Tämä on lupaava artikkeli.

Ero sivun ”Sauli Niinistö” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Hylättiin viimeisin tekstimuutos (tehnyt Mats.Kivimaki) ja palautettiin versio 17057184, jonka on tehnyt 85.76.151.82
Rivi 80: Rivi 80:
Niinistöä pyydettiin ehdokkaaksi jo [[Suomen presidentinvaali 2000|vuoden 2000 presidentinvaaleissa]], mutta silloin hän kieltäytyi perhesyihin vedoten sanoen olevansa [[yksinhuoltaja]] ja ”puolivallaton leskimies”. Kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi valittiin [[Riitta Uosukainen]].<ref>{{Lehtiviite | Tekijä=Kinnunen, Raila | Otsikko=Sauli Niinistön paluu | Julkaisu=Apu | Ajankohta=20.6.2005 | Sivut=}}</ref> Maaliskuussa 2005 Niinistö suostui kuitenkin kokoomuksen ehdokkaaksi vuoden [[Suomen presidentinvaali 2006|2006 presidentinvaaliin]], ja virallisesti hänet nimitettiin presidenttiehdokkaaksi 12. marraskuuta 2005. Hänen vaaliteemansa oli [[provokaatio|provosoiva]] ”Työväen presidentti”, ja kampanjassa käytettiin myös iskulausetta ”Vastakkainasettelun aika on ohi”, millä tarkoitettiin työn ja pääoman sekä työntekijöiden ja työnantajien vastakkainasettelua.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://web.archive.org/web/20140505222419/http://www.hs.fi/extrat/presidentinvaalit2006/artikkeli/1101981761744 | Nimeke = Näin tehtiin työväen presidentti | Tekijä = Lukka, Teemu | Julkaisu = Helsingin Sanomat | Selite = Internet Archive | Ajankohta = 27.11.2005 | Viitattu = 5.5.2014}}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288338321205.html | Nimeke = "Työväen presidentti" kuumensi tunteita | Julkaisu = Iltasanomat.fi | Ajankohta = 27.10.2005 | Viitattu = 5.5.2014}}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288337988955.html | Nimeke = Niinistö kampanjoi "työväen presidenttinä" | Julkaisu = Iltasanomat.fi | Ajankohta = 26.10.2005 | Viitattu = 5.5.2014}}</ref>
Niinistöä pyydettiin ehdokkaaksi jo [[Suomen presidentinvaali 2000|vuoden 2000 presidentinvaaleissa]], mutta silloin hän kieltäytyi perhesyihin vedoten sanoen olevansa [[yksinhuoltaja]] ja ”puolivallaton leskimies”. Kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi valittiin [[Riitta Uosukainen]].<ref>{{Lehtiviite | Tekijä=Kinnunen, Raila | Otsikko=Sauli Niinistön paluu | Julkaisu=Apu | Ajankohta=20.6.2005 | Sivut=}}</ref> Maaliskuussa 2005 Niinistö suostui kuitenkin kokoomuksen ehdokkaaksi vuoden [[Suomen presidentinvaali 2006|2006 presidentinvaaliin]], ja virallisesti hänet nimitettiin presidenttiehdokkaaksi 12. marraskuuta 2005. Hänen vaaliteemansa oli [[provokaatio|provosoiva]] ”Työväen presidentti”, ja kampanjassa käytettiin myös iskulausetta ”Vastakkainasettelun aika on ohi”, millä tarkoitettiin työn ja pääoman sekä työntekijöiden ja työnantajien vastakkainasettelua.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://web.archive.org/web/20140505222419/http://www.hs.fi/extrat/presidentinvaalit2006/artikkeli/1101981761744 | Nimeke = Näin tehtiin työväen presidentti | Tekijä = Lukka, Teemu | Julkaisu = Helsingin Sanomat | Selite = Internet Archive | Ajankohta = 27.11.2005 | Viitattu = 5.5.2014}}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288338321205.html | Nimeke = "Työväen presidentti" kuumensi tunteita | Julkaisu = Iltasanomat.fi | Ajankohta = 27.10.2005 | Viitattu = 5.5.2014}}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288337988955.html | Nimeke = Niinistö kampanjoi "työväen presidenttinä" | Julkaisu = Iltasanomat.fi | Ajankohta = 26.10.2005 | Viitattu = 5.5.2014}}</ref>


Ensimmäisellä kierroksella Niinistö sai kaikista äänistä 24,1&nbsp;prosenttia ja pääsi 46,3&nbsp;prosenttia saaneen Tarja Halosen haastajaksi toiselle kierrokselle. Vaaleissa kolmenneksi tullut keskustan [[Matti Vanhanen]] ilmoitti vaali-iltana tukevansa toisella kierroksella Sauli Niinistöä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288334982256.html | Nimeke = Nyt alkaa taistelu | Julkaisu = Iltasanomat.fi | Ajankohta = 14.1.2006 | Viitattu = 5.5.2014}}</ref> Myös [[Suomen ruotsalainen kansanpuolue|RKP:n]] [[Henrik Lax]], [[Suomen Kristillisdemokraatit|kristillisdemokraattien]] [[Bjarne Kallis]] ja valitsijayhdistyksen [[Arto Lahti]] ilmoittivat kannattavansa Niinistöä.<ref name=vaalit06>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/nain-taparasti-niinisto-havisi-vuonna-2006---katso-koskettavat-kuvat-/1931850 | Nimeke = Näin täpärästi Niinistö hävisi vuonna 2006 | Julkaisu = MTV Uutiset | Ajankohta = 28.6.2011 | Viitattu = 5.5.2014}}</ref>
Ensimmäisellä kierroksella Niinistö sai kaikista äänistä 24,1&nbsp;prosenttia ja pääsi 46,3&nbsp;prosenttia saaneen Tarja Halosen haastajaksi toiselle kierrokselle. Vaaleissa kolmanneksi tullut keskustan [[Matti Vanhanen]] ilmoitti vaali-iltana tukevansa toisella kierroksella Sauli Niinistöä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288334982256.html | Nimeke = Nyt alkaa taistelu | Julkaisu = Iltasanomat.fi | Ajankohta = 14.1.2006 | Viitattu = 5.5.2014}}</ref> Myös [[Suomen ruotsalainen kansanpuolue|RKP:n]] [[Henrik Lax]], [[Suomen Kristillisdemokraatit|kristillisdemokraattien]] [[Bjarne Kallis]] ja valitsijayhdistyksen [[Arto Lahti]] ilmoittivat kannattavansa Niinistöä.<ref name=vaalit06>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/nain-taparasti-niinisto-havisi-vuonna-2006---katso-koskettavat-kuvat-/1931850 | Nimeke = Näin täpärästi Niinistö hävisi vuonna 2006 | Julkaisu = MTV Uutiset | Ajankohta = 28.6.2011 | Viitattu = 5.5.2014}}</ref>


Toisella kierroksella Niinistö sai 48,2&nbsp;% äänistä ja Tarja Halonen valittiin presidentiksi. Ennakkoäänistä Niinistö sai 46,1&nbsp;%, mutta vaalipäivänä hän sai 1&nbsp;100 ääntä enemmän kuin Halonen. Tappion jälkeen Niinistö ilmoitti palaavansa Euroopan investointipankkiin.<ref name=vaalit06/>
Toisella kierroksella Niinistö sai 48,2&nbsp;% äänistä ja Tarja Halonen valittiin presidentiksi. Ennakkoäänistä Niinistö sai 46,1&nbsp;%, mutta vaalipäivänä hän sai 1&nbsp;100 ääntä enemmän kuin Halonen. Tappion jälkeen Niinistö ilmoitti palaavansa Euroopan investointipankkiin.<ref name=vaalit06/>

Versio 30. tammikuuta 2018 kello 19.36

Sauli Niinistö
[[Tiedosto:|250px|]]
Suomen tasavallan 12. presidentti[1]
1.3.2012–
Pääministeri Jyrki Katainen
Alexander Stubb
Juha Sipilä
Edeltäjä Tarja Halonen
Eduskunnan 57. puhemies[2]
24.4.2007–19.4.2011
Edeltäjä Timo Kalli
Seuraaja Ben Zyskowicz
Suomen pääministerin sijainen[3]
Lipposen I hallitus
13.4.1995–15.4.1999
Lipposen II hallitus
15.4.1999–30.8.2001
Edeltäjä Pertti Salolainen
Seuraaja Ville Itälä
Suomen valtiovarainministeri[3]
Lipposen I hallitus
2.2.1996–14.4.1999
Lipposen II hallitus
15.4.1999–16.4.2003
Edeltäjä Iiro Viinanen
Seuraaja Antti Kalliomäki
Suomen oikeusministeri[3]
Lipposen I hallitus
13.4.1995–2.2.1996
Edeltäjä Anneli Jäätteenmäki
Seuraaja Kari Häkämies
Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtaja
1994 – 2001
Salon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
1989 – 1992
Kansanedustaja
21.3.1987–18.3.2003
21.3.2007–19.4.2011[2]
Ryhmä/puolue Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Varsinais-Suomen vaalipiiri (1987–1999)
Helsingin vaalipiiri (1999–2003)
Uudenmaan vaalipiiri (2007–2011)
Henkilötiedot
Syntynyt24. elokuuta 1948 (ikä 75)[2]
Salo[2]
Puoliso Marja-Leena Alanko (1974–1995)
Jenni Haukio (2009–)[2]
Tiedot
Puolue Sitoutumaton
Muut puolueet Kansallinen Kokoomus (vuoteen 2012 asti)
Koulutus oikeustieteen kandidaatti (1974)
varatuomari (1977)[2]
[[Tiedosto:|150x90px|Nimikirjoitus]]
Nimikirjoitus
Sotilaspalvelus
Sotilasarvo kapteeni[4]
Aiheesta muualla
www.niinisto.fi

Sauli Väinämö Niinistö (s. 24. elokuuta 1948 Salo) on Suomen tasavallan 12. presidentti. Hän astui virkaan 1. maaliskuuta 2012. Hänet valittiin uudelleen presidentiksi vuonna 2018.

Juristina työskennellyt Niinistö toimi Salon kaupunginvaltuustossa 1977–1992, kansanedustajana vuosina 1987–2003 ja 2007–2011 ja Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajana 1994–2001. Hän oli mukana Paavo Lipposen ensimmäisessä ja toisessa hallituksessa, ensin oikeusministerinä 1995–1996 ja myöhemmin valtiovarainministerinä 1996–2003. Jälkimmäisessä virassa Niinistö tunnettiin tiukasta talouskuristaan ja työstään 1990-luvun laman jälkeisten säästöjen ja leikkausten parissa. Niinistön ministerikausien aikana Suomesta tuli Euroopan talous- ja rahaliiton jäsen ja euro otettiin käyttöön. Ministeriuran jälkeen hän siirtyi Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi vuosiksi 2003–2007. Vuosina 2007–2011 Niinistö oli eduskunnan puhemies. Poliittisen uransa aikana Niinistö on nauttinut suurta kansansuosiota.

Niinistö oli kokoomuksen presidenttiehdokkaana vuoden 2006 presidentinvaalissa ja uudestaan vuoden 2012 vaalissa, jossa hänet valittiin tasavallan presidentiksi toisella kierroksella. Hänestä tuli ensimmäinen kokoomuslainen presidentti sitten Juho Kusti Paasikiven. Vuoden 2018 vaalissa Niinistö oli ehdolla valitsijayhdistyksen kautta ja voitti vaalit ensimmäisellä kierroksella yli 60 prosentin äänikannatuksella.

Ura

Juristina

Niinistö valmistui Turun yliopistosta oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1974 ja sai varatuomarin arvon vuonna 1977. Hän oli Turun hovioikeuden hovioikeudenviskaalina vuosina 1976–1987 ja nimitettynä hovioikeudenneuvokseksi vuonna 1994. Lisäksi hän piti omaa lakiasiaintoimistoaan Salossa 1978–1988.[2]

Kunnallispolitiikka

Niinistö aloitti poliittisen uransa asettumalla ehdolle vuoden 1976 kunnallisvaaleissa Salossa. Hänet valittiin Salon kaupunginvaltuustoon ja kaupunginhallitukseen. Kaupunginhallituksessa hän oli yhtäjaksoisesti vuoteen 1988 saakka, minkä jälkeen hän jatkoi kaupunginvaltuuston puheenjohtajana vuosina 1989–1992. Vuonna 1992 hän jäi pois kaupunginvaltuustosta.[2]

Eduskuntatyö

Niinistö nousi eduskuntaan kolmannella yrittämällään vuoden 1987 eduskuntavaaleissa. Kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanerva on kertonut epäilleensä tulokasta vahvasti ja pitäneensä häntä yhden kauden kansanedustajana. Niinistö kuitenkin vahvisti asemaansa kokoomuksen ryhmässä Holkerin hallituksen verouudistuksen yhteydessä ja teki yhteistyötä Kari Häkämiehen kanssa.[5] Vuoden 1991 vaaleissa Niinistö valittiin toiselle kaudelle. Hän toimi vuosina 1993–1995 perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana.[2] Vuonna 1993 Niinistö valittiin Varsinais-Suomen Kokoomus ry:n puheenjohtajaksi. Seuraavana vuonna hänestä tuli kokoomuksen puheenjohtaja, jona hän jatkoi vuoteen 2001.[2]

Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa Niinistö sai Turun läänin eteläisessä vaalipiirissä 18 946 ääntä, mikä oli vaalien suurin henkilökohtainen äänimäärä.[6] Hän nousi ensin Lipposen ensimmäisen hallituksen oikeusministeriksi, mutta siirtyi seuraavana vuonna Iiro Viinasen tilalle valtiovarainministeriksi. Valtiovarainministerinä Niinistö joutui kantamaan vastuuta 1990-luvun lamasta ja sitä seuranneista säästöistä ja leikkauksista. Hän tuli tunnetuksi valtiontalouden ankarasta säästölinjasta.[7] Niinistö oli Suomen pitkäaikaisin valtiovarainministeri.[8] Hänen kaudellaan Suomesta muun muassa tuli Euroopan talous- ja rahaliiton jäsen tammikuussa 1999. Lisäksi hänen kautensa loppuun mennessä valtionvelan osuus bruttokansantuotteesta oli laskenut huipun vajaasta 70 prosentista reiluun 40 prosenttiin; velan nettomäärä tosin pysyi lähes muuttumattomana.[9]

Eduskuntavaaleissa 1999 Niinistö asettui ehdokkaaksi Helsingin vaalipiirissä. Hän sai 30 450 ääntä ja hänestä tuli toistamiseen vaalien äänikuningas.[10] Niinistö toimi valtiovarainministerinä vuoteen 2003 asti, jolloin hän jäi pois eduskunnasta ja ryhtyi Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi.[5]

Niinistö palasi eduskuntaan vuoden 2007 vaaleissa. Hän sai 60 563 ääntä,[11] eniten eduskuntavaalien historiassa. Hänet valittiin eduskunnan puhemieheksi vaalikaudelle 2007–2011.[2] Vuonna 2010 puhemiehen vaalissa Niinistö sai jatkokauden vain 89 äänellä. Useat kansanedustajat arvostelivat Niinistön tarkkaa kulukuria sekä sitä, ettei hän ollut puolustanut eduskuntaa julkisuudessa. Silloinen puolustusministeri Jyri Häkämies esitti jopa luopumista suljetusta lippuäänestyksestä.[12][13] Esimerkiksi Kimmo Kiljunen ja Sinikka Hurskainen arvostelivat Niinistöä siitä, miten kansanedustajien piti matkustaa toisessa luokassa ja yöpyä edullisissa hotelleissa. Heidän mielestään nämä käytännöt tekivät heidät naurunalaisiksi ulkomaalaisten kollegojen keskuudessa.[14] Huonon tuloksen vuoksi Niinistö harkitsi puhemiehen tehtävästä eroamista, mutta päätti lopulta jatkaa kautensa loppuun.[15] Kansanedustajien arvosteluun hän vastasi, että vain ne, jotka näyttävät esimerkkiä omalla säästäväisyydellään, voivat uskottavasti velvoittaa muita samaan.[16]

Muut luottamustoimet

Elokuussa 2009 Niinistö ilmoitti hakevansa Suomen Palloliiton uudeksi puheenjohtajaksi.[17] Hänet valittiin puheenjohtajaksi 8. marraskuuta 2009[18], mutta kolmivuotiskausi keskeytyi kun Niinistö valittiin presidentiksi.[19]

Niinistö toimi Euroopan Demokraattisen Unionin (EDU) puheenjohtajana 1998–2002. Hän oli avainasemassa EDU:a ja EPP:tä yhdistettäessä, ja hänet nimitettiin Euroopan kansanpuolueen (EPP) kunniapuheenjohtajaksi vuonna 2003.[20]

Vuosituhannen vaihteessa Niinistö oli mukana eri pankkineuvostoissa, kuten Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin (EBRD) hallintoneuvoston jäsenenä 1999–2003 ja puheenjohtajana 1999–2000 sekä Kansainvälisen valuuttarahaston valuutta- ja rahoituskomitean (IMFC) jäsenenä 2000–2001.[20] IMFC:ssä Niinistö edusti Pohjoismaita ja Baltian aluetta.[21]

Niinistö toimii myös Tukikummit-säätiön hallituksessa.[22]

Presidenttiehdokkuudet

Vuoden 2006 presidentinvaali

Pääartikkeli: Suomen presidentinvaali 2006
Niinistön kannatus vuoden 2006 presidentinvaalien ensimmäisellä ja toisella kierroksella sinisellä.

Niinistöä pyydettiin ehdokkaaksi jo vuoden 2000 presidentinvaaleissa, mutta silloin hän kieltäytyi perhesyihin vedoten sanoen olevansa yksinhuoltaja ja ”puolivallaton leskimies”. Kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi valittiin Riitta Uosukainen.[23] Maaliskuussa 2005 Niinistö suostui kuitenkin kokoomuksen ehdokkaaksi vuoden 2006 presidentinvaaliin, ja virallisesti hänet nimitettiin presidenttiehdokkaaksi 12. marraskuuta 2005. Hänen vaaliteemansa oli provosoiva ”Työväen presidentti”, ja kampanjassa käytettiin myös iskulausetta ”Vastakkainasettelun aika on ohi”, millä tarkoitettiin työn ja pääoman sekä työntekijöiden ja työnantajien vastakkainasettelua.[24][25][26]

Ensimmäisellä kierroksella Niinistö sai kaikista äänistä 24,1 prosenttia ja pääsi 46,3 prosenttia saaneen Tarja Halosen haastajaksi toiselle kierrokselle. Vaaleissa kolmanneksi tullut keskustan Matti Vanhanen ilmoitti vaali-iltana tukevansa toisella kierroksella Sauli Niinistöä.[27] Myös RKP:n Henrik Lax, kristillisdemokraattien Bjarne Kallis ja valitsijayhdistyksen Arto Lahti ilmoittivat kannattavansa Niinistöä.[28]

Toisella kierroksella Niinistö sai 48,2 % äänistä ja Tarja Halonen valittiin presidentiksi. Ennakkoäänistä Niinistö sai 46,1 %, mutta vaalipäivänä hän sai 1 100 ääntä enemmän kuin Halonen. Tappion jälkeen Niinistö ilmoitti palaavansa Euroopan investointipankkiin.[28]

Vuoden 2012 presidentinvaali

Pääartikkeli: Suomen presidentinvaali 2012

Niinistö ilmoitti 28. kesäkuuta 2011 pyrkivänsä kokoomuksen ehdokkaaksi vuoden 2012 presidentinvaaleissa.[29] Ehdokkuus vahvistettiin kokoomuksen ylimääräisessä puoluekokouksessa 22. lokakuuta 2011.[30] Ilta-Sanomien samana päivänä julkistaman mielipidetiedustelun mukaan Niinistöä oli kertonut voivansa äänestää 58 % vastaajista.[30] Niinistö sai ensimmäisellä kierroksella suurimman äänimäärän, 37 % äänistä. Toisella kierroksella hänen vastassaan oli vihreiden Pekka Haavisto. Niinistö valittiin Suomen 12. presidentiksi 62,6 %:n kannatuksella, mikä oli suurin toisen kierroksen kannatus Suomen suoran kansanvaalin aikana.[31]

Iltalehti arvioi 2011 Niinistön valmistelleen ehdokkuuttaan suunnitelmallisesti jo vuosia ottamalla etäisyyttä puolueeseensa. Vielä vuonna 2009 Vaalit yleisödemokratiassa -tutkimus luki Niinistön silloisen eduskunnan kymmenen oikeistolaisimman kansanedustajan joukkoon. Iltalehden pääkirjoituksessa arvioitiin, että hänen vasemmalle suuntautuviin suunnitelmallisiin avauksiinsa kuuluvat niin Jyrki Kataisen linjasta poikkeavat talous- ja eurooppapoliittiset puheenvuorot kuin profiilin madaltaminen Nato-kysymyksessäkin. Aiemmin Niinistön julkista kuvaa ovat värittäneet tiukka valtiovarainministerin rooli sekä toimiminen yhtenä euroon liittymisen pääarkkitehtina.[32]

Vuoden 2018 presidentinvaali

Pääartikkeli: Suomen presidentinvaali 2018

Niinistö ilmoitti toukokuun lopussa 2017 pyrkivänsä presidenttiehdokkaaksi vuoden 2018 vaalissa valitsijayhdistyksen kautta.[33] Kokoomus ilmoitti tukevansa Niinistöä ja nimeävänsä hänet syksyyn mennessä myös omaksi ehdokkaakseen.[34] 19. elokuuta 2017 myös Kristillisdemokraatit asettui Niinistön taakse.[35] Myös moni Sinisen tulevaisuuden kansanedustaja ja eduskunnan puhemies Maria Lohela tukivat Niinistön jatkokautta,[36][37] ja myös Sinisen eduskuntaryhmän johtaja Simon Elo allekirjoitti Niinistön kannattajakortin, mutta totesi, että kyseessä oli ”kannanotto ehdokkuuden toteutumisen puolesta, ei kannanotto siihen, ketä kannatan”.[38] Kannattajakortteja Niinistön Suomi 2024 -kampanjayhdistykselle kertyi 156 000,[39] kun vähimmäismäärä hyväksymistä varten oli 20 000.

Niinistö sai 28. tammikuuta 2018 järjestetyssä ensimmäisessä vaalissa 62,7 % äänistä ja tuli näin ollen valituksi jo ensimmäisessä vaalissa. Hänen suuri kannatuksensa oli jo sitä ennen ilmennyt gallupeissa. Muun muassa Helsingin Sanomien gallupin mukaan Niinistö olisi saanut 68 % äänistä, mikäli vaalit olisi järjestetty syyskuussa 2017. Niinistö olikin kaikkien suurten puolueiden jäsenten parissa suositumpi kuin puolueen oma ehdokas.[40] Marraskuussa 2017 tehdyn Ylen gallupin mukaan Niinistö saisi 80 % äänistä, Haavisto 10 % ja Huhtasaari 4 %.[41] Vaalipäivän jälkeisenä päivänä, maanantaina 29. tammikuuta Venäjän presidentti Vladimir Putin onnitteli Niinistöä vaalivoiton johdosta. Putinin onnitteluviestissä huomioitiin Niinistön suuri kannatus sekä Niinistön rooli Suomen ja Venäjän suhteiden rakentavassa kehityksessä.[42]

Presidenttinä

Presidentti Sauli Niinistö tarkastaa kunniankomppanian, takanaan muun muassa väistyvä presidentti Tarja Halonen sekä puolustusvoimain komentaja kenraali Ari Puheloinen.
Presidentti Sauli Niinistö poistumassa Eduskunnasta valan vannomistilaisuuden jälkeen väistyvän presidentti Tarja Halosen kanssa. Takana on puolustusvoimain komentaja kenraali Ari Puheloinen.

Niinistö astui tasavallan presidentin virkaan eduskunnassa 1. maaliskuuta 2012. Virkaanastujaispuheessaan hän painotti huoltaan nuorten syrjäytymisestä ja lupasi koota asiantuntijoita pohtimaan, miten yhdistää parhaiten nuoren oma vastuuntunto, vanhempien vastuu ja ulkopuolinen apu. Hän myös totesi, että Suomen tulee tunnistaa kansainväliset kilpailuasetelmat, ja kertoi aikovansa kehittää Suomen suhteita Kiinaan ja muihin kehittyviin talouksiin. Puheensa lopuksi Niinistö sanoi kunnioittavansa suomalaista työtä ja työmoraalia.[43]

Niinistö piti presidenttinä ensimmäisen virallisen tiedotustilaisuutensa 5. maaliskuuta 2012. Hän onnitteli Vladimir Putinia Venäjän presidentinvaalien voittamisesta, mutta esitti samalla huolensa vaalivilpistä.[44] Venäjän vaalivilppi nousikin esiin Niinistön ja Putinin ensimmäisessä puhelinkeskustelussa. Putin vakuutti, että kaikki vaaliepäselvyydet tutkitaan tarkoin ja kutsui Niinistön vierailulle Venäjälle.[45] Niinistön ensimmäinen ulkomaanmatka suuntautui maaliskuun lopussa Etelä-Koreaan, missä hän osallistui kansainväliseen ydinturvallisuutta käsittelevään huippukokoukseen. Ennen kokousta hän tapasi YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin.[46] Niinistön ensimmäinen virallinen valtiovierailu puolestaan suuntautui perinteisesti Ruotsiin, missä hän tapasi Kaarle XVI Kustaan perheineen.[47]

Niinistö ja Vladimir Putin kesäkuussa 2012.

Kesäkuussa 2012 Suomessa vieraillut Venäjän asevoimien komentaja, kenraali Nikolai Makarov totesi, että Suomen Nato-jäsenyys olisi uhka Venäjän turvallisuudelle. Makarovin mukaan Suomen tulisi tiivistää sotilasyhteistyötään Naton sijaan Venäjän kanssa.[48] Lausunto sai Suomessa aikaan laajan kohun. Niinistö otti asian esiin tapaamisessa Makarovin kanssa, ja totesi että tämän olisi pitänyt tutustua paremmin Suomen Nato-kantaan.[49] Niinistön Venäjän vierailun yhteydessä presidentit eivät keskustelleet asiasta, mutta pidetyssä tiedotustilaisuudessa asiasta kysyttäessä Putin vahvisti olevansa samoilla linjoilla Makarovin kanssa.[50]

Tammikuussa 2013 Niinistö esitti presidentin palkkion alentamista maaliskuun 2006 tasolle. Esitys oli jatkoa Niinistön uudenvuodenpuheelle, jossa hän moitti yritysjohtajia ahneudesta ja oman edun maksimoinnista.[51] Niinistön avaus aloitti julkisuudessa keskustelun yleisestä palkkojen pienennyksestä, mutta Niinistö itse kiisti ajavansa palkka-alea.[52] Eduskunta hyväksyi Niinistön aloitteen yksimielisesti.[53]

Koska presidentinlinnaa kunnostettiin, Niinistö valitsi vuoden 2013 itsenäisyyspäivän vastaanoton pitopaikaksi Tampere-talon Tampereella. Samalla presidenttipari uudisti perinteistä ohjelmaa korvaamalla tanssiaiset konsertilla sekä vähentämällä ruokatarjoilua.[54]

Niinistö kättelemässä Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia elokuussa 2017.

Itä-Ukrainan kriisi

Presidentti Niinistön toistaiseksi merkittävin ulkopoliittisesti näkyvä toimi oli hänen vierailunsa Venäjällä ja Ukrainassa 15.–16. elokuuta 2014. Hän tapasi varoituksista huolimatta Venäjän presidentti Vladimir Putinin Sotšissa ja seuraavana päivänä Ukrainan presidentti Petro Porošenkon Kiovassa. Vierailun keskeisenä tarkoituksena oli tukea Ukrainan tulevaisuutta käsittelevän huippukokouksen järjestämistä.[55] Vierailun tuloksena Niinistö totesi, ettei ole minään suurena rauhantekijänä Ukrainan tilanteessa, koska mahdollinen rauhanprosessi on vasta alussa, mutta vuoropuhelun ylläpitäminen on keskeisin asia rauhan ylläpitämisessä. Kaikkein tärkeimmäksi tavoitteeksi hän katsoi avoimen, ihmisuhreja vaativan sodan ehkäisemisen. Hän katsoi myös, että konfliktin taustalla ja ratkaisun avaimena on Ukrainan valtion taholta EU:n kanssa kaavaillun integraatiosopimuksen ja Venäjän kanssa tehtävän tulliliiton yhteensovittaminen. Hänen mukaansa Suomella on tässä vielä annettavaa, vaikka maa onkin liittoutunut EU:hun.[56] Tapaamisten jälkeen Niinistö keskusteli Ukrainan kriisistä puhelimitse huippukokoukseen osallistuvien José Manuel Barroson, Herman Van Rompuyn ja Nursultan Nazarbajevin kanssa.[57]

Niinistön nimittämät hallitukset

Pääministeri Kausi Hallitus
Alexander Stubb 2014–2015 Stubb
Juha Sipilä 2015– Sipilä

Poliittiset näkemykset

Niinistö on kuvannut aatemaailmaansa sanalla porvari. Haastattelussa vuonna 2005 Niinistö kertoi yhdistävänsä sanan poliittiseen oikeistoon, oikeudenmukaisuuteen ja toisten oikeuksia loukkaamattomaan individualismiiin.[58]

Presidentinvaalien 2012 yhteydessä Niinistö ilmoitti Helsingin Sanomien vaalikoneessa haluavansa poistaa presidentin oikeuden armahtaa vankeja. Hän on noudattanut tätä linjaa myös presidenttikaudella, ja armahti ensimmäisenä presidenttivuotenaan vain yhden vangin.[59] Niinistö mainitsi kannattavansa toisen kotimaisen kielen opiskelua ja vastustavansa samaa sukupuolta olevien avioliittoja, joskin hän kannatti samaa sukupuolta olevien parien oikeutta yhteiseen sukunimeen ja adoptioihin.[60] Hän on kertonut kannattavansa eutanasiaa, mutta edellyttää tälle tarkkoja säännöksiä.[61]

Kysymystä Suomen Nato-jäsenyydestä Niinistö ei pitänyt vaalien 2012 aikaan ajankohtaisena.[60] Niinistön mielestä Suomen tulisi edetä eurooppalaisessa puolustusyhteistyössä niin pitkälle kuin Nato sen sallii. Mahdollinen Natoon liittyminen on ratkaistava kansanäänestyksellä.[62][63] Presidentiksi noustuaan Niinistö totesi, ettei hän näe tarvetta Nato-jäsenyysasian käsittelyyn virkakautensa aikana, ja kertoi kannattavansa EU:n yhteisen puolustuspolitiikan kehittämistä pidemmälle.[61] Joulukuussa 2017 Niinistö totesi, ettei Suomen pitäisi vallitsevissa olosuhteissa hakea Naton jäsenyyttä. Niinistön mukaan Naton jäsenenä Suomi menettäisi mahdollisuuden pysytellä kriisin ulkopuolella. Niinistö kuitenkin spekuloi, että Venäjän ja EU:n välien kriisiytyessä Suomen pitäisi hyvin vakavasti miettiä jäsenyyttä.[64]

Taloudellisissa kannanotoissaan Niinistö on korostanut säästäväisyyttä, työtä ja yrittämistä.[58][65] Hän haluaisi pidentää työuria muun muassa lyhentämällä opiskeluaikoja ja suosimalla eläkeikäisten osa-aikatyötä.[66] Yleisradion vaalitentissä 2012 Niinistö vaati laittomien lakkojen rangaistusten kiristämistä, mikä herätti vastarintaa ammattiyhdistysliikkeissä.[67]

Niinistö olisi valmis luopumaan presidentin armahdusoikeudesta.[68]

Yksityiselämä

Sauli Niinistö puolisonsa Jenni Haukion kanssa Naantalissa kesällä 2012.

Niinistön vanhemmat ovat levikkipäällikkö Väinö Niinistö ja sairaanhoitaja Hilkka Niinistö (k. 5. joulukuuta 2014).[2] Hänellä on kolme vanhempaa sisarusta: hänen veljensä Kari Niinistö on kasvatustieteen emeritusprofessori,[69] ja sisarista toinen toimii Kuntaliiton johdon sihteerinä ja kolmas on ravintolayrittäjä. Niinistön veljenpoika Ville Niinistö on kansanedustaja ja entinen Vihreiden puheenjohtaja.[70] Niinistön kummisetä oli Saloran perustaja Fjalar Nordell.[71]

Niinistön ensimmäinen puoliso oli Marja-Leena Niinistö (o.s. Alanko). He menivät naimisiin 1974 ja heillä on kaksi poikaa (Nuutti, s. 1975 ja Matias, s. 1980).[2] Marja-Leena Niinistö kuoli liikenneonnettomuudessa tammikuussa 1995.[72] Niinistö kirjoitti vaimonsa kuoleman jälkeisestä ajasta kirjassaan Viiden vuoden yksinäisyys.

Niinistö seurusteli kulttuuriministerinä toimineen keskustan kansanedustajan Tanja Karpelan kanssa muutaman vuoden. He kihlautuivat loppuvuodesta 2003,[73] mutta kihlaus purkautui seuraavana vuonna.[74]

Vuonna 2004 Niinistö ja hänen poikansa selviytyivät Intian valtameren maanjäristyksen aiheuttamasta tsunamista.[75]

Niinistön nykyinen puoliso on Jenni Haukio (s. 1977), joka toimi kokoomuksen viestintäpäällikkönä. Niinistö ja Haukio vihittiin 3. tammikuuta 2009 Reposaaren kirkossa. He olivat seurustelleet jo noin kaksi vuotta mutta pitivät suhteensa salassa tiedotusvälineiltä hääpäivään asti.[76]

Niinistö harrastaa vapaa-ajallaan rullaluistelua, mistä on tullut hänelle eräänlainen tavaramerkki. Suomalaisessa satiiritelevisiosarjassa Itse valtiaat Niinistön hahmo nähtiin useimmiten rullaluistimet jalassa.[77]

Niinistö ja Haukio odottavat ensimmäistä yhteistä lastaan, jonka laskettu aika on helmikuussa 2018.[78]

Hyväntekeväisyys

Vuonna 2007 Niinistö lahjoitti Hiljaisten historia -teoksensa tekijänoikeuspalkkiot Kirkon diakoniarahastolle.[79] Samana vuonna hän perusti Hjallis Harkimon kanssa Tukikummit-säätiön, jonka puheenjohtajana hän toimii yhä presidenttikautensa aikana.[80] Viimeisen kansanedustajakautensa päätteeksi Niinistö lahjoitti kansanedustajan palkkionsa, eli yhteensä yli 120 000 euroa, hyväntekeväisyyteen.[81]

Vuoden 2012 presidentinvaalien kampanjoinnin aikaan Heikki Hursti liittyi Niinistön tukijoihin ja kertoi arvostavansa Niinistön työtä syrjäytyneiden hyväksi. Niinistö on työskennellyt Hurstin avustusjärjestössä ja tukenut järjestön työtä kolumneistaan saamilla palkkioilla.[82]

Tunnustukset

Sauli Niinistön vaakuna.
  • Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristi ketjuineen (2012)
  • Vapaudenristin ritarikunnan suurristi (2012)
  • Suomen Leijonan suurristi (2012)
  • Ruotsin Serafiimiritarikunnan ritari ketjun kera (2012 /ketju 2014)
  • Norjan Pyhän Olavin ritarikunnan suurristi (2012)
  • Tanskan Elefanttiritarikunnan ritari (2013)
  • Islannin Haukan ritarikunnan suurristi ketjuineen (2013)[83]
  • Liettuan Vytautas Suuren ritarikunnan suurristi kultaisen ketjun kera (2013)
  • Viron Marianmaan ritarikunnan 1. luokan risti (suurristi) ketjun kera (2014)
  • Tapaseura ry:n Vuoden käyttäytyjä -kunnianosoitus (2009) [84]
  • 3. toukokuuta 2013: Suomen Tiedeseuran 175-juhlavuoden hopeinen mitali. Alexandre Bakharevin suunnittelema ansiomerkki myönnetään erityisestä Seuran hyväksi tehdystä työstä.[85]
  • Suomen Reserviupseeriliiton kultainen ansiomitali (2015)[86]

Kunniatohtoriudet

Teokset

Muut julkaisut

  • ”Yhteinen raha: eurooppalaisen yhteistyön alku- vai päätepiste?” artikkeli kirjassa ”Marginaalista ytimeen: Suomi Euroopan unionissa 1989-2003”, Tammi[20]

Lähteet

  1. ↑ Himberg, Petra: Presidenttien virkaanastujaiset (Sauli Niinistö astuu virkaansa 2012) Elävä arkisto. 1.3.2012. Yle. Viitattu 31.7.2015.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m Sauli Niinistö Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  3. ↑ a b c Ministerin tiedot: Niinistö, Sauli Väinämö Hallitukset ja ministerit vuodesta 1917. Valtioneuvosto. Viitattu 31.7.2015.
  4. ↑ http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tiesitko-tata-vain-muutama-suomen-presidentti-on-kaynyt-armeijan/1893202
  5. ↑ a b Pohja, Jaana: Sauli Niinistö: Eduskunnan seinäruususta tasavallan presidentiksi 5.2.2012. MTV Uutiset. Viitattu 5.5.2014.
  6. ↑ Ääniharava - eduskuntavaaleissa 1995 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat 31.5.2004. Tilastokeskus. Viitattu 2.3.2012.
  7. ↑ Perho, Anna: Sauli Niinistö City-lehti. 6.1.2006. Viitattu 5.5.2014.
  8. ↑ Ministerit nimikkeittäin: Valtiovarainministerit Hallitukset ja ministerit vuodesta 1917. Valtioneuvosto. Viitattu 31.7.2015.
  9. ↑ Häikiö, Martti: Sauli Niinistö Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 4.9.2015. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 1.10.2017.
  10. ↑ Ääniharava – eduskuntavaaleissa 1999 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat 31.5.2004. Tilastokeskus. Viitattu 1.8.2008.
  11. ↑ Ääniharava – eduskuntavaaleissa 2007 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat (yli 10 000 ääntä saaneet) 3.4.2007. Tilastokeskus. Viitattu 13.3.2012.
  12. ↑ Pohjanpalo, Olli: Puhemiehen vaali poikii protestiääniä. Helsingin Sanomat, 24.1.2013, nro 22, s. A 14. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 5.5.2014.
  13. ↑ Koskinen, Mika: Saako Sauli Niinistö sapiskaa? Iltasanomat.fi. 2.2.2010. Viitattu 5.5.2014.
  14. ↑ Lehto, Mika: Kapina eduskunnassa - maalitauluna Niinistö Iltasanomat.fi. 1.2.2010. Viitattu 5.5.2014.
  15. ↑ Sauli Niinistö jatkaa puhemiehenä Taloussanomat. 3.2.2010. Viitattu 5.5.2014.
  16. ↑ Näin Niinistö näpäytti eduskuntaa takaisin Iltasanomat.fi. 2.2.2010. Viitattu 5.5.2014.
  17. ↑ Niinistö Palloliiton puheenjohtajakilpaan MTV Urheilu. 24.8.2009. Viitattu 5.5.2014.
  18. ↑ Sauli Niinistöstä Palloliiton puheenjohtaja 8.11.2009. Suomen Palloliitto. Viitattu 31.10.2014.
  19. ↑ Suomen Palloliiton puheenjohtaja vaihtuu 5.2.2012. Yle Uutiset. Viitattu 31.10.2014.
  20. ↑ a b c d e f g h i j Sauli Väinämö Niinistö President.fi. 27.3.2014 (päivitetty). Viitattu 5.5.2014.
  21. ↑ Kansainvälisen valuuttarahaston toimintaa linjaava rahoituskomitea IMFC kokoontuu Ottawassa 17.11.2001 14.11.2001. Valtiovarainministeriö. Viitattu 31.7.2015.
  22. ↑ Tukikummit: Tukikummit, hallitus tukikummit.fi. Viitattu 19.11.2015.
  23. ↑ Kinnunen, Raila: Sauli Niinistön paluu. Apu, 20.6.2005.
  24. ↑ Lukka, Teemu: Näin tehtiin työväen presidentti (Internet Archive) Helsingin Sanomat. 27.11.2005. Viitattu 5.5.2014.
  25. ↑ "Työväen presidentti" kuumensi tunteita Iltasanomat.fi. 27.10.2005. Viitattu 5.5.2014.
  26. ↑ Niinistö kampanjoi "työväen presidenttinä" Iltasanomat.fi. 26.10.2005. Viitattu 5.5.2014.
  27. ↑ Nyt alkaa taistelu Iltasanomat.fi. 14.1.2006. Viitattu 5.5.2014.
  28. ↑ a b Näin täpärästi Niinistö hävisi vuonna 2006 MTV Uutiset. 28.6.2011. Viitattu 5.5.2014.
  29. ↑ Sauli Niinistö lähtee presidenttiehdokkaaksi Yle Uutiset. 28.6.2011. Viitattu 5.5.2014.
  30. ↑ a b Kokoomus hellii Niinistö-ilmiötä. Helsingin sanomat, 23.10.2011. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.10.2011.
  31. ↑ Junkkari, Marko: Uutisanalyysi: Historiallinen presidentinvaali Helsingin sanomat. 5.2.2012. Viitattu 2.3.2012.
  32. ↑ Niinistön voitto ei ole kirkossa kuulutettu. Iltalehti, 2011, nro 5.8., s. 5. Artikkelin verkkoversio.
  33. ↑ Virkkunen, Jussi: Sauli Niinistö hakee jatkokautta presidenttinä – mittauttaa suosionsa yhdistyksen avulla Yle Uutiset. 29.5.2017. Yleisradio. Viitattu 29.5.2017.
  34. ↑ Keskisuomalainen 29.5.2017
  35. ↑ Kristillisdemokraatit asettuvat Niinistön taakse presidentinvaaleissa Helsingin Sanomat 19.8.2017
  36. ↑ Maria Lohela allekirjoitti Sauli Niinistön kannattajakortin Verkkouutiset
  37. ↑ Sinisten kansanedustajia Sauli Niinistön tueksi Verkkouutiset
  38. ↑ Sinisten ryhmäjohtaja allekirjoitti Sauli Niinistön kannattajakortin – ”ei kannanotto” Verkkouutiset
  39. ↑ Petteri Orpo Twitterissä
  40. ↑ HS-gallup: Sauli Niinistöllä 68-75 prosentin kannatus Verkkouutiset
  41. ↑ Ylen presidenttikysely: Niinistö yhä ylivoimaisempi, nyt ykkösvaihtoehto myös vihreille
  42. ↑ Venäjän presidentti Putin onnitteli Niinistöä – ”Niinistön linja sai laajan tuen”
  43. ↑ Niinistö, Sauli: Tasavallan presidentti Sauli Niinistön virkaanastujaispuhe eduskunnassa 1.3.2012. Yle. Viitattu 5.3.2012.
  44. ↑ Presidentti Niinistö kehui Venäjän vaaleja Iltalehti. 5.3.2012. Viitattu 5.3.2012.
  45. ↑ Niinistön ja Putinin ensimmäisen puhelun sisältö julki Iltasanomat.fi. 7.3.2012. Viitattu 5.5.2014.
  46. ↑ Niinistö saapui Koreaan Iltalehti. 25.3.2012. Viitattu 26.3.2012.
  47. ↑ Presidenttiparin Ruotsin-matka huipentui juhlavastaanottoon Helsingin sanomat. 18.4.2012. Viitattu 10.6.2012.
  48. ↑ Venäläiskenraali: Suomen Nato-jäsenyys olisi uhka Venäjän turvallisuudelle HS.fi. 5.6.2012. Viitattu 31.7.2015.
  49. ↑ Presidentti Niinistö: Kenraali Makarovin analyysi oli väärä HS.fi. 7.6.2012. Viitattu 30.6.2012.
  50. ↑ Putin samaa mieltä Makarovin kanssa Nato-kysymyksestä HS.fi. 22.6.2012. Viitattu 30.6.2012.
  51. ↑ Raeste, Juha-Pekka: Niinistö haluaa alentaa palkkiotaan HS.fi. 3.1.2013. Viitattu 28.1.2013.
  52. ↑ Niinistö ei ehdota yleisiä palkkojen pienennyksiä Helsingin Sanomat. 6.1.2013. Viitattu 28.1.2013.
  53. ↑ Eduskunta hyväksyi presidentin palkka-alen Helsingin Sanomat. 27.2.2013. Viitattu 10.3.2013.
  54. ↑ Linnan juhliin radikaaleja muutoksia - tanssit peruttu, lyhyet mekot tulevat Ilta-sanomat. 27.9.2013. Viitattu 3.10.2013.
  55. ↑ Huhta, Kari: Niinistö saatteli presidentit yhteen Helsingin Sanomat. 20.8.2014. Viitattu 26.8.2014.
  56. ↑ Kari Nissinen: Niinistö Ukrainan-matkastaan: Avoimelle keskusteluyhteydelle ja viestien välittämiselle on tarvetta ((mukana Areenan välitämä osa haastattelusta)) 16.8.2014. YLE Uutiset. Viitattu 16.8.2014.
  57. ↑ Ukrainan kriisistä Barroson ja Van Rompuyn kanssa 18.8.2014. YLE Uutiset. Viitattu 18.8.2014.
  58. ↑ a b Vimma, Tuomas: Porvarin paluu Image. 7/2005. Viitattu 23.1.2012.
  59. ↑ Yle: Niinistö armahti vain yhden tuomitun Helsingin Sanomat. 17.1.2013. Viitattu 28.1.2013.
  60. ↑ a b Niinistö Sauli (Internet Archive) Vaalikone.fi. Viitattu 5.5.2014.
  61. ↑ a b Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa Helsingin Sanomat. 26.5.2012. Viitattu 10.6.2012.
  62. ↑ Hämäläinen, Jyrki: Sauli Niinistö ei kaipaa Kekkoseksi Seinäjoen sanomat. 27.12.2011. Viitattu 23.1.2012.
  63. ↑ Niinistö tahtoo kansanäänestyksen Natosta Yle Uutiset. 31.10.2008. Viitattu 5.2.2009.
  64. ↑ Huusko, Markku: Näkökulma: Nyt se tuli, Sauli Niinistön Nato-kanta Uusisuomi.fi. 15.12.2017. Uusi Suomi. Viitattu 9.1.2018.
  65. ↑ Pohja, Jaana: Sauli Niinistö: Suomella töissä? MTV Uutiset. 23.1.2012. Viitattu 5.5.2014.
  66. ↑ Asposalo, Keke: Sauli Niinistö teki pikavisiitin. Karkkilalainen, 23.11.2011, s. 5. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 31.7.2015.
  67. ↑ Ay-johtajat pillastuivat Niinistön lakkopuheista TS.fi. 12.1.2012. Viitattu 5.5.2014.
  68. ↑ https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/presidentti-niinisto-olisi-valmis-luopumaan-oikeudesta-armahtaa-rikollisia-tama-on-ikaan-kuin-tuplakierros/6646026
  69. ↑ Waris, Olli: Sauli Niinistön Kari-veli kertoo: "Äidin elämän tähtihetki" Iltalehti.fi. 2.3.2012. Viitattu 5.5.2014.
  70. ↑ Niinistön veljenpoika on vihreiden uusi tähti Iltasanomat.fi. 24.5.2004. Viitattu 5.5.2014.
  71. ↑ Hämäläinen, Unto: Mäntyniemen nuori isäntä. Helsingin Sanomat. Kuukausiliite, 2012, nro 3.
  72. ↑ Sauli Niinistö - yksinäinen susi Iltalehti.fi. 14.12.2011. Viitattu 31.10.2014.
  73. ↑ Sauli Niinistö kihlasi Tanja Karpelan! Iltasanomat.fi. 26.11.2003. Viitattu 5.5.2014.
  74. ↑ Kaunisto, J. A.: Tanja Karpela kihloihin viidennen kerran V2.fi. 4.11.2008. Viitattu 8.11.2014.
  75. ↑ Lehto, Mika: Niinistö puhuu nyt tsunamista Iltasanomat.fi. 20.9.2007. Viitattu 5.5.2014.
  76. ↑ Sauli Niinistö ja Jenni Haukio vihittiin Iltasanomat.fi. 3.1.2009. Viitattu 5.5.2014.
  77. ↑ Sauli Niinistön pinssistä tuli vaalien hittituote 28.12.2011. MTV Viihde. Viitattu 5.5.2014.
  78. ↑ Sauli Niinistölle ja rouva Jenni Haukiolle syntyy vauva Yle Uutiset. Viitattu 9.10.2017.
  79. ↑ Sauli Niinistö lahjoitti tekijänoikeuspalkkiot diakoniarahastolle Evl.fi. 10.9.2007. Viitattu 8.11.2014.
  80. ↑ Niinistö: Pohjoismainen puolustusyhteistyö helpottaisi säästöpaineita Helsingin Sanomat. 6.2.2012. Viitattu 11.2.2012.
  81. ↑ IS: Niinistö lahjoitti jättipotin hyväntekeväisyyteen Iltalehti. 25.10.2010. Viitattu 11.2.2012.
  82. ↑ Schauman, Satu: ”Sauli Niinistö tehnyt arvokasta työtä” Nykypäivä 4/2012. 27.1.2012. Viitattu 5.5.2014.
  83. ↑ http://www.forseti.is/Falkaordan/Skrayfirorduhafa/
  84. ↑ Vuoden käyttäytyjä Tapaseura ry. Viitattu 27.11.2013.
  85. ↑ Presidentti Niinistölle Suomen Tiedeseuran mitali Tasavallan presidentin kanslia. Viitattu 9.5.2013.
  86. ↑ RUL:n kultainen ansiomitali luovutettiin tasavallan presidentti Sauli Niinistölle Suomen Reserviupseeriliitto ry. Viitattu 9.9.2015.
  87. ↑ Viiden vuoden yksinäisyys Teos. Viitattu 27.11.2013.
  88. ↑ Hiljaisten historia Teos. Viitattu 27.11.2013.

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sauli Niinistö.
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Sauli Niinistö.
Kansallisen Kokoomuspuolueen/Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajat

Hugo Suolahti | E. N. Setälä | Antti Tulenheimo | Hugo Suolahti | Kyösti Haataja | Paavo Virkkunen | Juho Kusti Paasikivi | Pekka Pennanen | Edwin Linkomies | K. F. Lehtonen | Arvo Salminen | Jussi Saukkonen | Juha Rihtniemi | Harri Holkeri | Ilkka Suominen | Pertti Salolainen | Sauli Niinistö | Ville Itälä | Jyrki Katainen | Alexander Stubb | Petteri Orpo

Kokoomuksen ehdokkaat Suomen presidentinvaaleissa

Valitsijamiesten vaali
1925: Hugo Suolahti | 1931: P. E. Svinhufvud | 1937: P. E. Svinhufvud | 1940: P. E. Svinhufvud | 1950: J. K. Paasikivi | 1956: Sakari Tuomioja | 1968: Matti Virkkunen | 1978: Urho Kekkonen | 1982: Harri Holkeri | 1988: Harri Holkeri
Eduskunnan suorittama vaali
1946: J. K. Paasikivi
Suora kansanvaali
1994: Raimo Ilaskivi | 2000: Riitta Uosukainen | 2006: Sauli Niinistö | 2012: Sauli Niinistö | 2018: Sauli Niinistö | 2024: Alexander Stubb

Edeltäjä:
Anneli Jäätteenmäki 		Suomen oikeusministeri
1995−1996 		Seuraaja:
Kari Häkämies
Edeltäjä:
Iiro Viinanen 		Suomen valtiovarainministeri
1996–2003 		Seuraaja:
Antti Kalliomäki
Edeltäjä:
Riitta Uosukainen 		Kansallisen Kokoomuksen presidenttiehdokas
2006, 2012 		Seuraaja:
–
Edeltäjä:
Timo Kalli 		Eduskunnan puhemies
2007–2011 		Seuraaja:
Ben Zyskowicz
Edeltäjä:
Pekka Hämäläinen 		Suomen Palloliiton puheenjohtaja
2009–2012 		Seuraaja:
Pertti Alaja
Edeltäjä:
Ilkka Kanerva 		Kokoomuksen edustaja eduskunnan puhemiehistössä
2007–2011 		Seuraaja:
Ben Zyskowicz

 


Kansainväliset
Kansalliset
Henkilöt
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sauli_Niinistö&oldid=17058837”