Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus

Sopimuksen käyttöön ottaneet maat on merkitty tummanvihreällä. Vaaleanvihreällä merkityt maat ovat allekirjoittaneet sopimuksen, mutta eivät ole ottaneet sitä käyttöön.

Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus (KP-sopimus) on Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen hyväksymä sopimus.

YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen pohjalta alettiin valmistella oikeudellisesti sitovampaa säännöstöä ja tämän tuloksena YK:n yleiskokous hyväksyi joulukuussa 1966 jatkuvasti voimassa olevat kansainvälisiä ihmisoikeuksia koskevat perussopimukset, joista toinen on kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus eli niin sanottu KP-sopimus. KP-sopimus tuli kuitenkin käytöön ottamisten viivästymisen takia voimaan vasta 1976.

Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva sopimus on vapausoikeuspainotteinen ja takaa yksilöille välittömästi subjektiivisia oikeuksia. Se turvaa muun muassa oikeuden elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen, oikeuden yksityisyyteen ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, ilmaisun-, ajatuksen- uskonnon- sekä liikkumisvapauden ja yhdenvertaisuuden tuomioistuinten edessä. Orjuus ja kidutus on kielletty. Vapausoikeuspainotteiset sopimukset ovat vaikutuksiltaan pääosin negatiivisia, mikä tarkoittaa, että ne velvoittavat valtioita passiivisuuteen, toisin sanoen pidättäytymään tietyistä yksilöiden vapauspiiriä rajoittavista toimenpiteistä. Kuitenkin KP-sopimus asettaa valtioille myös positiivisia toimintavelvollisuuksia: se esimerkiksi edellyttää valtioilta kansallista lainsäädäntöä tiettyjen oikeuksien tai oikeusturvakeinojen takaamiseksi.

KP-sopimuksen mukaan joistakin oikeuksista voidaan poiketa virallisesti julistetun ”kansakunnan olemassaoloa uhkaavan yleisen hätätilan aikana” edellyttäen ettei poikkeaminen merkitse rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon tai yhteiskunnalliseen syntyperään perustuvaa syrjintää. Poikkeaminen ei myöskään saa olla ristiriidassa valtion muiden kansainvälisen oikeuden mukaisten velvoitteiden kanssa. Jos jokin maa haluaa poiketa oikeuksista hätätilan perusteella, tulee sen heti ilmoittaa asiasta YK:n pääsihteerille. Missään oloissa ei kuitenkaan ole sallittua poiketa seuraavista perustavanlaatuisista oikeuksista: oikeus elämään, oikeus tulla tunnustetuksi kaikkialla henkilöksi oikeudellisessa mielessä, vapaus kidutuksesta ja orjuudesta, ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaus, oikeus olla tulematta vangituksi vain sillä perusteella, että ei kykene täyttämään sopimusvelvoitusta, ja oikeus olla tulematta syytetyksi rikoksesta, joka ei ollut tekohetkellä rikos.

YK:n ihmisoikeuskomitea valvoo KP-sopimuksen toimeenpanoa. Sopimuksen noudattamisen valvonta perustuu valtioiden raportointivelvollisuuteen, yksilövalitukseen (kyseisen valtion on tullut ratifioida yksilövalitusta koskeva valinnainen pöytäkirja) ja siihen, että valtioilla on mahdollisuus tehdä valitus toisiaan vastaan (kummankin valtion on tullut antaa erityinen ilmoitus, jossa ihmisoikeuskomitean rooli käsitellä asiaa tunnustetaan). Komitea ei voi kumota tai muuttaa kansallisen viranomaisen päätöstä, sillä ei myöskään ole toimivaltaa velvoittaa sopimusvaltiota muuttamaan lainsäädäntöään. Näin ollen sen muodollinen toimivalta rajoittuu lähinnä sopimusrikkomuksen toteamiseen. Komitean kannanotto toivottavasti johtaa siihen, että valtio ryhtyy toimenpiteisiin asian suhteen.

Lähteet

• KP-sopimus - Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus[1]
• Hakapää, Kari: Uusi kansainvälinen oikeus. 2., uudistettu painos, Talentum Helsinki 2003, s. 148-149
• Tuori, Kaarlo: Julkisoikeuden perusteet. 2. painos, Forum Iuris Helsinki 2001, s. 38-40
• Tuori, Kaarlo: Julkisoikeuden perusteet. 2. painos, Forum Iuris Helsinki 2001, s. 47-48