Korko

Korko on rahan hinta eli rahalainan antajalle maksettava korvaus ajalta, jolloin lainattu raha ei ole lainan antajan käytössä.

Rahoitusmarkkinoilla sijoittajalla on pääomaa, jolle sijoittaja etsii tuottavaa sijoituskohdetta. Lainan ottajalla on tuottava sijoituskohde, mutta ei pääomaa. Rahoitusmarkkinoilla lainan antajan ja ottajan tarpeet kohtaavat, ja rahalle syntyy hinta: korko.

Muita perusteluja koron syntymiselle ovat inflaatio (eli makrotaloudellinen rahan ostovoiman aleneminen) ja vaihtoehtoiskustannus (eli rahalla voi tehdä jotain muutakin mukavaa kuin lainata).

Määritelmiä

Korkokanta tarkoittaa prosenttilukua, joka ilmoittaa, montako prosenttia pääoma kasvaa korkojakson aikana. Korkokanta ilmoitetaan useimmiten vuosikorkona eli korkojakso on yksi vuosi. Vuosikorkoa merkitään selvyyden vuoksi myös per annum eli p.a.

Korkojakso tarkoittaa ajanjaksoa, jolta korko lasketaan. Korkojakso on tavallisesti yksi vuosi riippumatta siitä, kuinka pitkä on tarkasteltava ajanjakso kuten laina-aika tai talletusaika.

Kiinteä korko tarkoittaa korkokantaa, joka ei muutu laina- tai talletusaikana.

Vaihtuva korko tarkoittaa, että korkokanta riippuu jostain toisesta korosta eli viitekorosta. Vaihtuva korko voi muuttua kesken laina- tai talletusajan.

Korkeasta riskistä korkeampi korko

Korkotaso on sitä korkeampi mitä riskipitoisempi kohde on kyseessä. Pankkitalletuksetkin ovat itse asiassa pankin tallettajalta lainaamaa rahaa, mutta pankki maksaa niille vain pientä korkoa.

Käytännössä rahan lainaaminen (omalle, vakavaraiselle) valtiolle ostamalla valtion obligaatioita edustaa riskitöntä korkoa, ja asettaa siten alarajan korolle, jota vastaan muut kuin pankit voivat saada rahaa lainaksi. Voisi ajatella, että valtion hajotessa menetetty sijoitus on murheista pienin. Koska rahat ovat turvassa obligaatioissa, niistä saa vain muutaman prosentin koron.

Länsimaiden voimakas velkaantuminen ja jatkuvat julkisen talouden vajeet ovat kuitenkin johtaneet siihen, että käsitystä valtion lainojen riskittömyydestä pitäisi tarkistaa ^lähde?. Riskittömyys perustuu oletukselle, että valtioilla on aina veronkanto-oikeus, jonka avulla ne voivat maksaa velkansa takaisin. Valtioita kuitenkin johtavat länsimaissa demokraattisesti valitut poliitikot, ja yleensä verojen korotukset valtion menojen kattamiseksi ovat epäsuosittuja. Menoja katetaan mielellään lisävelalla. On kuitenkin selvää, että edes valtioilla ei ole loputonta velansietokykyä.

Jos sijoittaja haluaa korkeamman koron, hän joutuu sijoittamaan riskialttiimpaan kohteeseen. Sijoittaja ei suostu tällöin yhtä pieneen korkoon kuin obligaatioissa, sillä muuten hän välttäisi riskin ja sijoittaisi turvallisemmin.

Valtion obligaatioiden jälkeen hieman korkeampaa korkoa tuottavat lainat pankeille ja sijoitukset korkoindeksiin. Tätäkin suurempaa korkoa voidaan saada sijoittamalla rahat esimerkiksi yrityksien liikkeeseen laskemiin joukkovelkakirjoihin.

Koron laskeminen

Pääartikkeli: Korkolaskenta

Eri yhteyksissä on käytössä kaksi tapaa korkojen laskemiseksi, yksinkertainen korko ja koronkorko. Lyhyellä aikavälillä nämä eivät juuri eroa toisistaan, mutta tarpeeksi pitkällä aikavälillä ero kasvaa erittäin suureksi. Käytännön velkasuhteisiin sovelletaan Suomessa yksinkertaisen koron laskentaa. Korko maksetaan yleensä vähintään vuosittain. Kun vuotuista korkoa ei suoriteta, käytetään korkoa korolle -laskelmia esim. pitkäaikaisia investointeja arvioitaessa.

Yksinkertainen korko

Yksinkertaista korkoa käytettäessä korkoa kertyy vain jäljellä olevalle lainapääomalle. Tällöin kertyvä korko on suoraan verrannollinen laina-ajan pituuteen. Jos korkokanta on ilmoitettu per annum mutta laina-aika kestää useita vuosia, korkokannan mukaan laskettu yhden vuoden korko kerrotaan laina-ajan pituudella vuosina. Toisin sanoen koron suuruus on pääoman, korkoprosentin ja ajan pituuden tulo jaettuna sadalla, eli kaavana:

$R={\frac {k\cdot p\cdot t}{100}}$

missä k on lainan pääoma, p vuotuinen korkokanta prosentteina ja t aika vuosina. Jos aikaväli on vuotta lyhyempi, käytetään eri yhteyksissä hieman toisistaan poikkeavia laskutapoja, joilla päivien lukumäärä muunnetaan vuoden murto-osiksi.

Korkoa korolle

Korkoa korolle -laskelmissa ensimmäisen vuoden jälkeen lasketaan korkoa, paitsi alkuperäiselle pääomalle, myös sen edellisinä vuosina kertyneille koroille. Tällöin korko on joka vuosi hieman edellistä suurempi, ja aikaa myöten pääoma kasvaa eksponentiaalisesti hyvinkin suureksi. Esimerkiksi 100 euron pääoma kasvaa 10 %:n korkokannalla yhdessä vuodessa 110 euroksi, ja kun tälle summalle lasketaan seuraavan vuoden korko, se on 11 euron suuruinen, joten kahdessa vuodessa pääoma kasvaa 121 euroon, kun taas yksinkertaisella korolla se kasvaisi vain 120 euroon. Tässä esimerkkitapauksessa pääoma kasvaa joka vuosi 1,1 -kertaiseksi entisestään, ja t vuodessa näin ollen 1,1^t -kertaiseksi. Yleisemmin jos korkokantaa merkitään p:llä, pääoma kasvaa joka vuosi (1 + p/100) -kertaiseksi siitä, mikä se oli edellisen vuoden lopussa, ja t vuoden kuluttua se on

$K=k\cdot (1+{\frac {p}{100}})^{t}$

Kymmenessä vuodessa se kasvaa saman korkokannan mukaisella yksinkertaisella korolla kaksinkertaiseksi eli 200 euroksi, mutta korkoa korolle maksettaessa jo 100 ⋅ (1 + 0,1)¹⁰ = 259,37 euroksi.

Täten jos pääomaa ei lyhennetä, kasvaa se korkoineen ja koronkorkoineen ajan funktiona eksponentiaalisesti.

Erilaisia korkoja

• Marginaalikorko on lainasopimuksessa viitekoron päälle sovittava korko.
• Nimelliskorko on se korko, joka on merkitty esimerkiksi talletus- tai lainasopimukseen ja josta ei ole poistettu inflaation vaikutusta.
• Ohjauskorko on keskuspankin määrittämä korkotaso, jolla se lainaa rahan pankeille.
• Peruskorko on Suomen valtiovarainministeriön määräämä korko.
• Reaalikorko tarkoittaa korkoa, josta on poistettu inflaation tai deflaation vaikutus.
• Todellinen vuosikorko kuvaa kokonaiskustannusta, jonka luotosta perityt korot ja maksut aiheuttavat.
• Tuottokorko on perusteettomasti hallussa pidetylle pääomalle maksettava korko.
• Viitekorko on julkisesti noteerattu korko, jonka perusteella määritellään lainojen korkoja. Tunnettuja viitekorkoja ovat Euribor ja pankkien prime-korot.
• Viivästyskorko on korko, jota velallinen joutuu suorittamaan maksun viipyessä yli sovitun ajan.

Korkosijoitukset

Sijoittajat tavoittelevat korkosijoituksilla tavallisesti pääoman säilymistä ja kohtuullista tuottoa. Korkotuloa tuottavia sijoituksia ovat muun muassa pankkitalletus (talletuskorko), joukkolaina, pääomalaina, vaihtovelkakirjalaina, optiolaina, hybridilaina, strukturoidut tuotteet kuten indeksilaina, sijoitustodistukset, vertaislaina, korkorahasto, säästövakuutus ja eläkevakuutus.

Korkosijoituksiin liittyy korkoriski. Erityisesti pitkäaikaiset korkosijoitukset, joilla on pitkä duraatio, sisältävät korkoriskiä. Korkoriski liittyy siihen, että yleisen korkotason noustessa sijoituksen korko ei nousekaan. Tällöin sijoituksen arvo laskee. Muita korkosijoituksiin liittyviä riskejä ovat luottoriski ja valuuttariski.

Korkojen verotus

Katso myös: Yksityissijoittajan verotus Suomessa

Korkotulo on usein veronalaista tuloa. Suomessa yksityishenkilön saamasta korkotulosta peritään tavallisesti lähdevero. Jos lähdeveroa ei ole peritty, korkotulo on pääomatuloa. Eräät korot ovat verovapaita.

Korkomenon voi usein vähentää verotuksessa. Suomessa yksityishenkilön maksamista koroista vain osasta voi tehdä verovähennyksen. Osa koroista on kokonaan vähennyskelvottomia.

Lyhyt ja pitkä korko

Lyhyt korko tarkoittaa alle vuoden pituista korkoa tai laina-aikaa. Lyhyisiin korkoihin sijoittaminen tarkoittaa korkosijoituksia, joiden laina-aika on enintään vuosi. Lainoissa lyhyellä korolla tarkoitetaan myös sitä, että lainakorko on sidottu lyhyeen viitekorkoon.

Pitkä korko tarkoittaa yli vuoden pituista korkoa tai laina-aikaa. Pitkiin korkoihin sijoittaminen tarkoittaa korkosijoituksia, joiden laina-aika on yli vuoden. Lainoissa pitkällä korolla tarkoitetaan myös sitä, että lainakorko on sidottu pitkään viitekorkoon.

Keskipitkiin korkoihin sijoittaminen tarkoittaa lyhyiden ja pitkien korkojen yhdistelmää.

Koron määräytyminen

Korot jaetaan kahteen luokkaan sen perusteella, kuinka korko määräytyy: hallinnolliset ja markkinoilla määräytyvät korot.

Hallinnollisia korkoja ovat erityisesti keskuspankkien määräämät niin sanotut ohjauskorot. Niillä keskuspankki pyrkii vaikuttamaan markkinoilla määräytyvään korkotasoon, inflaatioon ja ihmisten käyttäytymiseen.

Markkinoilla määräytyviä markkinakorkoja ovat muun muassa pankkien väliset korot kuten Euribor ja LIBOR. Euribor-korot määräytyvät keskiarvona koroista, joilla suurimmat eurooppalaiset pankit ovat valmiita tarjoamaan lainaa toisille vastaaville pankeille.

On olemassa myös puolittain hallinnollisesti määräytyviä korkoja. Niitä ovat esimerkiksi pankkien prime-korot, TEL-takaisinlainauskorko ja peruskorko. Nämä korot määräytyvät hallinnollisesti, mutta määräytymisperiaate on sidottu markkinakorkojen muutoksiin.

Lyhyet, muutaman kuukauden korot määräytyvät pitkälti ohjauskorkojen perusteella. Pidempiin korkoihin vaikuttavat inflaatio-odotus, odotus ohjauskorkojen muutoksista sekä yleinen säästämis- ja lainanottohalukkuus.

Suomessa eläkerahastojen korkotuottovaatimuksen, nk. laskuperustekoron, vahvistaa sosiaali- ja terveysministeriö. Laskuperustekorolla on keskeinen merkitys eläkeyhtiön sijoituspolitiikkaan.

Katso myös

• Koronkiskonta
• Korkolaskenta