Ero sivun ”Toinen anglo–burmalainen sota” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
p →Seuraukset: typoja |
p typo |
||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
{{Taistelu |
{{Taistelu |
||
| nimi = Toinen anglo–burmalainen sota |
| nimi = Toinen anglo–burmalainen sota |
||
| osa_sotaa = |
| osa_sotaa = |
||
| kuva = |
| kuva = |
||
| kuvateksti = |
| kuvateksti = |
||
| Rivi 21: | Rivi 21: | ||
| muut_taistelut = |
| muut_taistelut = |
||
}} |
}} |
||
'''Toinen anglo–burmalainen sota''' |
'''Toinen anglo–burmalainen sota''' oli toinen kaikkiaan kolmesta sodasta [[Intian niemimaa]]ta hallinneen [[Yhdistynyt kuningaskunta|Yhdistyneen kuningaskunnan]] ja [[Burma]]a hallinneen [[Konbaungin dynastia]]n välillä. Vuosina 1852–1853 käyty toinen sota alkoi brittien kauppiaidensa kohtelun takia antaman uhkavaatimuksen jälkeen. Brittijoukot miehittivät maan eteläosat ja [[Pegu]]n maakunta liitettiin brittien hallitsemaan alueeseen. Sota päättyi burmalaisen prinssi [[Mindon]]in syöstyä kuningas [[Pagan Min]]in vallasta. Aselepo julistettiin 20. kesäkuuta 1853, vaikkakaan virallista rauhansopimusta ei allekirjoitettu. Briteille menetettiin maan eteläosat, kuten sittempi Burman pääkaupunki [[Rangoon]]. [[Kolmas anglo–burmalainen sota|Kolmas ja viimeinen anglo–burmalainen sota]] alkoi vuonna 1885 ja päättyi koko Burman valtaukseen. |
||
==Tausta== |
==Tausta== |
||
Burmaa hallinnut [[Konbaungin dynastia]] oli käynyt [[Ensimmäinen anglo–burmalainen sota|ensimmäinen anglo–burmalaisen sodan]] [[Intian niemimaa]]ta hallinnutta [[yhdistynyt kuningaskunta|Yhdistynyttä kuningaskuntaa]] vastaan vuosina 1824–1826. Sota päättyi burmalaisten tappioon ja brittien kanssa solmittuun [[Yandabon rauha]]an. Rauhassa Burma menetti briteille [[Arakan]]in ja [[Tenasserim]]in alueet, minkä lisäksi brittikauppiaille oli jouduttu myöntämään erityisoikeuksia. Burmalaiset virkamiehet olivat kuitenkin alkaneet myöhemmin rikkoa sopimuksen ehtoja. Brittikauppiaita verotettiin ehtojen vastaisesti ja joitakin brittimerimiehiä oli pidätetty.<ref name="vaw">{{Kirjaviite | Tekijä = Harold E. Raugh, Jr | Nimeke = The Victorians at war, 1815–1914: an encyclopedia of British military history | Vuosi = 2004 | Luku = | Sivu = 66-70 | Selite = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = ABC-CLIO | Suomentaja = | Tunniste = | Isbn = 1-57607-926-0 | Kieli = {{en}} }}</ref> Brittikauppiaat valittivat kokemistaan vääryyksistä omalle hallitukselleen, jolloin [[Brittiläinen Intia|Brittiläisestä Intiasta]] lähetettiin [[George Lambert (upseeri)|George Lambertin]] johtama laivasto-osasto [[Rangoon]]iin tutkimaan kauppiaiden väitteitä.<ref name="brit">{{Verkkoviite | Osoite = https://www.britannica.com/event/Anglo-Burmese-Wars | Nimeke = |
Burmaa hallinnut [[Konbaungin dynastia]] oli käynyt [[Ensimmäinen anglo–burmalainen sota|ensimmäinen anglo–burmalaisen sodan]] [[Intian niemimaa]]ta hallinnutta [[yhdistynyt kuningaskunta|Yhdistynyttä kuningaskuntaa]] vastaan vuosina 1824–1826. Sota päättyi burmalaisten tappioon ja brittien kanssa solmittuun [[Yandabon rauha]]an. Rauhassa Burma menetti briteille [[Arakan]]in ja [[Tenasserim]]in alueet, minkä lisäksi brittikauppiaille oli jouduttu myöntämään erityisoikeuksia. Burmalaiset virkamiehet olivat kuitenkin alkaneet myöhemmin rikkoa sopimuksen ehtoja. Brittikauppiaita verotettiin ehtojen vastaisesti ja joitakin brittimerimiehiä oli pidätetty.<ref name="vaw">{{Kirjaviite | Tekijä = Harold E. Raugh, Jr | Nimeke = The Victorians at war, 1815–1914: an encyclopedia of British military history | Vuosi = 2004 | Luku = | Sivu = 66-70 | Selite = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = ABC-CLIO | Suomentaja = | Tunniste = | Isbn = 1-57607-926-0 | Kieli = {{en}} }}</ref> Brittikauppiaat valittivat kokemistaan vääryyksistä omalle hallitukselleen, jolloin [[Brittiläinen Intia|Brittiläisestä Intiasta]] lähetettiin [[George Lambert (upseeri)|George Lambertin]] johtama laivasto-osasto [[Rangoon]]iin tutkimaan kauppiaiden väitteitä.<ref name="brit">{{Verkkoviite | Osoite = https://www.britannica.com/event/Anglo-Burmese-Wars | Nimeke = Anglo-Burmese Wars | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Encyclopaedia Britannica | Viitattu = 5.11.2018 | Kieli = {{en}} }}</ref> |
||
Rangooniin saapunut Lambert kohtasi burmalaisia virkamiehiä, jotka olivat aluksi valmiita tekemään yhteistyötä brittien kanssa. Lambert päätyi kuitenkin nöyryyttämään burmalaisia ja esimerkiksi Burman kuninkaan kuninkaallinen pursi takavarikoitiin. Britit sulkivat myös [[Yangon (joki)|Yangonjoen]] liikenteeltä ja saivat provosoitua burmalaiset avaamaan tulen heidän aluksiaan vastaan. Vastauksena tähän britit antoivat burmalaisille uhkavaatimuksen, johon ei suostuttu brittien asettamaan aikarajaan 1. huhtikuuta 1852 mennessä.<ref name="vaw" /> |
Rangooniin saapunut Lambert kohtasi burmalaisia virkamiehiä, jotka olivat aluksi valmiita tekemään yhteistyötä brittien kanssa. Lambert päätyi kuitenkin nöyryyttämään burmalaisia ja esimerkiksi Burman kuninkaan kuninkaallinen pursi takavarikoitiin. Britit sulkivat myös [[Yangon (joki)|Yangonjoen]] liikenteeltä ja saivat provosoitua burmalaiset avaamaan tulen heidän aluksiaan vastaan. Vastauksena tähän britit antoivat burmalaisille uhkavaatimuksen, johon ei suostuttu brittien asettamaan aikarajaan 1. huhtikuuta 1852 mennessä.<ref name="vaw" /> |
||
| Rivi 31: | Rivi 31: | ||
Uhkavaatimuksen aikarajan raukeamisen jälkeen britit päättivät toteuttaa hyökkäyksen burmalaisia vastaan. 6. huhtikuuta Yangonjoelle oli saapunut yhteensä noin 6 000 sotilasta Intian [[Madras]]ista ja [[Bengali (alue)|Bengalista]], joiden komennossa oli kenraaliluutnantti [[Henry Godwin]]. Britit valtasivat ensin [[Marthan]]in kaupungin hieman [[Moulmein]]in pohjoispuolella ja 8 huhtikuuta he palasivat Rangoonin seuduille. 11. huhtikuuta brittien laivasto tulitti burmalaisten varustuksia [[Iravadi]]joella ja seuraavana päivänä joukot nousivat maihin hyökäten Rangoonin puolustuksia vastaan. Ensimmäinen hyökkäys epäonnistui, mutta hyökkäys jatkui 14. huhtikuuta tällä kertaa myös maihin tuodun tykistön tuella. Burmalaiset puolustajat ajettiin viimein tiehensä ja britit olivat menettäneet taisteluissa 17 miestä kaatuneina ja 132 haavoittuneina.<ref name="vaw" /> |
Uhkavaatimuksen aikarajan raukeamisen jälkeen britit päättivät toteuttaa hyökkäyksen burmalaisia vastaan. 6. huhtikuuta Yangonjoelle oli saapunut yhteensä noin 6 000 sotilasta Intian [[Madras]]ista ja [[Bengali (alue)|Bengalista]], joiden komennossa oli kenraaliluutnantti [[Henry Godwin]]. Britit valtasivat ensin [[Marthan]]in kaupungin hieman [[Moulmein]]in pohjoispuolella ja 8 huhtikuuta he palasivat Rangoonin seuduille. 11. huhtikuuta brittien laivasto tulitti burmalaisten varustuksia [[Iravadi]]joella ja seuraavana päivänä joukot nousivat maihin hyökäten Rangoonin puolustuksia vastaan. Ensimmäinen hyökkäys epäonnistui, mutta hyökkäys jatkui 14. huhtikuuta tällä kertaa myös maihin tuodun tykistön tuella. Burmalaiset puolustajat ajettiin viimein tiehensä ja britit olivat menettäneet taisteluissa 17 miestä kaatuneina ja 132 haavoittuneina.<ref name="vaw" /> |
||
Toukokuussa alkanut [[monsuuni]]kausi johti [[kolera]]n aiheuttamiin vaikeuksiin, mutta britit valtasivat silti 19. toukokuuta [[Bassein]]in kaupungin. 5. kesäkuuta he valtasivat myös [[Pegu]]n, jonka asukkaat olivat nousseet kapinaan burmalaisia vastaan. Syksyllä 1852 britti saivat vahvistuksia Rangooniin ja 10. lokakuuta vallattiin puolustajiensa hylkäämä [[Prome]]. Pegu jouduttiin valtaamaan uudestaan 21. marraskuuta. Valtauksen jälkeen britit liittivät Pegun maakunnan omiin alueisiinsa ja alueen |
Toukokuussa alkanut [[monsuuni]]kausi johti [[kolera]]n aiheuttamiin vaikeuksiin, mutta britit valtasivat silti 19. toukokuuta [[Bassein]]in kaupungin. 5. kesäkuuta he valtasivat myös [[Pegu]]n, jonka asukkaat olivat nousseet kapinaan burmalaisia vastaan. Syksyllä 1852 britti saivat vahvistuksia Rangooniin ja 10. lokakuuta vallattiin puolustajiensa hylkäämä [[Prome]]. Pegu jouduttiin valtaamaan uudestaan 21. marraskuuta. Valtauksen jälkeen britit liittivät Pegun maakunnan omiin alueisiinsa ja alueen varmistamista varten alueen pohjoisrajalle lähetettiin 4 000 miehen osasto. Osasto saavutti alueen pohjoisrajan 22. helmikuuta 1853 käytännössä ilman vastarintaa. Osa alueen burmalaisista virkamiehistä alkoi kuitenkin vastustaa brittejä. Brittien marssiessa Myat Htoon -nimistä Danchenin piirikunnan virkamiestä vastaan helmikuussa heidän joukkonsa väijytettiin ja 80 sotilasta haavoittui tai sai surmansa. Paikalle lähetettiin suurempi tykkien ja rakettien tukema 1 100 miehen brittiosasto ja burmalaiset voitettiin viimein kiivaan taistelun jälkeen. Britit kärsivät tällä kertaa haavoittuneina ja kaatuneina 130 miehen tappiot. Koleraan menehtyi samalla 100 miestä. Voittonsa jälkeen britit valmistelivat nyt etenemistä [[Ava]]n kaupunkia vastaan. Ennen kaupunkiin etenemistä Burman kuningas [[Pagan Min]]in veli [[Mindon]] toteutti kuitenkin sodan käytännössä päättäneen vallankaappauksen.<ref name="vaw" /> |
||
==Seuraukset== |
==Seuraukset== |
||
[[Tiedosto:British india.png|thumb|Brittiläinen Intia ja Burma sodan jälkeen vuonna 1860.]] |
[[Tiedosto:British india.png|thumb|Brittiläinen Intia ja Burma sodan jälkeen vuonna 1860.]] |
||
Prinssi Mindonin julistauduttua kuninkaaksi molemmat osapuolet olivat haluttomia jatkamaan taisteluja.<ref name="brit" /> Britit vaativat kuitenkin burmalaisilta Pegun maakunnan luovuttamista. Burmalaisten oli pakon edessä suostuttava, vaikkakaan kuningas Mindon ei koskaan allekirjoittanut |
Prinssi Mindonin julistauduttua kuninkaaksi molemmat osapuolet olivat haluttomia jatkamaan taisteluja.<ref name="brit" /> Britit vaativat kuitenkin burmalaisilta Pegun maakunnan luovuttamista. Burmalaisten oli pakon edessä suostuttava, vaikkakaan kuningas Mindon ei koskaan allekirjoittanut virallista rauhansopimusta brittien kanssa. Sota päättyi näin 30. kesäkuuta 1853 julistettuun aselepoon.<ref name="vaw" /> |
||
Mindon pyrki sittemmin vastaamaan brittien muodostamaan uhkaan nykyaikaistamalla vielä Iravadi-joen laakson pohjoisosat käsittänyttä valtakuntaansa esimerkiksi kutsumalla maahan ranskalaisia ja italialaisia teknikkoja. Mindonin kuoltua valtaan nousi hänen poikansa [[Thibaw]], jonka brittiläisten kauppiaiden vastaiset toimet johtivat [[kolmas anglo–burmalainen sota|kolmanteen ja viimeiseen anglo–burmalaiseen sotaan]] vuonna 1885, joka päätti käytännössä Burman itsenäisyyden.<ref name="kahk">{{Kirjaviite | Tekijä = Marja-Leena Heikkilä Horn ja Jukka O. Miettinen | Nimeke = Kaakkois-Aasia - Historia ja kulttuurit | Vuosi = 2000 | Luku = | Sivu = 158 | Selite = | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Kustannusosakeyhtiö Otava | Suomentaja = | Tunniste = | Isbn = 951-1-15771-X }}</ref> |
Mindon pyrki sittemmin vastaamaan brittien muodostamaan uhkaan nykyaikaistamalla vielä Iravadi-joen laakson pohjoisosat käsittänyttä valtakuntaansa esimerkiksi kutsumalla maahan ranskalaisia ja italialaisia teknikkoja. Mindonin kuoltua valtaan nousi hänen poikansa [[Thibaw]], jonka brittiläisten kauppiaiden vastaiset toimet johtivat [[kolmas anglo–burmalainen sota|kolmanteen ja viimeiseen anglo–burmalaiseen sotaan]] vuonna 1885, joka päätti käytännössä Burman itsenäisyyden.<ref name="kahk">{{Kirjaviite | Tekijä = Marja-Leena Heikkilä Horn ja Jukka O. Miettinen | Nimeke = Kaakkois-Aasia - Historia ja kulttuurit | Vuosi = 2000 | Luku = | Sivu = 158 | Selite = | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Kustannusosakeyhtiö Otava | Suomentaja = | Tunniste = | Isbn = 951-1-15771-X }}</ref> |
||
Versio 9. marraskuuta 2018 kello 11.00
| Toinen anglo–burmalainen sota | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
Toinen anglo–burmalainen sota oli toinen kaikkiaan kolmesta sodasta Intian niemimaata hallinneen Yhdistyneen kuningaskunnan ja Burmaa hallinneen Konbaungin dynastian välillä. Vuosina 1852–1853 käyty toinen sota alkoi brittien kauppiaidensa kohtelun takia antaman uhkavaatimuksen jälkeen. Brittijoukot miehittivät maan eteläosat ja Pegun maakunta liitettiin brittien hallitsemaan alueeseen. Sota päättyi burmalaisen prinssi Mindonin syöstyä kuningas Pagan Minin vallasta. Aselepo julistettiin 20. kesäkuuta 1853, vaikkakaan virallista rauhansopimusta ei allekirjoitettu. Briteille menetettiin maan eteläosat, kuten sittempi Burman pääkaupunki Rangoon. Kolmas ja viimeinen anglo–burmalainen sota alkoi vuonna 1885 ja päättyi koko Burman valtaukseen.
Tausta
Burmaa hallinnut Konbaungin dynastia oli käynyt ensimmäinen anglo–burmalaisen sodan Intian niemimaata hallinnutta Yhdistynyttä kuningaskuntaa vastaan vuosina 1824–1826. Sota päättyi burmalaisten tappioon ja brittien kanssa solmittuun Yandabon rauhaan. Rauhassa Burma menetti briteille Arakanin ja Tenasserimin alueet, minkä lisäksi brittikauppiaille oli jouduttu myöntämään erityisoikeuksia. Burmalaiset virkamiehet olivat kuitenkin alkaneet myöhemmin rikkoa sopimuksen ehtoja. Brittikauppiaita verotettiin ehtojen vastaisesti ja joitakin brittimerimiehiä oli pidätetty.[1] Brittikauppiaat valittivat kokemistaan vääryyksistä omalle hallitukselleen, jolloin Brittiläisestä Intiasta lähetettiin George Lambertin johtama laivasto-osasto Rangooniin tutkimaan kauppiaiden väitteitä.[2]
Rangooniin saapunut Lambert kohtasi burmalaisia virkamiehiä, jotka olivat aluksi valmiita tekemään yhteistyötä brittien kanssa. Lambert päätyi kuitenkin nöyryyttämään burmalaisia ja esimerkiksi Burman kuninkaan kuninkaallinen pursi takavarikoitiin. Britit sulkivat myös Yangonjoen liikenteeltä ja saivat provosoitua burmalaiset avaamaan tulen heidän aluksiaan vastaan. Vastauksena tähän britit antoivat burmalaisille uhkavaatimuksen, johon ei suostuttu brittien asettamaan aikarajaan 1. huhtikuuta 1852 mennessä.[1]
Sota
Uhkavaatimuksen aikarajan raukeamisen jälkeen britit päättivät toteuttaa hyökkäyksen burmalaisia vastaan. 6. huhtikuuta Yangonjoelle oli saapunut yhteensä noin 6 000 sotilasta Intian Madrasista ja Bengalista, joiden komennossa oli kenraaliluutnantti Henry Godwin. Britit valtasivat ensin Marthanin kaupungin hieman Moulmeinin pohjoispuolella ja 8 huhtikuuta he palasivat Rangoonin seuduille. 11. huhtikuuta brittien laivasto tulitti burmalaisten varustuksia Iravadijoella ja seuraavana päivänä joukot nousivat maihin hyökäten Rangoonin puolustuksia vastaan. Ensimmäinen hyökkäys epäonnistui, mutta hyökkäys jatkui 14. huhtikuuta tällä kertaa myös maihin tuodun tykistön tuella. Burmalaiset puolustajat ajettiin viimein tiehensä ja britit olivat menettäneet taisteluissa 17 miestä kaatuneina ja 132 haavoittuneina.[1]
Toukokuussa alkanut monsuunikausi johti koleran aiheuttamiin vaikeuksiin, mutta britit valtasivat silti 19. toukokuuta Basseinin kaupungin. 5. kesäkuuta he valtasivat myös Pegun, jonka asukkaat olivat nousseet kapinaan burmalaisia vastaan. Syksyllä 1852 britti saivat vahvistuksia Rangooniin ja 10. lokakuuta vallattiin puolustajiensa hylkäämä Prome. Pegu jouduttiin valtaamaan uudestaan 21. marraskuuta. Valtauksen jälkeen britit liittivät Pegun maakunnan omiin alueisiinsa ja alueen varmistamista varten alueen pohjoisrajalle lähetettiin 4 000 miehen osasto. Osasto saavutti alueen pohjoisrajan 22. helmikuuta 1853 käytännössä ilman vastarintaa. Osa alueen burmalaisista virkamiehistä alkoi kuitenkin vastustaa brittejä. Brittien marssiessa Myat Htoon -nimistä Danchenin piirikunnan virkamiestä vastaan helmikuussa heidän joukkonsa väijytettiin ja 80 sotilasta haavoittui tai sai surmansa. Paikalle lähetettiin suurempi tykkien ja rakettien tukema 1 100 miehen brittiosasto ja burmalaiset voitettiin viimein kiivaan taistelun jälkeen. Britit kärsivät tällä kertaa haavoittuneina ja kaatuneina 130 miehen tappiot. Koleraan menehtyi samalla 100 miestä. Voittonsa jälkeen britit valmistelivat nyt etenemistä Avan kaupunkia vastaan. Ennen kaupunkiin etenemistä Burman kuningas Pagan Minin veli Mindon toteutti kuitenkin sodan käytännössä päättäneen vallankaappauksen.[1]
Seuraukset
Prinssi Mindonin julistauduttua kuninkaaksi molemmat osapuolet olivat haluttomia jatkamaan taisteluja.[2] Britit vaativat kuitenkin burmalaisilta Pegun maakunnan luovuttamista. Burmalaisten oli pakon edessä suostuttava, vaikkakaan kuningas Mindon ei koskaan allekirjoittanut virallista rauhansopimusta brittien kanssa. Sota päättyi näin 30. kesäkuuta 1853 julistettuun aselepoon.[1]
Mindon pyrki sittemmin vastaamaan brittien muodostamaan uhkaan nykyaikaistamalla vielä Iravadi-joen laakson pohjoisosat käsittänyttä valtakuntaansa esimerkiksi kutsumalla maahan ranskalaisia ja italialaisia teknikkoja. Mindonin kuoltua valtaan nousi hänen poikansa Thibaw, jonka brittiläisten kauppiaiden vastaiset toimet johtivat kolmanteen ja viimeiseen anglo–burmalaiseen sotaan vuonna 1885, joka päätti käytännössä Burman itsenäisyyden.[3]
Lähteet
- ↑ a b c d e Harold E. Raugh, Jr: The Victorians at war, 1815–1914: an encyclopedia of British military history, s. 66-70. ABC-CLIO, 2004. ISBN 1-57607-926-0. (englanniksi)
- ↑ a b Anglo-Burmese Wars Encyclopaedia Britannica. Viitattu 5.11.2018. (englanniksi)
- ↑ Marja-Leena Heikkilä Horn ja Jukka O. Miettinen: Kaakkois-Aasia - Historia ja kulttuurit, s. 158. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2000. ISBN 951-1-15771-X.