Ero sivun ”Ane” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
lis selvennyspyyntöjä |
korjataan johdanto |
||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
{{Korjattava|Anetta ei ole selitetty omin sanoin. Koko käsitteen määritelmä on lainausta muista teoksista.}} |
|||
[[Kuva:Certificate of having gone to confession2.png|thumb|300px|Ane vuodelta 1521.]] |
[[Kuva:Certificate of having gone to confession2.png|thumb|300px|Ane vuodelta 1521.]] |
||
'''Ane''' on [[Katolisuus|katolisessa kristinuskossa]] todistus siitä, että [[Synti|syntejään]] katuva ihminen on lahjoittanut kirkolle rahaa käytettäväksi hyviin tarkoituksiin. Lahjoituksella katuja saattoi korvata kirkon määräämät [[Katumusharjoitus|katumusharjoitukset]]. Aneen vaikutuksen uskottiin ulottuvan myös [[Kiirastuli|kiirastuleen]].<ref name=arffman-129>Arffman 2004, s. 129.</ref> |
|||
'''Ane''' eli '''lievitys''' on [[katolisuus|katolisen uskon]] mukaan "syyllisyyden puolesta jo poispyyhittyjen syntien ajallisesta rangaistuksesta Jumalan edessä saatu vapautus, jonka oikein asennoitunut kristitty saa määrätyillä ehdoilla kirkon avulla, joka lunastuksen palvelijattarena on valtuutettu hoitamaan ja jakamaan Kristuksen ja pyhien hyvitystöiden aarretta"<ref>''Katolisen kirkon katekismus, 1471''</ref>. |
|||
Aneen saaminen edellytti yleensä tiettyjen ennalta määrättyjen ehtojen täyttymistä ja tiettyjen ennalta määrättyjen tekojen suorittamista. Uskovan täytyi esimerkiksi olla [[armo]]n tilassa vähintäänkin silloin, kun aneeseen liittyvä teko suoritettiin.<ref>Apostolisen katumusoikeusistuimen asiakirja ''Aneen lahja, 2–3'' (2000)</ref> Hänen täytyi myös olla sisäisesti täysin irrottautunut synnistä, sakramentaalisesti tunnustanut syntinsä, ottanut vastaan pyhän [[Ehtoollinen|ehtoollisen]] sekä rukoillut [[paavi]]n tarkoitusten puolesta. Täydellisen aneen saattoi saada vain kerran päivässä.<ref>Apostolisen katumusoikeusistuimen asiakirja ''Aneen lahja, 4'' (2000)</ref> |
|||
| ⚫ | |||
"Täydellinen ane voidaan saada vain kerran päivässä. Sen saamiseksi uskovan täytyy olla armon tilassa, minkä lisäksi edellytetään, että: |
|||
== Hstoria == |
|||
* hän on sisäisesti täydellisesti irrottautunut synnistä, jopa lievästä synnistä, |
|||
* hän on sakramentaalisesti tunnustanut syntinsä, |
|||
* hän on ottanut vastaan pyhän eukaristian (mieluiten osallistumalla messuun, mutta pelkkä pyhän kommuunion{{selvennä|Mitä tarkoittaa? 6.2.2019}} saaminen riittää aneeseen), ja |
|||
* hän on rukoillut [[paavi]]n tarkoitusten puolesta."<ref>Apostolisen katumusoikeusistuimen asiakirja ''Aneen lahja, 4'' (2000)</ref> |
|||
| ⚫ | |||
== Aneiden historia == |
|||
{{Lähteetön||kumpi=1}} |
{{Lähteetön||kumpi=1}} |
||
Varhaiskirkko ei tuntenut anekäytäntöä, vaan se kehittyi 500–900-luvulla ja ainoastaan latinalaisessa kirkossa siirryttäessä julkisesta sovittamisesta yksityisen [[rippi|ripin]] sakramenttiin. Ane tarkoittaa vapautumista syntiä seuraavasta maallisesta rangaistuksesta, kuten esimerkiksi [[jalkapuu]]sta. Syntien aiheuttama syyllisyys on jo synninpäästön sakramentissa pyyhitty pois. Myös kirkon määräämän katumuksen, esimerkiksi tilapäisen ehtoolliskiellon, pystyi korvaamaan katumustöillä, kuten almuilla tai pyhiinvaelluksilla. |
[[Varhaiskirkko]] ei tuntenut anekäytäntöä, vaan se kehittyi 500–900-luvulla ja ainoastaan latinalaisessa kirkossa siirryttäessä julkisesta sovittamisesta yksityisen [[rippi|ripin]] sakramenttiin. Ane tarkoittaa vapautumista syntiä seuraavasta maallisesta rangaistuksesta, kuten esimerkiksi [[jalkapuu]]sta. Syntien aiheuttama syyllisyys on jo synninpäästön sakramentissa pyyhitty pois. Myös kirkon määräämän katumuksen, esimerkiksi tilapäisen ehtoolliskiellon, pystyi korvaamaan katumustöillä, kuten almuilla tai pyhiinvaelluksilla. |
||
Keskiajalla aneita myytiin rahaa vastaan helpotuksiksi katumusharjoituksiin ja lyhentämään [[kiirastuli|kiirastulessa]] vietettävää aikaa. Aneita oli mahdollista ostaa myös kuolleiden omaisten puolesta. ''Anekauppa'' sai alkunsa ajatuksesta, että hyvillä teoilla saattoi sovittaa pahoja tekoja. Myöhemmin katumustöitä alettiin korvata maksamalla tarpeeksi rahaa – aneiden esikuva oli syntynyt. Myöhäiskeskiajalla katumuksen suorittaminen rahana oli jo hyvin yleistä. 1500-luvulla aneiden myynti alkoi kuitenkin olla yhä selvemmin kirkon liiketoimintaa: vuonna [[1517]] paavi [[Leo X]] antoi määräyksen markkinoida aneita aktiivisesti [[Pietarinkirkko|Pietarinkirkon]] rakennustöiden rahoittamiseksi. Pohjoismaissa anekauppaa johti [[Johannes Angelus Arcimboldus]], joka toimi samalla kirkkopoliittisena rauhansovittelijana. Erityisen aggressiivisena anekauppiaana tunnettiin [[Johann Tetzel]]. [[Martti Luther]] sai kampanjasta kimmokkeen kuuluisien [[95 teesiä|95 teesinsä]] kirjoittamiseen. |
Keskiajalla aneita myytiin rahaa vastaan helpotuksiksi katumusharjoituksiin ja lyhentämään [[kiirastuli|kiirastulessa]] vietettävää aikaa. Aneita oli mahdollista ostaa myös kuolleiden omaisten puolesta. ''Anekauppa'' sai alkunsa ajatuksesta, että hyvillä teoilla saattoi sovittaa pahoja tekoja. Myöhemmin katumustöitä alettiin korvata maksamalla tarpeeksi rahaa – aneiden esikuva oli syntynyt. Myöhäiskeskiajalla katumuksen suorittaminen rahana oli jo hyvin yleistä. 1500-luvulla aneiden myynti alkoi kuitenkin olla yhä selvemmin kirkon liiketoimintaa: vuonna [[1517]] paavi [[Leo X]] antoi määräyksen markkinoida aneita aktiivisesti [[Pietarinkirkko|Pietarinkirkon]] rakennustöiden rahoittamiseksi. Pohjoismaissa anekauppaa johti [[Johannes Angelus Arcimboldus]], joka toimi samalla kirkkopoliittisena rauhansovittelijana. Erityisen aggressiivisena anekauppiaana tunnettiin [[Johann Tetzel]]. [[Martti Luther]] sai kampanjasta kimmokkeen kuuluisien [[95 teesiä|95 teesinsä]] kirjoittamiseen. |
||
| Rivi 26: | Rivi 18: | ||
== Lähteet == |
== Lähteet == |
||
* {{Kirjaviite | Tekijä=Arffman, Kaarlo | Nimeke=Kristinuskon historia | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Edita | Vuosi=2004 | Tunniste=ISBN 951-37-4183-4}} |
|||
=== Viitteet === |
|||
{{Viitteet}} |
{{Viitteet}} |
||
Versio 20. helmikuuta 2019 kello 02.27
Ane on katolisessa kristinuskossa todistus siitä, että syntejään katuva ihminen on lahjoittanut kirkolle rahaa käytettäväksi hyviin tarkoituksiin. Lahjoituksella katuja saattoi korvata kirkon määräämät katumusharjoitukset. Aneen vaikutuksen uskottiin ulottuvan myös kiirastuleen.[1]
Aneen saaminen edellytti yleensä tiettyjen ennalta määrättyjen ehtojen täyttymistä ja tiettyjen ennalta määrättyjen tekojen suorittamista. Uskovan täytyi esimerkiksi olla armon tilassa vähintäänkin silloin, kun aneeseen liittyvä teko suoritettiin.[2] Hänen täytyi myös olla sisäisesti täysin irrottautunut synnistä, sakramentaalisesti tunnustanut syntinsä, ottanut vastaan pyhän ehtoollisen sekä rukoillut paavin tarkoitusten puolesta. Täydellisen aneen saattoi saada vain kerran päivässä.[3]
Aneita saattoi käyttää itsensä hyväksi tai kuolleiden ihmisten sielujen hyväksi, mutta ei toisten maan päällä elävien ihmisten hyväksi.[4]
Hstoria
 |
Tähän osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Varhaiskirkko ei tuntenut anekäytäntöä, vaan se kehittyi 500–900-luvulla ja ainoastaan latinalaisessa kirkossa siirryttäessä julkisesta sovittamisesta yksityisen ripin sakramenttiin. Ane tarkoittaa vapautumista syntiä seuraavasta maallisesta rangaistuksesta, kuten esimerkiksi jalkapuusta. Syntien aiheuttama syyllisyys on jo synninpäästön sakramentissa pyyhitty pois. Myös kirkon määräämän katumuksen, esimerkiksi tilapäisen ehtoolliskiellon, pystyi korvaamaan katumustöillä, kuten almuilla tai pyhiinvaelluksilla.
Keskiajalla aneita myytiin rahaa vastaan helpotuksiksi katumusharjoituksiin ja lyhentämään kiirastulessa vietettävää aikaa. Aneita oli mahdollista ostaa myös kuolleiden omaisten puolesta. Anekauppa sai alkunsa ajatuksesta, että hyvillä teoilla saattoi sovittaa pahoja tekoja. Myöhemmin katumustöitä alettiin korvata maksamalla tarpeeksi rahaa – aneiden esikuva oli syntynyt. Myöhäiskeskiajalla katumuksen suorittaminen rahana oli jo hyvin yleistä. 1500-luvulla aneiden myynti alkoi kuitenkin olla yhä selvemmin kirkon liiketoimintaa: vuonna 1517 paavi Leo X antoi määräyksen markkinoida aneita aktiivisesti Pietarinkirkon rakennustöiden rahoittamiseksi. Pohjoismaissa anekauppaa johti Johannes Angelus Arcimboldus, joka toimi samalla kirkkopoliittisena rauhansovittelijana. Erityisen aggressiivisena anekauppiaana tunnettiin Johann Tetzel. Martti Luther sai kampanjasta kimmokkeen kuuluisien 95 teesinsä kirjoittamiseen.
Uskonpuhdistajat John Wycliffe, Jan Hus ja Martti Luther tuomitsivat aneen julkeana Jumalan armon kaupallistamisena. Uskonpuhdistuksen jälkeen anekauppa tyrehtyi, mutta se akoi uudelleen vastauskopuhdistuksen aikaan; aneilla ei enää suoritettu katumusta, vaan ihmiset saivat osallistua Pietarinkirkon rakennuskuluihin ostamalla aneita.
Huomioitavaa on se, että Luther puolusti hyvin jyrkästi apostolista anetta teesissään numero 71.
Lähteet
- Arffman, Kaarlo: Kristinuskon historia. Helsinki: Edita, 2004. ISBN 951-37-4183-4.
Viitteet
Aiheesta muualla
- Indulgences, Catholic Encyclopedia (englanniksi)
- Apostolic Indulgences, Catholic Encyclopedia (englanniksi)
- Indulgences, Sancta Congregatio Sedes (latinaksi)