*Yöllä 4.–5. heinäkuuta suoritettiin joukkojen vaihtoja sillanpäässä. Oikealle lohkolle siirrettiin I/JR 49 pahasti kuluneen III/JR 49 tilalle. Vasemmalle lohkolle siirrettiin Er.P 25 I/JR 7:n rippeiden ja osan III/JR 7:n tilalle.<ref name="Murtajan tykistö">Murtajan tykistö, Matti Koskimaa sivut 193-227 ISBN 951-0-19805-6</ref>
*Yöllä 4.–5. heinäkuuta suoritettiin joukkojen vaihtoja sillanpäässä. Oikealle lohkolle siirrettiin I/JR 49 pahasti kuluneen III/JR 49 tilalle. Vasemmalle lohkolle siirrettiin Er.P 25 I/JR 7:n rippeiden ja osan III/JR 7:n tilalle.<ref name="Murtajan tykistö">Murtajan tykistö, Matti Koskimaa sivut 193-227 ISBN 951-0-19805-6</ref>
*Kenraalimajuri Martola katsoi 5. heinäkuuta, ettei sillanpäätä voitu enää pitää ja sai III Armeijakunnan komentaja Siilasvuolta luvan tyhjentää sen. Samanaikaisesti saatiin kuitenkin vanki, joka kertoi vihollisella olevan käytettävissään enää yhden kokonaisen rykmentin, muut olivat kärsineet raskaita tappioita. Tällöin everstiluutnantti A. Ehrnrooth tarjoutui pitämään aseman, mikäli saisi levänneen pataljoonan. Hän sai suostumuksen ja hänelle annettiin Er.P 25 käyttöön.<ref name="Murtajan tykistö" />
*Kenraalimajuri Martola katsoi 5. heinäkuuta, ettei sillanpäätä voitu enää pitää ja sai III Armeijakunnan komentaja Siilasvuolta luvan tyhjentää sen. Samanaikaisesti saatiin kuitenkin vanki, joka kertoi vihollisella olevan käytettävissään enää yhden kokonaisen rykmentin, muut olivat kärsineet raskaita tappioita. Tällöin everstiluutnantti A. Ehrnrooth tarjoutui pitämään aseman, mikäli saisi levänneen pataljoonan. Hän sai suostumuksen ja hänelle annettiin Er.P 25 käyttöön.<ref name="Murtajan tykistö" />
*6.7. Martola päätti luopua sillanpäästä, mutta Siilasvuo ei suostunut. Samalla hän alisti A. Sundbladin komentaman IV/19.Pr:n 2. divisioonalle, joka siirrettiin Vuoksen yli sillanpään oikealle lohkolle.<ref name="Murtajan tykistö" />
*6.7. Martola päätti luopua sillanpäästä, mutta Siilasvuo ei suostunut. Samalla hän alisti [[A. A. Sundblad]]in komentaman IV/19.Pr:n 2. divisioonalle, joka siirrettiin Vuoksen yli sillanpään oikealle lohkolle.<ref name="Murtajan tykistö" />
*7.7. IV/19.Pr hyökkäisi kolmatta kertaa, mutta joutui vetäytymään.<ref name="Murtajan tykistö" />
*7.7. IV/19.Pr hyökkäisi kolmatta kertaa, mutta joutui vetäytymään.<ref name="Murtajan tykistö" />
*[[Tiedosto:Tarkastetaan panssarinyrkin tuhoja 2.jpg|thumb|300x300px|Panssarinyrkki tekee nyrkin kokoisen reiän panssarivaunun torniin. SA-kuvat]][[Tiedosto:Pyoralla etulinjaan.jpg|thumb|300x300px|Polkupyörällä matkalla kohti Vuosalmen etulinjaa. SA-kuvat]]Vihollinen tunkeutui 8. heinäkuuta Vasikkasaareen miinoista ja tykistötulesta välittämättä.<ref name="Ratkaisun kesä 1944"/>
*[[Tiedosto:Tarkastetaan panssarinyrkin tuhoja 2.jpg|thumb|300x300px|Panssarinyrkki tekee nyrkin kokoisen reiän panssarivaunun torniin. SA-kuvat]][[Tiedosto:Pyoralla etulinjaan.jpg|thumb|300x300px|Polkupyörällä matkalla kohti Vuosalmen etulinjaa. SA-kuvat]]Vihollinen tunkeutui 8. heinäkuuta Vasikkasaareen miinoista ja tykistötulesta välittämättä.<ref name="Ratkaisun kesä 1944"/>
Puna-armeijan 9. kesäkuuta 1944 alkanut suurhyökkäys oli jo edennyt Viipurin pohjoispuolelle Tali-Ihantalaan. Alun perin Leningradin rintaman suunnitelmaan ei sisältynyt ylimenohyökkäystä eikä yleensäkään hyökkäystä Vuosalmella. Mutta kun 21. ja 23. armeijan hyökkäys ei johtanut toivottuun tulokseen Suomenlahden ja Vuoksen välillä, marsalkka Govorov tarkisti suunnitelmansa ja päätti ylittää Vuoksen sen kapeimmalta kohdalta ja hyökätä Vuosalmessa. Hän antoi hyökkäystehtävän 23. armeijalle, jolla oli käytettävissään kolme armeijakuntaa (VI, XCVIII, ja XCV AK) sekä 17. linnoitusalue, joka oli ryhmittynyt puolustukseen Vuoksen alajuoksulle. Neuvostoliiton III armeijakuntaa ei Leningradin rintamalla esiintynyt.[1]
Suomalaisten keskeneräinen VKT-linja kulki Vuoksen pohjoisrannalla ja ylimenohyökkäys edellytti sen murtamista. Äyräpään harjanteella sijaitsi seitsemän kilometriä pitkä ja vain 200–300 metriä syvä sillanpääasema (Pölläkkälä–kirkonmäki–Kylä–Paakkola), jonka tarkoituksena oli estää neuvostojoukkojen pääsy ja kaivautuminen Vuoksen rantaan. Paikka oli ongelmallinen, koska Kylä-Paakkolan korkeimmalta harjanteelta pystyi hallitsemaan maisemaa pitkälle Vuosalmen puolelle. Sillanpääasema oli alun perin suunniteltu osaksi puolustuslinjaa. Sillanpääaseman mielekkyydestä keskusteltiin ja kiisteltiin komentajien keskuudessa.
Kannaksen joukot oli määrätty 15. kesäkuuta viivytykseen ja III armeijakunta oli 20. kesäkuuta lähes kokonaisuudessaan ryhmittynyt puolustukseen VKT-linjalle. 2. divisioona (2. D) vetäytyi pääosin Vasikkasaaren ponttonisillan ja lossin kautta Vuoksen pohjoisrannalle ja ryhtyi saman tien parantamaan asemiaan.[2] Neuvostojoukot saapuivat Äyräpään alueelle 21. kesäkuuta 1944.
Puolustuksen tukena oli seitsemän kenttätykistöpatteristoa, joista neljän tuli oli keskitetty Äyräpäähän. Tykistö ampui 4.–7. heinäkuuta noin 40 000 kranaattia.[1]
Tunnusteluhyökkäyksiä
Puna-armeija teki useita tunnusteluhyökkäyksiä 21. kesäkuuta alkaen Äyräpään harjanteella sijainnutta suomalaisten sillanpääasemaa vastaan, mutta kaikki ne torjuttiin.
Kesäkuun viimeisenä päivänä suomalaiset suorittivat tunnusteluhyökkäyksen ja saivat vankeja, jotka paljastivat neuvostojoukkojen aloittavan hyökkäyksen samana päivänä. Tykistö aloitti voimakkaan, noin 5 000 kranaatin vastavalmistelun, josta aiheutui hyökkäysryhmityksille pahoja tappioita ja osa pakeni pakokauhun vallassa.[3]
Suurhyökkäyksen valmistelu
Neuvostojoukot valmistelivat hyökkäystä huolellisesti useita vuorokausia. Ensimmäisen hyökkäysportaan pataljoonia koulutettiin Vuoksen ylittämiseen ja rantautumiseen. Ylimenoa varten rakennettiin yli 600 venettä, sata lauttaa ja 1 500 pienempää 3–6 miestä kantavaa venettä. Neuvostojoukot harjoittivat ahkerasti lauttapartiointia Vuoksessa, mutta ne tuhottiin säännöllisesti. Puutavaraa he onnistuivat aluksi saamaan Pölläkkälän sahalta, mutta se tuhottiin tykistötulella ja paloi maan tasalle.[2]
Rauhallisemman valmisteluvaiheen aikana kumpikin osapuoli harjoitti ahkerasti tiedustelutoimintaa vastapuolen tilanteen selvittämiseksi. Suomalaiset jatkoivat kiireisesti kenttälinnoitustöitään, joita kuitenkin häiritsi jatkuva tykistö- ja kranaatinheitintuli.
29. kesäkuuta venäläisten todettiin keskittävän uusia voimia Äyräpään alueelle. Tiedustelu havaitsi 1. heinäkuuta neuvostojoukkojen liikenteen kasvaneen huomattavasti Vuoksen eteläpuolella Pasurinkankaantiellä, jossa marssirivistön marssi Punnuksenkylän ohitse kesti kolme tuntia. Siinä oli kymmenen jalkaväkikomppaniaa, toistasataa miehistönkuljetuskuorma-autoa, 95 hevosajoneuvoa, 19 raskasta panssarivaunua ja paljon tykistöä. Vilkas liikenne jatkui seuraavana päivänä, jolloin vuorokaudessa havaittiin 700 kuorma-autoa liikkeellä kohti Äyräpäätä. Autoissa kuljetettiin miehistön lisäksi ponttoneja, veneitä ja runsaasti tykistöä. 3. heinäkuuta liikenne alkoi hiljentyä ja neuvostojoukkojen oletettiin olevan kokonaisuudessaan perillä.[2] Huomattiin myös, että Kylä-Paakkolan eteläpuolella olevalle kankaalle oli ilmaantunut 15 rynnäkkötykkiä, 40 panssarivaunua sekä silta- ja ylimenokalustoa, lisäksi runsaasti tykistöä ja 2–3 raketinheitinpatteria. Neuvostoilmavoimien toiminta alkoi vilkastua 2.7. ja ne pudottivat fosforipommeja, jotka sytyttivät metsän palamaan.[3][2]
Propaganda
Valmisteluvaiheeseen kuului myös propagandan luonti, joka yllytti neuvostosotilaita sankaritekoihin. Vuoksen ylitystä rinnastettiin Dneprin ja Berezinan ylimenotaisteluihin. ”Isänmaan nimessä, pyhän koston nimessä, lähestyvän voiton nimessä: eteenpäin, vastustamattomasti eteenpäin! Puhdistakaamme koko Neuvostomaa saksalais-suomalaisista valloittajista. Lyökäämme kuolettavasti haavoittunut suomalainen peto sen omassa luolassa. Koko Neuvostoliiton kansa uskoo voimaamme ja odottaa nopeata ja lopullista Hitlerin suomalaisorjien tuhoa. Eteenpäin rynnäkköön vihollisasemia vastaan! Kuolema saksalaissuomalaisille valloittajille.”[3]
Kahden miehen potero. SA-kuvatAlikersantti Franz Haapala panssarinyrkillä torjui IS-mallisen raskaan panssarivaunun Vuosalmen taistelussa. SA-kuvatJuoksija Harry Larva puhdistaa kivääriänsä Vuosalmella. SA-kuvat
Suurhyökkäys
Venäläisten ilmatoiminta vilkastui tuntuvasti 3. heinäkuuta ja aamulla 4. heinäkuuta klo 3.50 alkoi tykistövalmistelu ja sen jälkeen suurhyökkäys. Tulivalmisteluun osallistui 25 kenttätykistöpatteria, 100 kranaatinheitintä ja yli 100 maataistelu- ja pommikonetta.
Voimakkaat jalkaväen ja panssarivoimien hyökkäykset johtivat sisäänmurtoihin. Suomalaisten vastaiskut eivät enää tuottaneet tuloksia, mutta vasta 9. heinäkuuta varhain aamulla venäläiset onnistuivat valtaamaan koko sillanpääaseman ja muodostamaan kaksi kilometriä leveän oman sillanpääasemansa Vasikkasaaren, Lossin ja kirkonmäen kohdalta. Äyräpäätä hallitsi nyt Puna-armeijan 92.D, 142.D, 281.D, 381.D ja 10.D. Samana päivänä alkoi Vuoksen ylimeno, jota edelsi voimakas tykistötuli 680 putkella ja 200 lentokoneen ilmahyökkäys. Suomalaisten tykistö yritti estää ylimenon kahdeksalla patteristolla ja saksalaiset iskivät 32 Stukalla Äyräpään alueella olleita tykistöasemia vastaan. Samalla omat hävittäjät hyökkäsivät vihollispommittajia vastaan pudottaen 22 neuvostokonetta Vuosalmen alueella. Vastatoimenpiteistä huolimatta neuvostojoukot kykenivät ylittämään Vuoksen ja laajentamaan sillanpääasemaansa Vuosalmen puolelle.[1]
Sillanpääaseman kohtalo
Ennen Vuoksen ylimenoa venäläiset löivät Äyräpäänharjanteella olleen suomalaisten sillanpääaseman ensin keskeltä kahtia ja seuraavan yönä vielä kaakkoisosan puoliksi, jolloin 2.D:n Komentaja Martola määräsi joukot vetäytymään asemasta. Armeijakunnan komentaja Siilasvuo määräsi kuitenkin joukkoja jäämään vielä Äyräpään kirkonmäelle ja Vasikkasaareen. Kirkonmäellä olleet erillinen pataljoona 25:n (ErP 25) ja JR 7:n II pataljoonan jäännöksistä koostuva joukko puolusti sitkeästi kilometrin levyistä ja 200 metrin syvyistä mottia. Joukko joutui lopulta tukalaan asemaan ja kaatui tai joutui sotavankeuteen. Sillanpääasema murtui suomalaisen tykistön voimakkaasta sulkutulesta huolimatta. Juuri vaihdettu ErP 25 poistui pakokauhunomaisesti Vuoksen yli veneillä ja uimalla, jolloin moni hukkui tulituksessa.[1]
Siilasvuon päätöksen tarkoituksena oli vallata asemat takaisin oikealta lohkolta käsin. Aamulla 6. heinäkuuta klo 8.00 alkanut hyökkäys epäonnistui. Taipaleen lohkolta komennettu 19. prikaatin IV pataljoona juuttui paikoilleen.[3]
Asemat yritettiin palauttaa kaikkiaan kolme kertaa, mutta 7. heinäkuuta Neuvostoliiton 92. divisioonan joukot valtasivat iltapäivällä Harjulan tukikohdan ja lossin seudun.
Maasto-olosuhteet
Äyräpäänharjanne on rapakivikkoista kovaa maata, jossa tykistön ammusten sirpalevaikutus oli erityisen voimakasta. Harjanteelta avautui laakea peltomaisema sekä Äyräpään että Vuosalmen suuntaan. Harjanne oli myös kapeutensa takia hankala puolustaa ja taistelijoiden selustassa oli lisäksi virtaava joki. Rivisotilaat purnasivat harjanteen puolustamista, mutta päällystö piti sitä välttämättömänä siihen asti, kunnes VKT-linja saataisiin kuntoon.[1]
Neuvostojoukot ylittävät Vuoksen
Tulivalmistelun tauottua joen ylle laskettiin lentokoneesta läpinäkymätön savuverho, jonka suojassa venäläiset joukot syöksyivät pikaveneillä ja moottorilautoilla 2 kilometrin levyisenä rintamana 300 metriä leveän virran yli. Venäläiset onnistuivat saman tien murtautumaan suomalaisten asemiin vastarannalla, sekä muodostamaan 4 km leveän ja kilometrin syvyisen laajennuksen pohjoisrannalle, josta ryhdyttiin välittömästi levittäytymään Vuosalmen peltoaukeille ylittäen metsänreunatkin. Venäläiset olivat 9. heinäkuuta kello kahdeksaan mennessä leveähköllä hyökkäyskiilallaan valloittaneet ainakin 4 km² laajuisen alueen Vuosalmen puolelta. Vihollisen ylitys oli kohdistunut JR 7:n lohkolle ja samaan aikaan JR 4 vetäytyi kokonaan ankarasti taistellen Kylä-Paakkolan sillanpääasemasta. Puolustus alkoi pitää sen jälkeen, kun suomalaiset vetäytyivät Vuosalmen peltoaukeilta perinteiseen suomalaiseen metsämaastoon.
Päivän aikana suomalaiset kykenivät kuitenkin kiivailla rynnäköillä työntämään vihollisen takaisin metsänreunoille, mutta eivät juuri pidemmälle rynnäkkötykkien puutteen vuoksi, joita luvattiin paikalle vasta vuorokauden kuluttua. Ylimenon jälkeen vihollinen siirsi Vuosalmen puolelle huomattavia määriä joukkoja ja kevyitä panssarivaunuja. Viholliselta siepatun radiosanoman mukaan sen tappiot olivat koituneet huomattavan suuriksi, 142. divisioona oli menettänyt mm. suurimman osan jalkaväestään virran ylityksessä. Venäläiset onnistuivat saamaan hallintaansa Vuosalmelta myös erinomaiset tykistön tulenjohtopaikat. Suomalainen tykistö ampui Vuosalmella 9. heinäkuuta 13 500 laukausta.[4][2]
Tuhottu puna-armeijan panssarivaunu. SA-kuvat
Lisävoimia paikalle
Suomalaisen 2. D pataljoonat ja III Armeijakunnan lähettämät vähäiset apuvoimat joutuivat kovalle koetukselle. Kannaksen joukkojen komentaja hälytti entisistä raskaista taisteluista hiukan levähtäneen PsD:n ja määräsi sen iskuosan, JääkPr:n ja Rynn.tyk pataljoonan siirtymään Vuosalmen suuntaan puolustuksen tueksi.[1]
Henkilövaihdokset
Kesken taisteluiden 7. heinäkuuta vaihtui 2.D:n komentaja, jolloin Martolan tilalle astui kenraalimajuri Aarne Blick. Vaihdon syynä oli Aunuksen ryhmän komentaja, kenraaliluutnantti Paavo Talvelan tyytymättömyys alaisensa kenraalimajuri Aarne Blickin toimintaan VI Armeijakunnan komentajana.[3]
Päivittäisiä tapahtumia 4.–17. heinäkuuta
Yöllä 4.–5. heinäkuuta suoritettiin joukkojen vaihtoja sillanpäässä. Oikealle lohkolle siirrettiin I/JR 49 pahasti kuluneen III/JR 49 tilalle. Vasemmalle lohkolle siirrettiin Er.P 25 I/JR 7:n rippeiden ja osan III/JR 7:n tilalle.[5]
Kenraalimajuri Martola katsoi 5. heinäkuuta, ettei sillanpäätä voitu enää pitää ja sai III Armeijakunnan komentaja Siilasvuolta luvan tyhjentää sen. Samanaikaisesti saatiin kuitenkin vanki, joka kertoi vihollisella olevan käytettävissään enää yhden kokonaisen rykmentin, muut olivat kärsineet raskaita tappioita. Tällöin everstiluutnantti A. Ehrnrooth tarjoutui pitämään aseman, mikäli saisi levänneen pataljoonan. Hän sai suostumuksen ja hänelle annettiin Er.P 25 käyttöön.[5]
6.7. Martola päätti luopua sillanpäästä, mutta Siilasvuo ei suostunut. Samalla hän alisti A. A. Sundbladin komentaman IV/19.Pr:n 2. divisioonalle, joka siirrettiin Vuoksen yli sillanpään oikealle lohkolle.[5]
7.7. IV/19.Pr hyökkäisi kolmatta kertaa, mutta joutui vetäytymään.[5]
Panssarinyrkki tekee nyrkin kokoisen reiän panssarivaunun torniin. SA-kuvatPolkupyörällä matkalla kohti Vuosalmen etulinjaa. SA-kuvatVihollinen tunkeutui 8. heinäkuuta Vasikkasaareen miinoista ja tykistötulesta välittämättä.[3]
Vihollinen aloitti 9. heinäkuuta klo 6.00 kiivaan tulivalmistelun ampuen 8 000 kranaattia Vasikkasaaren ja lossin alueelle. Noin 150 lentokonetta pommitti ylimenoaluetta, jonka jälkeen venäläisten ratkaiseva ylimeno alkoi. Suomalaisten vastavalmistelu tykistöllä alkoi klo 5.40 8 patteristolla.[5]
10. heinäkuuta vastaisena yönä käytiin Vuosalmen sillanpääasemassa ankaria taisteluja suomalaisten pyrkiessä työntämään venäläiset takaisin Vuokseen tässä kuitenkaan onnistumatta. Venäläiset vastaavasti pyrkivät samanaikaisesti laajentamaan sillanpääasemaansa pohjoiseen ja luoteeseen, jolloin rintama oli sekava.
Kannaksen joukkojen komentaja kenraaliluutnantti Lennart Oesch totesi 10. heinäkuuta vihollisen aktiivisuuden suuntautuneen ensi sijassa III Armeijakuntaa vastaan Vuosalmella, mutta päätteli virheellisesti niiden painopisteen olevan edelleenkin Tali-Ihantalassa. Samalla hän pyysi lisävoimia Vuosalmelle, jolloin hänelle luovutettiin käyttöön Panssaridivisioonan pääosat, Jääkäriprikaatin (5 pataljoonaa) sekä Rynnäkkötykkipataljoonan ja -patterit eli yhteensä 21 tykkiä. Näitä tuki raskas patteristo. 14. jääkäriprikaatin vahvuus oli 3 335 miestä.[1]
Tilanne oli suomalaisten kannalta erityisen kriittinen 11. heinäkuuta, jolloin karkureita jouduttiin erillisen pataljoonan avulla palauttamaan takaisin linjaan. Tilannetta pyrittiin helpottamaan muun muassa ampumalla tykistöllä päivän aikana 13 000 kranaattia neuvostojoukkoja vastaan ja tuomalla kaksi pataljoonaa täydennysmiehiä paikalle. Huonon sään vuoksi saksalaiset suorittivat vain yhden vaakalennon Vuosalmessa, mutta vihollisen IL-2:t hyökkäsivät jatkuvasti.[4]
12. heinäkuuta Vuosalmella saatiin pysäytetyksi vihollisen eteneminen pitkin rantaa Antreaan päin. Keskustassa oli myös vaikeuksia, mutta iltaan mennessä saatiin torjutuksi suurin osa. Illalla oli sillanpääasema noin 6,5 km pitkä ja syvimmillään 2,5 km leveä.
13. heinäkuuta Omat vastahyökkäykset tuottivat paikoittain menestystä.
15. heinäkuuta Vuosalmelle siirrettiin lisää joukkoja IV Armeijakunnan alueelta. III Armeijakunnalle alistettiin JR 11, JR 200, Kev.Psto 16.[5]
16. heinäkuuta suoritettiin joukkojen vaihtoja. Lähes viisi viikkoa taistellut JR 49 pääsi lepäämään ja tilalle saapui W. Halstin komentama JR 11.[5]
Taistelut jatkuivat Vuosalmen sillanpääasemassa aina 17. heinäkuuta saakka, jolloin se muuttui asemasodaksi. Taisteluihin osallistui kaikkiaan 8 venäläistä divisioonaa, joista vain 3 parina viimeisenä päivänä.[3]
Suomalaiset jääkäripataljoonat tekevät vastaiskun 19. heinäkuuta 1944 raskain tappioin.
Vuosalmi rauhoittuu
Suomalaiset kuuntelevat välirauhan ehdot radiosta. SA-kuvat
Vaihtelevien taisteluiden, puolin ja toisin suoritettujen hyökkäysten jälkeen rintama vakiintui sodan loppuun saakka venäläisten saavutettua noin 7 km leveän ja 2,5 km syvän sillanpääaseman Vuosalmella. Suomalaisten onnistui suurimmalta osin pitää jokilinja valvonnassaan ja häiritä tykistöllään joen yli tapahtuvia kuljetuksia. Venäläisten sillanpääasemaan suoritettiin rajuja ja tuloksiltaan tehokkaita ilmahyökkäyksiä saksalaisilla syöksypommittajilla, jotka heikensivät olennaisesti sillanpääaseman joukko- ja panssarikeskittymiä.
Venäläiset olivat saavuttaneet metsänreunan, jonka yli Vuosalmen harjanteella oleva tähystys ei ulottunut, jolloin tykistön tuli alkoi heiketä ja jalkaväki ei kyennyt enää hyökkäämään. Panssarivaunutkaan eivät auttaneet, koska suomalaisten panssaritorjunta oli jo riittävän tehokasta.[1]
Tappiot
Puna-armeija menetti kaatuneina, haavoittuneena ja kadonneina kaikkiaan 15 000 miestä, suomalaiset 6 000. Vuosalmen taistelussa suurta ylivoimaa vastaan kaatui 9.–17. heinäkuuta 1944 välisenä aikana 2 296 suomalaista sotilasta. Er.P 25 menetti Äyräpään sillanpääasemassa kahdessa vuorokaudessa 300 miestä ja 17 upseeria. IV/19 .Pr menetti 6. heinäkuuta puolet vahvuudestaan.[3]
Taistelun merkitys
Taistelun lopputuloksena VKT-linja taipui, mutta ei murtunut. Venäläiset eivät operaatiollaan saavuttaneet yhteyttä Tali-Ihantalan alueella oleviin joukkoihinsa, joka oli heidän ensisijainen päämääränsä. Vuosalmen taistelusta muodostui osa suomalaisten saavuttamaa laajempaa torjuntavoittoa Karjalankannaksella ja Laatokan Karjalassa.
