Ero sivun ”Tanja Karpela” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→‎Muuta: palautettu
Rivi 14: Rivi 14:
Jäätteenmäen hallituksessa keskusta muutti painopistettään ministerinimityksissä vahvimmalta kannatusalueeltaan Pohjanmaalta kohti Uudenmaan muuttovoittoalueita nimittämällä Uudeltamaalta kolme ministeriä: pääministeri Anneli Jäätteenmäen, puolustusministeri Matti Vanhasen ja II opetusministeri (kulttuuriministeri) Tanja Saarelan. Keskusta oli jo 1980-luvulta alkaen puolueen kaupunkityöryhmissä pyrkinyt ratkaisemaan ongelmaa. Pohjanmaalaiskansanedustajia hyviteltiin huomattavilla valtiokuntapaikoilla ministeriosuutensa menettämisestä, missä osana oli Vanhasen ja Saarelan nimittäminen ministereiksi.

Vuoden 2006 presidentinvaalin toisella kierroksella Saarela monen keskustalaisen kansanedustajan tapaan ilmoitti kannattavansa [[Sauli Niinistö]]ä Suomen presidentiksi.
Vuoden 2006 presidentinvaalin toisella kierroksella Saarela monen keskustalaisen kansanedustajan tapaan ilmoitti kannattavansa [[Sauli Niinistö]]ä Suomen presidentiksi, vaikka oli ensimmäisen kierroksen aikana kutsunut tätä Me Naisten kansijutussa "kylmäksi ihmiseksi, jonka kanssa hänen arvomaailmansa ei kohtaa". Keskustan Matti Vanhanen oli vielä ehdokkaana vaalien ensimmäisellä kierroksella.

SDP:n kansanedustaja Maria Guzenina on väittänyt, että Tanja Saarela olisi alun perin halunnut SDP:n kansanedustajaksi, mutta SDP ei häntä huolinut.<ref>”Guzeninan: SDP ei huolinut Saarelaa”. Iltalehti 26.10.2006 [http://www.iltalehti.fi/uutiset/200610265292225_uu.shtml]</ref>

Versio 3. marraskuuta 2006 kello 11.21

Tanja Saarela puhumassa Tapiolassa Vappuna 2002.

Tanja Tellervo Saarela (os. Vienonen, ent. Karpela, s. 22. elokuuta 1970 Salossa) on kansanedustaja ja II opetusministeri (kulttuuriministeri) Matti Vanhasen hallituksessa. Hän on myös vuoden 1991 Miss Suomi. Koulutukseltaan hän on sosionomi AMK.

Historia

Tanja Saarela syntyi 22. elokuuta 1970 Salossa ja valmistui ylioppilaaksi vuonna 1989. Hänet valittiin Miss Suomeksi vuonna 1991. Hän on toiminut myös mallina.

Saarela meni naimisiin kesällä 1995 Totti Karpelan kanssa ja erosi keväällä 1999. Tästä liitosta hänellä on kaksi lasta: Tiia (s. 1995) ja Thomas (s. 1998). [1] Vuonna 2003 hän kihlautui kokoomuksen entisen puheenjohtajan Sauli Niinistön kanssa, mutta kihlaus purkautui kesällä 2004. Vuonna 2006 Tanja Saarela avioitui taiteilijaprofessori ja elokuvaohjaaja Olli Saarelan kanssa ja otti tämän sukunimen.[2]

Kansanedustajana

Saarela valittiin eduskuntaan Uudeltamaalta 1999 Suomen keskustan edustajana. Hän nousi Jäätteenmäen hallitukseen 2003. Jäätteenmäen erottua, Saarela jatkoi samassa tehtävässä II opetusministerinä pääministeri Vanhasen hallituksessa.

Jäätteenmäen hallituksessa keskusta muutti painopistettään ministerinimityksissä vahvimmalta kannatusalueeltaan Pohjanmaalta kohti Uudenmaan muuttovoittoalueita nimittämällä Uudeltamaalta kolme ministeriä: pääministeri Anneli Jäätteenmäen, puolustusministeri Matti Vanhasen ja II opetusministeri (kulttuuriministeri) Tanja Saarelan. Keskusta oli jo 1980-luvulta alkaen puolueen kaupunkityöryhmissä pyrkinyt ratkaisemaan ongelmaa. Pohjanmaalaiskansanedustajia hyviteltiin huomattavilla valtiokuntapaikoilla ministeriosuutensa menettämisestä, missä osana oli Vanhasen ja Saarelan nimittäminen ministereiksi.

Vuoden 2006 presidentinvaalin toisella kierroksella Saarela monen keskustalaisen kansanedustajan tapaan ilmoitti kannattavansa Sauli Niinistöä Suomen presidentiksi, vaikka oli ensimmäisen kierroksen aikana kutsunut tätä Me Naisten kansijutussa "kylmäksi ihmiseksi, jonka kanssa hänen arvomaailmansa ei kohtaa". Keskustan Matti Vanhanen oli vielä ehdokkaana vaalien ensimmäisellä kierroksella.

SDP:n kansanedustaja Maria Guzenina on väittänyt, että Tanja Saarela olisi alun perin halunnut SDP:n kansanedustajaksi, mutta SDP ei häntä huolinut.[3]

Saarela ja media

Saarela ja Vanhanen

Seura-lehti julkaisi huhtikuussa 2005 jutun, jossa väitettiin, että Saarela ja Vanhanen olisivat vuonna 1999 viettäneet aamuyöstä aikaa samassa huoneessa Tampereella Hotelli Rosendahlissa. Seuran mukaan samassa puoluetilaisuudessa olivat muun muassa keskustan kansanedustajat Juha Rehula ja Olavi Ala-Nissilä.

Seura ilmoitti lähteekseen silminnäkijän antamat tiedot. Hymy-lehti arvioi, että Seuran jutun lähteenä oli ollut Saarelan entinen avustaja Leena Iivonen. Iivonen ei itse ole kommentoinut asiaa. Paljastukset eivät ole jatkuneet.

Suomen Kuvalehden tietojen mukaan Saarela on tehnyt Sanoma Osakeyhtiön omistaman kuva-arkiston kanssa sensuurisopimuksen, jonka ansiosta valtaosa hänen alusvaatemallikuvistaan on median saavuttamattomissa.

HE 28/2004 tekijänoikeuslaki

Saarela oli kulttuuriministerinä esittelijänä hallituksen Jukka Liedeksen esityksessä HE 28/2004 Suomen tekijänoikeus- ja rikoslain muutoksessa. Muutos herätti voimakasta keskustelua. Lain säätämisen edellyttävä tekijänoikeusdirektiivi annettiin 22. toukokuuta 2001 ja sen edellyttämät lait olisi pitänyt säätää 22. joulukuuta 2002 mennessä. Euroopan unionin mahdolliset uhkasakot pakottivat säätämään lain nopealla aikataululla sellaisenaan ilman esitetyn kritiikin tai ponsiehdotusten mukaista korjaamista. Saarela perusteli julkisesti tekijänoikeuslain ankaruutta direktiiveillä, mutta jälkeenpäin ilmeni, että perustelut olivat virheelliset. Eri maiden saman direktiivin perusteella säädetyissä tekijänoikeus- tai immateriaalilaeissa, kuten Ranskan immateriaalilaissa, on eroja, mm. sallitun kopionnin suhteen.

Kopiosuojausten murtamisesta eurokansanedustaja Henrik Lax sai seuraavan kirjallisen vastauksen Euroopan unionin komissiolta “Koska tämä direktiivi ei vaadi rikosoikeudellisia seuraamuksia tehokkaan teknisen toimenpiteen kiertämisestä, ei komissio ole myöskään antanut ohjeita jäsenmaille tässä asiassa.”. Tämä oli yksi niistä kohdista, joiden kriminalisointia Saarela perusteli suoraan EU:n vaatimuksena.

Internet-sensuuri

Saarela sai joulukuussa 2005 kansalaisoikeusjärjestö EFFI ry:n myöntämän Big Brother -palkinnon kouluihin ja kirjastoihin ajamastaan Internetin esto-ohjelmasta, jolla on tarkoitus sensuroida epämiellyttäviä www-sivuja automaattisesti avainsanojen perusteella jättäen estokriteerien varsinaisen määrittelyn ohjelmaa myyvän yrityksen tehtäväksi. Hän on myös saanut vuonna 2004 blogaajien Kahlittu kuukkeli -palkinnon samasta syystä.

Muuta

Saarela tuomittiin vuonna 1993 rattijuopumuksesta. Veren alkoholipitoisuus oli 1,07. Hän kertoi joutuneensa pakenemaan väkivaltaista miesystäväänsä. Karpela tuomittiin 75 päiväsakkoon. Myös Saarelan puoliso Olli Saarela on tuomittu rattijuopumuksesta vuonna 2005.[4][5]. Saarela noudattaa pescovegetaarista ruokavaliota.

Kirjallisuutta

  • Taina West & Tanja Saarela: Elämisen sietämätön keveys. WSOY, 2006. ISBN 951-0-31856-6. - Kirjassa Tanja Saarela kertoo haastattelumuotoisesti urastaan, elämästään ja suhteestaan julkisuuteen

Viitteet

  1. http://www.minedu.fi/opm/ministerio/organisaatio/karpelacv.html
  2. http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2006/05/446371
  3. ”Guzeninan: SDP ei huolinut Saarelaa”. Iltalehti 26.10.2006 [1]
  4. http://www.city.fi/artikkeli/Mist%E4+on+kansanedustaja+tehty/784/
  5. Ilta-Sanomat 17.8. 2006, s 3

Aiheesta muualla

Wikisitaateissa on kokoelma {{{2}}}-sitaatteja.
Runonlaulajia Edeltäjä:
Kaarina Dromberg
Suomen kulttuuriministeri
2003-
Seuraaja:
-