Vastarintaliike

Bren LMG -pikakiväärillä aseistautunut Ranskan vastarintaliikkeen jäsen kuvattuna vuonna 1944.

Vastarintaliike on yleensä maan tai alueen ulkomaista tai ulkopuolista miehittäjää aseellisella toiminnalla vastustava liike.

Vastarintaliike taisteli muun muassa toisessa maailmansodassa natsi-Saksan miehitystä vastaan monissa maissa, ja sodan jälkeen sana leimautuikin tarkoittamaan juuri tätä. Tunnettuja ovat esimerkiksi Ranskan, Puolan, Norjan ja Neuvostoliiton vastarintaliikkeet sekä Jugoslavian partisaanit.

Vastarintaliikkeitä on ollut historiassa aikaisemminkin, muun muassa kolonialismin ajalla eurooppalaisia miehittäjiä vastustettiin aseellisesti. Uuden testamentin tarinat kertovat juutalaisten organisoituneen Rooman valtaa vastaan. Intian itsenäistymisessä Mohandas Gandhin johtama brittiläisen siirtomaavallan vastustus perustui rauhanomaiseen vastarintaan. Useimmat siirtomaiden vapautusjärjestöt olivat vastarintaliikkeitä.

Myös 1800-luvun lopun Suomessa esiintyi passiivista vastarintaa, mutta se perustui Ruotsin vallan aikaisten lakien tulkintaan tavalla, joka vaikeutti Suomen venäläistämistoimia. Toiminta ei kuitenkaan täytä vastarintaliikkeen – pikemminkin kansanliikkeen – ”määritelmää”. Sen sijaan vuonna 1906 perustettu Voimaliitto oli vastarintaliike Venäjän hallintoa vastaan, kuten myös saksalaisten 1944 äärioikeiston avulla Suomeen masinoima vastarintaliike Suomen hallitusta vastaan.

Miehittäjä tai vallanpitäjä nimittää vastarintaliikkeen toimijoita usein bandiiteiksi, terroristeiksi tai rikollisiksi. Mediassa käytetään muun muassa termejä sissi, vapaustaistelija tai vapautusrintama.

Katso myös

• Saksalaismielinen vastarintaliike Suomessa
• Metsäveljet
• Ranskan vastarintaliike
• Vapaa Ranska
• Żydowska Organizacja Bojowa
• Mau-mau-kapina
• Loistava polku
• Puolan kotiarmeija

Lähteet

• Veivo, Harri (toim.): Vastarinta - resistanssi: konfliktit, vastustus ja sota semiotiikan tutkimuskohteina. Helsinki: Yliopistopaino Kustannus, 2007. ISBN 978-951-570-682-9. (suomeksi)