Ero sivun ”Simo Häyhä” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [arvioimaton versio] |
Kumottu muokkaus 16785157, jonka teki Jokutoinen (keskustelu) |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
{{Lupaava}} |
{{Lupaava}} |
||
{{Sotilas |
{{Sotilas |
||
| nimi = Simo Häyhä |
| nimi = Simo Jorma Kalevi Häyhä |
||
| sotilasarvo = [[Vänrikki]] |
| sotilasarvo = [[Vänrikki]] |
||
| kuva = [[Tiedosto:Simo hayha honorary rifle.jpg|center|220px]]<small>Simo Häyhä [[talvisota|talvisodassa]] 17. [[helmikuu]]ta [[1940]].</small> |
| kuva = [[Tiedosto:Simo hayha honorary rifle.jpg|center|220px]]<small>Simo Häyhä [[talvisota|talvisodassa]] 17. [[helmikuu]]ta [[1940]].</small> |
||
| synt_aika = {{Syntymäaika ja ikä|17|12|1905||1}} |
| synt_aika = {{Syntymäaika ja ikä|17|12|1905||1}} |
||
| synt_paikka = [[Rautjärvi]], [[Suomi]] |
| synt_paikka = [[Rautjärvi]], [[Suomi]] |
||
| kuolinaika = {{Kuolinaika ja ikä|17| |
| kuolinaika = {{Kuolinaika ja ikä|17|22|1905|1|4|2002}} |
||
| kuolinpaikka = [[Hamina]], Suomi |
| kuolinpaikka = [[Hamina]], Suomi |
||
| kuuliaisuus = {{Suomen lippu}} [[Suomi]] |
| kuuliaisuus = {{Suomen lippu}} [[Suomi]] |
||
| Rivi 87: | Rivi 87: | ||
[[Luokka:99.3 Yhteiskuntaelämän edustajat]] |
[[Luokka:99.3 Yhteiskuntaelämän edustajat]] |
||
[[Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit]] |
[[Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit]] |
||
(mun aivot) |
|||
Versio 12. lokakuuta 2017 kello 15.24
| Simo Jorma Kalevi Häyhä | |
|---|---|
[[Tiedosto: |
|
| Henkilötiedot | |
| Kuollut | 1. huhtikuuta 2002 (96 vuotta) Hamina, Suomi |
| Ammatti | maanviljelijä |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusvuodet | 1925–1926, 1939–1940 |
| Taistelut ja sodat | talvisota |
| Sotilasarvo | Vänrikki |
| Kunniamerkit |
1. ja 2. luokan Vapaudenmitali 3. ja 4. luokan Vapaudenristi |
Simo ”Simuna” Häyhä (17. joulukuuta 1905 Rautjärvi – 1. huhtikuuta 2002 Hamina) oli suomalainen sotilas talvisodassa. Häntä pidetään yhtenä kaikkien aikojen tehokkaimmista tarkka-ampujista. Häyhän kolmen sotakuukauden aikana ampumien puna-armeijan sotilaiden määräksi on esitetty jopa 542 miestä, joskin oikeampi arvio lienee noin 200 sotilasta.[1] Häyhä itse väittää muistivihossaan ampuneen yli 500 sotilasta.[2] Puna-armeijan sotilaat nimesivät Häyhän ”Valkoiseksi kuolemaksi” (ven. Белая смерть, Belaja smert’)[3].
Perhetausta ja nuoruusaika
Simo Häyhä, lempinimeltään Simuna, syntyi Karjalassa Rautjärvellä ja oli kahdeksanhenkisen perheen toiseksi nuorin lapsi. Hän kävi kansakoulun Miettilässä ja viljeli kotitilaansa yhdessä vanhimman veljensä kanssa.[4] Perheessä harrastettiin ahkerasti kalastusta ja metsästystä.[5]
Suojeluskunta ja asepalvelus
Heti täytettyään 17 vuotta Häyhä liittyi Rautjärven suojeluskuntaan, jossa harjoitti ampumataitojaan menestyen Viipurin Suojeluskuntapiirin ampumamestaruuskilpailuissa.[4][6] Vuonna 1925 Häyhä aloitti 15 kuukauden asepalveluksen Raivolassa, Polkupyöräpataljoona 2:ssa Valkjärvellä. Häyhä kävi aliupseerikoulun ja suoritti palveluksensa varusmiesaliupseerina Polkupyöräpataljoona 1:ssä Terijoella. Tarkka-ampujan koulutuksen Häyhä sai kuitenkin vasta yli yhdeksän vuotta varusmiespalveluksensa jälkeen Utissa.[4]
Talvisota
Talvisodassa (30. marraskuuta 1939 – 6. maaliskuuta 1940) Häyhä määrättiin tarkka-ampujaksi, ja hän palveli tehtävässä aivan sodan loppuvaiheessa tapahtuneeseen vakavaan haavoittumiseensa asti. Häyhä palveli muun muassa Kollaan rintamalla Jalkaväkirykmentti 34:n Aarne ”Marokon Kauhu” Juutilaisen 6. komppaniassa[7].
Saavutukset tarkka-ampujana
Joidenkin lähteiden, kuten esimerkiksi sotahistoriaan erikoistuneen kirjailija Robert Brantbergin, mukaan Häyhä ampui kiväärillä jopa 542 puna-armeijan sotilasta.[8] Kansallisbiografian julkaiseman historioitsija, dosentti Risto Marjomaan artikkelin mukaan oikea uhriluku olisi noin 200 sotilasta[1], mikä sekin tekee hänestä yhden kaikkien aikojen tehokkaimmista tarkka-ampujista.[9] Häyhän surmaamien vihollisten määrään ei laskettu ryhmänjohtajan ominaisuudessa konepistoolilla ammuttuja, joita joidenkin lähteiden mukaan oli yli 200.[10]
Häyhän tarkka-ampujana kiväärillä surmaamien neuvostosotilaiden virallinen määrä perustui erityisesti nimitetyn tarkkailijan tai taistelutoverien havaintoihin.[8] Laskuja ei tehty usean ampujan ampuessa samaa kohdetta. Häyhä teki kaikki tapponsa vain kolmen kuukauden sisällä ennen haavoittumistaan. Brandtbergin mukaan Häyhä muun muassa ampui ennätykselliset 25 neuvostosotilasta yhden päivän aikana, 21. joulukuuta 1939, minkä hän "korsuun" palatessaan saattoi ilmoittaa vain mainitsemalla luvun "kakskymmentviis".[10][4] Kolmen joulunaluspäivän yhteissaldo oli 51 miestä.[8] Osuman tulosta ei tietenkään voitu varmistaa, sillä kohteet olivat venäläisten puolella.[1] Asiaa mutkistaa vielä se, että Häyhän saavutuksia käytettiin propagandan välineenä: lehdistö rakensi jo varhaisessa vaiheessa Häyhän ympärille sankarimyyttiä.[9]
Taktiikka
Häyhä käytti tarkka-ampujan tehtävässään suojeluskunta-asettaan, varhaisen tuotantomallin Sako M/28-30 ”Pystykorva” -kivääriä (suojeluskuntanumero S60974), ja toisin kuin neuvostoliittolaiset vastustajansa, hän suosi kiikaritähtäimen sijasta avotähtäimiä. Avotähtäimen avulla oli mahdollista saada nopeampi tähtäinkuva kuin kiikaritähtäimellä, jonka lasi lisäksi huurtui helposti talvella. Kiikaritähtäin myös heijasti toisinaan valoa paljastaen samalla ampujan sijainnin.[8] Kiikaritähtäin olisi myös edellyttänyt pään nostamisen muutamia senttejä korkeammalle, mikä saattoi olla kohtalokasta. Häyhällä ei ilmeisesti myöskään ollut aiempaa kokemusta kiikarikivääreillä ampumisesta, joten kynnys ottaa käyttöön sotasaaliskivääri ilman mahdollisuutta kunnolliseen harjoitteluun oli tosipaikassa korkea. Kylmiin oloihin varustautuakseen hän "laittoi aina niin paljon vaatetta päälleen kuin vain pystyi". Pahimmillaan pakkasta oli esimerkiksi Kuusamossa -37,6 astetta.[11]
Maanviljelijänä elantonsa ansainnut Häyhä tunsi Saarelaisen mukaan luonnon ja osasi käyttää sitä tehokkaasti hyväkseen myös taisteluissa. Esimerkiksi huolella valmistelemiinsa tuliasemiin hän siirtyi hyvissä ajoin ennen päivän valkenemista ja poistui niistä vasta auringonlaskun jälkeen. Hän varastoi taskuihinsa päivän ajaksi sokeripaloja ja leivänpalasia, joista oli mahdollista saada energiaa, silloin kun hän joutui olemaan tuliasemissa liikkumattomana tuntikausia. Häyhä kertoi olleensa paksusta vaatekerrasta huolimatta päivän päätteeksi hangessa makailusta turta.[10]
Häyhä myös kehitti erityisesti talvisiin oloihin sopivaa ampumistaktiikkaa ja -tekniikkaa. Hän muun muassa jäädytti vedellä hangen, jottei lumi lennähtäisi laukaisun yhteydessä sekä piti lunta suussaan, jottei hengityksestä syntyvä vesihöyry paljastaisi häntä. Paksu vaatetus tasasi pulssia ja hengitystä. Häyhän pienikokoisuudestakin oli hyötyä viholliselta piilouduttaessa. Pisin matka, jolta Häyhä tiettävästi ampui vihollisen tarkka-ampujan, on noin 450 metriä.[12]
Haavoittuminen
Häyhä haavoittui vakavasti Kollaan rintamalla 6. maaliskuuta 1940. Hän sai vihollisen ampuman räjähtävän luodin kasvojensa vasemmalle puolelle.[13] Häyhän kasvojen alaosa silpoutui ja hänen leukaluunsa murskautui.[5] Hänet evakuoitiin tajuttomana selustaan, ja hän palasi tajuihinsa vasta 13. maaliskuuta, päivänä, jolloin rauha julistettiin. Haavoittumisen jälkeen suomalaisjoukkoihin levisi huhu, jonka mukaan Häyhä olisi kuollut vammoihinsa.[8]
Häyhää hoidettiin alkuun Jyväskylässä 30. sotasairaalan leukavammaosastolla Kinkomaalla ja sittemmin Helsingissä sairaala Mehiläisessä ja SPR:n Invalidisairaalassa. Vamma vaati sodan jälkeen pitkällisiä hoitoja ja useita leikkauksia. Leukaluuta korjailtiin Häyhän lonkasta otetulla luulla. Vamman vakavuuden vuoksi Häyhää ei anomuksestaan huolimatta otettu jatkosotaan.[5] Päästyään sairaalasta Häyhä viljeli kotitilaansa jatkosodan ajan.[4] Rauhanteossa Suomi luovutti lähes puolet Rautjärvestä. Tila jäi Neuvostoliitolle luovutetulle alueelle.[12]
Kunnianosoitukset
Häyhälle myönnettiin 1. ja 2. luokan vapaudenmitalit ja yleensä vain upseereille myönnettävät 3. ja 4. luokan vapaudenristit.[12] Ylimääräisenä huomionosoituksena Häyhä sai 17. helmikuuta vuonna 1940 ruotsalaisen Eugen Johanssonin lahjoittaman Sakon valmistaman siviilisarjan M/28-30 ”Pystykorva” -kiväärin (Kiväärin sarjanumero oli #100 781. Häyhä luovutti aseen myöhemmin Karjalan Jääkäripataljoonan perinnehuoneeseen, josta se Pohjois-Karjalan Prikaatin lakkauttamisen jälkeen siirtyi Sotamuseon kokoelmiin, missä ase sittemmin on deaktivoitu.). Häyhä oli tuolloin ampunut epävirallisen laskennan mukaan 219 puna-armeijan sotilasta.[1] Häyhä oli aiemmin saanut vastaavanlaisina huomionosoituksina muun muassa taskukellon ja villahansikkaat. Armeija järjesti lahjakiväärin luovutuksesta näyttävän tapahtuman.[9]
Hieman sodan jälkeen 28. elokuuta 1940 marsalkka Mannerheim ylensi Häyhän suoraan alikersantista vänrikiksi.[14][5] Häyhästä tehtiin myös nimitysesitys Mannerheim-ristin ritariksi vuonna 1941. Vaikka osa talvisodan Mannerheim-ristiesityksistä on karun lyhyitä perusteluineen, niin Häyhän ehdotus oli jopa niihin verrattuna lyhyt. Esitys jäi kuitenkin "harkintaan".[15] Häyhä sai Kollaan taistelijoiden kunniamerkin Kollaan ristin hopeisen version numero 4.[12][10]
Sodan jälkeen
Sotien jälkeen Häyhä toimi maanviljelijänä Ruokolahdella. Häyhä metsästeli, ja hänen kanssaan hirvimetsällä vieraili muun muassa presidentti Urho Kekkonen.[5][16]
Häyhä toimi Kollaan Taistelijoiden Veljesliitossa pitkäaikaisena johtokunnan jäsenenä.[9] Viimeiset vuotensa hän vietti Haminassa sotaveteraanien hoitokodissa. Hieman ennen 96-vuotispäiväänsä haastattelijan kysyessä, tunteeko hän omantunnontuskia ampumisistaan, Häyhä vastasi: ”Tein sen, mitä käskettiin, niin hyvin kuin osasin.” Häyhä kuoli vuonna 2002[12].
Lähteet
- Brantberg, Robert: Tarkka-ampujan joululahja 2004. Robert Brantberg. Viitattu 14.11.2007.
- Heiskanen, Riitta: Talvisodan ampujalegenda oli vaitelias mies. Helsingin sanomat, 6.4.2002. Lehden verkkoarkisto, maksullinen. Viitattu 16.11.2007.
- Yksi laukaus – yksi osuma. Helsingin reservin sanomat, 19.5.2006, 2006. vsk, nro 4, s. 5. Helsingin seudun reserviläispiiri ry.
- Lappalainen, Jukka-Pekka: Kollaa kesti, niin myös Simo Häyhä. Helsingin sanomat, 6.12.2001. Lehden verkkoarkisto, maksullinen. Viitattu 28.11.2016.
- Marjomaa, Risto: Häyhä, Simo (1905–2002). Teoksessa Suomen kansallisbiografia. 4, Hirviluoto–Karjalainen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen) (viitattu 29.1.2008).
- Suuret suomalaiset – 100 suurinta suomalaista: Simo Häyhä 2004. Yle. Viitattu 18.12.2010 (Archive.org).
Viitteet
- ↑ a b c d Marjomaa 2004.
- ↑ Tarkka-ampuja Simo Häyhän muistivihko löytyi – laskee ampuneensa 500 vihollista MTV. 14.8.2017. Viitattu 15.8.2017.
- ↑ Niskanen, Matti: Simo Häyhä Olli Kleemola & Janne Niemistö. Viitattu 20.12.2010.
- ↑ a b c d e Helsingin Reservin Sanomat 2006.
- ↑ a b c d e Heiskanen 2002.
- ↑ Lehtinen, Pasi: Vaatimaton legenda Iltalehti. 4.12.2009. Viitattu 20.12.2010.
- ↑ Valkoinen kuolema Verkkouutiset. 30.10.1998. Viitattu 20.12.2010. (Internet Archive)
- ↑ a b c d e Brandtberg 2004.
- ↑ a b c d Suuret suomalaiset 2004.
- ↑ a b c d Tarkka-ampuja Simo Häyhä ei koskaan saanut Mannerheim-ristiä Ilta-Sanomat.
- ↑ Simo Häyhän pakkasvinkki – näin tarkka-ampuja pärjäsi tuntikausia liikkumatta lumikuopassa talvisodassa Ilta-Sanomat.
- ↑ a b c d e Lappalainen 2001.
- ↑ Räjähtävien luotien käyttö on kielletty jo Pietarin julistuksessa vuonna 1869 (Lappalainen 2001).
- ↑ Kuitenkin väite, että Suomen sotilashistoriassa kukaan muu ei ole koskaan saanut vastaavaa ylennystä, ei pidä paikkaansa. Valvontaupseereissa esimerkiksi Turun alatoimiston päällikkö Tauno Ellilä ylennettiin korpraalista vänrikiksi, mutta oikeutettiin lisäksi käyttämään kapteenin virkapukua. Päämajan komento-osaston esikuntakäsky n:o 11/41 (26.7.1941) Kasvottomien miesten sota. Sotahistorian laitos, Julkaisusarja 2 N:o 7
- ↑ Hurmerinta, Ilmari & Viitanen, Jukka (toim.): Suomen puolesta: Mannerheim-ristin ritarit 1941–1945, s. 522. Helsingissä: Ajatus, 1994. ISBN 951-9440-28-3.
- ↑ Tonder, Harri: Simo Häyhä: Tein sen, mitä käskettiin ja niin hyvin kuin osasin 3.3.2010. E-Karjala maakuntaportaali. Viitattu 20.12.2010.
Kirjallisuutta
- Saarelainen, Tapio: Sankarikorpraali Simo Häyhä. Tampere: Apali, 2006. ISBN 952-5026-52-3.
- Sarjanen, Petri: Valkoinen kuolema: Talvisodan tarkka-ampujan Simo Häyhän tarina. Jyväskylä: Gummerus, 2005. ISBN 952-5170-44-6.
Aiheesta muualla
- Heiskanen, Riitta: Simo Häyhän muistokirjoitus Helsingin Sanomissa 1.4.2002.
- Winberg, Vesa: "Valkoinen kuolema" osuu myös verkossa - legendaarinen talvisodan tarkka-ampuja Simo Häyhä on maailmanlaajuinen kulttihahmo Yle Uutiset/Internet. 5.12.2013.
- John Mitchell: Meeting A Legend: Simo Häyhä. Mosin-Nagant.net 2002. (englanniksi)
- Simo Häyhän perinnesivut Laajakulma Oy
(mun aivot)