Ero sivun ”Rod Stewart” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
→Yksityiselämä: lähteestä ja korj. |
→Yksityiselämä: lähde jalkapallolle |
||
| Rivi 46: | Rivi 46: | ||
== Yksityiselämä == |
== Yksityiselämä == |
||
Ennen menestystään musiikin parissa Stewart tavoitteli ammattilaisjalkapalloilijan uraa nuorisopelaajana lontoolaisessa Brentford Football Clubissa.<ref name=am /> Stewart tunnetaan intohimoisena [[Celtic FC|Celtic]]in |
Ennen menestystään musiikin parissa Stewart tavoitteli ammattilaisjalkapalloilijan uraa nuorisopelaajana lontoolaisessa Brentford Football Clubissa.<ref name=am /> Stewart tunnetaan intohimoisena [[Celtic FC|Celtic]]in ja [[Manchester United]]in kannattajana.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.dailymail.co.uk/tvshowbiz/article-4937336/Rod-Stewart-takes-two-youngest-kids-Celtic-game.html | Nimeke = Teamwork! Football fanatic Rod Stewart takes his two youngest kids to a Celtic game in Scotland | Tekijä = | Ajankohta = 1.10.2017 | Julkaisu = The Daily Mail | Viitattu = 2.1.2018 }}</ref> |
||
Stewartin toinen tunnettu harrastus ovat [[pienoisrautatie]]t. Hänen 1940-luvun New Yorkin [[Grand Central Terminal]] -asemaa jäljittelevä 1:87-suhteeseen tehty mallinsa on ollut näkyvästi esillä alan lehdistössä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.telegraph.co.uk/culture/culturenews/10154737/Rod-Stewart-and-other-famous-model-train-fans.html | Nimeke = Rod Stewart and other famous model train fans | Tekijä = Alice Vincent | Ajankohta = | Julkaisu = The Telegraph | Viitattu = 2.1.2018 }}</ref> |
Stewartin toinen tunnettu harrastus ovat [[pienoisrautatie]]t. Hänen 1940-luvun New Yorkin [[Grand Central Terminal]] -asemaa jäljittelevä 1:87-suhteeseen tehty mallinsa on ollut näkyvästi esillä alan lehdistössä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.telegraph.co.uk/culture/culturenews/10154737/Rod-Stewart-and-other-famous-model-train-fans.html | Nimeke = Rod Stewart and other famous model train fans | Tekijä = Alice Vincent | Ajankohta = | Julkaisu = The Telegraph | Viitattu = 2.1.2018 }}</ref> |
||
Versio 2. tammikuuta 2018 kello 12.21
| Rod Stewart | |
|---|---|
[[Tiedosto:_by_Allan_Warren.jpg) |250px|Rod Stewart vuonna 1972]]Rod Stewart vuonna 1972 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 10. tammikuuta 1945 |
| Ammatti | laulaja-lauluntekijä, muusikko |
| Muusikko | |
| Taiteilijanimi | Rod Stewart |
| Laulukielet | englanti |
| Aktiivisena | 1961– |
| Tyylilajit | folk, soul, rock, disco, Broadway-ajan pop |
| Soittimet | laulu, kitara |
| Yhtyeet | The Jeff Beck Group, Faces |
| Levy-yhtiöt | Warner Bros. Records, Atlantic Records, Capitol Records, Mercury Records ja Warner Records |
| Aiheesta muualla | |
| [www.rodstewart.com Kotisivut] | |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Sir Roderick David ”Rod” Stewart, CBE[1] (s. 10. tammikuuta 1945 Lontoo, Englanti) on brittiläinen laulaja-lauluntekijä. Stewart nousi maineeseen 1960-luvulla The Jeff Beck Groupin laulusolistina ja myöhemmin Faces-yhtyeessä, mutta parhaiten hänet tunnetaan 1970-luvulla alkaneesta menestyksekkäästä soolourastaan. Stewartilla on hyvin omaleimainen karhea lauluääni, joka on erityisesti tunnistettavissa kappaleessa ”Maggie May”. Stewartin muita tunnettuja hittejä ovat muun muassa ”Da Ya Think I’m Sexy?”, ”Sailing" ja ”Young Turks”.
Varhainen elämä
Rod Stewart syntyi ja kasvoi Lontoossa skottilaisen kauppiaan poikana. Hän harjoitteli lyhyen aikaa jalkapallon ammattilaisjoukkueen Brentford Football Clubin mukana.[2][3]
Musiikkiura
Stewart kiersi 1960-luvun alkuvuosina Manner-Eurooppaa folklaulaja Wizz Jonesin kanssa. Palattuaan Englantiin vuonna 1963 hän liittyi laulajaksi ja huuliharpistiksi birminghamilaiseen R&B-yhtyeeseen nimeltä Jimmy Powell & the Five Dimensions. Yhtye kiersi Isoa-Britanniaa ja levytti Pye Recordsilla yhden singlen, jolla Stewart soitti bluesharppua.[3]
Stewart aloitti laulajanuransa vuonna 1964 levyttämällä blues-standardin ”Good Morning Little Schoolgirl”. Sen jälkeen hän palasi Lontooseen ja ryhtyi esiintymään R&B-yhtyeissä kuten Long John Baldryn Hooche Coochie Men, Steampacket ja Shotgun Express.[4] Mainetta Stewart alkoi saavuttaa The Jeff Beck Groupissa. Yhtye julkaisi kaksi hyvin myynyttä albumia ennen hajoamistaan syksyllä 1969. Stewartia pyydettiin sitten yhdysvaltalaiseen rockyhtyeeseen nimeltä Cactus, mutta sen sijaan Stewart ja Jeff Beck Groupin basisti Ron Wood liittyivät The Small Faces -yhtyeeseen, joka vaihtoi pian nimekseen Faces.[3]
Faces nousi suureen suosioon, ja yhtyeensä rinnalla Stewart teki menestyksellistä soolouraa. Hänen sooloalbumejaan tuolta ajalta olivat Mercurylla julkaistut The Rod Stewart Album (1969), Gasoline Alley (1970), Every Picture Tells a Story (1971) ja Never a Dull Moment (1972). Stewartin soolouran läpimurtokappale oli ”Maggie May” (1971), joka nousi Yhdysvaltain singlelistan ykköseksi. Facesin albumit mukaan lukien Stewart lauloi vuosien 1969–1973 aikana kahdeksalla albumilla.[4]
Stewart julkaisi Mercurylla vielä albumin Smiler (1974). Hän muutti Yhdysvaltoihin ja teki Warner Brosille albumin Atlantic Crossing (1975). Facesin hajottua Stewart vaihtoi juurevan rock and roll -laulajan imagonsa säihkyvään 1970-luvun rocktähden imagoon.[4] Hänen musiikkinsa muuttui folkiin perustuvasta enemmän popmaisemmaksi. A Night on the Town (1976) oli Stewartin ensimmäinen platinaa myynyt albumi, ja Foot Loose & Fancy Free (1977) menestyi sitäkin paremmin. Diskomusiikista vaikutteita ottanut Blondes Have More Fun (1978) oli Stewartin ensimmäinen listaykkösalbumi seitsemään vuoteen ja myi yli neljä miljoonaa kappaletta. Stewartista oli tuolloin tullut kuuluisa musiikkinsa ohella myös jet-set-elämäntyylistään.[3]
Vuosien 1970–1995 aikana Stewart sai listahittisinglen lähes joka vuosi. Hän on menestynyt niin omien laulujensa kuin cover-versioidenkin esittäjänä.[4][2] Hänen menestyssinglejään 1970-luvun lopulla olivat esimerkiksi rakkauslaulu ”Tonight’s the Night” (1976) ja diskorocklaulu ”Da Ya Think I’m Sexy” (1979), jotka kumpikin nousivat listaykkösiksi. Konserteissaan Stewart pukeutui tuolloin näyttävästi ja potkiskeli jalkapalloja yleisön joukkoon.[4]
1980-luvulla Stewart lisäsi musiikkinsa uutta aaltoa ja syntikkapopia albumilla Tonight I’m Yours (1981), joka myi jälleen platinaa. Sen jälkeen Stewartin ura kääntyi väliaikaisesti laskuun, ja seuraavista neljästä albumista vain yksi myi kultaa. Albumi Out of Order (1988) ja seuraavana vuonna julkaistu single ”Downtown Train” nostivat Stewartin jälleen menestykseen. Seuraava studioalbumi Vagabond Heart (1991) oli aiempia kypsempi ja mietteliäämpi mutta jälleen menestys.[3]
Vuonna 1993 Stewart esiintyi ohjelmassa MTV Unplugged. Siitä tehty albumi Unplugged... And Seated (1993) antoi Stewartille hittisinglen ”Have I Told You Lately”. A Spanner in the Works (1995) oli soundiltaan kiillotettu, If We Fall in Love Tonight (1996) sisälsi niin uutta kuin vanhaakin materiaalia, ja When We Were the New Boys (1998) oli paluuta Stewartin rockjuurille.[3]
Albumilla Human (2001) Stewart tavoitteli nykyaikaista kaupunkilaisyleisöä siinä vaatimattomasti onnistuen. Sitä seurasi neljän Great American Songbook -albumin sarja, joilla Stewart esitti yhdysvaltalaisia standardeja. Sarja oli suuri kaupallinen menestys. Vuonna 2006 Stewart julkaisi rock and roll -coveralbumin Still the Same: Great Rock Classics of Our Time ja kolme vuotta myöhemmin soul- ja Motown-coveralbumin Soulbook. Seuraavana vuonna ilmestyi Songbook-sarjan viides albumi Fly Me to the Moon.[3]
Stewart julkaisi omaelämäkertansa Rod: The Autobiography vuonna 2012. Sen jälkeen hän alkoi jälleen julkaista itsetekemäänsä musiikkia ensi kertaa 1990-luvun jälkeen.[3]
Stewart on jatkanut levyttämistä ja esiintymistä 2010-luvulla. Stewart nimettiin Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 1994.[4][2]
Yksityiselämä
Ennen menestystään musiikin parissa Stewart tavoitteli ammattilaisjalkapalloilijan uraa nuorisopelaajana lontoolaisessa Brentford Football Clubissa.[3] Stewart tunnetaan intohimoisena Celticin ja Manchester Unitedin kannattajana.[5]
Stewartin toinen tunnettu harrastus ovat pienoisrautatiet. Hänen 1940-luvun New Yorkin Grand Central Terminal -asemaa jäljittelevä 1:87-suhteeseen tehty mallinsa on ollut näkyvästi esillä alan lehdistössä.[6]
Vuonna 2000 Stewartilla diagnosoitiin kilpirauhassyöpä, joka poistettiin leikkauksessa kaksi päivää myöhemmin. Hänen täytyi opetella laulamaan uudelleen, sillä leikkaus tehtiin kurkun lihasten läpi.[7]
Stewartilla on kahdeksan lasta viiden eri naisen kanssa. Hänen lapsensa ovat vuonna 1964 taideopiskelija Susannah Boffeyn kanssa syntynyt Sarah Thubron, Alana Hamiltonin kanssa saadut Kimberly-tytär 1979 ja Sean-poika 1981, tytär Ruby valokuvamalli Kelly Embergin kanssa 1987, tytär Renée (s. 1992) ja poika Liam (s. 1994) malli Rachel Hunterin kanssa ja kaksi poikaa Alastair (s. 2005) ja Aiden (s. 2011) nykyisen vaimonsa, malli Penny Lancasterin kanssa. Lisäksi Stewart on seurustellut ruotsalaisen näyttelijän Britt Eklandin kanssa, mutta heillä ei ole yhteisiä lapsia.
Yhtyeet
- Jimmy Powell and the Five Dimensions 1963
- The Hoochie Coochie Men, myöhemmin Steampacket 1964–1965
- Shotgun Express 1966
- The Jeff Beck Group 1966–1969
- The Faces 1969–1975
Diskografia
Sooloalbumit
- An Old Raincoat Won’t Ever Let You Down (julkaistu nimellä The Rod Stewart Album Yhdysvalloissa) (1970)
- Gasoline Alley (1970)
- Every Picture Tells a Story (1971)
- Never a Dull Moment (1972)
- Smiler (1974)
- Atlantic Crossing (1975)
- A Night on the Town (1976)
- Foot Loose & Fancy Free (1977)
- Blondes Have More Fun (1978)
- Foolish Behaviour (1980)
- Tonight I'm Yours (1981)
- Absolutely Live (1982);live
- Body Wishes (1983)
- Camouflage (1984)
- Every Beat of My Heart (1986)
- Out of Order (1988)
- Vagabond Heart (1991)
- Lead Vocalist (1993)
- Unplugged... and Seated (1993) ;live
- A Spanner in the Works (1995)
- If We Fall in Love Tonight (1996)
- When We Were the New Boys (1998)
- Human (2001)
- It Had to Be You: the Great American Songbook (2002)
- As Time Goes By: the Great American Songbook 2 (2003)
- Stardust: the Great American Songbook 3 (2004)
- Thanks For The Memory: The Great American Songbook 4 (2005)
- Still the Same... Great Rock Classics of Our Time (2006)
- Soulbook (2009)
- Once in a Blue Moon: The Lost Album (2010)
- Fly Me to the Moon... The Great American Songbook Volume V (2010)
- Merry Christmas, Baby (2012)
- Time (2013)
- Another Country (2015)
The Jeff Beck Groupissa
- Truth (1968)
- Beck-Ola (Cosa Nostra) (1970)
- The Best of Jeff Beck (1985)
The Facesissa
- First Step (1970)
- Long Player (1971)
- A Nod Is as Good as a Wink...To a Blind Horse (1971)
- Ooh La La (1973)
- Coast to Coast: Overture and Beginners (1974) ;live
- Snakes And Ladders / The Best of Faces (1975) ;kokoelma
- The Best of The Faces (1977)
- Five Guys Walk Into A Bar (2004)
Lähteet
- ↑ Poutanen, Pauli: Rod Stewart on nyt 'Sir Roderick' - kuningatar löi veteraanipopparin ritariksi Iltalehti. 11.6.2016. Viitattu 11.6.2016.
- ↑ a b c Rod Stewart Bio Rolling Stone. Viitattu 1.1.2018.
- ↑ a b c d e f g h i Stephen Thomas Erlewine: Artist Biography AllMusic. Viitattu 2.1.2018.
- ↑ a b c d e f Rod Stewart Rock and Roll Hall of Fame. Viitattu 1.1.2018.
- ↑ Teamwork! Football fanatic Rod Stewart takes his two youngest kids to a Celtic game in Scotland The Daily Mail. 1.10.2017. Viitattu 2.1.2018.
- ↑ Alice Vincent: Rod Stewart and other famous model train fans The Telegraph. Viitattu 2.1.2018.
- ↑ The year cancer nearly ended it all... They were the most terrifying months of my entire life. But a surgeon's skill saved my voice The Daily Mail. 9.10.2012. Viitattu 2.1.2018.
Aiheesta muualla
- Kotisivut. (englanniksi)