Ero sivun ”Attuma” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ipr1 (keskustelu | muokkaukset)
p kuvakoodi
CAJH (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 27: Rivi 27:
Kun Namor pakotettiin muiden atlantislaisten painostuksesta luopumaan kruunustaan ja lähtemään Atlantiksesta, alkoi kiivas taistelu merenalaisen valtakunnan heruudesta. Attuman onnistui kuitenkin saamaan valta itselleen ja hänet kruunattiin Atlantiksen uudeksi kuninkaaksi. Hänen suosionsa ei osoittautunut kestäväksi ja turhautunut Attuma kidnappasi [[Marrina Smallwood]]in, Namorin vaimon tehdäkseen entisen kuninkaan naurunalaiseksi alaistensa silmissä. Namor iski kuitenkin Attumaa vastaan [[Alfa-lentue]]en ja Kostajien avustuksella. Hänen onnistui vapauttaa Marrina ja taistella Attumaa vastaan menestyksekkäästi. Namor ei kuitenkaan halunnut palata hallitsemaan, koska oli onnellinen vaimonsa kanssa. Nöyryytetty Attuma vannoi kostoa häntä vastaan taistelleita supersankareita vastaan.
Kun Namor pakotettiin muiden atlantislaisten painostuksesta luopumaan kruunustaan ja lähtemään Atlantiksesta, alkoi kiivas taistelu merenalaisen valtakunnan heruudesta. Attuman onnistui kuitenkin saamaan valta itselleen ja hänet kruunattiin Atlantiksen uudeksi kuninkaaksi. Hänen suosionsa ei osoittautunut kestäväksi ja turhautunut Attuma kidnappasi [[Marrina Smallwood]]in, Namorin vaimon tehdäkseen entisen kuninkaan naurunalaiseksi alaistensa silmissä. Namor iski kuitenkin Attumaa vastaan [[Alfa-lentue]]en ja Kostajien avustuksella. Hänen onnistui vapauttaa Marrina ja taistella Attumaa vastaan menestyksekkäästi. Namor ei kuitenkaan halunnut palata hallitsemaan, koska oli onnellinen vaimonsa kanssa. Nöyryytetty Attuma vannoi kostoa häntä vastaan taistelleita supersankareita vastaan.


Myöhemmin Attuma liittoutui [[Ghaur]]in ja tämän [[Deviaanit|deviaanien]] kanssa. Liitossa olivat vielä mukana Llyra ja hänen [[Lemuriaanit (sarjakuvat)|lemuriaaninsa]]. Joukkion tarkoituksena oli iskeä ihmiskuntaa vastaan, ja tällä kertaa Attuma sai vastaansa valtavan voimakkaan [[Mutantti (sarjakuvat)|mutantin]], [[Jean Grey]]n. Raivostunut Attuma luuli taistelevansa Feeniksiä vastaan, jota Attuma piti täydellisenä puolisona itselleen. Yrittäen vietellä Jeania Attuma huomasi tämän taistelevan vastaan. Suunniltaan mennyt Attuma yritti hukuttaa Jeanin kostoksi siitä, että tämä hylkäsi hänet jälleen. Ghaur kuitenkin ehti väliin ja elvytti Jeanin<ref>''X-Factor Annual I'' #4. Marvel Comics.</ref>. Attuma tapasi tämän jälkeen viimein tyttärensä Andromedan, josta oli tullut supersankari. Andromeda iski isäänsä vastaan joukolla atlantislaisia, mutta Attuma voitti tyttärensä. Jälleen vain Ghaurin väliintulo pelasti sankarittaren, koska deviaanilla oli suunnitelmia naisille [[Set (sarjakuvat)|Set]]-jumaluuden morsiamina. Attuma jatkoi raivostaan huolimatta suunnitelmaa ja hyökkösi maan pinnalle, sillä välin kun Ghaur ja Llyra kääntyivät tätä vastaan hyökäten Atlantikseen. Kuultuaan tästä Attuma palasi pian tuhottuun Atlantikseen.
Myöhemmin Attuma liittoutui [[Ghaur]]in ja tämän [[Deviaanit|deviaanien]] kanssa. Liitossa olivat vielä mukana Llyra ja hänen [[Lemuriaanit (sarjakuvat)|lemuriaaninsa]]. Joukkion tarkoituksena oli iskeä ihmiskuntaa vastaan, ja tällä kertaa Attuma sai vastaansa valtavan voimakkaan [[Mutantit (Marvel Comics)|mutantin]], [[Jean Grey]]n. Raivostunut Attuma luuli taistelevansa Feeniksiä vastaan, jota Attuma piti täydellisenä puolisona itselleen. Yrittäen vietellä Jeania Attuma huomasi tämän taistelevan vastaan. Suunniltaan mennyt Attuma yritti hukuttaa Jeanin kostoksi siitä, että tämä hylkäsi hänet jälleen. Ghaur kuitenkin ehti väliin ja elvytti Jeanin<ref>''X-Factor Annual I'' #4. Marvel Comics.</ref>. Attuma tapasi tämän jälkeen viimein tyttärensä Andromedan, josta oli tullut supersankari. Andromeda iski isäänsä vastaan joukolla atlantislaisia, mutta Attuma voitti tyttärensä. Jälleen vain Ghaurin väliintulo pelasti sankarittaren, koska deviaanilla oli suunnitelmia naisille [[Set (sarjakuvat)|Set]]-jumaluuden morsiamina. Attuma jatkoi raivostaan huolimatta suunnitelmaa ja hyökkösi maan pinnalle, sillä välin kun Ghaur ja Llyra kääntyivät tätä vastaan hyökäten Atlantikseen. Kuultuaan tästä Attuma palasi pian tuhottuun Atlantikseen.


Pian tämän jälkeen Attuma menetti kruununsa Namorille. Tähän aikaan Namor oli kirouksen alla, jonka velvoittamana hänet siirrettiin aina [[Puolustajat|Puolustajien]] riveihin mikäli häntä tarvittiin. Attuma yritti käyttää tilaisuutta hyväkseen, mutta joutui pakenemaan Puolustajien ja Namorin yhteisen hyökkäyksen alla.
Pian tämän jälkeen Attuma menetti kruununsa Namorille. Tähän aikaan Namor oli kirouksen alla, jonka velvoittamana hänet siirrettiin aina [[Puolustajat|Puolustajien]] riveihin mikäli häntä tarvittiin. Attuma yritti käyttää tilaisuutta hyväkseen, mutta joutui pakenemaan Puolustajien ja Namorin yhteisen hyökkäyksen alla.

Versio 17. elokuuta 2019 kello 20.09

Attuma
Attuma, Namorin arkkivihollinen.
Attuma, Namorin arkkivihollinen.
Luoja(t) Stan Lee & Jack Kirby
Kustantamo Marvel
Ensiesiintyminen Fantastic Four #33 (joulukuu 1964)
Henkilötiedot
Oikea nimi Attuma
Status Kuollut
Ryhmäsidokset Atlantis, Sotalordi Krang
Voimat Yli-inhimillinen fyysinen voima ja kestävyys, kyky elää veden alla
Suhteet
Sukulaiset Andromeda (tytär)

Attuma on Marvel-kustantamon sarjakuvissa esiintyvä superroisto. Attuma on Namorin arkkivihollinen ja Andromedan isä. Hän uskoo olevansa atlantislaisen profetian ilmoittama Atlantiksen valloittaja.

Attuman ensiesiintyminen tapahtui yhdysvaltalaisen Fantastic Four -lehden numerossa 33 (joulukuussa 1964). Hahmon loivat Stan Lee ja Jack Kirby.

Historia

Attuma lisättyään voimiaan Hulkin gammasäteilytetyllä verellä.

Attuma syntyi atlantislaiseen barbaariheimoon, joka karkotettiin Atlantiksesta kauan aikaa sitten. Jostakin tuntemattomasta syystä Attuma syntyi suurella fyysisellä voimalla varustettuna ja osoittautui, että hän oli ylivertainen kaikkiin muihin atlantislaisiin nähden. Käyttäen fyysistä etuaan hyväkseen Attuma nousi pian hallitsemaan heimoaan ja julisti, että hän tulisi vielä valloittamaan Atlantiksen kuten muinaisissa profetioissa todettiin. Attuma sai myöhemmin lapsen, Andromedan, mutta pettyi huomatessaan ainoan lapsensa olevan tyttö. Attuma halusi vierelleen pojan, joka hallitsisi hänen kanssaan jahka hän onnistuisi Atlantiksen valloituksessa.

Attuma keräsi heimonsa ja hyökkäsi Atlantikseen, mutta hävisi taistelussa Atlantiksen prinssiä Namoria ja tämän liittolaisia Ihmenelosia vastaan[1]. Myöhemmin Attuma ja hänen joukkionsa ovat sotineet useita kertoja niin Atlantista kuin "pinnallaeläjiä" eli maapallon kansoja vastaan. Hänen tiedetään erään kerran lisänneen voimiaan Hulkin gammasäteilytetyllä verellä, mutta Attuma hävisi Hulkin ja Namorin yhteisen hyökkäyksen edessä[2].

Kun Namor pakotettiin muiden atlantislaisten painostuksesta luopumaan kruunustaan ja lähtemään Atlantiksesta, alkoi kiivas taistelu merenalaisen valtakunnan heruudesta. Attuman onnistui kuitenkin saamaan valta itselleen ja hänet kruunattiin Atlantiksen uudeksi kuninkaaksi. Hänen suosionsa ei osoittautunut kestäväksi ja turhautunut Attuma kidnappasi Marrina Smallwoodin, Namorin vaimon tehdäkseen entisen kuninkaan naurunalaiseksi alaistensa silmissä. Namor iski kuitenkin Attumaa vastaan Alfa-lentueen ja Kostajien avustuksella. Hänen onnistui vapauttaa Marrina ja taistella Attumaa vastaan menestyksekkäästi. Namor ei kuitenkaan halunnut palata hallitsemaan, koska oli onnellinen vaimonsa kanssa. Nöyryytetty Attuma vannoi kostoa häntä vastaan taistelleita supersankareita vastaan.

Myöhemmin Attuma liittoutui Ghaurin ja tämän deviaanien kanssa. Liitossa olivat vielä mukana Llyra ja hänen lemuriaaninsa. Joukkion tarkoituksena oli iskeä ihmiskuntaa vastaan, ja tällä kertaa Attuma sai vastaansa valtavan voimakkaan mutantin, Jean Greyn. Raivostunut Attuma luuli taistelevansa Feeniksiä vastaan, jota Attuma piti täydellisenä puolisona itselleen. Yrittäen vietellä Jeania Attuma huomasi tämän taistelevan vastaan. Suunniltaan mennyt Attuma yritti hukuttaa Jeanin kostoksi siitä, että tämä hylkäsi hänet jälleen. Ghaur kuitenkin ehti väliin ja elvytti Jeanin[3]. Attuma tapasi tämän jälkeen viimein tyttärensä Andromedan, josta oli tullut supersankari. Andromeda iski isäänsä vastaan joukolla atlantislaisia, mutta Attuma voitti tyttärensä. Jälleen vain Ghaurin väliintulo pelasti sankarittaren, koska deviaanilla oli suunnitelmia naisille Set-jumaluuden morsiamina. Attuma jatkoi raivostaan huolimatta suunnitelmaa ja hyökkösi maan pinnalle, sillä välin kun Ghaur ja Llyra kääntyivät tätä vastaan hyökäten Atlantikseen. Kuultuaan tästä Attuma palasi pian tuhottuun Atlantikseen.

Pian tämän jälkeen Attuma menetti kruununsa Namorille. Tähän aikaan Namor oli kirouksen alla, jonka velvoittamana hänet siirrettiin aina Puolustajien riveihin mikäli häntä tarvittiin. Attuma yritti käyttää tilaisuutta hyväkseen, mutta joutui pakenemaan Puolustajien ja Namorin yhteisen hyökkäyksen alla.

Myöhemmin Attuma liittoutui tuloksetta futuristisen Kang Valloittajan kanssa, mutta turhaan. Hyökätessään viimeisen kerran New Yorkiin Attuma rehenteli vastaansa asettuneelle Vartiomiehelle teoistaan, kun Vartiomies iski Attuman pään irti[4].

Videopelit

  • Attuma esiintyy pomohahmona Marvel: Ultimate Alliance -videopelissä. Hahmon osuudet dubbasi näyttelijä Gregg Berger. Pelissä Attuma kuuluu Tohtori Doomin muodostamiin Pahuuden Mestareihin. Attuma on Doomin käskystä luonut koneen, jolla hallita kaikkia Atlantiksen asukkeja (paitsi Namoria ja Namoritaa heidän ihmismäisemmän fysiologiansa vuoksi). Attuma hyökkää pelin Atlantis-tason lopussa yhdessä Tiikerihain kanssa pelaajan kontrolloimia sankareita päin.

Lähteet

  1. Fantastic Four #33 (1964). Marvel Comics.
  2. Incredible Hulk Annual #22 (1998). Marvel Comics.
  3. X-Factor Annual I #4. Marvel Comics.
  4. The Sentry #2. Marvel Comics.