Mestarien liiga

UEFA Champions League Mestarien liiga
Meneillään oleva kausi Mestarien liigan kausi 2018–2019
Laji	jalkapallo
Perustettu	1955
Joukkueita	32 (alkulohkoissa)
Hallitseva mestari	Liverpool F.C. (6.)
Eniten mestaruuksia	Real Madrid (13)
Sivusto	UEFA Champions League
Infobox OK

Mestarien liiga (engl. UEFA Champions League) on Euroopan jalkapalloliiton järjestämä vuosittainen jalkapallokilpailu Euroopan eri maiden korkeimpien sarjatasojen parhaimmille joukkueille. Liigaa on pelattu kaudesta 1992–1993 lähtien syksyllä alkavana ja yleensä toukokuussa päättyvänä. Mestarien liigan edeltäjä oli kaudesta 1955–1956 pelattu Euroopan Cup. Kilpailu aloitettiin kahdeksan joukkueen voimin, ja sitä laajennettiin sittemmin 16 seuran laajuiseksi.

Mestarien liigan luomisen taustalla oli etenkin maanosan suurseurojen halu lisätä keskinäisten ottelujen määrää. Toisaalta ne halusivat vähentää vanhassa cup-muotoisessa kilpailussa alati vaaninutta varhaisen putoamisen riskiä. Jotkut jalkapallon ystävät ovat arvostelleet liigaa liiallisesta kaupallisuudesta. Toisaalta on arvioitu, että ratkaisulla estettiin eurooppalaisten huippuseurojen siirtyminen pelkän ylikansallisen keskinäisen sarjan pelaamiseen, jolloin ne olisivat hylänneet kansallisiin jalkapallokilpailuihin osallistumisen.

Mestarien liigan voittaja edustaa Eurooppaa seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailuissa. Aiemmin kilpailun voittaja osallistui Intercontinental Cupiin. Voittaja pelaa myös UEFA Super Cupin.

Sarjajärjestelmä

Karsinnat

Pääartikkeli: UEFA:n maapisteranking

Osallistujat Mestarien liigaan tai sen karsintaan jakautuvat maittain UEFA:n maapisterankingin mukaan seuraavasti:

• Sarjat sijoilla 1–3 (Espanjan Primera División, Englannin Valioliiga ja Saksan Bundesliiga) saavat neljä paikkaa.
• Sarjat sijoilla 4–6 saavat kolme paikkaa.
• Sarjat sijoilla 7–15 saavat kaksi paikkaa.
• Sarjat sijalla 16 ja siitä alaspäin saavat yhden paikan.

Liigan sijoitus UEFA:n vertailussa myös määrää, kuinka monta joukkuetta liigasta pääsee suoraan lohkovaiheeseen sekä millä karsintakierroksella ne tulevat mukaan. Esimerkiksi listan kolmen parhaan liigan joukkueista kolme pääsee suoraan lohkovaiheeseen ja neljäs viimeiselle karsintakierrokselle, kun taas kaikkein heikoimmat sarjat saavat vain yhden joukkueen ennen varsinaisia kolmea karsintakierrosta pelattavalle esikarsintakierrokselle.

Kaikkien UEFA:an kuuluvien maiden sarjavoittajat pääsevät vähintään karsimaan Mestarien liigaan, kun karsijanpaikka myönnettiin 2007 myös Andorralle ja San Marinolle, joilla sitä ei aiemmin ollut. Liechtensteinista osanottajaa ei ole, koska maassa ei pelata lainkaan sarjaa, vaan ainoastaan cup.

Mestarien liiga

Mestarien liigan logo esillä ennen ottelua.

Sarjaan ottaa tätä nykyä osaa yhteensä 32 joukkuetta, jotka jaetaan kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon. Lohkoissa pelataan kaksinkertainen runkosarja, eli kuusi ottelua per joukkue. Kaksi parasta joukkuetta jatkavat pudotuspelivaiheeseen. Kolmansiksi sijoittuneet joukkueet pääsevät mukaan Eurooppa-liigan kolmannelle kierrokselle ja viimeisiksi sijoittuneet joukkueet putoavat pois.

16 pudotuspelivaiheeseen pääsevää joukkuetta jaetaan pareihin arpomalla, jonka jälkeen aina finaaliin saakka pelataan cup-muotoisesti. Kukin pari pelaa keskenään kaksi ottelua (kotiottelu ja vierasottelu), joissa maalieron perusteella parempi joukkue pääsee jatkoon. Maalieron ollessa tasan, ratkaisee niin sanottu vierasmaalisääntö eli joukkue, joka on tehnyt enemmän vierasottelussa maaleja voittaa. Mikäli tällä ei saada eroa, pelataan jatkoaika ja vielä tarvittaessa rangaistuspotkukilpailu.

Finaali on puolueettomalla kentällä pelattava yksiosainen ottelu, jonka voittaja voittaa Mestarien liigan.

Historia

Alkusysäys

1950-luvun alkuvuosina jalkapallon pelaaminen keinovalaistuksessa oli harvinaista herkkua. Kesällä 1953 ensimmäiset keinovalaisimet asennettiin Wolverhampton Wanderersin kotistadionille Molineuxille. Ensimmäistä kertaa keinovalaisua testattiin, kun Wolverhampton pelasi ystävyysottelun Etelä-Afrikan parhaista pelaajista koottua miehistöä vastaan. Seuraavina kuukausina Wolves pelasi ystävyysotteluiden sarjan kohdaten muita ulkomaalaisia seurajoukkueita: ensin argentiinalaisen Racing Clubin ja sen jälkeen Moskovan Spartakin sekä unkarilaisen Honvédin. Viimeksi mainitun ottelun BBC televisioi suorana lähetyksenä. Honvedin joukkueessa oli monia unkarilaisia jalkapalloilijoita, jotka olivat kahdesti nöyryyttäneet Englannin maajoukkuetta.

Wolves voitti ottelun 3–2, ja tämän johdosta heidän managerinsa Stan Cullis julisti joukkueensa olevan maailman mestareita. Tämä oli viimeinen kiihoke L'Équipe-lehden toimittajalle Gabriel Hanotille, joka oli jo pitkän aikaa kampanjoinut keinovalaistuksessa pelattavasta eurooppalaisten seurajoukkueiden turnauksesta.

»Ennen kuin julistamme Wolverhamptonin olevan voittamaton, antaa heidän mennä Moskovaan ja Budapestiin. On myös muita kansainvälisesti nimekkäitä joukkueita: AC Milan ja Real Madrid nimetäkseni kaksi. Seurajoukkueiden maailman-, tai ainakin Euroopanmestaruusturnaus – isompi, mielekkäämpi ja kunniakkaampi kuin Mitropa Cup ja aidompi kuin maajoukkueiden kilpailu – pitäisi järjestää.»
(Gabriel Hanot)

Keväällä 1955 UEFA päättikin Hanotin haaveileman kaltaisen seurajoukkueiden kilpailun järjestämisestä seuraavalla kaudella.

1955–1960 – Real Madridin hallintaa

Ensimmäiset viisi Euroopan cupia olivat Real Madridin suvereenia hallintaa. 1950-luvun lopulla Manchester United ja jotkin Italian joukkueet kykenivät hieman panemaan kapuloita "kuninkaallisten" rattaisiin, mutta vuoden 1958 Münchenin lento-onnettomuus sekä Realin vallankumouksellinen pelityyli takasivat sen, ettei heille löytynyt kunnon vastusta missään vaiheessa.

Real Madridin ylivoiman aikakausi kulminoitui vuonna 1960 Glasgow'n Hampden Parkilla pelattuun Euroopan cupin loppuotteluun, jossa Real Madrid voitti Eintracht Frankfurtin numeroin 7–3 BBC:n ja muiden Euroopan televisioyhtiöiden kameroiden sekä 135 000 paikalla olleen katsojan edessä.

1961–1966 – Benfica, Milan, Internazionale ja Real Madrid

Real Madridin taival päättyi Euroopan cupissa 1961 ensimmäiselle kierrokselle heidän hävittyään veriviholliselleen Barcelonalle. Barça etenikin aina Bernin Wankdorf Stadionilla pelattuun loppuotteluun saakka, jossa se kuitenkin hävisi lissabonilaiselle Benficalle maalein 3–2. Seuraavalla kaudella mosambikilaisen Mario Colunan kipparoima ja "Mustan helmen", Eusébion riveihinsä saanut Benfica uusi Euroopan cup -voittonsa kukistamalla Amsterdamin olympiastadionilla pelatussa finaalissa Real Madridin 5–3.

Benfica pääsi loppuotteluun myös seuraavana vuonna, mutta hävisi Milanille maalein 2–1. Seuraavina kahtena vuotena voiton vei toinen milanolainen joukkue Internazionale, joka vuosina 1964 ja 1965 peittosi loppuotteluissa Real Madridin ja Benfican. Vuoden 1965 Euroopan cup on kuitenkin jäänyt enemmän historiaan Interin 3–0-kotivoittoon Liverpoolia vastaan päättyneestä välieräottelusta ja sen ympärillä liikkuneista lahjontaepäilyistä.

Interin voittokulku päättyi vuoden 1966 välierissä sen hävittyä Real Madridille, joka otti jo historiansa kuudennen Euroopan cupin voiton kukistettuaan Brysselissä pelatussa loppuottelussa belgradilaisen Partizanin numeroin 2–1. Tällä kertaa Realin kokoonpano koostui täysin espanjalaisista pelaajista, kun vielä 1950-luvun taianomaisessa joukkueessa oli pelannut ulkomaalaisia tähtiä kuten Alfredo Di Stéfano ja Ferenc Puskás. Ainoa pelaaja, joka oli ollut voittamassa kaikkia kuutta Euroopan cup -mestaruutta, oli Francisco Gento.

1967–1968 – Kaksi brittimestaria

Vuonna 1967 Celticista tuli koko Britteinsaarten ensimmäinen Euroopan cupin voittaja, kun se voitti Lissabonin läheisyydessä sijaitsevalla Estádio Nacionalilla pelatussa loppuottelussa Interin lukemin 2–1 kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti. Huomionarvoista on, että kaikki Celticin joukkueen, joka myöhemmin tunnettiin nimellä Lisbon Lions ("Lissabonin leijonat"), pelaajat olivat syntyneet korkeintaan 40 kilometrin päässä seuran kotistadionilta Glasgow'n Celtic Parkilta.

Vuonna 1968 Manchester Unitedista tuli ensimmäinen Euroopan cupin voittanut englantilaisjoukkue, kun se voitti Lontoon Wembleyllä Benficaa vastaan pelatun jatkoajalle menneen loppuottelun numeroin 4–1. Vaikka Manchester United tekikin jatkoajalla kolme maalia, olisi Benfica voittanut ottelun ellei Eusebio olisi tuhrinut avopaikkaa aivan varsinaisen peliajan viime sekunneilla.

1969–1973 – Pääasiassa alankomaalaisten hallintaa

Seuraavaksi eurokenttien aikakauden ykkösjoukkueeksi nousi amsterdamilainen Ajax, joka vielä vuonna 1969 joutui nöyrtymään loppuottelussa Milanille 4–1, ja seuraavana vuonna näki verivihollisensa Feyenoordin vievän voittokannun kotiinsa. Kuitenkin tämän jälkeen Ajaxin Johan Cruijffin, Barry Hulshoffin, Ruud Krolin, Johan Neeskensin, Arie Haanin, Gerrie Mührenin ja Piet Keizerin harjoittama, valmentaja Rinus Michelsin alankomaalaisen jalkapalloilun tavaramerkiksi myöhemmin noussut totaalinen jalkapallo (total voetbal) dominoi Euroopan kenttiä peräti kolmen peräkkäisen vuoden ajan kukistaen loppuotteluissa niin ateenalaisen Panathinaikosin, Interin kuin Juventuksenkin.

Ajax oli eurokentillä voittamaton joukkue, kunnes aiemmin Michelsin siirryttyä Barcelonaan vuonna 1973 Cruijff seurasi perässä. Myöhemmin miehistöltään vanhentunut Ajax menetti riveistään vielä Neeskensin.

1974–1976 – Bayern Münchenin kausi

Ajaxin jälkeen 1970-luvun puolivälin paikkeilla Euroopan ykkösseurajoukkueen paikan otti baijerilainen Bayern München. Bayern voitti Euroopan cupin kolmesti peräkkäin. Loppuotteluissa kaatuivat Atlético Madrid (uusintaottelussa), Leeds ja Saint-Étienne. Miehistössä pelasivat muiden muassa Franz Beckenbauer, Sepp Maier, Gerd Müller, Uli Hoeness sekä Paul Breitner. Bayern oli kehittänyt totaalisesta jalkapallosta oman, kurinalaisemman ja kovemman versionsa. Nämä jäivätkin Bayernin viimeisiksi voitoiksi Euroopan cupissa.

1977–1984 – Englantilaisten komennossa

Vuosien 1977–1984 kahdeksasta Euroopan cupista peräti seitsemän meni englantilaisjoukkueille. Vuonna 1977 Liverpool aloitti englantilaisten seurajoukkueiden kuuden vuoden mittaisen voittokulun. 1977 Liverpool voitti finaalissa Borussia Mönchengladbachin, ja toisti temppunsa myös seuraavana vuonna voittaen loppuottelussa tällä kertaa Belgian mestarin Club Bruggen.

Vuonna 1979 Liverpool hävisi Euroopan cupin ensimmäisellä kierroksella toiselle englantilaisjoukkuelle Nottingham Forestille, joka selvitti tiensä peräti Münchenin olympiastadionilla pelattuun loppuotteluun. Finaalissa vastaan asettui Malmö, joka joutui taipumaan Nottinghamille maalein 1–0. Liverpoolin tapaan Nottingham uusi Euroopan Cup -mestaruutensa seuraavana vuonna voittamalla Madridin Santiago Bernabéulla pelatussa finaalikamppailussa hampurilaisen Hamburgin.

Vuonna 1981 Liverpool teki paluun eurokenttien huippukastiin voittamalla Pariisissa pelatussa loppuottelussa Real Madridin. Voitto oli Liverpoolin Euroopan cup -historian kolmas. Seuraavana vuonna englantilaisjoukkueiden voittokulkua jatkoi Aston Villa, joka peittosi Rotterdamissa pelatussa loppuottelussa Bayern Münchenin.

Vuonna 1983 käytiin seitsemään vuoteen ensimmäinen Euroopan cupin finaali, jossa kumpikaan joukkueista ei ollut Englannista. Hamburg voitti Juventuksen 1–0. Seuraavana vuonna Liverpool palasi kuitenkin jälleen entistä kovempana, ja vei cupin nimiinsä rangaistuslaukauskilpailulla ratkaistussa finaalissa Romaa vastaan joukkueen kotistadionilla Stadio Olimpicolla.

Vuonna 1985 Brysselin Heysel-stadionilla pelatussa loppuottelussa kohtasivat Juventus ja Liverpool. Juventus voitti ottelun maalein 1–0, mutta suurin huomio kiinnittyi 39 ihmisen hengen vaatineeseen mellakkaan, joka alkoi Liverpoolin fanaattisten kannattajien hyökättyä Juventus-fanien kimppuun. Tämän seurauksena englantilaisjoukkueet suljettiin eurocup-peleistä viideksi vuodeksi, ja Liverpool kuuden vuoden ajaksi. (Katso: Heysel-stadionin onnettomuus) Britanniasta olivat mukana siis vain skotlantilaiset, walesilaiset ja pohjoisirlantilaiset seurat.

1986–1988 – Bukarest, Porto ja PSV

Kun lähes koko vuosikymmenen Euroopan seurajoukkueiden kilpailuja hallinneet englantilaisjoukkueet olivat pannassa, uudistuivat voimasuhteet eurokentillä täydellisesti ja huipulla puhalsivat uudet, raikkaat tuulet.

Vuoden 1986 loppuottelussa kohtasivat Steaua Bukarest Romaniasta ja Barcelona. Sánchez Pizjuánilla Sevillassa pelatun, varsinaisen peliajan jälkeen maalittomaan tasapeliin päättyneen kamppailun vei rangaistuspotkukilpailussa nimiinsä Steaua.

Vuonna 1987 Porto voitti cupin ensimmäisenä portugalilaisjoukkueena yli 25 vuoteen. Finaalissa kaatui Bayern München maalein 2–1. Seuraavana vuonna finaalissa olivat vastakkain PSV ja Benfica. Ratkaisu venyi jälleen rangaistuspotkukilpailuun, jonka voitti PSV.

1989–1992 – Milan, Belgradin Punainen Tähti ja Barcelona

20 vuoden tauon jälkeen Euroopan cupin voittajaksi palasi Milan, joka kaatoi Steaua Bukarestin Barcelonan Camp Noulla lukemin 4–0. Milan uusi cup-voittonsa myös seuraavalla kaudella, jolloin finaalissa kaatui Benfica. Vuoden 1991 Punaisen Tähden ja Marseillen välinen loppuottelu päättyi jälleen maalittomaan tasapeliin. Rangaistuspotkukilpailussa voiton vei jugoslavialaisjoukkue, vain vähän ennen kuin liittovaltio alkoi hajota pienemmiksi valtioiksi. Samalle kaudelle englantilaisjoukkueiden viiden vuoden panna oli umpeutunut, mutta hallitseva Englannin liigan mestari Liverpool ei voinut osallistua kilpailuun sille erityisesti asetetun lisärangaistuksen (yksi vuosi) vuoksi.

Viimeinen Euroopan cup pelattiin kaudella 1991–1992. Wembleyllä pelatussa loppuottelussa Barcelona voitti jatkoajalla Sampdorian 1–0.

1992 – Euroopan cupista Mestarien liigaksi

Kaudeksi 1992–1993 Euroopan seurajoukkueiden korkeimman kilpailun pelisysteemi muutettiin radikaalisti siten, että ennen varsinaista cup-muotoista vaihetta pelataan lohkovaihe. Myös kilpailun nimi muutettiin Mestarien liigaksi.

Vuonna 2010 loppuottelu pelattiin ensimmäisen kerran lauantaina, kun finaalipäivä siihen asti oli ollut keskiviikko.

Ennätykset ja tilastot

Milanin mestaruusjuhlintaa 2003.

Mestaruudet

Pääartikkeli: Luettelo jalkapallon Euroopan cupin ja Mestarien liigan loppuotteluista

Seuroittain

Taulukossa huomioitu menestys Euroopan Cupissa sekä Mestarien liigassa seuroittain

Seura	Mestaruuksia	Toisia sijoja	Mestaruusvuodet	Toiseksi sijoittuneen vuodet
Real Madrid	13	3	1956, 1957, 1958, 1959, 1960, 1966, 1998, 2000, 2002, 2014, 2016, 2017, 2018	1962, 1964, 1981
Milan	7	4	1963, 1969, 1989, 1990, 1994, 2003, 2007	1958, 1993, 1995, 2005
Liverpool	6	3	1977, 1978, 1981, 1984, 2005, 2019	1985, 2007, 2018
Bayern München	5	5	1974, 1975, 1976, 2001, 2013	1982, 1987, 1999, 2010, 2012
Barcelona	5	3	1992, 2006, 2009, 2011, 2015	1961, 1986, 1994
Ajax	4	2	1971, 1972, 1973, 1995	1969, 1996
Internazionale	3	2	1964, 1965, 2010	1967, 1972
Manchester United	3	2	1968, 1999, 2008	2009, 2011
Juventus	2	7	1985, 1996	1973, 1983, 1997, 1998, 2003, 2015, 2017
Benfica	2	5	1961, 1962	1963, 1965, 1968, 1988, 1990
Nottingham Forest	2	0	1979, 1980
Porto	2	0	1987, 2004
Celtic	1	1	1967	1970
Hamburger SV	1	1	1983	1980
Steaua Bukarest	1	1	1986	1989
Marseille	1	1	1993	1991
Borussia Dortmund	1	1	1997	2013
Chelsea	1	1	2012	2008
Feyenoord	1	0	1970
Aston Villa	1	0	1982
PSV Eindhoven	1	0	1988
Belgradin Punainen tähti	1	0	1991
Atlético Madrid	0	3		1974, 2014, 2016
Stade de Reims	0	2		1956, 1959
Valencia	0	2		2000, 2001
Fiorentina	0	1		1957
Eintracht Frankfurt	0	1		1960
Partizan	0	1		1966
Panathinaikos	0	1		1971
Leeds United	0	1		1975
Saint-Étienne	0	1		1976
Borussia Mönchengladbach	0	1		1977
Club Brugge	0	1		1978
Malmö	0	1		1979
Roma	0	1		1984
Sampdoria	0	1		1992
Bayer Leverkusen	0	1		2002
Monaco	0	1		2004
Arsenal	0	1		2006

Maittain

Maa	Mestaruuksia	Toisia sijoja
Espanja	18	11
Italia	12	16
Englanti	12	8
Saksa	7	10
Alankomaat	6	2
Portugali	4	5
Ranska	1	5
Skotlanti	1	1
Romania	1	1
Jugoslavia	1	1
Kreikka	0	1
Belgia	0	1
Ruotsi	0	1

Turnauksen historian aikana loppuottelu on pelattu yhteensä kuusi kertaa samasta maasta tulevien joukkueiden välillä: espanjalaisten välillä vuosina 2000, 2014 ja 2016, italialaisten vuonna 2003, englantilaisten vuonna 2008 ja saksalaisten vuonna 2013.

Pelaajat

Eniten maaleja

Päivitetty 9. heinäkuuta 2018.
Taulukossa ei huomioida kilpailun karsintavaihessa tehtyjä maaleja.
Aktiiviset pelaajat lihavoitu.

	Pelaaja	Maa	Maalit	Ottelut	Keskiarvo	Vuodet	Seurat
1	Cristiano Ronaldo	POR	120	153	0.78	2003–	Manchester United, Real Madrid
2	Lionel Messi	ARG	100	125	0.80	2005–	Barcelona
3	Raúl	ESP	71	142	0.50	1995–2011	Real Madrid, Schalke 04
4	Ruud van Nistelrooy	NED	56	73	0.77	1998–2009	PSV, Manchester United, Real Madrid
5	Karim Benzema	FRA	56	103	0.54	2006–	Lyon, Real Madrid
6	Thierry Henry	FRA	50	112	0.45	1997–2010	Monaco, Arsenal, Barcelona
7	Alfredo Di Stéfano	ARG	49	58	0.84	1955–1964	Real Madrid
8	Andri Ševtšenko	UKR	48	100	0.48	1994–2012	Dynamo Kiova, Milan, Chelsea
	Zlatan Ibrahimović	SWE	48	119	0.40	2001–2016	Ajax, Juventus, Internazionale, Barcelona, Milan, Paris Saint-Germain
10	Eusébio	POR	46	63	0.73	1961–1974	Benfica

Eniten otteluita

Päivitetty 28. kesäkuuta 2017.
Taulukossa ei huomioida kilpailun karsintavaihessa pelattuja otteluita.
Aktiiviset pelaajat lihavoitu.

	Pelaaja	Maa	Ottelut	Vuodet	Seurat
1	Iker Casillas	ESP	164	1999–	Real Madrid, Porto
2	Xavi	ESP	151	1998–2015	Barcelona
3	Raúl	ESP	142	1995–2011	Real Madrid, Schalke 04
4	Ryan Giggs	WAL	141	1993–2014	Manchester United
5	Cristiano Ronaldo	POR	140	2003–	Manchester United, Real Madrid
6	Paolo Maldini	ITA	139	1988–2008	Milan
7	Clarence Seedorf	NED	125	1994–2012	Ajax, Real Madrid, Internazionale, Milan
8	Paul Scholes	ENG	124	1994–2013	Manchester United
9	Andrés Iniesta	ESP	122	2002–	Barcelona
10	Roberto Carlos	BRA	120	1997–2007	Real Madrid, Fenerbahçe

Katso myös

• Luettelo jalkapallon Mestarien liigassa pelanneista suomalaisista
• Luettelo jalkapallon Mestarien liigan voittaneista pelaajista
• Luettelo Mestarien liigassa eniten maaleja kaudessa tehneistä pelaajista
• Luettelo suomalaisjoukkueiden otteluista jalkapallon eurocupeissa
• UEFA Mestarien Liigassa pelanneiden joukkueiden suoritustaulukko

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mestarien liiga Wikimedia Commonsissa

• UEFA Champions League. (englanniksi)

Mestarien liiga 2017–2018

Pudotuspelivaiheeseen selviytyneet joukkueet
Barcelona | Basel | Bayern München | Beşiktaş | Chelsea | Juventus | Liverpool | Manchester City | Manchester United | Porto | PSG | Real Madrid | Roma | Sevilla | Šah’tar Donetsk | Tottenham