Ero sivun ”Alexander Fleming” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [katsottu versio] |
Ei muokkausyhteenvetoa Merkkaus: seulottavat |
p Käyttäjän 185.25.200.131 muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän Ipr1 tekemään versioon. |
||
| Rivi 27: | Rivi 27: | ||
== Elämä == |
== Elämä == |
||
Vuonna |
Vuonna 1901 Fleming sai opiskelupaikan St. Mary's Hospitalin lääketieteellisessä koulussa. Hän valmistui vuonna 1906. Ensimmäisessä maailmansodassa Fleming oli lääkärinä Boulognessa hoitamassa englantilaisia joukkoja. Sodan jälkeen hän jatkoi työtään tutkijana ja opettajana St. Mary's Hospitalin lääketieteellisessä koulussa ja rokotuslaboratoriossa, joka liitettiin vuonna 1933 Institute of Pathology and Researchin osaksi. Flemingistä tuli vuonna 1921 rokotuslaboratorion johtajan sijainen. |
||
Kun Fleming tuli syyskuussa [[1928]] muutaman viikon poissaolon jälkeen takaisin laboratorioon, hän huomasi erääseen bakteeriviljelymaljaan vahingossa päässeen homepesäkkeen ja sen ympärillä kehän, jossa maljassa viljellyt stafylokokit eivät kasvaneet. Fleming ei heittänyt pois pilalle mennyttä maljaa vaan alkoi tutkia havaitsemaansa ilmiötä. Hän totesi, että kyseinen ''[[Penicillium]]''-sukuun kuuluva home eritti kasvupaikkansa ympäristöön ainetta, joka aiheutti stafylokokeissa sekä kasvun estymistä että bakteerien hajoamista. Home, jonka Fleming löysi, todettiin [[Penicillium notatum]] -lajiksi. Vaikuttavalle, vielä tuntemattomalle aineelle annettiin nimi [[penisilliini]] sitä valmistavan homeen mukaan. Fleming arveli, että penisilliinistä saattaisi kehittyä hyvä lääke ihmisten hoitamiseksi. Ainetta ei voitu kuitenkaan tuottaa tehokkaasti eikä helposti tarpeeksi suuria määriä, joten hometta tutkittiin lähinnä vain hänen laboratoriossaan. Vasta toisen maailmansodan puhjettua syntyi liittoutuneilla kiinnostus kaikkia antiseptisia aineita kohtaan. Silloin ruvettiin tutkimaan penisilliinin massatuotannon mahdollisuuksia. Yhdysvalloissa aloitettiin teollinen tuotanto vuonna [[1943]], kun oli löydetty parempia elatusaineita ja ''Penicillium notatum'' -laji, joka kasvoi elatusaineessa upoksissa. Vuoden 1944 puolivälissä penisilliiniä valmistettiin jo niin paljon, että sitä riitti tarpeeksi liittoutuneiden sotavoimien käyttöön. Toisen maailmansodan päätyttyä penisilliini saatiin myös vähitellen siviilikäyttöön eri puolilla maailmaa. |
Kun Fleming tuli syyskuussa [[1928]] muutaman viikon poissaolon jälkeen takaisin laboratorioon, hän huomasi erääseen bakteeriviljelymaljaan vahingossa päässeen homepesäkkeen ja sen ympärillä kehän, jossa maljassa viljellyt stafylokokit eivät kasvaneet. Fleming ei heittänyt pois pilalle mennyttä maljaa vaan alkoi tutkia havaitsemaansa ilmiötä. Hän totesi, että kyseinen ''[[Penicillium]]''-sukuun kuuluva home eritti kasvupaikkansa ympäristöön ainetta, joka aiheutti stafylokokeissa sekä kasvun estymistä että bakteerien hajoamista. Home, jonka Fleming löysi, todettiin [[Penicillium notatum]] -lajiksi. Vaikuttavalle, vielä tuntemattomalle aineelle annettiin nimi [[penisilliini]] sitä valmistavan homeen mukaan. Fleming arveli, että penisilliinistä saattaisi kehittyä hyvä lääke ihmisten hoitamiseksi. Ainetta ei voitu kuitenkaan tuottaa tehokkaasti eikä helposti tarpeeksi suuria määriä, joten hometta tutkittiin lähinnä vain hänen laboratoriossaan. Vasta toisen maailmansodan puhjettua syntyi liittoutuneilla kiinnostus kaikkia antiseptisia aineita kohtaan. Silloin ruvettiin tutkimaan penisilliinin massatuotannon mahdollisuuksia. Yhdysvalloissa aloitettiin teollinen tuotanto vuonna [[1943]], kun oli löydetty parempia elatusaineita ja ''Penicillium notatum'' -laji, joka kasvoi elatusaineessa upoksissa. Vuoden 1944 puolivälissä penisilliiniä valmistettiin jo niin paljon, että sitä riitti tarpeeksi liittoutuneiden sotavoimien käyttöön. Toisen maailmansodan päätyttyä penisilliini saatiin myös vähitellen siviilikäyttöön eri puolilla maailmaa. |
||
Versio 29. marraskuuta 2017 kello 16.15
| Alexander Fleming | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 6. elokuuta 1881 |
| Kuollut | 11. maaliskuuta 1955 (73 vuotta) |
| Arvonimi | Sir |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkimusalue | Bakteriologia ja immunologia |
| Palkinnot |
 Nobelin lääketieteen palkinto (1945) |
 Nimikirjoitus |
|
.jpg)
Alexander Fleming (6. elokuuta 1881 – 11. maaliskuuta 1955) oli skotlantilainen tutkija, joka tunnetaan penisilliinin keksijänä. Hän eristi myös ensimmäisenä lysotsyymin vuonna 1921.
Elämä
Vuonna 1901 Fleming sai opiskelupaikan St. Mary's Hospitalin lääketieteellisessä koulussa. Hän valmistui vuonna 1906. Ensimmäisessä maailmansodassa Fleming oli lääkärinä Boulognessa hoitamassa englantilaisia joukkoja. Sodan jälkeen hän jatkoi työtään tutkijana ja opettajana St. Mary's Hospitalin lääketieteellisessä koulussa ja rokotuslaboratoriossa, joka liitettiin vuonna 1933 Institute of Pathology and Researchin osaksi. Flemingistä tuli vuonna 1921 rokotuslaboratorion johtajan sijainen.
Kun Fleming tuli syyskuussa 1928 muutaman viikon poissaolon jälkeen takaisin laboratorioon, hän huomasi erääseen bakteeriviljelymaljaan vahingossa päässeen homepesäkkeen ja sen ympärillä kehän, jossa maljassa viljellyt stafylokokit eivät kasvaneet. Fleming ei heittänyt pois pilalle mennyttä maljaa vaan alkoi tutkia havaitsemaansa ilmiötä. Hän totesi, että kyseinen Penicillium-sukuun kuuluva home eritti kasvupaikkansa ympäristöön ainetta, joka aiheutti stafylokokeissa sekä kasvun estymistä että bakteerien hajoamista. Home, jonka Fleming löysi, todettiin Penicillium notatum -lajiksi. Vaikuttavalle, vielä tuntemattomalle aineelle annettiin nimi penisilliini sitä valmistavan homeen mukaan. Fleming arveli, että penisilliinistä saattaisi kehittyä hyvä lääke ihmisten hoitamiseksi. Ainetta ei voitu kuitenkaan tuottaa tehokkaasti eikä helposti tarpeeksi suuria määriä, joten hometta tutkittiin lähinnä vain hänen laboratoriossaan. Vasta toisen maailmansodan puhjettua syntyi liittoutuneilla kiinnostus kaikkia antiseptisia aineita kohtaan. Silloin ruvettiin tutkimaan penisilliinin massatuotannon mahdollisuuksia. Yhdysvalloissa aloitettiin teollinen tuotanto vuonna 1943, kun oli löydetty parempia elatusaineita ja Penicillium notatum -laji, joka kasvoi elatusaineessa upoksissa. Vuoden 1944 puolivälissä penisilliiniä valmistettiin jo niin paljon, että sitä riitti tarpeeksi liittoutuneiden sotavoimien käyttöön. Toisen maailmansodan päätyttyä penisilliini saatiin myös vähitellen siviilikäyttöön eri puolilla maailmaa.
Saavutuksistaan Fleming aateloitiin vuonna 1944, ja vuonna 1945 sai hän Nobelin fysiologian ja lääketieteen palkinnon Howard Floreyn ja Ernst Boris Chainin kanssa penisilliinin keksimisestä.
Fleming oli vuodesta 1946 johtajana Institute of Pathology and Research -laitoksessa, jonka nimeksi tuli Wright-Fleming-Institute vuonna 1948, jolloin Fleming siirtyi eläkkeelle.[1]
Fleming kuoli vuonna 1955 keväällä sydäninfarktiin Lontoon Chelseassa.
Lähteet
- Suomen Lääkärilehti 2001: 3: 332.
Viitteet
- ↑ Forsius, A.: Ihmisiä lääketieteen historiassa. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto, 2001. ISBN 951-9433-43-0 (sid.).
Kirjallisuutta
- André Maurois, Sir Alexander Fleming: elämä ja työ, suom. J. A. Hollo. WSOY, 1961.
Aiheesta muualla
| ||||||||||||||||||||||||||
