Ero sivun ”Pjotr Rumjantsev” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Ei muokkausyhteenvetoa |
|||
| Rivi 4: | Rivi 4: | ||
== Nuoruus == |
== Nuoruus == |
||
Hän oli kreivi |
Hän oli kreivi Aleksandr Rumjantsevin ja kreivitär [[Maria Matvejeva]]n, [[Andrei Matvejev]]in tyttären ja perijättären ainoa poika. Hänen huhuttiin olevan [[Pietari Suuri|Pietari Suuren]] avioton lapsi, koska hänen äitinsä vietti paljon aikaa [[tsaari]]n kanssa. Hänet myös nimettiin Pietarin mukaan. |
||
Pjotr Rumjantsev ensimmäinen sotakokemus sijoittuu Ruotsia vastaan 1741–1743 käytyyn sotaan, jossa hän palveli laillisen isänsä alaisuudessa. Hän vei henkilökohtaisesti isänsä saneleman [[Turun rauha]]n asiakirjan keisarinnalle 1743. Hänet ylennettiin everstiksi. Hänen ensimmäiset omat voittonsa sijoittuivat [[seitsenvuotinen sota|seitsenvuotiseen sotaan]] 1756–1763, jossa hän otti osaa [[Gross-Jägersdorfin taistelu]]un 1757 ja [[Kunersdorfin taistelu]]un 1759. Vuonna 1761 hän piiritti ja valtasi [[pommeri]]laisen [[Kolberg]]in linnakkeen. Voitto avasi Venäjän armeijalle tien [[Berliini]]in. |
Pjotr Rumjantsev ensimmäinen sotakokemus sijoittuu Ruotsia vastaan 1741–1743 käytyyn sotaan, jossa hän palveli laillisen isänsä alaisuudessa. Hän vei henkilökohtaisesti isänsä saneleman [[Turun rauha]]n asiakirjan keisarinnalle 1743. Hänet ylennettiin everstiksi. Hänen ensimmäiset omat voittonsa sijoittuivat [[seitsenvuotinen sota|seitsenvuotiseen sotaan]] 1756–1763, jossa hän otti osaa [[Gross-Jägersdorfin taistelu]]un 1757 ja [[Kunersdorfin taistelu]]un 1759. Vuonna 1761 hän piiritti ja valtasi [[pommeri]]laisen [[Kolberg]]in linnakkeen. Voitto avasi Venäjän armeijalle tien [[Berliini]]in. |
||
Versio 25. syyskuuta 2017 kello 18.38
Pjotr Aleksandrovitš Rumjantsev-Zadunaiski (ven. Пётр Александрович Румянцев-Задунайский; 15. tammikuuta (J: 4. tammikuuta) 1725 Moskova – 19. joulukuuta (J: 8. joulukuuta) 1796 Tašan, Pultavan kuvernementti) oli yksi keisarillisen Venäjän johtavista kenraaleista ja sen laajentumispyrkimysten merkittäviä toteuttajia 1700-luvulla. Hän hallitsi Vähä-Venäjää keisarinna Katariina Suuren nimeen kasakoiden Hetmanaatin lakkauttamisen jälkeen vuodesta 1764 vuoteen 1796, jolloin Katariina kuoli.
Nuoruus
Hän oli kreivi Aleksandr Rumjantsevin ja kreivitär Maria Matvejevan, Andrei Matvejevin tyttären ja perijättären ainoa poika. Hänen huhuttiin olevan Pietari Suuren avioton lapsi, koska hänen äitinsä vietti paljon aikaa tsaarin kanssa. Hänet myös nimettiin Pietarin mukaan.
Pjotr Rumjantsev ensimmäinen sotakokemus sijoittuu Ruotsia vastaan 1741–1743 käytyyn sotaan, jossa hän palveli laillisen isänsä alaisuudessa. Hän vei henkilökohtaisesti isänsä saneleman Turun rauhan asiakirjan keisarinnalle 1743. Hänet ylennettiin everstiksi. Hänen ensimmäiset omat voittonsa sijoittuivat seitsenvuotiseen sotaan 1756–1763, jossa hän otti osaa Gross-Jägersdorfin taisteluun 1757 ja Kunersdorfin taisteluun 1759. Vuonna 1761 hän piiritti ja valtasi pommerilaisen Kolbergin linnakkeen. Voitto avasi Venäjän armeijalle tien Berliiniin.
Sota osmaneja vastaan
Rumjantsev toimi Ukrainan korkeimpana kuvernöörinä koko Katariinan valtakauden ajan. Toisin kuin isänsä Pjotr Rumjantsev otti tehtäväkseen lakkauttaa hetmanien autonomian ja liittää vasta valloitetut alueet Venäjään. Häntä on syytetty maaorjuuden levittämisestä uuteen Venäjään, mutta tästä politiikasta päättäminen oli hänen valtansa ulottumattomissa.
Venäjän–Turkin sodassa 1768–1774 Rumjantsev johti armeijaa, jonka tarkoitus oli vallata Azov takaisin osmaneilta. Hän päihitti vastustajansa Largan ja Kagulin (Cahulin) taisteluissa (jälkimmäinen heinäkuussa 1770 Cahulin tienoilla),[1] ylitti Tonavan eteni Romaniaan. Voittojensa takia hänet ylennettiin sotamarsalkaksi ja hänelle myönnettiin arvonimi Zadunaiski ("transtonavalainen"). Kun hänen joukkonsa lähestyivät Shumlaa 1774 uusi sulttaani Abdulhamid I haki kiireesti rauhaa. Rumjantsev valitsi rauhansopimuksen allekirjoituspäiväksi aiemman turkkilaisille voittoisan Prutin rauhan (1711) päiväyksen.
Siihen mennessä Rumjantsevista oli epäilemättä tullut maineikkain Venäjän sotapäälliköistä. Toisen sotamarsalkan Grigori Potjomkinin sanotaan olleen hänelle niin kateellinen, ettei hän saanut enää uutta komennusta. Rauhojen aikana Rumjantsev toi esille innovatiivisiä näkemyksiään, joita hänellä oli sotataidosta teoksissa "Ohjeita" (1761), "Sotapalveluksen käytännöt" (1770) ja "Ajatuksia" (1777). Näistä teoksista tuli osa siitä teoreettisesta pohjasta, jonka mukaan Potjomkin uudisti Venäjän armeijaa.
Toinen sota osmaneja vastaan
Venäjän–Turkin sodassa 1787–1792 Rumjantsev epäili Potjomkinin hidastelevan hänen armeijansa huoltamista ja ennen pitkää erosi komennuksestaan. Puolan sotaretkellä 1794 hän toimi jälleen armeijan ylipäällikkönä, joskin hänen kilpailijansa Aleksandr Suvorov johti varsinaisesti joukkoja taisteluissa. Rumjantsev ei viitsinyt edes lähteä Ukrainassa olevasta kartanostaan, jonka hän oli rakennuttanut varsinaiseksi linnoitukseksi. Hän kuoli 8. joulukuuta 1796, samana vuonna keisarinnansa kanssa. Hänet haudattiin Kievo-Petšerskin lavraan.
Lähteet
- ↑ Pitkänen S. ja V.-J. Sutinen: Moldova, s. Cahulista s. 339–342. Turku: Savukeidas Kustannus, 2010. ISBN 978-952-5500-76-9. Kirjan kuvaus kustantajan sivulla (viitattu 21.10.2014).
