Ero sivun ”Abba” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Harria (keskustelu | muokkaukset)
→‎Tauolle vetäytyminen: lisätty uusien biisien levytys
Rivi 70: Rivi 70:


Vuonna 2008 ruotsalainen yhtye The Airwaves levytti kappaleen ”Hey You, Ring Me Tonight”, joka on kunnianosoitus Abba-yhtyeelle. Laulun on kirjoittanut englantilaisen [[Black Widow (yhtye)|Black Widow]] -yhtyeen jäsen Clive Jones.
Vuonna 2008 ruotsalainen yhtye The Airwaves levytti kappaleen ”Hey You, Ring Me Tonight”, joka on kunnianosoitus Abba-yhtyeelle. Laulun on kirjoittanut englantilaisen [[Black Widow (yhtye)|Black Widow]] -yhtyeen jäsen Clive Jones.

=== Uutta musiikkia ===
Huhtikuussa 2018 Abba ilmoitti levyttäneensä kaksi uutta kappaletta 35 vuoden tauon jälkeen. Toinen niistä on nimeltään "I still have faith in you", toisen nimi ei ole vielä tiedossa.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://yle.fi/uutiset/3-10181711|nimeke=Abbalta tulossa uusi levytys 35:n vuoden tauon jälkeen –
"Kuin olisimme olleet lyhyellä lomalla"|julkaisu=Yle Uutiset|viitattu=2018-04-27|ietf-kielikoodi=fi}}</ref>


===Esiintymiset Suomessa===
===Esiintymiset Suomessa===

Versio 27. huhtikuuta 2018 kello 23.36

Tämä artikkeli kertoo yhtyeestä. Abba on myös ruotsalainen yritys ja sen tuotemerkki.
Abba
Tiedosto:Logo ABBA.svg
Vasemmalta oikealle: Benny Andersson, Anni-Frid Lyngstad, Agnetha Fältskog ja Björn Ulvaeus.
Vasemmalta oikealle: Benny Andersson, Anni-Frid Lyngstad, Agnetha Fältskog ja Björn Ulvaeus.
Tiedot
Toiminnassa 19721982[1]
Tyylilaji pop
pop rock
disko
Kotipaikka Ruotsi Tukholma, Ruotsi
Laulukieli englanti
ruotsi
saksa
ranska
espanja
Jäsenet

Agnetha Fältskog – laulu
Benny Andersson – kosketinsoittimet, laulu
Anni-Frid Lyngstad – laulu
Björn Ulvaeus – kitara, laulu

Levy-yhtiö

Polar Music
Universal Music
RCA
Polydor (Polar Music)

Aiheesta muualla
Kotisivut

Abba (tyyliteltynä ABBA) oli ruotsalainen pop-yhtye, yksi kaikkien aikojen suosituimmista ja tunnetuimmista yhtyeistä.[2] Abba nousi kansainväliseen suosioon vuonna 1974 voitettuaan Euroviisut kappaleellaan "Waterloo". Tuon jälkeen yhtye sai suurta menestystä levylistoilla ympäri maailmaa ja se on säilyttänyt suosionsa myös vuonna 1982 tapahtuneen hajoamisensa jälkeen. Abban levyjä on myyty yhteensä yli 370 miljoonaa kappaletta.

Yhtyeen jäsenet, Agnetha Fältskog, Björn Ulvaeus, Benny Andersson ja Anni-Frid Lyngstad, esiintyivät yhdessä jo vuonna 1970, mutta yhtyeellä ei ollut tuolloin vielä nimeä,[3] Vuonna 1973 yhtyeen nimi muokattiin manageri Stig "Stikkan" Andersonin ideoimana jäsenten etunimien etukirjaimista.

Abban musiikkiin perustuvan Mamma Mia! -musikaalin on nähnyt yli 30 miljoonaa ihmistä, mikä tekee siitä yhden maailman menestyneimmistä musikaaleista. Musikaalin elokuvaversio on osoittautunut suurmenestykseksi.

Yhtye otettiin Rock and Roll Hall of Fameen maaliskuussa 2010.[4] Tukholman Djurgårdeniin avattiin toukokuussa 2013 Abba-museo, Abba The Museum.[5]

Huhtikuussa 2018 uutisoitiin yhtyeen äänittäneen uutta musiikkia.[6] Abban manageri Görel Hanser kertoi tiedotustilaisuudessa, että yhtyeeltä ilmestyy kaksi uutta kappaletta. [7]

Historiaa

Alkutaival

Abban tarina alkoi oletettavasti kesäkuussa 1966, jolloin sen tulevat muusikot Björn Ulvaeus ja Benny Andersson tapasivat ensimmäisen kerran. Ulvaeus oli menestyksekkään folkyhtye Hootenanny Singersin jäsen, kun taas Andersson soitti koskettimia Ruotsin suosituimmassa popyhtyeessä, The Hep Starsissa. Kaksikko kirjoitti ensimmäiset laulunsa myöhemmin samana vuonna, ja vuosikymmenen loppuun mennessä he olivat vakiinnuttaneet asemansa lauluntekijäkaksikkona. Näihin aikoihin Andersson oli jo lähtenyt Hep Starsista, ja Ulvaeuksen Hootenanny Singers työskenteli ainoastaan studiossa. Se levytti Polar Music -nimiselle yhtiölle, jota johti Stig ”Stikkan” Anderson. Hänestä tuli myöhemmin Abban manageri, ja hän myös sanoitti monia yhtyeen kappaleita sen ensimmäisinä vuosina.[8]

Keväällä 1969 Ulvaeus ja Andersson tapasivat kaksi naista, joista tuli Abban toinen puolisko sekä myöhemmin heidän aviopuolisonsa. Agnetha Fältskog oli ollut menestyksekkäällä soolouralla vuonna 1967 julkaistusta ensisinglestään lähtien. Hän ja Björn Ulvaeus avioituivat heinäkuussa 1971. Anni-Frid ”Frida” Lyngstad oli aloittanut oman soolouransa hieman ennen Fältskogia. Hän oli syntynyt Norjassa, mutta muuttanut jo varhaisella iällä Ruotsiin. Benny Andersson avioitui Lyngstadin kanssa lokakuussa 1978.[8]

Vuonna 1970 nelikon lauluäänien hyvä yhteissointi innoitti Festfolk-nimisen kabareeyhtyeen perustamiseen. Yritys epäonnistui, mutta keväällä 1972 he levyttivät kappaleen ”People Need Love”, josta tuli kohtuullinen hitti Ruotsissa. Yhtye käytti tuolloin itsestään nimeä Björn & Benny, Agnetha & Anni-Frid. Suosion innoittamana se osallistui myös vuoden 1973 Ruotsin euroviisukarsintaan kappaleella ”Ring Ring”. Se jäi karsinnan kolmanneksi, mutta maan myyntilistoilla ”Ring Ring” ja samanniminen albumi menestyivät erittäin hyvin. ”Ring Ring” -kappale saavutti menestystä myös muissa Euroopan maissa.[8]

Kultakausi

Abba Alankomaiden televisiossa 26. huhtikuuta 1974.

Vuonna 1974 yhtye muutti nimensä Abbaksi sen jäsenten etunimien ensimmäisten kirjaimien mukaan. Abba oli myös ruotsalainen purkitettua kalaa tuottanut yhtiö, joka antoi yhtyeelle luvan käyttää nimeä. Samana vuonna yhtye pyrki jälleen Euroviisuihin kappaleella ”Waterloo”. Tällä kertaa Abba valittiin Ruotsin edustajaksi 6. huhtikuuta Britannian Brightonissa järjestettyyn loppukilpailuun, jonka se myös voitti.[8] ”Waterloo” nousi listojen kärkeen ympäri Eurooppaa sekä Yhdysvaltain top 10:een. Myös samanniminen albumi oli suuri menestys Ruotsissa.[9]

Euroviisuvoitto aiheutti kuitenkin myös sen, että yhtyettä ei meinattu ottaa vakavasti. Abba joutuikin odottamaan seuraavaa suurta hittiään puolentoista vuoden ajan, kunnes ”SOS” muodostui kansainväliseksi menestykseksi. Se julkaistiin yhtyeen nimikkoalbumilla Abba. Toinen siltä peräisin oleva kappale, ”Mamma Mia”, palautti Abban Britannian listaykköseksi. ”Mamma Mia” nousi kärkeen myös Australiassa, missä yhtyeellä oli seuraavan muutaman vuoden aikana kaikkiaan kuusi listaykköstä.[9]

Vuonna 1976 Abba vakiinnutti paikkansa yhtenä maailman suosituimmista yhtyeistä. Kyseisenä vuonna Britanniassa ja Australiassa julkaistut kokoelmat Greatest Hits ja The Best of Abba ovat edelleen näiden maiden kaikkien aikojen myydyimpiä albumeja. Suuria hittejä maailmalla olivat ”Fernando” ja ”Dancing Queen”. Jälkimmäisestä lisäksi muodostui yhtyeen ainoa listaykkönen Yhdysvalloissa. ”Dancing Queen” sisältyi vuoden 1976 lopulla julkaistulle menestyksekkäälle Arrival-albumille, jonka muita hittejä olivat ”Money, Money, Money” ja ”Knowing Me, Knowing You”. Arrivalin julkaisua seurasi suosittu konserttikiertue Euroopassa ja Australiassa vuoden 1977 alussa. Australiassa aloitettiin myös yhtyeestä kertovan Abba: The Movie -elokuvan kuvaukset. Sen ensi-ilta oli joulukuussa 1977, jolloin julkaistiin myös yhtyeen uusi levy The Album. Sen hittejä olivat ”The Name of the Game” ja ”Take a Chance on Me”.[9]

Abba Rotterdamissa 24. lokakuuta 1979.

Keväällä 1978 alkoi yhtyeen vahva promotointi Yhdysvalloissa, minkä myötä ”Take a Chance on Me” nousi listan kärkisijoille, ja The Album top 20:een. Yhtye oli siirtymässä diskotyylisempään ilmaisuun, mistä esimerkkinä vuoden 1978 single ”Summer Night City”. Vuonna 1979 ilmestyi ensin single ”Chiquitita”, jota seurasi huhtikuussa 1979 kuudes studioalbumi Voulez-Vous. Se jatkoi diskotyylistä linjaa ja sisälsi listahitit ”Does Your Mother Know”, ”Chiquitita”, ”Voulez-Vous” ja ”I Have a Dream”.[9][10] Aiemmin samana vuonna Björn Ulvaeuksen ja Agnetha Fältskogin avioero oli astunut voimaan. Se ei merkinnyt Abban loppua, mutta loi särön yhtyeen imagoon, jossa kaksi onnellista paria teki yhdessä musiikkia. Syksyllä ilmestyi single ”Gimme! Gimme! Gimme! (A Man After Midnight)”, jota seurasi kiertue Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Samoihin aikoihin julkaistiin myös yhtyeen järjestyksessään toinen kokoelma Greatest Hits Vol. 2.[9]

Maaliskuussa 1980 Abba aloitti kiertueen Japanissa, missä se piti samalla viimeiset konserttinsa. Loput vuodesta käytettiin uuden Super Trouper -albumin työstämiseen. Sen klassikkokappaleita ovat ”Super Trouper” ja ”The Winner Takes It All”.[11] Myös ”Lay All Your Love on Me” saavutti menestystä. Uuden vuosikymmenen myötä yhtyeen musiikillinen ilmaisu oli muuttunut runsaampien syntetisaattoreiden myötä. Myös sanoitukset olivat aiempaa henkilökohtaisempia.[10]

Helmikuussa 1981 Benny Anderssonin ja Anni-Frid Lyngstadin avioero astui voimaan. Se oli samalla viimeinen isku Abban imagolle, joka koostui kahdesta onnellisesta parista. Musiikin teko kuitenkin jatkui. Vuoden lopulla ilmestyi yhtyeen kahdeksas ja viimeinen studioalbumi The Visitors, jonka suurin hitti oli ”One of Us”.[11] Se saavutti maailmanlaajuista menestystä joulukuussa 1981.[10]

Vuonna 1982 Abban jäsenten kiinnostus yhtyeeseen alkoi hiipua, ja Björn Ulvaeus ja Benny Andersson käsikirjoittivat Chess-nimisen musikaalin. Agnetha Fältskog ja Anni-Frid Lyngstad puolestaan alkoivat luoda uudelleen soolouriaan.[12] Vuoden ainoa Abba-albumi oli kokoelma The Singles: The First Ten Years, joka sisälsi myös kaksi uutta kappaletta. Niistä ”The Day Before You Came” on myöhemmin luettu Abban parhaiden sävellysten joukkoon, mutta sen kaupallinen menestys oli verrattain heikkoa.[11]

Vuoden 1982 lopulla Abba päätti jäädä tauolle. Yhtyeen jäsenet järkeilivät, että halutessaan he voisivat palata muutaman vuoden päästä.[11]

Tauolle vetäytyminen

Tauon alettua yhtyeen naisjäsenet lähtivät soolourille ja miesjäsenet ryhtyivät kirjoittamaan musikaaleja (Chess, Kristina från Duvemåla). Viimeisen kerran Abba levytti touko-elokuussa 1982. Osa levytyksistä julkaistiin singleinä, jotka päätyivät myös yhtyeen marraskuussa 1982 ilmestyneelle kokoelmalle The Singles: The First Ten Years. Loput julkaistiin 11 vuotta myöhemmin. Vuonna 1986 yhtye teki lyhyen paluun esittämällä ruotsalaisessa tv-ohjelmassa kappaleen nimeltä ”Tivedshambo”. Sen jälkeen yhtye ei ole esiintynyt julkisesti.

Abban suosion toinen aalto alkoi vuonna 1992, kun kokoelma Abba Gold julkaistiin. Abba Gold on Britanniassa toiseksi myydyin levy (5,1 miljoonaa myytyä levyä; myydyin on Queen-yhtyeen Greatest Hits 6 miljoonalla).[13] Musikaali Mamma Mia! sai ensi-iltansa Lontoossa vuonna 1999, ja siitä tuli menestys. Uusi Abba-video Our Last Video Ever nähtiin Istanbulin Eurovision laulukilpailun finaalissa vuonna 2004.

Vuonna 2008 ruotsalainen yhtye The Airwaves levytti kappaleen ”Hey You, Ring Me Tonight”, joka on kunnianosoitus Abba-yhtyeelle. Laulun on kirjoittanut englantilaisen Black Widow -yhtyeen jäsen Clive Jones.

Uutta musiikkia

Huhtikuussa 2018 Abba ilmoitti levyttäneensä kaksi uutta kappaletta 35 vuoden tauon jälkeen. Toinen niistä on nimeltään "I still have faith in you", toisen nimi ei ole vielä tiedossa.[14]

Esiintymiset Suomessa

Kaikki Abban jäsenet olivat esiintyneet Suomessa jo ennen Abba-uraansa; Agnetha ja Frida sooloartisteina, Benny Hep Stars -yhtyeessään ja Björn Hootenanny Singers -yhtyeessään.[15]

Abba on esiintynyt Suomessa kerran, konsertissa osana Pohjoismaista kiertuettaan 20. tammikuuta 1975, Finlandia-talossa Helsingissä.[16] Konsertissa Abba esitti kappaleet Gonna Sing You My Love Song; Hasta Mañana; He Is Your Brother; Hey, Hey Helen; Honey, Honey; Intermezzo No. 1; I've Been Waiting for You; King Kong Song; Ring Ring; Rock 'n' Roll Band; Rock Me; Sitting in the Palmtree; So Long; Watch Out; encorena Waterloo.[17] Varsinaisen konsertin jälkeen yhtye astui lavalle myös Hesperian yökerhossa.[18]

Abban hajottua on yksittäisistä jäsenistä Frida Lyngstad esiintynyt Suomessa kahdesti: Helsingissä vuosina 1984 ja 1996. Ensimmäinen esiintyminen oli osa Shine-albumin promootiokiertuetta, jälkimmäinen puolestaan Svenska Teaternin järjestämässä hyväntekeväisyysiltamassa.

Comeback-huhut

Abba-yhtyeen jäsenet ensi kertaa ryhmäkuvassa sitten vuoden 1986 yhdessä Mamma Mia! -elokuvamusikaalin näyttelijöiden kanssa (2008).

Keväällä 2004 Istanbulin Euroviisujen semifinaalissa nähtiin Abban uusi video Our Last Video Ever. Uutuusvideon vuoksi media ryhtyi huhuamaan Abban comebackista. Huhuista huolimatta yhtye ei tehnyt comebackia, vaikka heille on tiettävästi vuonna 1999 tarjottu comeback-kiertueesta miljardi dollaria.[19] Björn Ulvaeus on toistuvasti sanonut, että Abban paluu olisi ennen kaikkea pettymys faneille, koska lavalla olisi neljä yli 60-vuotiasta laulajaa. Björn haluaa fanien muistavan Abban sellaisena kuin se oli 1970-luvulla.

Mamma Mia -musikaali sai Ruotsin-ensi-iltansa helmikuussa 2005 Tukholman Circus-teatterissa. Kaikki Abban neljä jäsentä saapuivat esitykseen. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Abban jäsenet ilmestyivät samaan tilaisuuteen julkisesti sitten vuoden 1986. He toki eivät nousseet lavalle yhdessä, mutta huhujen mukaan kyllä tapasivat toisensa esityksen jälkeen. Abba lauloi yhdessä vuonna 1999 entisen yhteistyökumppaninsa 50-vuotispäivillä Tukholman Skeppsholmenilla, mutta tapahtuma ei ollut julkinen. Abba esitti tuolloin vain yhden kappaleen, ruotsalaisen onnittelulaulun Med en enkel tulip.

Benny Andersson vihjasi keväällä 2010 The Times -lehdelle, että paluu olisi mahdollinen.[20] Joulukuussa 2010 myös Agnetha Fältskog sanoi M-magasinille antamassaan haastattelussa, että Abba voisi vielä esiintyä yhdessä kerran: "Yksittäinen tilaisuus, ehkä jonkin aatteellisen asian yhteydessä." Lausuma herätti Ruotsissa runsaasti huomiota, ja iltapäivälehdissä sitä siteerattiin jo ennen kuin lehti oli ehtinyt ilmestyä.[21]

Yksityiselämä

Agnetha ja Björn avioituivat vuonna 1971 ja saivat vuonna 1973 ensimmäisen lapsensa Lindan. Vuonna 1977 Agnetha synnytti pojan, Peter Christianin. Frida ja Benny asuivat samassa asunnossa vuodesta 1969 ja menivät naimisiin vuonna 1978. Heillä ei ollut yhteisiä lapsia.

Agnetha ja Björn erosivat vuoden 1978 lopussa. Eroamisen syyksi epäiltiin sitä, että Agnetha halusi olla kotona lasten kanssa, kun taas Björn olisi halunnut kiertää maailmaa. Frida ja Benny erosivat Bennyn toisen naisen takia vuonna 1981.

Diskografia

Abba teki 10 albumia, minkä lisäksi tähän mennessämilloin? on julkaistu 12 kokoelmaa. 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa nuorisoyhtye A*Teens sai luvan levyttää Abban vanhoja kappaleita uudestaan, ja uudelleenlevytykset nousivat musiikkilistoille ympäri maailman. Vuonna 2005 poplaulaja Madonna sai luvan käyttää Gimme Gimme Gimme (A Man After Midnight) -kappaleen huilusamplea kappaleessaan Hung Up. Myös ruotsalainen kitaristi Yngwie Malmsteen on tehnyt cover-version kyseisestä kappaleesta. Mike Oldfield teki "Arrival"-kappaleesta version albumilleen QE 2.

Albumit

Viralliset kokoelmat

Singlet

  • People Need Love / Merry Go Round (1972)
  • He's Your Brother / Santa Rosa (1972)
  • Love Isn't Easy / I Am Just A Girl (1973)
  • Ring, Ring / Rock'n Roll Band (1973)
  • Waterloo / Watch Out (1974)
  • Honey, Honey / King Kong Song (1974)
  • So Long / I've Been Waiting For You (1974)
  • I Do, I Do, I Do, I Do, I Do / Rock Me (1975)
  • SOS / Man In Ihe Middle (1975)
  • Mamma Mia / Intermezzo No.1 (1975)
  • Fernando / Hey Hey Helen (1976)
  • Dancing Queen / That's Me (1976)
  • Money, Money, Money / Crazy World (1976)
  • Knowing Me, Knowing You / Happy Hawaii (1977)
  • The Name of The Game / I Wonder (1977)
  • Take A Chance On Me / I'm A Marionette (1977)
  • Eagle / Thank You For The Music (1977)
  • Summer Night City / Medley (1978)
  • Chiquitita / Lovelight (1979)
  • Does Your Mother Know / Kisses of Fire (1979)
  • Voulez-Vous / Angel-eyes (1979)
  • Gimme! Gimme! Gimme! (A Man After Midnight) / The King Has Lost His Crown (1979)
  • I Have A Dream / Take A Chance On Me (Live) (1979)
  • The Winner Takes It All / Elaine (1980)
  • Super Trouper / The Piper (1980)
  • One Of Us / Should I laugh Or Cry (1981)
  • Head Over Heels / The Visitors (1982)
  • The Day Before You Came / Cassandra (1982)
  • Under Attack / You Owe Me one (1982)
  • Dancing Queen / Lay all Your Love On Me (1992)
  • Voulez-Vous / Summer Night City (1992)
  • Thank You For The Music / Happy New Year (1992)
  • Happy New Year (1999)

Kirjat

  • Carl-Magnus Palm: "The complete recording sessions" 22century, 1994
  • Jean-Marie Patiez: " ABBA the book".
  • Carl-Magnus Palm: " ABBA - Människor och musiken"
  • Carl Magnus Palm: " Bright Lights Dark Shadows - The real story of ABBA"
  • Carl-Magnus Palm: " The Complete Guide To Their Music" Omnibus press,2005
  • Elisabeth Vincentelli: "33 1/2, ABBA - Gold" Continuum,2004
  • Karl French: "ABBA Unplugged" Portrait, 2004
  • Wolfgang "Bubi" Heileman: "Abba- photographs 1974–1980" Shwartzkof & Shwartzkof 2006
  • Andrew Oldham, Tony Clader ja Colin Irwin: ABBA - Koko tarina (ABBA - The Name of the Game), Ajatus Kirjat 2005, ISBN 951-20-6949-0.
  • Carl-Magnus Palm: ABBA (alkuteos: Abba: The Story), Like Kustannus 2009, ISBN 978-952-01-0260-9.
  • Jean-Marie Potiez: "ABBA The Scrapbook", Plexus, 2009
  • Robert Scott: "The Stories Behind Every Song- ABBA Thank You For The Music", Carlton Books, 2002
  • Harry Edgington: "ABBA" Everest, 1977
  • Simon Sheridan: "The Complete ABBA" ,2009
  • Carl-Magnus Palm: "Benny's Road To ABBA", Premium Publishing, 2004
  • Brita Åhman: "As I Am, ABBA Before & Beyond" Virgin, 1997
  • John Tobler: "ABBA Gold The Complete Story", 22 Century, 1993
  • John Tobler: "ABBA, Their Story" St. Michael, 1984
  • Jordi Biaciotto: "ABBA" Editorial La Mascara, 2000
  • Pete Bingham, Bernadette Dolan & Michael Clough: "ABBAMANIA Volume 1: The Singles, Vinyl Addicts, 1997
  • Pete Bingham, Bernadette Dolan & Michael Clough: "ABBAMANIA Volume 2: Agnetha & Frida, Vinyl Addicts, 1997
  • Benny Andersson, Björn Ulvaeus, Judy Craymer: Mamma Mia! How Can I Resest You? The Inside Story Of Mamma Mia! And The Songs Of ABBA, Phoenix, 2008

Pelit

Katso myös

Lähteet

  1. ABBA Encyclopædia Britannica. Viitattu 30.5.2016. (englanniksi)
  2. Timesonline It's Abba on the phone making a lot more money, money, money. 19.4.2006 (englanniksi)
  3. Palm, Carl Magnus: Abba. Like kustannus, 2008.
  4. Abba pääsi Hall of Fameen Yle Uutiset. 16.3.2010. Viitattu 31.10.2014.
  5. Abba-museo avasi ovensa Tukholmassa
  6. http://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/201804272200908003_vd.shtml
  7. https://www.is.fi/viihde/art-2000005659002.html
  8. a b c d The Story ABBA (The Beginning) Abbasite.com. Viitattu 17.10.2013. (englanniksi)
  9. a b c d e The Story ABBA (The Success) Abbasite.com. Viitattu 17.10.2013. (englanniksi)
  10. a b c Biography: Abba Lifetimetv.co.uk. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
  11. a b c d The Story ABBA (Stardom) Abbasite.com. Viitattu 17.10.2013. (englanniksi)
  12. Ankeny, Jason: Abba Biography Allmusic.com. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
  13. BBC Queen reach six million album sales in UK, Abba Gold second, 11. helmikuuta 2014
  14. [https://yle.fi/uutiset/3-10181711 Abbalta tulossa uusi levytys 35:n vuoden tauon jälkeen – "Kuin olisimme olleet lyhyellä lomalla"] Yle Uutiset. Viitattu 27.4.2018.
  15. Uusi Maailma, 1975, tammikuu.
  16. Mikael Huhtamäki: Live In Finland - Kansainvälistä keikkahistoriaa Suomessa 1955-1979. Gummerus, 2013. ISBN 978-951-20-8730-3.
  17. Setlists.fm Abba consert setlist at Finlandia-talo
  18. Abba Annual 1975 abbaannual1975.blogspot.fi. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
  19. Abba sing at private reunion BBC. (englanniksi)
  20. Abba lämpenemässä paluukonsertille Yle Uutiset. 26.3.2010. Viitattu 31.10.2014.
  21. Pirkko Kotirinta, Valokuvamalli pudotti uutispommin, Helsingin Sanomat, 31.12.2010 sivu c 2

Aiheesta muualla

Wikisanakirja
Wikisanakirja
Wikisanakirjassa on tähän liittyvä sananselitys: abba.