Ero sivun ”Helvetti” versioiden välillä

Siirry navigaatioon Siirry hakuun
333 merkkiä poistettu ,  4 vuotta sitten
Korjasin viittausvirheet. Näissä virheissä itse Saatana oli varmasti ollut osallisena ;).
p ((GR) File renamed: File:Tongues.jpgFile:Muhammad and "mocking women" in Hell.jpg Criterion 2 (meaningless or ambiguous name) · Proper naming.)
(Korjasin viittausvirheet. Näissä virheissä itse Saatana oli varmasti ollut osallisena ;).)
Joissakin Tanakin kohdissa on viittauksia siihen, että vainaja ei häviä tyhjiin vaan siirtyy johonkin paikkaan. Sana šeol mainitaan kirjan sivuilla 66 kertaa. Muita aihetta sivuavia mainintoja ovat kuoppa, hauta ja kadotus. Myöhemmin kristityt pitivät näitä kaikkia viittauksina helvettiin.<ref name="helvetinhistoria7">Kuula 2006, s. 55–61.</ref> Varhaiskristityt lukivat pääsääntöisesti kreikankielistä [[Septuaginta]]-käännöstä, jossa ''šeol'' käännettiin kreikan kielen sanaksi ''haades''. Tämä aiheutti heidän mielissään sekoittumisen tutumpaan kreikkalaisen ja roomalaisen uskonnon tuonpuoleiseen.<ref name="helvetinhistoria10">Kuula 2006, s. 93–100.</ref>
 
Kaikissa Tanakin teksteissä on viittauksia epämääräiseen varjoelämään, mutta vain nuoremmissa teksteissä on alustavaa [[ylösnousemus|ylösnousemukseen]] viittaavaa aineistoa. Viittaukset ovat lähinnä [[runo]]llisia eivätkä selkeitä [[teologia|teologisia]] opetuksia. Tekstit viittaavat siihen, että kansan keskuudessa oli historian saatossa hyvin monimuotoisia näkemyksiä kuolemanjälkeisyydestä.<ref name="helvetinhistoria7">Kuula 2006, s. 55–61.</ref> Viittaukset haudantakaiseen ovat kielikuvallinen tapa kertoa, etteivät elämän kärsimykset vaivaa enää kuollutta. Tanakin näkemys vainajien olotilasta ei ole yhtenäinen, mutta virallinen juutalainen teologia lähtee siitä, että vainajat häviävät olemattomiin.<ref name="helvetinhistoria7">Kuula 2006, s. 55–61</ref>
 
Tanakin kohdat, joista löytyy runollisia tai kirjaimellisempiakin viittauksia tuonpuoleiseen, eivät ole merkkejä suuremmasta opillisesta kokonaisuudesta, joka voitaisiin koota yhteen. Sen sijaan Tanakista löytyy runsaasti perusteluita [[Tuomiopäivä|Viimeiselle tuomiolle]]. Ajatus Jumalan vihasta ja tuomiosta kulkee punaisena lankana [[Israel]]in kansan historiassa. Syntisten kohtalona tulee olemaan kauhea kuolema maan päällä ja häviäminen olemattomiin. Tästä poikkeuksena on [[Danielin kirja]], joka lupaa tuonpuoleista piinaa.<ref name="helvetinhistoria7">Kuula 2006, s. 55–61.</ref>
 
=== Hellenistisen ajan helvettioppi ===
[[Uskonpuhdistus|Reformaatio]] synty kyseenalaisti 1500-luvulta lähtien katolisen näkemyksen. Protestantit hyväksyivät helvetin, mutta eivät kiirastulta, sillä se ei perustunut Raamattuun. Katoliset myönsivät kiirastulen ohuen perustan Raamatussa, mutta vetosivat kirkon perinteeseen, kirkkoisiin ja moniin kirkolliskokouksiin. Protestanttien mukaan kirkko on saattanut erehtyä ja uskovaisten on syytä palata takaisin Raamattuun.<ref name="helvetinhistoria15">Kuula 2006, s. 213–224.</ref>
 
Ensimmäiset askeleet kiirastulen kyseenalaistamiseen otti [[Erasmus Rotterdamilainen]] [[satiiri]]silla kirjoituksillaan. Saksalainen pappi [[Martti Luther]] meni pidemmälle ja väitti suoraan, että kiirastulelle ei löydy Raamatusta perusteita. Samoin Luther ei löytänyt kiirastulta kirkkoisien kirjoituksista ja huomautti, että [[ortodoksinen kirkko|ortodoksinen]] kirkko ei ollut koskaan hyväksynyt kiirastulta. Protestantit hylkäsivät kiirastulen sekä kastamattomien lasten limbuksen. Raamatun maailmaan mahtuisi vain taivas ja helvetti. Muu kirkollinen perinne helvetistä sen sijaan kelpasi lähes sellaisenaan protestanteille, ja ikuinen piinahelvetti sai luvan jatkaa.<ref name="helvetinhistoria15">Kuula 2006, s. 213–224</ref>
 
Lutherin mukaan [[syntiinlankeemus]] on vienyt ihmisiltä heidän oman tahtonsa. Jumala määrää ennalta, ketkä pelastuvat ja ketkä eivät. Myöhempi [[luterilaisuus]] irtisanoutui tästä [[predestinaatio]]- eli ennaltamääräytymisopista ja esitti, että Jumala kutsuu kaikkia pelastukseen, mutta kaikki eivät ota sitä vastaan. [[Jean Calvin]] korosti Lutheriakin jyrkemmin ennaltamääräytymistä. Myöhemmin Calvinin ajatuksien pohjalle rakennettujen [[Reformoidut kirkot|reformoitujen kirkkojen]] mukaan Jumala on hyvä ja on päättänyt lopulta pelastaa kaikki.<ref name="helvetinhistoria15">Kuula 2006, s. 213–224.</ref>
 
Katolinen kirkko vastasi reformaatioon niin sanotulla [[Vastauskonpuhdistus|katolisella reformaatiolla]]. Helvetin yksityiskohtien levittäminen oli muodostunut liian viihteelliseksi. Katolinen kirkko hillitsi helvettiin liittyviä kulkueita, juhlia ja näytelmiä. [[Trenton kirkolliskokous|Trenton kirkolliskokouksessa]] katolinen kirkko toisti skolastikkojen osoittaman linjan. Kokous päätti pitää kiinni kiirastulesta ja aneista, mutta niiden väärinkäyttö haluttiin kitkeä pois. Reformaation aikana protestantit ja myöhemmin myös katoliset nostivat Saatanan maan päälle. Aseman muutos johtui Raamatun maininnasta, että Saatana tullaan heittämään tuliseen järveen historian lopussa.<ref name="helvetinhistoria15">Kuula 2006, s. 213–224.</ref>
 
Kirjallisuudessa nähtiin vielä yksi suuri helvettiteos, kun [[John Milton]] kirjoitti kertovan runoelman ''[[Kadotettu paratiisi]]'' vuonna 1667<ref name="helvetinhistoria17">Kuula 2006, s. 240–260.</ref><ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Milton, John | Nimeke=Kadotettu paratiisi: Runoelma | Selite=(Paradise lost: A poem, 1667.) Suomentanut Yrjö Jylhä. 3. painos, näköispainos (1. painos 1933) | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=WSOY | Vuosi=2000 | Tunniste=ISBN 951-0-25253-0}}</ref>.
Monet valistusajan ajattelijat ja teologit päättelivät helvetin rangaistuksen olevan rajallinen, koska jumalainen valokin on rajallinen. Samaten pääteltiin, että koska ihminen on rajallinen, niin myös hänen tekemänsä synnitkin ovat rajallisia. Samaten arvosteltiin ikuisen sielun käsitettä, sillä ajateltiin, että luonnossakaan mikään ei ole ikuista. Jotkut päättelivät, että mitään aineetonta todellisuutta ei edes ole, mutta toisten mielestä tässä mentiin jo liian pitkälle.<ref name="helvetinhistoria16">Kuula 2006, s. 225–239.</ref> Useat valistusajan filosofeista vastustivat helvettiä tai, kuten [[David Hume]], uskontoa yleensäkin. [[Voltaire]]n mukaan helvetti on persialaisten, [[Kaldealaiset|kaldealaisten]], egyptiläisten ja kreikkalaisten uskomus, johon Israelin kansa ei uskonut. [[Arthur Schopenhauer]]in mukaan ainoa helvetti ja kiirastuli ovat nykyinen maailma.<ref name="helvetinhistoria16">Kuula 2006, s. 225–239.</ref>
 
Arvostelusta huolimatta kirkkokunnat olivat 1600–1800-luvuilla yksimielisiä, että suurin osa ihmisistä joutuu helvettiin. Tätä helvetin oikeudenmukaisuutta perusteltiin ihmisen vapaalla tahdolla – ihminen tuomitsee itse itsensä helvettiin. Samaten helvetin ikuisuudesta pidettiin kiinni sen perusteella, että syntisen ihmisen asenne on ja pysyy Jumalan vastaisena.<ref name="helvetinhistoria17">Kuula 2006, s. 240–260</ref>
 
=== Uudet kristilliset liikkeet ===
 
Kaikki eivät olleet tyytyväisiä järkeistettyyn uskoon. 1600–1700-lukujen taitteessa syntyi omakohtaista ja kokemuksellista uskonelämää korostavia liikkeitä. Niitä kutsutaan yhteisnimellä herätyskristillisyys eli [[evankelikalismi]]. Liikkeiden mukaan uskoon ei synnytä, vaan siihen on itse herättävä. Varhaisimmat herätysliikkeet olivat Englannissa syntynyt [[puritanismi]] ja Saksassa syntynyt [[pietismi]]. Molemmille herätysliikkeille helvetin vaara oli todellinen, ja pelkästään nimellisellä kristityllä oli vaarana joutua helvetin lieskoihin, ellei hän tehnyt heti parannusta. [[Saarnaaja|Herätyssaarnaajat]] kuvailivat yksityiskohtaisesti helvetin kauhuja kuulijakunnalle ja kehottivat tottelemaan Jumalan säännöksiä eikä etsimään lievennyksiä niihin.<ref name="helvetinhistoria17">Kuula 2006, s. 240–260.</ref>
 
Myös ajatus kaikkien pelastumisesta teki paluuta. Kirkkoisä Origeneksen vanha – aikoinaan harhaoppisena hylätty – ajatus sai vuosien kuluessa pientä, mutta lisääntyvää kannatusta. [[Universalismi (kristinusko)|Universalismi]]a edustivat 1700-luvulla uudet englantilaiset ja amerikkalaiset ajattelijat, joista merkittävämmäksi nousi [[Charles Chauncy]]. Hänen mukaansa ikuinen piinahelvetti on mahdoton, koska tällöin Saatanan voitto ja [[Aadam]]in lankeemus olisivat merkittävämpiä tapahtumia kuin Kristuksen pelastus. Universalismia repivät myöhemmin sisäiset ristiriidat, ja kristillistä oppia karsittiin niin reilusti, että muut kristilliset suuntaukset katsoivat liikkeen ajautuneen kristinuskon ulkopuolelle. Toinen vastaavia ajatuksia sisältänyt [[Unitarismi|unitaarinen liike]] syntyi 1600-luvun alussa Englannissa torjumaan kirkon [[kolminaisuusoppi]]a. Useimmat universalistisesti ajattelevista eivät liittyneet näihin liikkeisiin. Jotkut katsoivat, ettei kaikkien pelastumista ollut hyvä julistaa julkisesti, vaan hengellisesti riittävän kypsän ihmisen täytyy oivaltaa tämä ajatus itse.<ref name="helvetinhistoria17">Kuula 2006, s. 240–260.</ref>
 
Näiden kahden äärisuunnan – herätyksen ja universalismin – lisäksi myös sielun katoaminen eli tyhjiinraukeaminen teki paluuta. Tätä ajatusta sivusi myös [[deismi]], jossa Jumalaa pidettiin kaiken alullepanijana, joka ei puutu myöhemmin historian kulkuun. Tyhjiinraukeamiseen liittyvä [[Annihilationismi|annihilaatio-oppi]] sai heikosti kannatusta ennen 1800-lukua. Merkittävin annihilationismia kannattanut liike oli 1800-luvun puolivälissä milleriläisestä adventismista erkaantunut seitsemännen päivän adventistit eli [[Adventtikirkko]]. Se syntyi Pohjois-Amerikassa toisen herätysliikeaallon myötä. Toinen milleriläisestä adventismista 1870-luvulla itsenäistynyt [[Jehovan todistajat]] -liike omaksui myös tyhjiinraukeamisopin.<ref name="helvetinhistoria17">Kuula 2006, s. 240–260.</ref>
 
=== Nykyisiä näkemyksiä ===
=== Lähi-itä ===
 
[[Lähi-itä]] on toiminut monien nykyisten maailmanuskontojen perustamispaikkana. [[Abrahamilainen uskonto|Abrahamilaisiin uskontoihin]] lukeutuva [[bahailaisuus]] on yksi maailman nuorimpia maailmanuskontoja. Siyyid Ali Muhammadin – myöhemmin [[Báb]] – perustama herätysliike toimi islamin toiseksi suurimman suuntauksen, [[Šiialaisuus|šiialaisuuden]], sisällä. Báb ennusti imaami [[Mahdi]]n tuloa, ja lopulta liike erkaantui islamista omaksi uskonnokseen vuonna 1848. Varsinaisen bahailaisuuden perusti Bábin seuraaja Mírzá Husayn-`Alí eli [[Bahá'u'lláh]]. Hän julisti itsensä Mahdiksi ja saarnasi hänessä täyttyvän Mooseksen, Jeesuksen ja Muhammadin opetukset.<ref name="nykymaailmanuskonnot3">Terhart & Schulze 2007, s. 294–297.</ref><ref name="maailmasuuretuskonnot2">Keene 2004, s. 178–179.</ref> Bahailaisuus ei hyväksy helvettiä paikkana, vaan ennemminkin erotuksena jumaluudesta.
 
=== Itä-Aasia ===

Navigointivalikko