Korko

Korko on rahan hinta eli rahalainan antajalle maksettava korvaus ajalta, jolloin lainattu raha ei ole lainan antajan käytössä.

Rahoitusmarkkinoilla sijoittajalla on pääomaa, jolle sijoittaja etsii tuottavaa sijoituskohdetta. Lainan ottajalla on tuottava sijoituskohde, mutta ei pääomaa. Rahoitusmarkkinoilla lainan antajan ja ottajan tarpeet kohtaavat, ja rahalle syntyy hinta: korko.

Muita perusteluja koron syntymiselle ovat inflaatio (eli makrotaloudellinen rahan ostovoiman aleneminen) ja vaihtoehtoiskustannus (eli rahalla voi tehdä jotain muutakin mukavaa kuin lainata).

Määritelmiä

Korkokanta tarkoittaa prosenttilukua, joka ilmoittaa, montako prosenttia pääoma kasvaa korkojakson aikana.

Korkojakso tarkoittaa ajanjaksoa, jolta korko lasketaan.

Korko ilmoitetaan useimmiten vuosikorkona, jota merkitään selvyyden vuoksi myös per annum eli p.a. Näin tehdään silloinkin, kun ajanjakso (kuten laina-aika) ei ole vuoden pituinen.

Korkeasta riskistä korkeampi korko

Korkotaso on sitä korkeampi mitä riskipitoisempi kohde on kyseessä. Pankkitalletuksetkin ovat itse asiassa pankin tallettajalta lainaamaa rahaa, mutta pankki maksaa niille vain pientä korkoa.

Käytännössä rahan lainaaminen (omalle, vakavaraiselle) valtiolle ostamalla valtion obligaatioita edustaa riskitöntä korkoa, ja asettaa siten alarajan korolle, jota vastaan muut kuin pankit voivat saada rahaa lainaksi. Voisi ajatella, että valtion hajotessa menetetty sijoitus on murheista pienin. Koska rahat ovat turvassa obligaatioissa, niistä saa vain muutaman prosentin koron.

Länsimaiden voimakas velkaantuminen ja jatkuvat julkisen talouden vajeet ovat kuitenkin johtaneet siihen, että käsitystä valtion lainojen riskittömyydestä pitäisi tarkistaa ^lähde?. Riskittömyys perustuu oletukselle, että valtioilla on aina veronkanto-oikeus, jonka avulla ne voivat maksaa velkansa takaisin. Valtioita kuitenkin johtavat länsimaissa demokraattisesti valitut poliitikot, ja yleensä verojen korotukset valtion menojen kattamiseksi ovat epäsuosittuja. Menoja katetaan mielellään lisävelalla. On kuitenkin selvää, että edes valtioilla ei ole loputonta velansietokykyä.

Jos sijoittaja haluaa korkeamman koron, hän joutuu sijoittamaan riskialttiimpaan kohteeseen. Sijoittaja ei suostu tällöin yhtä pieneen korkoon kuin obligaatioissa, sillä muuten hän välttäisi riskin ja sijoittaisi turvallisemmin.

Valtion obligaatioiden jälkeen hieman korkeampaa korkoa tuottavat lainat pankeille ja sijoitukset korkoindeksiin. Tätäkin suurempaa korkoa voidaan saada sijoittamalla rahat esimerkiksi yrityksien liikkeeseen laskemiin joukkovelkakirjoihin.

Erilaisia korkoja

• Marginaalikorko on lainasopimuksessa viitekoron päälle sovittava korko.
• Nimelliskorko on se korko, joka on merkitty esimerkiksi talletus- tai lainasopimukseen ja josta ei ole poistettu inflaation vaikutusta.
• Ohjauskorko on keskuspankin määrittämä korkotaso, jolla se lainaa rahan pankeille.
• Peruskorko on Suomen valtiovarainministeriön määräämä korko.
• Reaalikorko tarkoittaa korkoa, josta on poistettu inflaation tai deflaation vaikutus.
• Todellinen vuosikorko kuvaa kokonaiskustannusta, jonka luotosta perityt korot ja maksut aiheuttavat.
• Tuottokorko on perusteettomasti hallussa pidetylle pääomalle maksettava korko.
• Viitekorko on julkisesti noteerattu korko, jonka perusteella määritellään lainojen korkoja. Tunnettuja viitekorkoja ovat Euribor ja pankkien prime-korot.
• Viivästyskorko on korko, jota velallinen joutuu suorittamaan maksun viipyessä yli sovitun ajan.

Korkotason keskusjohtoinen säätely

Suurella talousalueella korot määräytyvät yleensä keskuspankin ohjauksessa siten, että laskusuhdanteessa on matalat korot investointeja innostamassa ja taas noususuhdanteessa korot ovat korkeammalla jarruttamassa talouden ylikuumenemista. Euroopan keskuspankki käyttää ohjauskorkonaan korkoa, jolla se myöntää lyhytaikaista rahoitusta pankeille euroalueella. Lähinnä ohjauskorkoa seuraa Euribor-korko, joka on Euroopan alueen pankkien keskimääräinen antolainauskorko. Euribor-korko lasketaan päivittäin Brysselissä. Suomessa eläkerahastojen korkotuottovaatimuksen, nk. laskuperustekoron, vahvistaa sosiaali- ja terveysministeriö. Laskuperustekorolla on keskeinen merkitys eläkeyhtiön sijoituspolitiikkaan.

Katso myös

• Koronkiskonta
• Korkolaskenta