Bengt Laurikainen

Bengt ”Pentti” Laurikainen (s. 3. helmikuuta 1748 Mikkeli (Seppola) – ?) Talollinen, lautamies ja lähetyskunnan talonpoikaisedustaja silloisesta Kymenkartanon läänistä. Bengt vaikutti Juvalla Laaskan tilallaan Asilassa ja hoiti maatilaa puolisonsa (Elin) Helena Mårtendotterin (o.s. Martin, Martinen, s. 22. tammikuuta 1752 Hintsala) kanssa.

Kirkonkirjojen mukaan Laurikaisia on asunut Laaskan tilalla jo 1760-luvulta lähtien, laaskan tilan omistus on edelleen Laurikaisten suvun omistuksessa. Laurikaisista kuuluisin on Bengt "Pentti pekanpoika" Laurikainen joka muutti Laaskaan 1780-luvun vaiheilla. Hän toimi mm. valtiopäivämiehenä vuosina 1792–1800, ja toimi luottamustehtävässä lautamiehenä Mikkelin käräjäkunnan käräjillä ja nautti kokeneena virkamiehenä (herastuomarin arvonimeä), hän oli myös lähetyskunnassa talonpoikaissäädyn edustajana neuvottelemassa Suomen liittymisestä keisarilliseen Venäjään vuonna 1808–1809.

Lähetyskunta

Suomen Lähetyskunta Pietarissa 1808–09 Suomen lähetyskunnan valintaprosessi oli pitkä ja vaivalloinen. prosessista on Arkistolaitoksessa seuraavanlaisesti, jonka on kirjoihin ja kansiin kirjoittanut Kymenkartanonläänin maaherra Lode, Suomen sodan vielä riehuessa maassamme Ruotsin ja Venäjän välillä.

Kymenkartanonläänin valinnasta talonpoikain edustajaksi Suomen lähetyskuntaan: "Samt Nämdemannen Bengt Petersson Laurikain från St. Michel." "Sekä Lautamies Pentti Pekanpoika Laurikainen Mikkelistä." "Jo ennen Haminan rauhan solmimista matkusti suomalainen lähetyskunta loppuvuodesta 1808 keisarin kutsumana Pietariin. Sen 22 jäsentä edustivat Suomen säätyjä ja läänejä sekä Turun akatemiaa ja Vaasan hovioikeutta. Keisari otti lähetyskunnan vastaan marraskuun viimeisenä päivänä, joka gregoriaanisessa kalenterissa vastasi kuukauden 18. päivää.

Entisten Ruotsin kahdeksan suomalaisen maakunnan ja Venäjän keisarikunnan välinen tilanne vakiinnutettiin kahdessa seremoniassa. Ensimmäisessä toteutettiin lähetyskunnan mukaiset neuvottelut Pietarissa ja lopullinen sinetti saatettiin juhlallisin menoin Aleksanteri I koolle kusumisesta Povoon maapäivillä.

Uudet alamaiset kävivät kumartamassa Venäjän valtaistuinta. 30. marraskuuta 1808 C. E. Mannerheimin johtaman lähetystön kanssa, he tapasivat Aleksanteri I:n. ja Suomalaiset vakuuttivat uskollisuutta uudelle hallitsijalle, keisari Aleksanteri lupasi säilyttää aiemmat suomessa voimassa olleet Ruotsin vallan aikaiset lait ja kirkon. Aleksanteri I teki lähetyskunnan kanssa sopimuksen, joka vastasi Viron ja Liivinmaan kaupunkien sekä aateliston kanssa vuonna 1710 tehtyjä kapitulaatiosopimuksia. Lähetyskunnan lähettäminen herätti Suomessa aluksi paheksuntaa. Jouduttiin antamaan ilmoitus, ettei valtuuskunta voinut korvata säätyvaltiopäiviä. Myös lähetyskunta kieltäytyi esiintymästä valtiopäivien valtuuksin. Tämän vuoksi suomalaislähetystöllä ei ollut maapäivien päätösvaltaa, mutta se oli laatinut 15 kohdan esityslistan, johon keisari merkitsi myönteisen päätöksensä. Listaan sisältyi vähäpätöisiäkin asioita, mutta siihen oli myös merkitty kaikki Suomea olennaisesti koskevat asiat kuten: ”Yleinen turvallisuus, lait ja oikeuksien säilyttämäninen ja hallituskomitean asettaminen” (kenraalikuvernööri komitean puheenjohtajaksi).

Aatelis- ja pappissäädyn edustajat palkittiin jälkikäteen venäläisillä kunniamerkeillä. Porvarissäädyn kuusi ja talonpoikien viisi edustajaa saivat keisarin vastaanottoa edeltävänä päivänä kultaisen kaulassa kannettavan mitalin. Porvarien mitali painoi 20 dukaattia (70 g) ja sen nauha oli vaaleansininen. Talonpoikien mitali painoi 10 dukaattia (35g) ja sillä oli punainen nauha. Värit vastasivat korkea-arvoisten Pyhän Andreaksen ja Pyhän Aleksanteri Nevskin ritarikuntien nauhavärejä.

Mitaleissa on etusivulla keisari Aleksanteri I:n muotokuva, jonka kaiversi aikakauden tunnetuin venäläinen mitalitaiteilija, CARL LEBERECHT (1749–1827). Mitalin toinen puoli sisälsi kirjoitus, josta ilmenee mitalin aihe. Porvarissäädyn jäsenille annettua mitalia on tiettävästi säilynyt vain yksi kappale, joka lunastettiin Helsingin yliopiston kokoelmaan lähetyskunnassa mukana olleen kauppias J. H. Linderthin perillisiltä 1869.

Porvoon museossa on Linderthiä esittävä miniatyyri, jossa hänet on kuvattu sininauhainen kultamitali kaulassaan. Mitali on dokumentoitu myös helsinkiläistä raatimiestä Erik Borgströmiä esittävässä karikatyyrissä, jossa hänet nähdään kävelyllä koiransa kanssa.

Talonpoikien mitalia tunnetaan myös yksi kappale, joka ainakin vielä 1900-luvun jälkipuolella oli suvun hallussa Pohjois-Suomessa. Sen sai aikanaan Matti Pikkarainen (1760–1811), jonka maineesta koskenlaskijana Sara Wacklin kertoo 1844–45 ilmestyneessä teoksessaan Sata muistelmaa Pohjanmaalta. Wacklin mainitsee Pikkaraisen kaulassaan kantaman punanauhaisen kultamitalin peräti kahdesti, mutta hän yhdistää sen virheellisesti Porvoon maapäiviin.

Talonpojista mitaleineen on säilynyt kuvia Emanuel Thelningin tunnetussa maalauksessa Porvoon maapäivistä sekä sen luonnoksissa. Thelning kuitenkin liioitteli mitalien kokoa, jotta ne erottuisivat ryhmäkuvassa paremmin.

Lainaus kirjasta T. Talvio, Mitalit ja mitalitaide (Helsinki: Museovirasto 2007)." Suomen lähetyskunnan kultaisten muistomitalien tekstit. Etusivun reunateksti on kyrillisin kirjaimin: B.M. ALEKSANDR I. IMPERATOR I CAMODERXETS BSEROSS. / B.M. ALEKSANTERI I KEISARI JA KOKO VENÄJÄN YKSINVALTIAS. Takasivun kehysteksti teksti on kyrillisin kirjaimin: DEPUTATAMI NOVOI FINLANDIJ. / UUDEN SUOMEN LÄHETTILÄILLE

Takaosan keskusteksti:

NOJABRJA 17 DNJA 1808 GODA. / MARRASKUUSSA 17 PÄIVÄNÄ 1808 VUONNA.

Suomen lähetyskunnan vaiheista on Arkistolaitoksen kokoelmissa päiväkirja, jonka on laatinut kyseisen lähetyskunnan johtaja Carl Erik Mannerheim, Suomen marsalkka, Carl Gustaf Emil Mannerheimin, esi-isä. Lähetyskunnan ollessa Pietarissa, jossa C.E. Mannerheim on omakätisesti kirjannut lähetyskunnan talonpoikaisedustajaksi, silloisesta laajasta Kymenkartanonläänistä, Bengt Laurikaisen. Talopoikaisedustajat Bengt Laurikainen, Pehr Klockars ja Jahvetti Kaitala, joista tuli ehkä tunnetuimpia henkilöitä, joka huomattiin Suomen herrojen kanssa Pietarin seurapiireissä.

"Suomen lähetyskunta Venäjän armeijan ylipäällikön, von Buxhoevdenin, kiertokirje lähetyskunnan jäsenten valitsemisesta annettiin 1.7.1808. Kustakin läänistä tuli valita yksi aatelismies, yksi porvari ja yksi talonpoika. Turun ja Porvoon hiippakunnista valittiin molemmista yksi edustaja. Myöhemmin ylipäällikkö antoi yksittäisille kaupungeille oikeuden omaan edustajaan, kun Turun akatemia, hovioikeus ja Porvoon lukio oli saanut luvan lähettää oman edustajan. Balttiansaksalainen Friedrich Wilhelm von Buxhoevden oli määrännyt ylimääräiseksi edustajaksi venäläisille myötämielisen E. G. von Willebrandin, jota hän kaavaili puheenjohtajaksi lähetyskuntaan. Huonon ranskakielen taitonsa vuoksi Willebrand ei kuitenkaan ollut hovikelpoinen. Valinta osui sen sijaan C. E. Mannerheimiin, joka osoittautui tehokkaaksi neuvottelijaksi.

Ensimmäisessä kokouksessa hän esitteli muistion, jonka mukaan lähetyskunta ei voi toimia valtiopäivien korvaajana. Pohjois-Suomessa käynnissä olevasta sodasta huolimatta, vaaleja ei kuitenkaan lykätty rauhantekoon asti. Lähetyskunta jäi edustamaan ainoastaan venäläisten hallussa olevia läänejä eli Uudenmaan ja Hämeen lääniä, Turun ja Porin lääniä, Kymenkartanon lääniä sekä Vaasan lääniä. Ruotsalaisten Oravaisissa 14.9.1808 kärsimän tappion jälkeen, ylipäällikkö von Buxhoevden määräsi lähetyskunnan saapumaan Pietariin. Pietarissa lähetyskunnan jäsenet saivat tutustua muutaman kuukauden ajan hovin edustajan kanssa siihen kaikkeen hyvään ja Ruotsia parempaan, johon yhteys Venäjän kanssa tulisi johtamaan. Kullekin annettiin 10 ruplaa tuhlattavaksi seurapiireissä. Lähetystö oleskeli Pietarissa lokakuusta 1808 tammikuuhun 1809. Lähetyskunnan jäsenten oppaana toimi valtioneuvos Achloppkoff, joka keisarin määräyksestä esitteli julkisia rakennuksia. Niihin kaikkiin lähetyskunnan jäsenillä oli vapaa pääsy.

Vierailun kohokohtana oli yksityinen audienssi keisarin luona, jonka aikana hallitsijan kohteliaisuus teki lähetyskunnan jäseniin suuren vaikutuksen. Erityistä mielenkiintoa herätti tutustuminen keisarinna Elisabethiin, jonka sisar oli Kustaa IV Adolfin puoliso eli suomalaisten entinen kuningatar Fredrika Dorotea. Ensimmäiseksi palkittiin Suomen lähetyskunnan jäsenet. Aatelissäädyssä palkittiin E. G. von Willebrand Pyhän Annan I luokan kunniamerkillä ja 500 dukaatilla. Professori G. E. von Haartman palkittiin Pyhän Vladimirin IV luokan kunniamerkillä ja briljanttisella kantasormuksella liuskojen kanssa kuten muutkin pappissäädyn edustajat. Porvarissäädyn edustajat saivat kultaiset isot mitalit sinisillä nauhoilla sekä briljanttiset kantasormukset. Talonpoikaissäädyn edustajat saivat pienempää kokoa olevat kultaiset mitalit, jossa oli aleksandrovilainen nauha, sekä 500 ruplaa rahaa." Pentille myönnetty 500 rbl olisi tod, nykyrahassa vastannut noin 10.000euroa. rahalla olisi palkannut rengin noin kuudeksi vuodeksi.

Lähteet

1. http://runeberg.org/kyfihist/0578.html Viitattu 04.06.2019
2. http://runeberg.org/tieto/9/0139.html Viitattu 04.06.2019
3. http://www.narc.fi/Arkistolaitos/nayttelyt/1809/img/1/59.jpg Viitattu 04.06.2019
4. http://www.narc.fi/Arkistolaitos/nayttelyt/1809/index.html Viitattu 04.06.2019
5. http://www.narc.fi/Arkistolaitos/nayttelyt/1809/img/4/1.jpg Viitattu 04.06.2019
6. viittaus: Yrjö Koskisen kirjasta "Suomen kansan historia" sivu 694. Viitattu 04.06.2019
7. Valtiopäiväedustajia Mikkelin maalaiskunnasta ja kaupungista Viitattu 04.06.2019
8. Luettelo Suomen talonpoikaissäädyn valtiopäiväedustajista säätyvaltiopäivillä Viitattu 04.06.2019
9. Asilan perinnekirja Viitattu 04.06.2019
10. Mikkelin mies autonomiaa rakentamassa Merkkivuoden 1908- tuuvaa Lähde. Länsi-savo Viitattu 04.06.2019
11. Emanuel Thelningin maapäivämaalaus ja Porvoon tapahtumat Viitattu 06.06.2019
12. Suomen suuriruhtinaskunta (Suomen autonomia) Viitattu 06.06.2019
13. http://runeberg.org/pieni/4/0214.html Viitattu 06.06.2019
14. http://runeberg.org/tieto/1/0143.html Viitattu 06.06.2019
15. Lähetyskunnan kultainen talonpoikaismitali Nefskinnauhalla Viitattu 06.06.2019