Tämä on lupaava artikkeli.

Ero sivun ”Kongon demokraattinen tasavalta” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Käyttäjän 2601:446:C201:24E4:357F:8D9:92B2:C504 muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän Kyykaarme tekemään versioon.
Merkkaukset: rv Pikapalautus Palauta-työkalulla
Ei muokkausyhteenvetoa
Merkkaukset: Mobiilimuokkaus  mobiilisivustosta 
Rivi 45: Rivi 45:
|teollisuus=21,7<ref name="CIA"/>
|teollisuus=21,7<ref name="CIA"/>
|palvelut=34<ref name="CIA"/>
|palvelut=34<ref name="CIA"/>
|lyhenne=CD
|lyhenne=RDC
|ajoneuvo=
|ajoneuvo=
|lentokone=
|lentokone=

Versio 21. marraskuuta 2018 kello 17.12

Kongon demokraattinen tasavalta
Repubilika ya Koôgo ya Dimokalasi
République démocratique du Congo
Jamhuri ya Kidemokrasia ya Kongo
Republíki ya Kongó Demokratíki
Ditunga dia Kongu wa Mungalaata
Kongon demokraattisen tasavallan lippu Kongon demokraattisen tasavallan vaakuna

Kongon demokraattisen tasavallan sijainti
Kongon demokraattisen tasavallan sijainti

Valtiomuoto Demokraattinen tasavalta
Presidentti
Pääministeri
Joseph Kabila
Augustin Matata Ponyo[1]
Pääkaupunki Kinshasa
4°19′30″S, 15°19′20″E
Muita kaupunkeja Lubumbashi, Mbuji-Mayi, Kananga, Kisangani
Pinta-ala
– yhteensä 2 344 858[2] (sijalla 12)
– josta sisävesiä 3,3 %
Väkiluku (2015) 79 375 136[2] (sijalla 20)
– väestötiheys 33
– väestönkasvu 2,5[2] (2014)
Viralliset kielet ranska
kongo (kansallinen)
lingala (kansallinen)
luluanluba (kansallinen)
swahili (kansallinen)
Valuutta Kongon frangi (CDF)
BKT (2009)
– yhteensä 29,39 mrd. USD (PPP arvio)  (sijalla 119)
– per asukas 400 USD
HDI (2019) 0,480[3] (sijalla 175)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 44,3[2]
– teollisuus 21,7[2]
– palvelut 34[2]
Aikavyöhyke UTC+1 / UTC+2
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
 – Belgiasta

30. kesäkuuta 1960
Lyhenne RDC
Kansainvälinen
suuntanumero
+243
Tunnuslause Justice – Paix – Travail (Oikeus – rauha – työ)
Kansallislaulu Debout Congolais

Kongon demokraattinen tasavalta (ransk. République démocratique du Congo, kongoksi Repubilika ya Kôngo ya Dimokalasi) on valtio Keski-Afrikassa. Erotuksena Kongon tasavallasta eli Brazzavillen Kongosta maasta käytetään toisinaan täsmennystä Kinshasan Kongo tai Kongo-Kinshasa maan pääkaupungin mukaan. Kongon naapurimaat ovat Kongon tasavalta, Keski-Afrikan tasavalta, Etelä-Sudan, Uganda, Ruanda, Burundi, Sambia, Tansania ja Angola.[2] Maalla on pieni 37 kilometriä pitkä rannikkokaistale Guineanlahdella.

Ennen vuotta 1971 maata saatettiin kutsua nimellä Belgian Kongo[4] tai Leopoldvillen Kongo silloisen pääkaupungin mukaan. Vuosina 1971–1997 maan nimi oli Zaire[5].

Kongon demokraattisen tasavallan kansalaista kutsutaan Kotimaisten kielten keskuksen mukaan nimellä kongolainen tai kinshasankongolainen.[6]

Historia

Esihistoria

2000 eaa. lähtien 500-luvulle saakka bantuja vaelsi nykyisen Kongon demokraattisen tasavallan alueelle luoteesta alueella asuneiden pygmien sekaan ja tilalle. Myöhemmät kansanvaellukset pohjoisesta Sudanista ja Itä-Afrikasta lisäsivät kansojen kirjoa alueella. Bantut toivat mukanaan Länsi-Afrikasta raudantekotaidon ja viljelymenetelmiä sekä -lajikkeita.[7]

Paikalliset kuningaskunnat

Kongon demokraattisen tasavallan alueella kehittyi ennen Belgian valtaa omaperäisiä kulttuureja. Kongo-joen alajuoksulla syntyi 1100-luvulta alkaen joukko kaupunkivaltioita, joiden liittyessä yhteen muodostui Kongon kuningaskunta, jonka kukoistuskausi kesti 1300-luvun lopulta melkein 1800-luvun loppuun. Maan itäosassa, Lualaba-joen varrella alkoi kehittyä 400-luvulla Upembaksi kutsuttu yhteiskunta, josta merkittävä Luban kuningaskunta sai alkunsa. Tämä keskushallintoinen kuningaskunta vallitsi maan kaakkoisosassa 1500-luvulta 1800-luvun loppuun. Myös Ruandan, Lundan ja Chokwen kuningaskunnat ovat vaikuttaneet nykyisen Kongon ja sen naapurimaiden alueella. Lundan keskus oli nykyisessä Katangan maakunnassa, Chokwet saattoivat lähteä Kasain alueelta, mutta asettuivat nykyisen Angolan puolelle.[8]

Belgian-vallan aika

Ensimmäinen eurooppalainen tutkimusmatkailija, joka purjehti Kongoon oli portugalilainen Diego Cão. Hänen vaikutuksestaan Kongon kuningas Afonso I kääntyi kristinuskoon ja avasi maan kaupalle ja muulle eurooppalaiselle vaikutukselle. Kongoa ei kuitenkaan yritetty kolonisoida ennen kuin vasta 1800-luvun lopulla, jolloin Belgian kuningas Leopold II sai maan haltuunsa brittiläisen tutkimusmatkailija Henry Stanleyn avulla.[9]

Leopold II sai Kongon vapaavaltion virallisesti haltuunsa Berliinin konferenssissa 1885. Hän sai sen henkilökohtaiseksi omaisuudekseen. Aluetta hallitsemaan perustettiin ”filantrooppinen” osakeyhtiö Association Internationale Africaine, jonka ainut osakkeenomistaja oli Leopold II.[10] Motiivit olivat taloudelliset. Kongosta saatiin ensin norsunluuta ja myöhemmin luonnonkumia, jota uusi kumiteollisuus tarvitsi. Kaupallisiin tavoitteisiin päästiin poikkeuksellisen julmalla terrorilla, jotta epäinhimillistetyt alamaiset hankkisivat mahdollisimman paljon kumia isännilleen. Kun tieto olosuhteista paljastui 1900-luvun alussa, siitä syntyi kansainvälinen skandaali. Kuolleiden määräksi on arvioitu myöhemmin 4–8 miljoonaa,[11] toisten arvioiden mukaan jopa 10 miljoonaa eli puolet silloisesta väestöstä.[12] Kuningas Leopoldin ahne ja julma politiikka Kongossa sai aikaan kansainvälistäkin pahennusta. Tämän takia alue muutettiinkin vuonna 1908 kuninkaan yksityisomaisuudesta Belgian siirtomaaksi nimellä Belgian Kongo. Siirtomaaisännän nimi nimen alussa tarvittiin erottamaan se naapurimaasta Ranskan Kongosta eli nykyisestä Kongon tasavallasta. Pakkotyö jatkui myös siirtomaa-aikana. Belgialaiset pyrkivät rakentamaan sellaista infrastruktuuria joka tuki resurssien vientiä pois maasta. Muuten se laiminlöi maan kehittämistä.[12]

Itsenäistyminen ja Kongon kriisi

Pääartikkeli: Kongon kriisi

Kongo itsenäistyi Belgiasta rauhanomaisesti vuonna 1960,[9] joskin Belgia puuttui pitkään sen sisä- ja talouspolitiikkaan. Välittömästi maan itsenäistymisen jälkeen alkoi viisivuotinen Kongon kriisi, josta tuli yhdistelmä itsenäisyystaistelua, rikkaimpien alueiden separatismia, kylmän sodan Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton proxy-sotaa, vallankaappauksia ja YK:n rauhanturvaoperaatioita. Maa ajautui poliittisesti epävakaaseen tilaan, joka jatkui viisi vuotta. Eri puolilla maata virisi kapinoita ja alueellisia itsenäistymisliikkeitä, jotka kaikki kukistettiin ulkovaltojen ja YK:n tuella.[9]

Lumumba neuvostoliittolaisessa postimerkissä

Maassa pidettiin vuonna 1960 parlamenttivaalit, jotka voitti MNC-L (Kongon kansallisliike).lähde? Sen johtajasta Patrice Lumumbasta tuli Kongon ensimmäinen pääministeri. Presidentiksi valittiin Joseph Kasa-Vubu ABAKO:sta.[9] Etelä-Kasain maakunta julistautui itsenäiseksi 14. kesäkuuta. Sen presidentiksi nousi Albert Kalonji.[13] Heinäkuussa 1960 armeija kapinoi ja Katangan maakunta julistautui itsenäiseksi Moise Tšomben johdolla. Tšombe pyysi Belgian asevoimien tukea, mihin Belgia suostui muodollisesti kansalaistensa suojelemiseksi. YK:n turvallisuusneuvosto päätti lähettää maahan joukkoja palauttamaan järjestystä, mutta niiden ei sallittu puuttua maan sisäisiin asioihin.[9] Lumumba pyysi Neuvostoliiton joukkoja Kasaihin, mikä suututti Yhdysvallat, joka alkoi tukea Kasa-Vubua ja armeijan komentajaa Joseph-Désiré Mobutua.[14] 5. syyskuuta Kasa-Vubu ilmoitti radiossa Lumumban erosta, johon Lumumba vastasi ilmoittamalla presidentin pidätyksestä.[15] Viikon kuluttua Lumumban aiemmin johtajaksi nimittämä Mobutu asetti hänet kotiarestiin ja kaappasi vallan CIA:n tuella. Lumumba teloitettiin myöhemmin.[16][14]

YK aloitti seuraavana vuonna Katangan suurelta osin valkoisten palkkasoturien riisumisen aseista ja maakunnan liittämisen takaisin Kongoon. YK:n pääsihteeri Dag Hammarskjöld, joka oli ollut aktiivinen Kongon kysymyksen ratkaisemisessa, sai samana vuonna surmansa lento-onnettomuudessa Kongossa. Kongolaiset joukot liittivät Kasain maahan nelikuukautisen sotilasoperaation jälkeen. Katanga saatiin YK-joukkojen haltuun tammikuuhun 1963 mennessä.[17]

Itä- ja Kivun maakunnissa puhkesi alkuvuodesta 1964 Simba-kapina, jonka seurauksena Moise Tšombe nimitettiin pääministeriksi. Kapinalliset ottivat 1 600 länsimaalaista panttivankia. Kongo pyysi myös Yhdysvaltain ja Belgian apua, jotka vapauttivat eurooppalaiset panttivangit.[18]

25. marraskuuta 1965 armeijan komentaja Joseph-Désiré Mobutu, joka tunnettiin paremmin myöhemmällä nimellään Mobutu Sese Seko, kaappasi vallan länsimaiden tuella ja perusti yksipuoluejärjestelmän. Entinen pääministeri Tšombe joutui syytetyksi ja pakeni maasta. Länsimaat pitivät Mobutua takeena kommunismia vastaan. Hänen hallintoaan on syytetty ihmisoikeuksien rikkomisesta, sorrosta, henkilökultista ja rehottavasta korruptiosta, jopa niin paljon, että hallinnolle on annettu pilkkanimi ”kleptokratia”.lähde?

Mobutu hankki itselleen suuren omaisuuden kavaltamalla valtion omaisuutta ja vaatimalla lahjuksia: miljardeja dollareita talletettiin ulkomaisille pankkitileille.[19]

Mobutun valtakausi

Pääartikkeli: Mobutu Sese Seko
Tiedosto:Mobutu Nixon.gif
Mobutu Sese Seko ja Richard Nixon Washingtonissa vuonna 1973.

Mobutun hallinto oli aluksi epäpoliittinen ja jopa politiikan vastainen. Hänen mukaansa poliitikot olivat viidessä vuodessa raunioittaneet maan, ja viiden vuoden kuluttua maassa ei olisi enää poliittisia puolueita. Mobutu sai hätätilanhallinnon vallitessa lähes täyden vallan ja pyrki leikkaamaan poliitikkojen valtaa. Maakuntien määrää vähennettiin ja niiden itsehallintoa leikattiin. Parlamentti menetti merkityksensä ja ajoittain lakkautettiin.

Vuonna 1966 Mobutu perusti vapaaehtoisliikkeen ”Tasavallan vapaaehtoiset joukot” ja pyrki kokoamaan taakseen kansanliikettä. Hän nimitti itsensä ”toiseksi kansallissankariksi” Lumumban jälkeen, jota oli ollut syrjäyttämässä. Vuonna 1967 luotiin Vallankumouksen kansanliike (Mouvement Populaire de la Révolution; MPR), joka oli vuoteen 1990 asti ainut sallittu puolue. Sen jäsenyydestä tuli kaikille kansalaisille pakollinen.[20] Myös kaikki ammattiliitot yhdistettiin yhdeksi suuremmaksi liitoksi.

Mobutua vastaan oli aluksi vastarintaa. Vuonna 1966 neljä ministeriä pidätettiin ja teloitettiin julkisesti syytettynä vallankaappauksen suunnittelusta. Katanganin kapina murskattiin kuten myös valkoisten palkkasoturien kapina vuonna 1967. Vuoteen 1970 mennessä lähes kaikki vastarinta oli kukistettu ja hallitus saanut maan hallintaansa.

Korostaakseen afrikkalaista identiteettiä Mobutu nimesi maansa uudelleen Zaireksi lokakuussa 1971.[21] Hän määräsi kaikki luopumaan kristityistä nimistä ja 1972 hän otti itselleenkin uuden afrikkalaisperäisen nimen Mobutu Sese Seko Kuku Ngbendu Wa Za Banga (”Kaikkivoipa voitontahtoinen taistelija, joka kulkee valloituksesta toiseen tulta kylväen”), joka lyheni arkikäytössä muotoon Mobutu Sese Seko.[22] Länsimaisten pukujen tilalle tuli abacost-niminen vaate, jonka käyttäminen oli pakollista virkamiehille ja ministereille. Lisäksi Kongon suurimmat kaupungit saivat uudet afrikkalaiset nimet – esimerkiksi Léopoldvillestä tuli Kinshasa, Elisabethvillestä Lubumbashi ja Stanleyvillestä Kisangani.[20][23][24]

Mobutu kansallisti ulkomaalaisomisteiset yhtiöt ja ajoi eurooppalaiset ulos Zairesta 1973. Tästä seurasi niin syvä ja vakava talouden romahdus, että sijoittajia piti kosiskella takaisin 1976. Harvat palasivat.[25] Mobutun epäonnistuneen talouspolitiikan vuoksi luonnonrikkauksistaan kuulun Zairen talous ajautui kriisiin ja hyperinflaatioon.[26]

Mobutu tarvitsi avustuksia entiseltä siirtomaaisännältä Belgialta, Ranskalta ja Yhdysvalloilta hillitäkseen Angolasta käsin toimivien Katanganin kapinallisten hyökkäyksiä vuosina 1977 ja 1978.[22] Mobutun uudelleenvalinnasta äänestettiin 1977 ja 1984, mutta kummallakaan kerralla hänellä ei ollut vastaehdokkaita.[22][27] Mobutun ympärille luotiin vaikuttava henkilökultti, jonka ylläpitämiseksi julkisille paikoille pystytettiin Mobutua esittäviä muotokuvia ja tiedotusvälineissä levitettiin häntä ylistävää propagandaa. Vuonna 1983 Mobutu nimettiin sotamarsalkaksi.

Mobutun valtakauden aikana hänen henkilökohtainen varallisuutensa kasvoi, ja lopulta sen arvioitiin olevan noin viiden miljardin Yhdysvaltain dollarin suuruinen.[23] Hänen ulkomaalaisille pankkitileille tallettamansa summa vastasi suuruudeltaan Zairen valtionvelkaa. Valtaisan omaisuutensa Mobutu hankki ohjaamalla Zairen vientituotteista – kullasta, kuparista, timanteista ja öljystä – saadut tulot itselleen. Samalla kansa köyhtyi niin suuresti, ettei palkkoja voitu maksaa. Kaupunkien infrastruktuuri romahti ja ihmiset kärsivät nälänhädästä. Zairen ainoita hyvätuloisia olivat Mobutun sukulaiset ja ystävät. Mobutun vallastasyöksemisen aikaan maan talous oli vaipunut itsenäisyyttä edeltävälle vuoden 1958 tasolle,[28][29] vaikka väkiluku oli kolminkertainen tuolloiseen nähden.

Diktatuurista huolimatta monet länsimaat, erityisesti Yhdysvallat ja Ranska, ja Kansainvälinen valuuttarahasto tukivat Mobutun hallintoa, sillä tämä oli omaksunut aatteekseen antikommunismin. Mobutun kannatuksen takana oli myös länsimaiden halu päästä käsiksi Zairen mittaviin luonnonvaroihin, ja kommunismin uhan patoaminen keskisessä Afrikassa.[25] Erityisesti Yhdysvaltain suhteet Zaireen pysyivät lämpiminä; Jimmy Carterin hallinto antoi puolet Saharan eteläpuoleiseen Afrikkaan varatuista kehitysapuvaroista Kinshasan Kongoon, ja esimerkiksi Ronald Reaganin hallinnon aikana Mobutu vieraili Valkoisessa talossa kolme kertaa. Vuonna 1980 Yhdysvaltain edustajainhuone äänesti sotilasavun lopettamisesta Zairelle, mutta senaatti kumosi päätöksen.

Mobutun kauden jälkeen

Neuvostoliiton luhistuminen ja kylmän sodan päättyminen pakotti Mobutun muuttamaan politiikkaansa demokraattiseen suuntaan. Vuodesta 1990 alkaen maa siirtyi monipuoluevaltaan, ja perustettiin kansalliskokous, joka nimitti pääministerin oppositiosta ja alkoi järjestellä parlamenttivaaleja.[30]

Ruandasta Ruandan isänmaallisen rintaman voittoa paenneet pakolaiset, lähinnä Ruandan kansanmurhan jälkeisiä tutsien kostotoimia pelänneet hutut, saattoivat Kongon itäosan sekasorron valtaan. Siellä jo 1960-luvulla ilman menestystä kapinoinut Laurent Kabila, jota Che Guevara oli käynyt tukemassa 1960-luvulla, käytti tilaisuuden hyväkseen ja johti ”Demokraattisten voimien liiton Kongon vapauttamiseksi” (AFDL) ensimmäisessä Kongon sodassa (1996–1997) Mobutua vastaan ja onnistui syöksemään hänet vallasta vuonna 1997.[31] AFDL:n joukkojen pääosa oli tutseja. Sitä tukivat Suurten järvien alueen valtioiden johtajat, lähinnä Ruandan Paul Kagame ja Ugandan Yoweri Museveni. AFDL eteni Kongojokea alas kohdaten vain vähäistä vastarintaa Kinhasan armeijan joukkojen vaihtaessa puolta. Kabila sai uskottavuutta ollessaan Mobutun pitkäaikainen vastustaja ja Patrice Lumumban kannattaja. 16. toukokuuta 1997 monikansalliset joukot etenivät Lubumbashin lentokentälle neuvottelujen keskeytyessä ja Mobutu pakeni maasta. Samana päivänä Kabila julistautui presidentiksi.[9] Vuonna 1997 valtion nimi muutettiin Zairesta takaisin Kongon demokraattiseksi tasavallaksi. [5]

Kabilaa alettiin kuitenkin pian syyttää edeltäjänsä kaltaisesta itsevaltaisuudesta ja korruptiosta.[32] Hän kääntyi ruandalaisia tukijoitaan vastaan näiden kieltäydyttyä vetäytymästä maan rikkaista itämaakunnista. Heinäkuussa 1998 Kabila vaati Ugandan ja Ruandan joukkojen poistumista maasta.[33]

Tämän jälkeen Ugandan ja Ruandan tukemat kapinalliset aloittivat sotatoimet, kun taas Zimbabwe, Angola, Namibia, Tšad ja Sudan tukivat Kabilan hallintoa.[34] Maassa oli vuosien ajan zimbabwelaisia joukkoja, enimmillään 11 000 miestä, joiden varustaminen ja ylläpito tulivat Zimbabwelle kalliiksi.[35] Tämä pidettiin yhtenä syynä maan myöhempään talousromahdukseen.


Joseph Kabila vuonna 2003.

Tulitauosta sovittiin 1999, mutta sotatoimet jatkuivat senkin jälkeen. Laurent Kabila salamurhattiin 16. tammikuuta 2001 Zimbabwessa, minkä jälkeen parlamentti valitsi yksimielisesti hänen poikansa Joseph Kabilan presidentiksi. Rauhansopimus solmittiin uuden presidentin johdolla 2002 Etelä-Afrikassa ja maahan perustettiin siirtymäajan hallitus, joka laati uuden perustuslain.[9]

Kongon sota on yksi eniten kuolonuhreja vaatineista sodista[36]. Sodassa kuoli 3–4 miljoonaa ihmistä, joista noin puolet lapsia.[37] Erityisesti Kongon itäosissa käytyyn sotaan osallistui yhdeksän Afrikan valtiota ja se vaikutti suoraan 50 miljoonan kongolaisen elämään.[38] Huolimatta konfliktin laajuudesta ja sen uhrien lukumäärästä, Kongon sota on suurelta osin jäänyt vähälle huomiolle lähialueiden ulkopuolella.[39]

Maassa järjestettiin 30. heinäkuuta 2006 ensimmäiset monipuoluevaalit 46 vuoteen. Kansainvälisesti valvottuja vaaleja varten lahjoitettiin 460 miljoonaa dollaria ja niitä valvoivat YK:n MONUC-rauhanturvaajat. Kabila sai ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä ja voitti toisella kierroksella Jean-Pierre Bemban ja vannoi virkavalansa 6. joulukuuta 2006. Rauhansopimuksen mukaisesti eri osapuolten yksityisarmeijat piti liittää maan armeijaan, mutta sekä Bemba että Azarias Ruberwa kieltäytyivät tästä. Bemban joukot ja maan armeija taistelivat Kinshasassa 22.–23. maaliskuussa 2007 noin 600 surmanneissa levottomuuksissa ennen Bemban tappiota.[40][41]

Itä-Kongossa Pohjois-Kivussa toimiva Laurent Nkundan johtama hutuja vastaan taisteleva tutsikapinallisten ryhmittymä aiheutti laajoja levottomuuksia lokakuusta 2008 lähtien ja ajoi 250 000 paikallista pakolaisiksi. Nkundan joukot etenivät lähellä Gomaa ja hänen raportoitiin saavan apua Ruandan hallitukselta. Tammikuussa 2009 Ruandan joukot kuitenkin pidättivät Nkundan.[42]

Raiskaukset ja julma seksuaalinen väkivalta ovat olleet tunnusomaisia Itä-Kongon konfliktille. Eri ryhmittymät on voitu jopa tunnistaa niille ominaisten julmuuksien mukaan.[43][44]

Marraskuussa 2011 järjestettiin parlamentin- ja presidentinvaalit, joissa oli 10 ehdokasta. Joseph Kabilan tärkein vastaehdokas oli Etienne Tshisekendi.[45]

Vuonna 2016 olisi pitänyt pitää vaalit, mutta ne lykättiin vuoteen 2018.[46]

Maantiede

Kongon demokraattisen tasavallan kartta
Heinäkuinen Kongon demokraattinen tasavalta satelliittikuvassa

Kongon demokraattinen tasavalta sijaitsee päiväntasaajalla ja sen pinta-ala on 2 345 410 neliökilometriä, josta 3,3 prosenttia on vettä. Maa sijaitsee pääosin Afrikan sydämessä Kongo-joen altaassa ja se on sademetsävaltio.

Kongon demokraattisen tasavallan pääkaupunki on Kinshasa.

Kongon demokraattisella tasavallalla on rantaviivaa vain 37 kilometriä[2], vaikka se sijaitsee Atlantin valtameren rannikolla. Valtion itärajan muodostaa Itä-Afrikan hautavajoaman läntinen haara vuoristoineen ja järvineen (Afrikan suuret järvet). Valtion läpi virtaava Kongo-joki on koko Afrikan toiseksi pisin joki ja Amazonin jälkeen vesimäärältään maailman suurin.

Maan keskiosan laaja länteen viettävä ylänkö kuuluu trooppiseen sademetsävyöhykkeeseen. Sen länsipuolella on vuoristoylänköjä. Etelässä ja lounaassa tasangot yhdistyvät ruohosavanneiksi. Pohjoisessa tiheät ruohikot ulottuvat Kongojoen toiselle puolelle. Maan korkeimmat vuoret sijaitsevat sen itäkolkassa. Kongojoen altaan ilmasto on kuuma ja kostea, eteläisillä ruohotasangoilla on kuumaa ja kuivaa. Koko maan keskimääräinen sademäärä on 1 070 mm.[47]

Kongossa on seitsemän kansallispuistoa, joista viisi on Unescon maailmanperintökohteita: Garamban kansallispuisto, Kahuzi-Biegan kansallispuisto, Okapin eläintensuojelualue, Salongan kansallispuisto ja Virungan kansallispuisto. Viimeiset luonnonvaraiset zairenleveähuulisarvikuonot elävät Garamban kansallispuistossa. Virunga ja Kahuzi-Biega tunnetaan gorilloistaan, Okapissa on okapien lisäksi metsänorsuja. Salongan kansallispuisto on koko Afrikan suurin trooppisen sademetsän suojelualue.[48]

Maakunnat

25 maakuntaa ja pääkaupunki Kinshasa

Kongo on jaettu 26 maakuntaan. Maakuntajako tuli käyttöön vaiheittain vuosina 2011-2015. Monet tilastot käyttävät edelleen vanhaa kymmenen maakunnan jakoa.[49]

Maakunta Pääkaupunki Hallinnon kieli
1. Kinshasa Kinshasa ranska, lingala
2. Keski-Kongo Matadi kituba
3. Kwango Kenge kituba
4. Kwilu Kikwit kituba
5. Mai-Ndombe Inongo kituba
6. Kasai Luebo luluanluba
7. Lulua Kananga luluanluba
8. Itä-Kasai Mbuji-Mayi luluanluba
9. Lomami Kabinda luluanluba
10. Sankuru Lodja luluanluba
11. Maniema Kindu swahili
12. Etelä-Kivu Bukavu swahili
13. Pohjois-Kivu Goma swahili
14. Ituri Bunia swahili
15. Ylä-Uele Isiro lingala
16. Tshopo Kisangani swahili
17. Ala-Uele Buta lingala
18. Pohjois-Ubangi Gbadolite lingala
19. Mongala Lisala lingala
20. Etelä-Ubangi Gemena lingala
21. Equateur Mbandaka lingala
22. Tshuapa Boende lingala
23. Tanganyika Kalemie swahili
24. Ylä-Lomami Kamina luluanluba
25. Lualaba Kolwezi swahili
26. Ylä-Katanga Lubumbashi swahili
Suurimmat kaupungit[50]
Sija Kaupunki Asukkaita (2007)
1 Kinshasa 8 418 819
2 Lubumbashi 1 485 288
3 Kolwezi 977 292
4 Mbuji-Mayi 919 166
5 Kisangani 555 753
6 Kananga 477 017
7 Likasi 453 655
8 Boma 359 927
9 Tshikapa 284 888
10 Bukavu 227 908

Väestö

Etniset ryhmät

Kongossa asuu yli 200 eri etnistä ryhmää, joista suurin osa kuuluu bantuihin. Neljä suurinta ryhmää, joista kolme on bantuja (mongot, lubat ja kongot) sekä hamilaiset zandet muodostavat yhdessä 45 % väestöstä.[2] Mahdollisesti 1990-luvulla julkaistu tarkempi jakauma oli lubat 18 %, kongot 16 %, mongot 13 %, ruandat 10 %, zandet 6 %, bangit ja ngalet 6 %, ja muita 30 %.[51]

Kielet

Kongon demokraattisen tasavallan kielikartta

Kongossa puhutaan yli 200 eri kieltä.[52] Väestön moninaisuuden johdosta Kongossa käytetään useampia välikieliä etnisten ryhmien väliseen viestintään. Maan virallinen kieli on ranska, jota käytetään hallinnossa ja radion asiaohjelmissa. Suosituin eri etnisten ryhmien välillä käytetty kieli on lingala, jota käytetään myös yleisimmin viihteen ja populaarimusiikin kielenä.[53]

Virallisen kielen, ranskan, lisäksi Kongolla on neljä kansallista kieltä: kongo, lingala, luluanluba ja swahili.[47] Alueellisesti kielet jakautuvat siten, että kongoa puhutaan maan lounaisosassa, lingalaa pohjoisosassa, luluanlubaa keskiosassa ja swahilia idässä ja etelässä. Pääkaupungin Kinshasan kieli on lingala, mutta muitakin kansallisia kieliä puhutaan siellä siirtolaisuuden seurauksena.[54]

Kansanterveys, AIDS

Vuonna 2007 arvioitiin, että HIVin kantajia oli noin 1,3 % aikuisväestöstä, kaikkiaan noin 450 000 henkeä. ARVT-lääkitystä olisi tarvinnut 100 000–150 000 henkeä, mutta sitä sai alle kolmannes, ehkä vain viidesosa heistä, alle 30 000 henkeä. Lääkitystilanne oli parantunut vaikkakin hitaasti, vuonna 2005 lääkettä sai alle 5 % tarvitsijoista.[55]

Äitiyskuolleisuus on erittäin korkea. Vuonna 2015 maassa menehtyi keskimäärin 693 äitiä 100 000 synnytystä kohden.[56] Kongon demokraattinen tasavalta on maailman pahimpia tsetsekärpäsen levittämän unitaudin esiintymisalueita, 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä 70 % maailman unitautitapauksista havaittiin siellä, vuosina 2008 ja 2009 se oli toinen kahdesta maasta, joissa oli yli tuhat uutta tapausta.[57]

YK:n yhdestätoista vuosituhattavoitteesta pidetään kolmen saavuttamista mahdollisena: tasa-arvoon, ympäristöön ja AIDSiin liittyviä tavoitteita.[58]

Politiikka

Kongo on semipresidentiaalinen tasavalta.[2]

Vuoden 2006 presidentinvaalien toiselle kierrokselle selvisivät silloinen istuva presidentti Joseph Kabila (44,8 % äänistä) ja istuva varapresidentti Jean-Pierre Bemba (20,0 %). Toisen kierroksen vaalin voitti Joseph Kabila 58,1 prosentilla äänistä.[59] Eniten ääniä Kabila sai maan swahilinkielisestä itäosasta, josta hän on kotoisin. Jean-Pierre Bemba oli suositumpi maan länsiosassa.[60] Tulosten julistamisen jälkeen Bemba esitti epäilyksiä vaalivilpistä, ja hänen kannattajansa mellakoivat pohjoisen suurissa kaupungeissa. Vaalitarkkailijat totesivat kuitenkin vaalien sujuneen pääosin rauhallisesti ja oikeudenmukaisesti.[61]

Lainsäädäntövaltaa käyttää kaksikamarinen eduskunta; sen senaatin 108 jäsentä valitaan maakunnista ja alahuoneen 500 jäsenestä 61 valitaan enemmistövaaleilla yhden jäsenen vaalipiireistä ja 439 monen kansanedustajan vaalipiireistä suhteellisella vaalitavalla.[2]

Talous

Volframikaivos Kailossa.

Kongo on harvaan asuttu maa jossa on runsaat malmivarat. Silti sen bruttokansantuote henkeä kohti on maailman pienimpiä. Köyhyyden syinä on pidetty vuosia jatkunutta huonoa hallintoa, korruptiota ja sotia.[47]

Kongon tärkeimpiä luonnonvaroja ovat monet kaivannaiset kuten öljy ja kivihiili, timantit sekä koboltti, kupari, niobium, tantaali, hopea, sinkki, mangaani, tina ja uraani. Maassa on myös vesivoimaa ja puutavaraa.[2]

Maatalouden merkitys maan talouselämälle on suuri. Suurin osa sen tuotteista menee kotimaiseen kulutukseen. Ruokakasveista merkittävimpiä ovat kassava, maissi, palkokasvit ja maapähkinät. Myyntiin kasvatetaan kahvia, kumia, palmuöljyä, puuvillaa, kaakaota, sokeria ja teetä.[47]

YK:n kehitysohjelma UNDP:n laskemalla Inhimillisen kehityksen indeksiksillä (Human Development Index, HDI) mitattuna. Kongo oli vuonna 2007 sijalla 176 yhteensä 185 arvioidusta maasta.[62]

Liikenne

Kongossa on 26 lentokenttää, joiden kiitotiellä on kestopäällyste, ja 168 muuta lentopaikkaa. Rautateitä on noin neljätuhatta kilometriä. Laajasta tieverkosta vajaa kolmetuhatta kilometriä on päällystetty.[2]

Kulttuuri

Mobutu Sese Sekon aikana virallinen ideologia oli arvostaa afrikkalaisuutta ja välttää länsimaisia vaikutteita. Ihonvaalennus, hiusten suoristus, länsimainen musiikki ja kristilliseen traditioon pohjautuvat nimet kiellettiin. Ihmisiä opastettiin käyttämään puvun ja solmion sijaan abacostia, kauluksetonta asua, joka muistutti läheisesti Mao-pukua.[63]

Kongolaisten kulttuuriin kuuluu pukeutua siististi. Kuubasta tuotu rumba-musiikki on suosittua.[64]

Varhaisinta kongolaista kirjallisuutta olivat lähetyssaarnaajien kustantamat pienet kertomukset maaseudun elämästä, joita usein julkaistiin paikallisilla kielillä. Vuonna 1945 alkoi ilmestyä ranskankielinen kuukausijulkaisu La Voix du Congolais. Vuonna 1962 Kinshasan katoliseen yliopistoon perustettiin kongolaisen kirjallisuuden keskus, ja sen kouluttamina syntyi uusi sukupolvi kirjailijoita. 2000-luvun levottomina vuosina monet ovat kuitenkin paenneet ulkomaille.[65]

Urheilu

Suosituin urheilulaji Kongon demokraattisessa tasavallassa on jalkapallo, jota harrastaa noin kaksi ja puoli miljoonaa maan asukasta[66]. Maan miesten edustusjoukkue on ollut FIFA-rankingissa parhaimmillaan sijalla 46 ja on voittanut Afrikan-mestaruuden vuosina 1968 ja 1974.[67] Joukkue on pelannut MM-kilpailuissa kerran, vuonna 1974.[67]

Kongon demokraattinen tasavalta on osallistunut olympialaisiin yhteensä kahdeksan kertaa vuoden 1968 kisoista lähtien, mutta yksikään maan edustaja ei ole voittanut olympiamitalia.[68]

Kongon demokraattisen tasavallan ehkä tunnetuin urheilija on pikajuoksija Gary Kikaya, joka toimi maansa lipunkantajana vuoden 2004 olympialaisissa[68] ja on menestynyt hyvin myös kansainvälisellä tasolla. Muita tunnettuja kinshasankongolaisia urheilijoita ovat muun muassa koripalloilija Dikembe Mutombo ja jalkapalloilija Lomana LuaLua.

Kirjallisuutta

Lähteet

  1. Congo president names finance minister to PM job The Seattle Times. 19.4.2012. Viitattu 15.12.2014.
  2. a b c d e f g h i j k l m Democratic Republic of the Congo The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  3. Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  4. Pikku Jättiläinen. WSOY, 1942.
  5. a b Democratic Republic of Congo profile BBC News Africa. BBC World News. Viitattu 13.5.2013.
  6. Kongon demokraattinen tasavalta Maat, pääkaupungit ja kansalaisuudet. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 16.2.2017.
  7. Brief history of the Bantu migration into South Africa South Africa Tours and Travel
  8. Lunda and Chokwe Kingdoms Angola – a country study. Federal Research Division Library of Congress 1989
  9. a b c d e f g Timeline: Democratic Republic of Congo BBC news
  10. Belgian Congo (Arkistoitu sivu) Genoside Studies Program. Yale University. Viitattu 4.3.2016. (englanniksi)
  11. 50 years on, Congo still battered by violence 30.6.2010. Associated Press / Hurriyet. Viitattu 6.10.2010. (englanniksi)
  12. a b Marty Jezer: A Brief History of Colonialism in Congo 2001. Canadian Centres for Teaching Peace.
  13. History of the Republic of Great Kasai Africa Federation
  14. a b USA/Africa: New Data on Murder of Lumumba African Studies Center. 1.8.2002. University of Pennsylvania. Viitattu 4.3.2016. (englanniksi)
  15. Ludo de Witte: The assassination of Lumumb, s. 20. Verso, 2002. ISBN 978-1859844106.
  16. Patrice Emery Lumumba Africa Within
  17. Congo: Battle for Katanga 1961. Time. Viitattu 6.10.2010. (englanniksi)
  18. Major Thomas P. Odom: Dragon Operations: Hostage Rescues in the Congo, 1964-1965 Combat Studies Institute. Viitattu 6.10.2010. (englanniksi)
  19. Mobutu takes the money and runs to a safe haven 1997. The Independent. Viitattu 6.10.2010. (englanniksi)
  20. a b Mobutu Sese Seko, 66, Longtime Dictator of Zaire NY Times. Viitattu 27.10.2013.
  21. MSN Encarta
  22. a b c Mobutu Sese Seko Encyclopedia Britannica. Viitattu 27.10.2013.
  23. a b Mobutu dies in exile in Morocco 1997. CNN. Viitattu 27.10.2013.
  24. Sean Rorison: Congo, s. 70. Bradt, 2012. ISBN 9781841623917. Teoksen verkkoversio (viitattu 27.10.2013).
  25. a b Obituary: Mobutu Sese Seko 1997. The Independent. Viitattu 27.10.2013.
  26. Zaire - an African Horror Story 1993. Atlantic. Viitattu 27.10.2013.
  27. Big Turnout Reported In Zaire Election 1984. NY Times. Viitattu 27.10.2013.
  28. World Bank Warns Zaire 1994. Viitattu 27.10.2013.
  29. Zaire Drifting Into Anarchy As Authority Disintegrates 1994. NY Times. Viitattu 27.10.2013.
  30. Mobutu Sese Seko, 66, Longtime Dictator of Zaire 1997. NY Times.
  31. Central Africa: The Closest of Enemies Britannica
  32. Laurent Kabila (muistokirjoitus) 2001. Telegraph. Viitattu 7.10.2010. (englanniksi)
  33. Congo Civil War Global Security
  34. DR Congo war: Who is involved and why BBC news 2001
  35. Zimbabwe/DRC: Zimbabwean troops guards President Kabila in Congo (The Zimbabwean (UK/Zimbabwe), by Wilf Mbanga / Friday, 12 August 2005) Afrika.no.
  36. Helsingin sanomien ylläpitämä sivusto kertoo sodan olleen toisen maailmansodan jälkeen tuhoisin sota lähes 4 miljoonalla kuolonuhrilla. Ensimmäisessä maailmansodassa kuoli kuitenkin vielä enemmän (6400 kuolonuhrin päivävauhtia)
  37. Maailman sodat ja selkkaukset Helsingin sanomat. Viitattu 28.7.2007.
  38. Congo Civil War GlobalSecurity.org. Viitattu 10.9.2007. (englanniksi)
  39. Virgil Hawkins: Stealth Conflicts: Africa’s World War in the DRC and International Consciousness The Journal of Humanitarian Assistance. Viitattu 10.9.2007. (englanniksi)
  40. Guard of Congo's rebel leaders refuse to stand down IHT. Viitattu 16.12.2008.
  41. Congo ex-rebel Bemba in Portugal for medical care Reuters Alertnet. Viitattu 16.12.2008.
  42. Rwanda arrests Congo rebel leader 23.1.2009. BBC. Viitattu 6.10.2010. (englanniksi)
  43. Congo's Wounds of War: More Vicious than Rape, MSNBC/Newsweek
  44. P6_TA(2008)0022, Euroopan parlamentin päätöslauselma 17. tammikuuta 2008 tilanteesta Kongon demokraattisessa tasavallassa ja raiskauksesta sotarikoksena, 17. tammikuuta 2008 – Strasbourg [1]
  45. Kongo äänesti Joseph Kabilasta HS
  46. Kongon presidentin takertuminen valtaan varmistui – vaalit lykätty keväälle 2018 hs.fi. 16.10.2016. Viitattu 16.10.2016.
  47. a b c d Background Note: Democratic Republic of the Congo (04/30/12) US Department of State
  48. Salonga National Park Unesco
  49. Thomas Brinkhoff: Provinces citypopulation.de. Viitattu 15.12.2016.
  50. World Gazetteer
  51. Jan Lahmeyer Congo (Kinshasa): Ethnic composition, language, religion 1999/2004 "Populstat"
  52. Lewis, M. Paul (ed.): Ethnologue: Languages of the World, Sixteenth edition. Dallas, Tex.: SIL International, 2009. Teoksen verkkoversio (viitattu 11.9.2010). (englanniksi)
  53. Democratic Republic of the Congo Countries and Their Cultures.
  54. Congo-Kinshasa: By the Rivers of Kinshasa Town All Africa 14.6.2010
  55. Epidemiological Fact Sheet on HIV and AIDS Congo 2008 WHO. Viitattu 7.10.2010. (englanniksi)
  56. Trends in Maternal Mortality: 1990 to 2015. Estimates by WHO, UNICEF, UNFPA, World Bank Group and the United Nations Population Division (pdf) (Maakohtaiset arviot äitiyskuolleisuudesta liitetaulukossa 7 s. 51–57/78 (Annex 7. Estimates of maternal mortality ratio (MMR, maternal deaths per 100 000 live births), number of maternal deaths, lifetime risk, percentage of AIDS-related indirect maternal deaths and proportion of deaths among women of reproductive age that are due to maternal causes (PM), by country, 2015)) ISBN 978-924-156514-1. 2015. Geneva, Switzerland: Maailman terveysjärjestö, who.int. Viitattu 19.1.2017. (englanniksi)
  57. African trypanosomiasis (sleeping sickness) WHO. Viitattu 18.10.2010. (englanniksi)
  58. Quick Facts Congo MDG Monitor
  59. DRC: Second round presidential results 2006 EISA
  60. DRC: Frontrunners need alliances for 2nd round of presidential polls IRINNEWS 22.8.2006
  61. Joint Statement of Independent Electoral Commission EISA 2006
  62. Human Development Report 2009 UNDP. Viitattu 3.1.2010. (englanniksi)
  63. Mobutu Sese Seko, 66, Longtime Dictator of Zaire NY Times 1997
  64. 'Our forefathers were very, very neat – the neatest in the world' Congolese in Tottenham. Every race, colour, nation and religion on earth – part two. Guardian 2005
  65. DRC Congolese literature at a glance The University of Western Australia
  66. FIFA.com – Congo DR: country information FIFA. Viitattu 5.9.2010. (englanniksi)
  67. a b FIFA.com – Congo DR: FIFA/Coca-Cola World Ranking FIFA. Viitattu 5.9.2010. (englanniksi)
  68. a b Congo (Kinshasa) – Olympics at Sports-Reference.com sports-reference.com. Viitattu 5.9.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla