Ero sivun ”Lasse Johansson” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [katsottu versio] |
Ei muokkausyhteenvetoa |
p väliots, typo |
||
| Rivi 2: | Rivi 2: | ||
Johanssonin vanhemmat olivat veturinlämmittäjä Antti Konsta Johansson ja Siiri Sofia Verho ja puoliso Helinä Tellervo Kellberg. Hän aloitti mäkihypyn [[Kouvola]]n 30 metrin mäessä ja edusti [[Kouvolan Hiihtoseura]]a. Hänen menestyksellisin kautensa kilpailijana oli 1940-luvulla, vuonna 1944 hänestä tuli sekä Suomen mestari että [[Ounasvaara]]n kisojen mäkihypyn voittaja. Vielä 1946 hän tuli Suomen mestaruuskisoissa hopealle. Kansainvälistä menestystä Johanssonille ei silti juuri kertynyt ja hänen uransa katkesi loukkaantumiseen [[Moskova]]n kisoissa 1954. Mäkihypyn valmennukseen Johansson paneutui 1950-luvulla, hän suoritti liikunnanohjaajan tutkinnon ja toimi [[Suomen Hiihtoliitto|Suomen Hiihtoliiton]] mäkihyppyvalmentajana. Hän valmensi suomalaishyppääjiä etunojatekniikkaan, vastapainona varsinkin norjalaisten tuolloin suosimalle käsien pyörittämiselle ilmalennon aikana. Hänen ansiostaan etunojatekniikassa kehittyi vallitsevaksi käytännöksi käsien pitäminen lähellä vartaloa eikä sivuille tai eteen ojennettuina. [[Esko Mömmö]] ja [[Hemmo Silvennoinen]] olivat hänen valmentaminaan tämän tyylin edelläkävijöitä. Hänen valmentamansa hyppääjät ottivat kaksoisvoitot maailmanmestaruuskisoissa Falunissa 1954 ja Lahdessa 1958 sekä [[Talviolympialaiset 1956|talviolympialaisissa Cortinassa]] 1956. Johansson myös ideoi kesäharjoitteluun vesimäen, jota käytettiin ennen muovimäkien aikakautta. Valmentamisesta Johansson luopui vuonna 1960.<ref name="kb4"/> |
Johanssonin vanhemmat olivat veturinlämmittäjä Antti Konsta Johansson ja Siiri Sofia Verho ja puoliso Helinä Tellervo Kellberg. Hän aloitti mäkihypyn [[Kouvola]]n 30 metrin mäessä ja edusti [[Kouvolan Hiihtoseura]]a. Hänen menestyksellisin kautensa kilpailijana oli 1940-luvulla, vuonna 1944 hänestä tuli sekä Suomen mestari että [[Ounasvaara]]n kisojen mäkihypyn voittaja. Vielä 1946 hän tuli Suomen mestaruuskisoissa hopealle. Kansainvälistä menestystä Johanssonille ei silti juuri kertynyt ja hänen uransa katkesi loukkaantumiseen [[Moskova]]n kisoissa 1954. Mäkihypyn valmennukseen Johansson paneutui 1950-luvulla, hän suoritti liikunnanohjaajan tutkinnon ja toimi [[Suomen Hiihtoliitto|Suomen Hiihtoliiton]] mäkihyppyvalmentajana. Hän valmensi suomalaishyppääjiä etunojatekniikkaan, vastapainona varsinkin norjalaisten tuolloin suosimalle käsien pyörittämiselle ilmalennon aikana. Hänen ansiostaan etunojatekniikassa kehittyi vallitsevaksi käytännöksi käsien pitäminen lähellä vartaloa eikä sivuille tai eteen ojennettuina. [[Esko Mömmö]] ja [[Hemmo Silvennoinen]] olivat hänen valmentaminaan tämän tyylin edelläkävijöitä. Hänen valmentamansa hyppääjät ottivat kaksoisvoitot maailmanmestaruuskisoissa Falunissa 1954 ja Lahdessa 1958 sekä [[Talviolympialaiset 1956|talviolympialaisissa Cortinassa]] 1956. Johansson myös ideoi kesäharjoitteluun vesimäen, jota käytettiin ennen muovimäkien aikakautta. Valmentamisesta Johansson luopui vuonna 1960.<ref name="kb4"/> |
||
Vuosina |
Vuosina 1958–1982 hän toimi Kouvolan Ammattikoulun liikuntakasvatuksen ja terveysopin opettajana. Vanhat sota- ja urheiluvammat lyhensivät työuraa. Hänen valmennusuransa jatkui Kouvolan ammattikoululla ja hänen ohjauksessaan koulun joukkueet voittivat ammattikoulujen Suomen mestaruudet jalkapallossa, lentopallossa ja koripallossa vuosina 1967–1969. |
||
==Lähteet== |
|||
{{Viitteet}} |
{{Viitteet}} |
||
Versio 26. maaliskuuta 2018 kello 21.34
Lasse Tuure Johansson (2. lokakuuta 1921 Kuusankoski – 5. toukokuuta 2014 Valkeala) oli suomalainen mäkihyppääjä, mäkihyppyvalmentaja ja liikunnanohjaaja.[1]
Johanssonin vanhemmat olivat veturinlämmittäjä Antti Konsta Johansson ja Siiri Sofia Verho ja puoliso Helinä Tellervo Kellberg. Hän aloitti mäkihypyn Kouvolan 30 metrin mäessä ja edusti Kouvolan Hiihtoseuraa. Hänen menestyksellisin kautensa kilpailijana oli 1940-luvulla, vuonna 1944 hänestä tuli sekä Suomen mestari että Ounasvaaran kisojen mäkihypyn voittaja. Vielä 1946 hän tuli Suomen mestaruuskisoissa hopealle. Kansainvälistä menestystä Johanssonille ei silti juuri kertynyt ja hänen uransa katkesi loukkaantumiseen Moskovan kisoissa 1954. Mäkihypyn valmennukseen Johansson paneutui 1950-luvulla, hän suoritti liikunnanohjaajan tutkinnon ja toimi Suomen Hiihtoliiton mäkihyppyvalmentajana. Hän valmensi suomalaishyppääjiä etunojatekniikkaan, vastapainona varsinkin norjalaisten tuolloin suosimalle käsien pyörittämiselle ilmalennon aikana. Hänen ansiostaan etunojatekniikassa kehittyi vallitsevaksi käytännöksi käsien pitäminen lähellä vartaloa eikä sivuille tai eteen ojennettuina. Esko Mömmö ja Hemmo Silvennoinen olivat hänen valmentaminaan tämän tyylin edelläkävijöitä. Hänen valmentamansa hyppääjät ottivat kaksoisvoitot maailmanmestaruuskisoissa Falunissa 1954 ja Lahdessa 1958 sekä talviolympialaisissa Cortinassa 1956. Johansson myös ideoi kesäharjoitteluun vesimäen, jota käytettiin ennen muovimäkien aikakautta. Valmentamisesta Johansson luopui vuonna 1960.[1] Vuosina 1958–1982 hän toimi Kouvolan Ammattikoulun liikuntakasvatuksen ja terveysopin opettajana. Vanhat sota- ja urheiluvammat lyhensivät työuraa. Hänen valmennusuransa jatkui Kouvolan ammattikoululla ja hänen ohjauksessaan koulun joukkueet voittivat ammattikoulujen Suomen mestaruudet jalkapallossa, lentopallossa ja koripallossa vuosina 1967–1969.
Lähteet
- ↑ a b Autio, Veli-Matti: ”Lasse Johansson”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 451-452. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2. Teoksen verkkoversio.
Aiheesta muualla
- Lasse Johanssonin muistokirjoitus (Suomen Hiihtoliitto) (Viitattu 18.11.2015)