Ero sivun ”Asteekit” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Ei muokkausyhteenvetoa
p Määritti vakautusasetukset sivulle ”Asteekit”: Botti vakautti artikkelin automaattisesti mahdollisesti haitallisen muutoksen 16787317 takia. [Oletus: Vakaa] (vanhentuu 26. syyskuuta 2017 kello 08.42 (UTC))
(ei mitään eroa)

Versio 25. syyskuuta 2017 kello 10.42

Asteekin urakehitys rahvaasta vankeja ottavaksi soturiksi ja sen ansiosta ylhäiseksi. Codex Mendozasta.

Asteekit (myös atsteekit tai azteekit) olivat Meksikon ihminen meni kauppaan ja hakkasiintiaanikansa. Asteekit johtivat vuosina 1428–1521 vahvaa asteekkivaltakuntaa, joka ulottui Mesoamerikassa Meksikonlahdelta Tyyneenmereen.

Asteekit olivat soturikansaa, jonka vauraus perustui heikompien intiaaniheimojen maiden valloittamiseen ja veron kantamiseen niiltä. Asteekit tunnetaan ihmisuhreistaan. Heidän pääkaupunkinsa oli mahtava Tenochtitlán.

Asteekit olivat 1200-luvulla Meksikon laaksoon saavuttuaan vähäpätöisimpiä pohjoisesta muuttaneista nahuatlia puhuvista nahuakansoista. Työteliäitten kauppaa harjoittaneiden asteekkien merkitys alkoi kasvaa vasta 1300-luvun puolivälissä. Asteekit joutuivat pitkään alistumaan mahtavampien kaupunkivaltioiden valtaan tai liittoutumaan niiden kanssa. 1400-luvulla asteekkijohtaja Itzcoatl johti armeijansa liittolaiskaupunki Texcocon kanssa voittoisaan sotaan tepaneekkeja vastaan. Laajalle ulottuvat valloitussodat alkoivat seuraavan hallitsijan Moctezuma I:n aikana. Asteekkien valtakunta levisi laajalle, mutta oli melko heikko ja hajanainen. Espanjalaiset konkistadorit valloittivat asteekkien valtakunnan pääkaupungin Tenochtitlánin 13. elokuuta 1521 Hernán Cortésin johdolla. Tenochtitlánin paikalla on nykyisin Meksikon pääkaupunki México.

Määritelmä ja lukumäärä

Asteekkien valtakunta käsitti suuren osan eteläistä Meksikoa espanjalaisten saapuessa vuonna 1519.

Asteekit ovat saaneet nimensä jossain pohjoisessa sijainneesta paikasta nimeltä Aztlán ('valkoinen maa'), josta he oman perimätietonsa mukaan saapuivat Meksikon laaksoon.[1][2] Heimo alkoi vaelluksensa aikana käyttää itsestään nimeä mexicat, jolla myös espanjalaisvalloittajat heidät tunsivat. Arkaaisen asteekki-nimityksen ottivat uudelleen käyttöön 1700- ja 1800-lukujen historioitsijat, ja nimitys jäi yleiseen käyttöön.[3] Asteekeiksi voidaan lukea suppeassa mielessä vain pääkaupunki Tenochtitlánin mexicat tai muuallakin Meksikon laaksossa asuneet heimot. Laajemmassa mielessä asteekeiksi voidaan lukea myös Meksikon laaksoa ympäröivien ylänköjen laaksoissa eläneet nahuatlinkieliset heimot. Asteekkivaltakunnan tuhoutumisen jälkeen jäljelle jääneitä intiaaneja on kutsuttu nahuoiksi.[4]

Asteekkeja asui Meksikon laaksossa vuonna 1519 yli miljoona. Sen lisäksi heitä asui kahdesta kolmeen miljoonaa ympäröivissä laaksoissa, joskin korkeampiakin arvioita on esitetty. Eurooppalaisten mukana Amerikkaan tulleet taudit pudottivat asteekkien lukumäärän muutamassa vuosikymmenessä alle puoleen näistä luvuista.[5]

Historia

Pääartikkeli: Asteekkien historia

Varhainen historia

Nykyisen Meksikon vaakunassa näkyy asteekkimytologinen kohta, jossa kotka syö käärmeen kaktuksen päällä. Mexicat perustivat Tenochtitlánin paikalle, jossa he näkivät tämän merkin jumalalta.

Asteekkeja edelsivät Meksikon laaksossa monet aiemmat intiaanien luomat kaupunkikulttuurit, ja heidän kulttuurinsa perustui monin tavoin Teotihuacánin ja Tulan asukkaiden kulttuuriin.[6]

Oman perimätietonsa mukaan asteekit saapuivat Meksikon laaksoon pohjoisessa sijainneesta paikasta nimeltä Aztlán, Chicomoztocin kautta. Aztlán saattoi olla todellinen paikka tai pelkkä myytti, mutta joka tapauksessa asteekkien uskotaan saapuneen pohjoisesta useiden sukupolvien aikana ja useassa aallossa. He mahdollisesti toivat alueelle myös nahuatlin kielen, tai ainakin tekivät siitä alueen pääkielen. Ensimmäiset Aztlánista muuttajat asettuivat Meksikon laaksoon noin vuonna 1200 ja myöhemmät tulijat noin vuonna 1220 sitä ympäröiviin laaksoihin. Viimeisinä saapui mexicojen heimo noin 1250. He asettuivat vielä asumattomille, huonoimmille maille.[7] He muuttivat lopulta Texcoco-järven saarelle ja perustivat sinne Tenochtitlánin kaupungin.[8]

Asteekkien määrä ja valta kasvoi seuraavilla vuosikymmenillä, ja Meksikon laaksoon syntyi yhtenäinen asteekkikulttuuri. Alueella syntyi myös lukuisia keskenään sotivia kaupunkivaltioita.[9]

Asteekkivaltakunta

Pääartikkeli: Asteekkivaltakunta
Asteekkivaltakunnan laajenemisvaiheet kuninkaittain

Asteekkivaltakunta syntyi vuonna 1428 kolmen kaupunkivaltion liittona. Sen jälkeen kun tepaneekit oli kukistettu, Tenochtitlán, Texcoco ja Tlacopan muodostivat sotilaallis-taloudellisen liittouman. Ne solmivat keskinäisen hyökkäämättömyyssopimuksen ja sopivat avustavansa toisiaan valloitussodissa muita kaupunkeja vastaan. Valloitettujen alueiden verot jaettaisiin liittolaisten kesken niin että Tenochtitlán ja Texcoco saisivat kaksi osaa kumpikin ja Tlacopan yhden osan.[10]

Kolmiliitto otti aluksi hallintaansa suurimman osan Meksikon laaksoa ja sen jälkeen ympäröiviä alueita joka puolilla. Mexicat ottivat ajan myötä asteekkivaltakunnan johtajan roolin.[11]

Asteekit laajensivat valtakuntaansa taloudellisista syistä: he havittelivat muiden maiden rikkauksia, ja pääkaupungin kasvava väestö tarvitsi koko ajan enemmän ruokaa, vaatteita ja muita tarvikkeita sekä ylellisyystavaroita.[12] He kehittivät valtakunnan kauppaa, perivät veroja sekä perustivat satelliittivaltioita ja tukikohtia valtakunnan rajoille puolustamaan sitä vihollisilta.[13] Asteekit eivät kuitenkaan pitäneet vakituista armeijaa eivätkä rakentaneet valtakuntaansa tieverkostoja, kaupunkeja tai varastoja kuten monet muut suuret valtakunnat.[14]

Espanjalaisvalloitus

Hernán Cortésin vuosina 1519–1521 johtama espanjalaisten sotaretki hävitti asteekkivaltakunnan ja teki alueesta Espanjan siirtomaan.[15] Taudeista ja teloituksista hengissä selvinneet intiaanit, myös espanjalaisten liittolaiset tlaxcalteekit, päätyivät maaorjuutta muistuttavaan asemaan. Texcoco-järvi kuivatettiin, ja Tenochtitlánin paikalle nousi aikaa myöten Méxicon kaupunki. Eurooppalaisten mukanaan tuomat kulkutaudit, kuten isorokko ja tuhkarokko, tappoivat monia,[16] mahdollisesti jopa 90 prosenttia väestöstä.[17]

Tietolähteet

Muinaisista asteekeista on saatu tietoa kirjoitettujen dokumenttien ja säilyneen esineistön muodossa. Kirjallisia lähteitä ovat muinaisten asteekkien itsensä kirjoittamat kuvakäsikirjoitukset, espanjalaisvalloittajien tekemät kuvaukset, kronikoitsijoiden kirjoitukset sekä varhaisen siirtomaa-ajan dokumentit.[18]

Asteekkien omia käsikirjoituksia on erityyppisiä: suullisen historian avuksi kirjoitettua kuvitettua historiaa, rituaalialmanakkoja, provinssien maksamien suojelurahojen kirjanpitoa, sekä karttoja. Näistä asteekkien koodekseista on säilynyt vain muutama: laajin on Codex Mendoza. Hernando Cortés ja jotkut hänen sotilaistaan kuten Bernal Díaz del Castillo kirjoittivat asteekkivaltakunnan valloituksesta, mutta näitä kuvauksia pidetään osin vääristyneinä ja liioiteltuina. Valloitusta seuranneina vuosikymmeninä useat espanjalaiset ja asteekkisyntyiset kronikoitsijat kirjoittivat kuvauksia asteekkien kulttuurista. Espanjalaiskronikoitsijoista tunnetuimpia ovat dominikaanipappi Diego Durán ja munkki Bernardino de Sahagún, ja asteekkisyntyisistä kronikoitsijoista Alva Ixtlilxochitl ja Chimalpahin. Kronikoitsijat kuitenkin keskittyivät pääasiassa hallitsijoiden ja ylimystön elämän kuvaamiseen ja siihenkin hyvin yleistävästi. Siirtomaa-ajan alun hallinnollisista dokumenteista on saatu paljon tietoa tavallisten asteekkien elämästä. Arkeologit ovat kaivaneet esille asteekkien rakennuksia ja löytäneet jokapäiväistä esineistöä.[19]

Kaupungit

Asteekkien pääkaupunki oli mahtava Tenochtitlán, joka rakennettiin Texcocojärven saarelle.[20] Sinne johti pengerteitä mantereelta, ja saarien välillä oli siltoja.[21][22] Tenochtitlánin pinta-ala oli 8–13,5 km².[20][23] Kaupungissa oli enimmillään 300 000–500 000 asukasta.[24] Tenochtitlánin suurin temppeli oli omistettu auringon ja sodan jumala Huitzilopochtlille, ja se oli rakennettu 80 × 100 metriä laajan pyramidin huipulla olevalle tasanteelle 30 metrin korkeuteen. Kaupungin monista palatseista suurin oli hallitsijan palatsi, joka oli espanjalaisten saapuessa pinta-alaltaan neljä hehtaaria.[25] Jokainen hallitsija rakennutti itselleen oman palatsinsa.[26]

Keskimääräisen kokoisessa Meksikon laakson kaupunkivaltion pääkaupungissa oli noin 9 000 asukasta ja asukastiheys 45 asukasta hehtaarilla. Texcocossa, Azcapotzalcossa ja Cuauhnahuacissa oli yli 20 000 asukasta.[27]

Asteekkien kaupungit ja kylät olivat pääkaupunkia lukuun ottamatta harvaan asuttuja ja maaseutumaisia.[28] Useimmat niistä olivat Aztlanin siirtolaisten perustamia 1100- ja 1200-luvuilla, ja ne noudattivat asemakaavaltaan mesoamerikkalaisia perinteitä. Keskelle oli rakennettu pyhä alue, jossa olivat pääaukio ja sen reunalla tärkeimmät virastot ja uskonnolliset rakennukset kuten korkea pyramiditemppeli. Keskusaukiolla oli tori, jolle ihmiset tulivat myymään tuotteitaan. Pyhä alue oli usein taivaankappaleiden mukaan tarkkaan asemoitu. Kauempana keskustasta rakennettiin ilman mitään järjestystä: talot olivat pieniä ja kaukana toisistaan, niiden välissä oli pihoja ja hedelmätarhoja, eikä varsinaisia katuja ollut.[29]

Yhteiskunta

Asteekkivaltakuntaa johti kuningas ylimysten neuvoston kanssa. Ylimystöllä oli veronkanto-oikeus. Seuraavana arvoasteikossa tulivat sotapäälliköt ja maaherrat, sitten papisto, käsityöläiset ja kauppiaat sekä viimeisinä talonpojat ja orjat.

Perustavanlaatuisin asteekkiyhteiskunnan jako oli jako aatelisiin pīpiltin ja tavalliseen väestöön mācehualtin. Tavallinen väestö mācehualtin muodostui maanviljelijöistä, sotilaista, käsityöläisistä ja taiteilijoista sekä kauppiaista. Tavallinen väestö kävi myös useimmiten nuorena koulun, ja asteekit olivatkin yksi tunnetuista varhaiskantaisista kansoista, joilla laajaa väestön osaa koulutettiin. Luultavasti asteekit olivat omaksuneet koulujärjestelmän varhaisemmilta Mesoamerikan kansoilta.

Yhteiskunnan rakenne

Perhe oli pienin yksikkö. Asteekkien yhteiskunnan perusyksikkö oli calpolli, 'iso talo', muutaman perheen koostama sukuyhteisö, joka vastasi pientä seurakuntaa tai maatalousosuuskuntaa. Calpollia johti calpōleh, paikallispäällikkö, joka jakoi calpollin jäsenille viljelysmaat veronkantoa vastaan. Calpolli piti omaa temppeliään ja telpochcallia, joka oli pääosin soturikoulu. Jotkut calpollit olivat kauppiaskaupunkeja tai kauppiaskaupunginosia. Toiset edustivat tiettyjä kansanryhmiä. Altepetl oli kaupunkivaltio, jota johti lähinnä kuningasta vastaava tlatoani. Altepetl koostui useimmiten monesta calpollista ja tlatoani oli vaikutusvaltaisimman calpollin johtaja. Altepetl oli tärkeämpi kuin äidinkielen mukainen kansallisuus.

Talonpojat

Talonpoikaluokka oli melko vapaa, vaikka heillä olikin ase- ja verovelvollisuus. Talonpojat omistivat omat maansa. Asteekkien kaupunkivaltioiden neuvostot jakoivat viljelymaat klaaneille ja ne eteenpäin perheille. Pojat perivät isiensä maat. Jos perillistä ei ollut tai maa laiminlyötiin, se palautui klaanille.[30]

Orjat

Talonpoikien alapuolella oli vuokraviljelijöiden luokka ja näiden alapuolella orjien luokka.[30] Orjat olivat usein sotavankeja, verona saatuja, rangaistusvankeja tai oman perheensä myymiä. Jotkut huono-osaiset valitsivat orjuuden vapaaehtoisesti. Asteekkien miesorjat työskentelivät maatyöläisinä, palvelijoina ja kantajina, ja naisorjat kutojina, vaatteiden korjaajina tai jalkavaimoina. Orjilla saattoi olla omaisuutta, omaa maata ja omiakin orjia, ja he saattoivat mennä naimisiin vapaiden asteekkien kanssa. Orjien keskinäiset lapset syntyivät vapaiksi.[31]

Käsityöläiset

Hopeaseppä työssään

Erikoistuneiden käsityöläisten kuten kultaseppien, jalokiviseppien ja sulkamosaiikkien valmistajien tehtävänä oli valmistaa ylellisyysesineitä kaupunkien ylimystölle.[32] Jokapäiväisiä käyttöesineitä tekivät talonpojat maatöidensä ohella kotonaan.[33] Kaikki asteekkinaiset rahvaasta ylimystöön kehräsivät lankaa sekä kutoivat ja värjäsivät kankaita kotonaan muiden kotitöiden ohessa.[34]

Kauppiaat

Asteekkien vauras ja vaikutusvaltainen kauppiasluokka harjoitti "ulkomaankauppaa" – kantajakaravaaneja Meksikon laaksosta asteekkivaltakunnan kaukaisiin maakuntiin ja takaisin. Kauppiaat muodostivat suljetun yhteiskuntaluokan, jossa ammatti periytyi ja avioliitot solmittiin kauppiassukujen kesken.[35]

Yläluokka

Asteekkeja johtanut soturiylimystö pīpiltin oli alussa vapaa mutta kehittyi perinnölliseksi, koska ylimystön pojilla oli joka tapauksessa helpompi päästä siihen mukaan. Ylimystöllä oli veronkanto-oikeus. Ylimystö sai koulutusta calmecac-nimisessä koulussa, jossa opiskeltiin muun muassa kirjoitusta, astronomiaa, valtion johtoa, teologiaa ja muita aineita. Koulusta valmistui poliittis-sotilaallisia johtajia, pappeja, opettajia, parantajia ja koodeksin maalaajia eli kirjoittajia.

Asteekkien ylimystön ei tarvinnut maksaa veroja. Yläluokka ei ollut suljettu, ja säätykiertoa tapahtui etenkin sotasankaruuden kautta.[36]

Papisto

Asteekeilla oli runsaasti pappeja, sillä jokaisella jumalalla tuli olla oma papisto.[37] Papeilla oli kolmenlaisia velvollisuuksia. Tärkein oli rituaalien suorittaminen: papit pitivät pyhiä tulia yllä, soittivat musiikkia seremonioissa sekä suorittivat uhrimenot, joihin kuului myös papin oman veren uhraaminen. Papeilla oli myös hallinnollisia velvollisuuksia sekä temppelien ja pyhien esineiden huoltovelvollisuus. Pappien kolmas velvollisuus oli opettaminen. He vastasivat ylimystön lasten calmecac-kouluista, valvoivat pappisopiskelijoita, sekä kirjoitustaitoisina hoitivat pyhän kirjanpidon ja toimivat asteekkien tietolähteinä jumalien, rituaalien, kalenterin ja tähtitieteen aloilla. Ylimpien pappien eli "tulen pappien" (tlenamacac) tehtäviin kuului suorittaa ihmisuhrit omakätisesti. Kaksi kaikkein ylintä pappia (quetzalcoatl) toimivat pääkaupungin kahdessa päätemppelissä.[38]

Asteekkipappien iho oli maalattu mustaksi ja sitä koristivat lukemattomat arvet veren uhraamisesta. He eivät leikanneet tai pesseet tukkaansa, joka oli kuivuneen veren takkuunnuttama.[39]

Uskonnollisissa menoissa käytettiin myös huumaavia rohtoja, joita saatiin peyotl-kaktuksesta, teonancatl-sienestä ja ololiuqui-köynnöksestä.[40]

Talous

Asteekit kävivät kauppaa toreilla, jollainen oli lähes jokaisessa kylässä. Torimarkkinoilla myytiin ruokaa ja kaikkea mahdollista tavaraa. Jotkin harvat torit erikoistuivat johonkin tuotteeseen, kuten orjiin, ylellisyystuotteisiin tai koiriin. Yksi päivä viisipäiväisessä viikossa oli markkinapäivä, jolloin torit täyttyivät ihmisistä. Kaupankäynnin lisäksi markkinat olivat tärkeitä sosiaalisia tapahtumia, joissa ihmiset tapasivat muidenkin kylien asukkaita. Tlatelolcon tori oli asteekkivaltakunnan suurin tori ja keskustori; Hernán Cortés kuvasi sitä kaksi kertaa Espanjan Salamancan toria suuremmaksi. Toisin kuin esimerkiksi inkavaltakunnassa, asteekkien keskushallinto ei kontrolloinut paikallista torikauppaa tai muutakaan kaupankäyntiä. Torimyyjät maksoivat toriveroa oman kaupunkivaltionsa hallitsijalle.[41]

Asteekit käyttivät valuuttana kaakaopapuja ja puuvillakankaita. Papuja käytettiin pieniin ostoksiin: esimerkiksi yksi obsidiaaniterä maksoi viisi papua, tomaatti yhden pavun, avokado kolme papua ja kalkkuna tai jänis 100 papua. Papujen väärentämisestä oli tullut vakava ongelma. Suuremmat ostokset maksettiin standardimittaisilla puuvillakankailla (quachtli). Kankailla maksettiin myös verot. Jokainen perhe sai kutoa kotonaan quacthleja itselleen. Yleisimmät koot vastasivat 65, 80 ja 100 kaakaopapua, ja kalleimmat 300 papua. Kaksikymmentä quachtlia sanottiin riittäneen vuodeksi Tenochtitlánissa elämiseen.[42]

Maatalous

Alun perin asteekit olivat vaatimaton metsästäjä- ja keräilijäheimo. He kehittivät kuitenkin melko nopeasti Meksikoon saapumisensa jälkeen tehokkaan maatalouden. Se perustui maissin viljelyn varaan, joskin muitakin viljelykasveja tunnettiin. He käyttivät hyväkseen kaiken viljelylle sopivan maa-alan ja kehittivät viljelyksilleen laajamittaiset kastelujärjestelmät.[1][30]

Meksikon laakson maan puutteen vuoksi asteekit perustivat osan viljelmistään Texcocojärven eteläosiin ja Tenochtitlanin ympärille rakennetuille tekosaarille eli chinampoille, jollaisia Mesoamerikassa oli käytetty jo aiemminkin. Saaret tehtiin kasveista ja mudasta, ja ne tuettiin paalutuksin ja kasvattamalla niille puita. Idätys tapahtui kelluvilla kylvölautoilla, joista kasvit siirrettiin saarille. Tällaiset viljelmät olivat hyvin hedelmällisiä, ja niistä saatiin kolme tai neljä satoa vuodessa.[43]

Asteekit harjoittivat kolmenlaista pengerviljelyä. Yleisin pengertyyppi oli kivillä reunustettu, jyrkän rinteen suuntainen penger. Tällaiset viljelmät olivat samankaltaisia kuin inkoilla, mutta pienempiä ja alkeellisempia. Loivemmilla rinteillä asteekit tukivat penkereitään jättiagaveaidoilla. He rakensivat penkereitä myös joenuomiin rotkojen pohjille, jokeen nähden kohtisuoraan.[44]

Asteekkiäiti opettaa tytärtään leipomaan tortilloja

Maissi oli asteekkien tärkein viljelykasvi, ja se tekikin mesoamerikan korkeakulttuurien synnyn mahdolliseksi. Maissia pystyttiin kasvattamaan korkeinta vuoristoa lukuun ottamatta kaikkialla asteekkien mailla. Se oli runsassatoinen ja tarjosi asteekeille tärkeän proteiininlähteen, sillä lihaa ei ollut paljon saatavilla. Asteekit tekivät maissista esimerkiksi tortillaleipiä ja tamalea. Maissilla oli tärkeä sija myös asteekkien uskonnossa, ja sille oli monta jumalaa ja rituaalia.[45] Toinen tärkeä ruoka-aine oli pavut, joita nautittiin tortillojen kanssa joka aterialla. Myös tomaatit, avokadot, kurpitsat ja chilipippurit olivat yleistä ruokaa. Chian ja amarantin siemeniä jauhettiin ja nautittiin eri tavoin. Meksikonlaaksossa syötiin myös nopal-kaktuksen hedelmiä ja jättiagaavea, josta tehtiin käyttämällä mietoa alkoholijuomaa pulquea.[46]

Asteekit olivat kesyttäneet koiran, kalkkunan ja myskisorsan. Asteekit söivät niitä sekä metsästivät ja kalastivat sekä keräilivät hyönteisiä ja spirulinalevää, mutta yleisesti ottaen eläinperäistä ravintoa oli vain vähän saatavilla.[47]

Hyvinä vuosina asteekit pystyivät ruokkimaan väestönsä. Huonot satovuodet aiheuttivat kuitenkin vakavia nälänhätiä, joista pahin oli vuosien 1450–1454 välillä.[48]

Kalenteri

Asteekkien kalenterikivi

Asteekit käyttivät kolmea kalenteria, jotka he olivat saaneet edeltäviltä kulttuureilta: 260-päiväistä rituaalikalenteria, 365 päivän vuosikalenteria, sekä 52 vuoden syklin pituista kalenteria, jossa kaksi muuta kalenteria yhdistyivät tuottaen ainutkertaisia päiviä koko jakson ajan.[49]

Esineet, käsityöt ja taide

Vulkaaninen obsidiaani oli asteekeille tärkeä kivilaji, sillä se lohkeaa erittäin teräväksi. Obsidiaanista valmistettiin esimerkiksi veitsiä, sirppejä, partateriä, kaapimia ja poria sekä nuolenkärkiä ja miekanteriä. Asteekkien maquahuitl-miekassa oli puinen varsi, jonka molemmille puolille oli kiinnitetty särmiömäisiä obsidiaaniteriä.[50]

Asteekkien läntiset naapurit taraskit tunsivat kuparin ja pronssin ennen asteekkeja, ja niiden sulatustaito oli leviämässä myös asteekkien pariin 1500-lukuun mennessä.[51]

Mexicojen parissa vain ylhäiset käyttivät puuvillaisia vaatteita; tavallinen kansa käytti agaavesta tai eläinten nahoista tehtyjä. Kangasta käytettiin myös valuuttana torilla ja veronmaksussa.[34]

Asteekkien kullattuja korvakoruja

Asteekkien ylellisyysesineet olivat hyvin korkealaatuisia ja kauniita. He tekivät koruja ja muita esineitä kullasta, hopeasta, turkoosista ja jadesta sekä esimerkiksi linnunsulista ja simpukoista. Koruja käytettiin paljon etenkin ylimystön välisinä lahjoina sekä pappien rituaaleissa.[52]

Armeija

Asteekkisotureita kädessään obsidiaaniterillä päällystetty macuahuitl

Asteekit sotivat usein. Asteekkien kaupunkivaltioissa ei ollut vakinaisia armeijoita, mutta asevelvollisuus koski kaikkia terveitä yli 15-vuotiaita miehiä, pappeja lukuun ottamatta. Korkeimmat upseerit olivat usein ylimystöä ja alemmat upseerit sodissa ansioituneita sotilaita. Asteekkivaltakunnan sotilaskoulutus järjestettiin Tenochtitlánin 20 sotakoulussa. Sotia syttyi, kun vahvat kaupunkivaltiot niskuroivat asteekkien veronkantoa vastaan, viholliskansat hyökkäsivät tai kauppamatkaajia häirittiin. Sodilla oli myös merkitystä asteekkien yhteiskunnallisen aseman kohottajana, ja sotia käytiin lisäksi siksi, että saatiin ihmisuhreja uskonnollisiin palvontamenoihin.[53]

Asteekkien tärkeimmät hyökkäysaseet olivat heittokeihäs ja puinen nuija, johon oli kiinnitetty teräviä obsidiaanin palasia. Myös obsidiaanimiekkaa, jousta ja nuolta sekä linkoa käytettiin. Puolustusvarusteita olivat haarniska, kilpi ja puinen kypärä. Joukkojen johtajien kypärät olivat joskus sulilla koristellut.[53]

Koska asteekeilla ei ollut veto- tai kantojuhtia, hyökkäyssodankäynti oli vaivalloista. Huolto sovittiin liittolaisten kanssa etukäteen, eikä piirityksiin ollut mahdollisuuksia. Asteekit aloittivat hyökkäyksen taisteluhuudolla, jota vahvistivat torvet ja pillit. Ensin hyökättiin keihäin ja nuolin, ja sen jälkeen lähitaisteluasein. Vihollissoturit pyrittiin vangitsemaan, jotta heidät voitaisiin uhrata. Usein pelkkä hyökkäyksen uhka riitti verovaatimuksen hyväksymiseen.[53]

Asteekkien erikoisuus olivat "kukkien sodat". Ne olivat kaupunkivaltioiden parhaiden sotureiden välisiä taisteluita, joita järjestettiin muutaman vuoden välein vain sotavankien saamiseksi.[53]

Uskonto

Asteekkinainen ja jumala Tlahuizcalpantecuhtli, Borgian koodeksista

Asteekkien uskonnon perustana oli käsitys että ihmisen täytyy pyrkiä miellyttämään suotuisia luonnonvoimia ja näitä edustavia jumalia. Ihmiselle turmiollisten luonnonvoimien vaikutusta sen sijaan tuli torjua jo ennakolta. Hyvää tai pahaa tuottavien luonnonvoimien ja samalla niitä edustavien jumalien käsitettiin toimivan ihmisten tavoin.[54]

Asteekit uskoivat että maailma oli kokenut neljä tai viisi vaihetta, joissa kunkin aikana johdossa oli ollut yksi jumala. Ensimmäisessä vaiheessa ihmiset ja jättiläiset joutuivat jaguaarin kitaan. Toisessa vaiheessa pyörremyrskyt hävittivät maailman ja ihmiset muuttuivat apinoiksi. Kolmas aikakausi päättyi rankkasateeseen ja neljäs suureen tulvaan, jolloin ihmiset muuttuivat kaloiksi. Meneillään ollut aika oli viides aikakausi, jonka päätteeksi maailma oli tuhoutuva maanjäristyksiin.[54]

Asteekit jakoivat maailman vaakasuoriin ja pystysuoriin alueisiin, joilla oli omat uskonnolliset merkityksensä. Keskustaa hallitsi tulenjumala, itää sateenjumala, etelää kevään ja kukkien jumala, länttä Quetzalcoatl ja pohjoista kuoleman herra Mictlantecuhtli. Pystysuunnassa maailmankaikkeus jakautui taivaisiin ja helvetteihin, joihin kuolleet päätyivät kuolintavastaan riippuen. Suurin osa vainajista pääsi vaikeuksien kautta Mictlániin. Kuoleman valtakunnassa ei jaeltu palkintoja tai rangaistuksia, vaan siellä oli vain ikävystyttävää.[54]

Jumalat

Kosmologinen piirros, jonka keskellä tulen jumala Xiuhtecuhtli ja hänen ympärillään muita tärkeitä jumalia.

Asteekkien pantheon oli vielä kehitysvaiheessa espanjalaisvalloittajien tullessa maahan. Asteekit olivat yhdistelleet uskontoonsa eri perinteitä niin, että heidän mytologiansa oli monin paikoin ristiriitainen. Moni asteekkien jumalista on peräisin Teotihuacanin klassiselta ajalta (esimerkiksi Quetzalcoatl tai sen edeltäjä), osa tuli alkuperäisten siirtolaisten mukana Aztlanista (esimerkiksi Huitzilopochtli), ja osa on asteekkien valloittamien alueiden kansojen jumalia.[55]

Etnohistorioitsija H.B. Nicholson on jakanut asteekkien 129 jumaluutta 14 ryhmään, ja nämä ryhmät edelleen kolmeen aihepiirin mukaiseen ryhmään. Luettelossa on jokaisen ryhmän johtava jumala sekä hänen aihepiirinsä ja mahdollinen suojelijanroolinsa:[56]

Taivaallisen luovuuden ja jumalallisen paternalistisuuden jumaluudet:

Sateen, kosteuden ja viljelyn hedelmällisyyden jumaluudet:

  • Tlaloc – sade, vesi ja viljavuus
  • Centeotl – maissi
  • Ometochtli – pulque, agaave, hedelmällisyys
  • Teteoinnan – maa ja hedelmällisyys – parantajien ja kätilöiden suojelija
  • Xipe Totec – viljelyn hedelmällisyys – kultaseppien suojelija

Sodan, uhrin, veren ja kuoleman jumaluudet:

Muut jumaluudet:

  • Quetzalcoatl – luominen, hedelmällisyys, Venus, tuuli – pappeuden suojelija
  • Yacatecuhtli – kauppa – kauppiaiden suojelija

Cortés jumalana

Asteekkihallitsija Montezuma II saattoi pitää myös konkistadori Hernán Cortésia aluksi jumalana ja suhtautui tähän siksi suopeasti. Asteekkien taruston mukaan Quetzalcoatl-jumala oli luvannut palata juuri sinä vuonna kun espanjalaiset tulivat, ja asteekit olivat havainneet myös selittämättömiä ennusmerkkejä. Jumalan odotettiin saapuvan idästä valkoihoisen miehen muodossa, mikä sopi Cortésiin.[57][58]

Uhraaminen

Ihmisuhri asteekkien teoksessa Codex Mendoza.

Asteekkien luomismyytit kertoivat jumalista, jotka olivat uhranneet itsensä luodakseen maailman ja auringon, sekä verensä luodakseen ihmisen. Ihmiskunta oli siksi suuressa kiitollisuudenvelassa jumalille. Velka maksettiin uhraamalla suuret määrät ihmisverta – joko valuttamalla omaa verta tai surmaamalla ihmisuhreja.[39]

Omaa verta uhrattiin yleisimmin lävistämällä korvalehti agaaven piikillä. Kaikki asteekit harjoittivat tapaa ainakin joskus, yleensä hedelmällisyyden toivossa. Papit valuttivat vertaan joka ilta rituaaleissaan.[39]

Harva valtio on koskaan uhrannut ihmisiä yhtä suurin joukoin kuin asteekit. Asteekkipapit surmasivat uhrejaan jumalasta riippuen eri tavoin, kuten veitsellä, polttamalla tai nuolilla.[59][60] Jumalilla oli myös erilaisia vaatimuksia uhriensa suhteen: esimerkiksi Tlaloc vaati uhreikseen lapsia, ja Tezcatlipoca erityisen komean ja virheettömän uhrin.[60]

Sotavangit olivat uhreista arvokkaimpia, ja sitä arvokkaampia, mitä urhoollisempia ja komeampia he olivat. Orjia uhrattiin vähäpätöisemmissä uhrimenoissa. Naisia uhrattiin maan hedelmällisyyden takaamiseksi ja etenkin naisjumaluuksille.[61][60]

Uhrit muutettiin erilaisten rituaalien avulla jumalien ruumiillistumiksi (ixiptla), joiden kuolema toisti mytologioiden jumalien kuoleman. Silminnäkijäkuvausten mukaan ixiptloina kohdellut uhrit astelivatkin uhrikivelleen ylpeinä.[60]

Veitsellä uhraaminen tapahtui temppelin uhrikivellä, jolla uhria pideltiin selällään. Pappi viilsi uhrin rinnan auki ja repi irti yhä sykkivän sydämen, omistaen sen auringonjumalalle. Verta valuva uhri heitettiin sen jälkeen temppelipyramidin portaita alas, minkä jälkeen hänen päänsä irrotettiin ja ripustettiin pääkallohyllyyn.[62] Asteekkien tärkein uhripaikka oli pääkaupungin päätemppelipyramidi. Muidenkin kaupunkien keskustoissa oli temppeleitä, joissa uhriseremonioita todennäköisesti suoritettiin.[63]

Ihmisuhreihin liittyi joskus ihmissyöntiä, sillä asteekit uskoivat, että uhrattavan hyveet ja voimat siirtyvät rituaaliin osallistuneeseen.[64] Uhrin lihan maistaminen oli myös tapa kunnioittaa uhrin muistoa.[60]

Asteekkien veriset ja loputtomat uhriseremoniat on uskonnollisten syiden ohella nähty myös asteekkien alamaisten, liittolaisten ja vihollisten pelotteluna, jolla hillittiin kapinointihaluja.[65]

Julkiset seremoniat

Asteekeilla oli jokaiselle kahdeksastatoista kuukaudestaan omat seremoniat, joihin kaikki osallistuivat. Yleisimpiä olivat viljavuusseremoniat. Asteekkien seremonioihin kuului usein ihmisuhri.[66]

Yksi tärkeimmistä seremonioista oli jokaisen 52 vuoden ajanjakson lopussa vietetty uuden tulen seremonia. Silloin ihmiset tekivät suursiivouksen, heittivät pois kaikki tavaransa ja jäivät odottamaan maailmanloppua, jonka odotettiin tulevan jonkin tällaisen ajanjakson lopussa. Uuden ajanjakson ensimmäisen aamun valjettua juhlittiin ja hankittiin uudet tavarat kotiin.[67]

Asteekkienkin harjoittama mesoamerikkalainen pallopeli (tlachtli) yhdisti rituaalin, urheilun ja viihteen. Peliin liittyi asteekeilla monenlaisia vertauskuvallisia merkityksiä, jotka liittyivät aurinkoon, kuuhun, Venus-planeettaan, manalaan sekä nuoruuteen ja vanhuuteen. Peli oli myös suosittu kaupunkien välinen urheilukilpailu, ja siihen liittyi paljon vedonlyöntiä.[68]

Kirjoitus

Kolme paikannimeä asteekkien kirjoituksella: Mapachtepec, Mazatlan ja Huitztlan.

Asteekit tekivät paperia viikunapuun kaarnasta. Puuta kasvaa etenkin Morelosin alueella, missä moni kylä oli erikoistunut paperinvalmistukseen. Asteekit kirjoittivat koodekseja ja muita käsikirjoituksia uskonnollisiin, historiallisiin ja hallinnollisiin tarkoituksiin. Kirjoitustaitoisia asteekeista olivat kirjurit, papit ja filosofit. Kirjurit erikoistuivat usein tiettyyn kirjatyyppiin. Kirjurin ammatti periytyi isältä pojalle.[69]

Asteekkien kirjoitusjärjestelmä ei ollut yhtä kehittynyt kuin esimerkiksi mayojen, eikä sillä voinut tallentaa kaikkea puhuttua kieltä. Sen vuoksi asteekkien kirjoitukset olivatkin vain muistin apuvälineitä, ja asteekkien historia oli etupäässä suullista perimätietoa. Asteekkien kirjoituksessa yhdisteltiin kuvia ja hieroglyfejä. Yleisimpiä hieroglyfejä olivat paikkojen nimet, joita olikin useita satoja. Hieroglyfejä oli kolmenlaisia: piktogrammeja, ideogrammeja sekä foneettisia merkkejä.[70]

Katso myös

Lähteet

Viitteet

  1. a b Aztec Encyclopædia Britannica. Viitattu 30.7.2008.
  2. Kämäräinen 2006, s. 465.
  3. Townsend 2009, s. 54.
  4. Smith 1996, s. 4.
  5. Smith 1996, s. 60–62.
  6. Smith 1996, s. 34.
  7. Smith 1996, s. 38–41.
  8. Smith 1996, s. 44–45.
  9. Smith 1996, s. 41–42, 45.
  10. Smith 1996, s. 50.
  11. Smith 1996, s. 50–52.
  12. Smith 1996, s. 175.
  13. Smith 1996, s. 56.
  14. Smith 1996, s. 173.
  15. Hernán Cortés, marqués del Valle de Oaxaca Encyclopedia Britannica. Viitattu 15.1.2013.
  16. Measles and Small Pox as an Allied Army of the Conquistadors of America Contacto. Viitattu 15.1.2013. (englanniksi)
  17. The razing of Tenochtitlán and the emergence of Mexico City Encyclopedia Britannica
  18. Smith 1996, s. 14–15.
  19. Smith 1996, s. 14–25.
  20. a b Tenochtitlán Encyclopedia Britannica. Viitattu 2.12.2012.
  21. Kero 1986, s. 93–94.
  22. About Tenochtitlán Tenochtitlán. Viitattu 20.1.2013.
  23. Smith 1996, s. 196.
  24. Kero 1986, s. 93.
  25. Kero 1986, s. 90–91.
  26. Smith 1996, s. 200.
  27. Smith 1996, s. 191.
  28. Smith 1996, s. 195.
  29. Smith 1996, s. 185–192.
  30. a b c Kero 1986, s. 72–73.
  31. Kero 1986, s. 77–79.
  32. Kero 1986, s. 73–74.
  33. Smith 1996, s. 85.
  34. a b Smith 1996, s. 91–92.
  35. Kero 1986, s. 74–75.
  36. Kero 1986, s. 76–77.
  37. Kero 1986, s. 77.
  38. Smith 1996, s. 220.
  39. a b c Smith 1996, s. 221.
  40. Amerikan muinaiskulttuurien lääkintätaito Arno Forsius 2001.
  41. Smith 1996, s. 114–120.
  42. Smith 1996, s. 124–126.
  43. Smith 1996, s. 75–77.
  44. Smith 1996, s. 71–73.
  45. Smith 1996, s. 64–66.
  46. Smith 1996, s. 66.
  47. Smith 1996, s. 66–67.
  48. Smith 1996, s. 69.
  49. Smith 1996, s. 253–257.
  50. Smith 1996, s. 86.
  51. Smith 1996, s. 98.
  52. Smith 1996, s. 99–100.
  53. a b c d Kero 1986, s. 84–86.
  54. a b c Kero 1986, s. 80–82.
  55. Smith 1996, s. 209–211.
  56. Smith 1996, s. 212–213.
  57. Keko, Don: Cortes and the Aztecs 28.6.2011. Examiner. Viitattu 9.12.2012.
  58. Hernando Cortés (1485-1547) BBC History. Viitattu 9.12.2014.
  59. Kero 1986, s. 82–83.
  60. a b c d e Smith 1996, s. 224–225.
  61. Kero 1986, s. 83.
  62. Smith 1996, s. 222–223.
  63. Smith 1996, s. 227, 234–235.
  64. Kero 1986, s. 84.
  65. Smith 1996, s. 227.
  66. Smith 1996, s. 236.
  67. Smith 1996, s. 237–238.
  68. Smith 1996, s. 239–241.
  69. Smith 1996, s. 245.
  70. Smith 1996, s. 248–250.

Kirjallisuutta

  • Hammond Innes: Conquistadorit.
  • Prescott, William H.: Meksikon valloitus.

Aiheesta muualla

  • Maffie, James: Aztec philosophy The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)