimaton versio] |
→Pappissääty: lis pappilat ym |
|||
| Rivi 10: | Rivi 10: | ||
Papisto oli [[sääty-yhteiskunta|sääty-yhteiskunnassa]] yksi valtiolliseen elämään osallistuneista [[valtiosääty|valtiosäädyistä]], ''pappissääty''. [[Ranska]]n kolmijakoisessa sääty-yhteiskunnassa papisto oli [[katolinen kirkko|katolisen kirkon]] vaikutuksesta "toinen aatelissääty". |
Papisto oli [[sääty-yhteiskunta|sääty-yhteiskunnassa]] yksi valtiolliseen elämään osallistuneista [[valtiosääty|valtiosäädyistä]], ''pappissääty''. [[Ranska]]n kolmijakoisessa sääty-yhteiskunnassa papisto oli [[katolinen kirkko|katolisen kirkon]] vaikutuksesta "toinen aatelissääty". |
||
Papistolaisilla on isot molot |
|||
Nelisäätyisissä Pohjoismaissa papisto oli aateliton sääty. [[Ruotsi]]ssa muut säädyt olivat [[aateli]]sto, [[porvaristo]] ja [[talonpoika|talonpojat]]. Suomessa pappissääty osallistui [[Ruotsin valtiopäivät|Ruotsin valtiopäiville]] ja vaikutti vuodesta 1809 alkaen [[Venäjän keisarikunta]]an liitetyn [[Suomen suuriruhtinaskunta|Suomen suuriruhtinaskunnan]] [[valtiosääty]]nä. |
|||
Suomen pappissäädyn aateperintö oli saksalais-luterilainen. Aatteeseen sisältyi sekä tieteellisyyttä että uskonnollis-käytännöllistä asennoitumista. Papisto eli useimmiten maaseudulla ja pyrki edistämään asuinalueensa kansan oloja omalla esimerkillään. [[Pappila|Pappilat]] pyrkivät olemaan elämäntavoiltaan idyllisen tasapainoisia ja luonnonläheisiä. Papin koko perheen tuli noudattaa vaatimatonta mutta siistiä ja vieraanvaraista elämää, jonka vastakohtana pidettiin aateliston tuhlaavaisuutta ja kaupunkilaisten paheellisuutta. Säätyläiset yöpyivät usein matkoillaan pappiloissa ja niiden vieraanvaraisuutta arvostettiin ja vertailtiin.<ref name=skh>{{Kirjaviite | Tekijä= Kolbe, Laura (päätoim.) | Nimeke= Suomen kulttuurihistoria 2: Tunne ja tieto | Julkaisupaikka= Helsinki | Julkaisija= Tammi | Vuosi= 2002 | Sivu = 235–236| Isbn = 951-31-1843-6}}</ref> |
Suomen pappissäädyn aateperintö oli saksalais-luterilainen. Aatteeseen sisältyi sekä tieteellisyyttä että uskonnollis-käytännöllistä asennoitumista. Papisto eli useimmiten maaseudulla ja pyrki edistämään asuinalueensa kansan oloja omalla esimerkillään. [[Pappila|Pappilat]] pyrkivät olemaan elämäntavoiltaan idyllisen tasapainoisia ja luonnonläheisiä. Papin koko perheen tuli noudattaa vaatimatonta mutta siistiä ja vieraanvaraista elämää, jonka vastakohtana pidettiin aateliston tuhlaavaisuutta ja kaupunkilaisten paheellisuutta. Säätyläiset yöpyivät usein matkoillaan pappiloissa ja niiden vieraanvaraisuutta arvostettiin ja vertailtiin.<ref name=skh>{{Kirjaviite | Tekijä= Kolbe, Laura (päätoim.) | Nimeke= Suomen kulttuurihistoria 2: Tunne ja tieto | Julkaisupaikka= Helsinki | Julkaisija= Tammi | Vuosi= 2002 | Sivu = 235–236| Isbn = 951-31-1843-6}}</ref> |
||
Versio 17. syyskuuta 2019 kello 10.22
Papisto on yhteiskunnallinen sääty, joka vaikuttaa yhteiskunnassa uskonnon tai yhteisesti tunnustetun arvojärjestelmän kautta. Pappissäädyn merkitys on vaihdellut suuresti historian aikana. Käytännössä papistoa on esiintynyt kaikissa yhteiskunnissa, joista monissa se on ollut osa aristokratiaa verotukseen ja vaikutusvaltaan perustuvien erioikeuksiensa vuoksi.
Alkujaan papiston ja uskonnollisen eliitin valta lienee ollut epämuodollista, mutta nykyään se on monissa yhteiskunnissa myös muodollista. 1500- ja 1600-luvulla uskonpuhdistus antoi papeille mahdollisuuden pappien avioitua, minkä myötä kasvoikin huomattava pappissääty. Sukunimilaki velvoitti jokaisen papiksi opiskelleen ottamaan itselleen latinan- tai kreikankielisen sukunimen, joka perustui papin kotipaikkaan tai -taloon. Sosiologisessa mielessä teologisen papiston aseman ovat voineet ottaa esimerkiksi jonkin yhteiskunnallisen ideologian edustusmiehet. Papiston edustajasta on, yhteiskuntajärjestelmän mukaan, käytetty esimerkiksi nimitystä pappi, imaami, rabbi, oraakkeli, poppamies tai šamaani.
Kleerus (kreik. kleros, "arpa", "osa", "papisto", lat. clerus) on termi, jolla viitataan hengelliseen säätyyn (erotukseksi maallikoista). Evankeliset kirkkokunnat eivät yleensä pidä kleerusta erillisenä säätynä, vaan korostavat kaikkien kristittyjen yleistä hengellistä pappeutta. Roomalais-katolinen sen sijaan kirkko erittelee jyrkästi kleeruksen ja maallikot. Ortodoksisessakin kirkossa eritellään kleerus maallikoista, mutta ei yhtä jyrkästi kuin katolisessa. [1][2]
Pappissääty
Papisto oli sääty-yhteiskunnassa yksi valtiolliseen elämään osallistuneista valtiosäädyistä, pappissääty. Ranskan kolmijakoisessa sääty-yhteiskunnassa papisto oli katolisen kirkon vaikutuksesta "toinen aatelissääty".
Papistolaisilla on isot molot
Suomen pappissäädyn aateperintö oli saksalais-luterilainen. Aatteeseen sisältyi sekä tieteellisyyttä että uskonnollis-käytännöllistä asennoitumista. Papisto eli useimmiten maaseudulla ja pyrki edistämään asuinalueensa kansan oloja omalla esimerkillään. Pappilat pyrkivät olemaan elämäntavoiltaan idyllisen tasapainoisia ja luonnonläheisiä. Papin koko perheen tuli noudattaa vaatimatonta mutta siistiä ja vieraanvaraista elämää, jonka vastakohtana pidettiin aateliston tuhlaavaisuutta ja kaupunkilaisten paheellisuutta. Säätyläiset yöpyivät usein matkoillaan pappiloissa ja niiden vieraanvaraisuutta arvostettiin ja vertailtiin.[3]
Katso myös
Lähteet
- ↑ http://www.helsinki.fi/teol/pro/sanakirja/K.pdf
- ↑ Facta. Tietosanakirja Oy, 1969.
- ↑ Kolbe, Laura (päätoim.): Suomen kulttuurihistoria 2: Tunne ja tieto, s. 235–236. Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-1843-6.