Ero sivun ”Tammela (Tampere)” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
OKuvitelmani mukaan Tampereen keskusta koostuu jokseenkin laajemmasta alueesta kuin vain XV ja XVI kaupunginosista
Ei muokkausyhteenvetoa
Merkkaukset: Mobiilimuokkaus  mobiilisivustosta 
Rivi 4: Rivi 4:
[[Tiedosto:Emil Aaltosen puisto1.jpg|thumb|Emil Aaltosen puisto on Tammelantorin itäpuolella. Oikealla [[Raimo Utriainen|Raimo Utriaisen]] suunnittelema ''Vuorineuvos Emil Aaltosen muistomerkki'' vuodelta 1969.]]
[[Tiedosto:Emil Aaltosen puisto1.jpg|thumb|Emil Aaltosen puisto on Tammelantorin itäpuolella. Oikealla [[Raimo Utriainen|Raimo Utriaisen]] suunnittelema ''Vuorineuvos Emil Aaltosen muistomerkki'' vuodelta 1969.]]
[[Tiedosto:Aaltosentehdas factory1.jpg|thumb|Entinen Aaltosen kenkätehdas.]]
[[Tiedosto:Aaltosentehdas factory1.jpg|thumb|Entinen Aaltosen kenkätehdas.]]
'''Tammela''' on kahden kaupunginosan muodostama alue [[Tampere]]en keskustassa. Se koostuu Tampereen XV ja XVI kaupunginosista.<ref name="louhivaara86">Louhivaara 1999, s. 86.</ref> Tammela rajoittuu etelässä [[Itsenäisyydenkatu]]un, lännessä [[ratapiha]]an, pohjoisessa Kekkosentiehen ja idässä Kalevan puistotiehen. Myös [[Tulli (Tampere)|Tullin alue]] [[Sorsapuisto]]ineen, etelään Kalevantiehen saakka, sekä [[Osmonmäki]] lasketaan usein kuuluviksi Tammelaan.<ref>Wacklin 1997.</ref> Kuitenkin Tulli ja Osmonmäki ovat omia kaupunginosiaan eivätkä kuulu Tammelaan.
'''Tammela''' on kahden kaupunginosan muodostama alue [[Tampere]]en keskustassa. Se koostuu Tampereen [[Tammela A|XV]] ja [[Tammela B|XVI]] kaupunginosista.<ref name="louhivaara86">Louhivaara 1999, s. 86.</ref> Tammela rajoittuu etelässä [[Itsenäisyydenkatu]]un, lännessä [[ratapiha]]an, pohjoisessa Kekkosentiehen ja idässä Kalevan puistotiehen. Myös [[Tulli (Tampere)|Tullin alue]] [[Sorsapuisto]]ineen, etelään Kalevantiehen saakka, sekä [[Osmonmäki]] lasketaan usein kuuluviksi Tammelaan.<ref>Wacklin 1997.</ref> Kuitenkin Tulli ja Osmonmäki ovat omia kaupunginosiaan eivätkä kuulu Tammelaan.


Tammela tunnetaan erityisesti [[Tammelantori]]sta, joka on Tampereen ainoa ympärivuotisessa päivittäisessä käytössä oleva kauppatori. Tammelan itäosissa on vielä jäänteitä vanhasta Puu-Tammelasta, kun taas keskustaa lähinnä oleva alue on lähes kokonaan tiili- ja betonirakenteista. Monet jäljellä olevista puutaloista on nyttemmin suojeltu samoin kuin alueen ainoa alkuperäinen kivitalo [[Villa Sofia]]. Jotkut taloista on kunnostettu, jotkut taas korvattu samantyylisillä uudisrakennuksilla. Viimeksi vuonna 2003 purettiin suuren kohun saattelemana Kyllikinraitin talot, joiden tilalle rakennettiin Vuokratalosäätiön kerrostaloja. Nimityksenä Puu-Tammela tuli viralliseen käyttöön vuonna 1990 pidettyjen [[asuntomessut|asuntomessujen]] myötä.<ref>Louhivaara 1999, s. 89.</ref>
Tammela tunnetaan erityisesti [[Tammelantori]]sta, joka on Tampereen ainoa ympärivuotisessa päivittäisessä käytössä oleva kauppatori. Tammelan itäosissa on vielä jäänteitä vanhasta Puu-Tammelasta, kun taas keskustaa lähinnä oleva alue on lähes kokonaan tiili- ja betonirakenteista. Monet jäljellä olevista puutaloista on nyttemmin suojeltu samoin kuin alueen ainoa alkuperäinen kivitalo [[Villa Sofia]]. Jotkut taloista on kunnostettu, jotkut taas korvattu samantyylisillä uudisrakennuksilla. Viimeksi vuonna 2003 purettiin suuren kohun saattelemana Kyllikinraitin talot, joiden tilalle rakennettiin Vuokratalosäätiön kerrostaloja. Nimityksenä Puu-Tammela tuli viralliseen käyttöön vuonna 1990 pidettyjen [[asuntomessut|asuntomessujen]] myötä.<ref>Louhivaara 1999, s. 89.</ref>

Versio 10. syyskuuta 2017 kello 22.36

Näkymä Pikilinnasta länteen Emil Aaltosen puistoon ja Tammelantorille.
Tammelantori sateisena kesäpäivänä. Taustalla entinen Aaltosen kenkätehdas.
Annikinkadun satavuotias puutalokortteli.
Emil Aaltosen puisto on Tammelantorin itäpuolella. Oikealla Raimo Utriaisen suunnittelema Vuorineuvos Emil Aaltosen muistomerkki vuodelta 1969.
Entinen Aaltosen kenkätehdas.

Tammela on kahden kaupunginosan muodostama alue Tampereen keskustassa. Se koostuu Tampereen XV ja XVI kaupunginosista.[1] Tammela rajoittuu etelässä Itsenäisyydenkatuun, lännessä ratapihaan, pohjoisessa Kekkosentiehen ja idässä Kalevan puistotiehen. Myös Tullin alue Sorsapuistoineen, etelään Kalevantiehen saakka, sekä Osmonmäki lasketaan usein kuuluviksi Tammelaan.[2] Kuitenkin Tulli ja Osmonmäki ovat omia kaupunginosiaan eivätkä kuulu Tammelaan.

Tammela tunnetaan erityisesti Tammelantorista, joka on Tampereen ainoa ympärivuotisessa päivittäisessä käytössä oleva kauppatori. Tammelan itäosissa on vielä jäänteitä vanhasta Puu-Tammelasta, kun taas keskustaa lähinnä oleva alue on lähes kokonaan tiili- ja betonirakenteista. Monet jäljellä olevista puutaloista on nyttemmin suojeltu samoin kuin alueen ainoa alkuperäinen kivitalo Villa Sofia. Jotkut taloista on kunnostettu, jotkut taas korvattu samantyylisillä uudisrakennuksilla. Viimeksi vuonna 2003 purettiin suuren kohun saattelemana Kyllikinraitin talot, joiden tilalle rakennettiin Vuokratalosäätiön kerrostaloja. Nimityksenä Puu-Tammela tuli viralliseen käyttöön vuonna 1990 pidettyjen asuntomessujen myötä.[3]

Tammelan pääkadut ovat Tampereen rautatieaseman ja Sammon aukion välinen Itsenäisyydenkatu (vuoteen 1958 nimeltään Puolimatkankatu[4]) ja Tammelantorin itäreunaa sivuava Tammelan puistokatu, joiden risteyksessä otettiin vuonna 1960 käyttöön Tampereen ensimmäiset liikennevalot. Tammelan puistokadun eteläpää Itsenäisyydenkadulta Kalevantielle nimettiin Yliopistonkaduksi vuonna 1984. Aloite nimenmuutokseen tuli silloin 60-vuotisjuhlaansa viettäneeltä yliopistolta.[5]

Tammelan nimi juontuu alueella sijainneesta Tammela-nimisestä Hatanpään kartanon torpasta, joka mainitaan vuonna 1758 tehdyssä kartassa. Muita alueen torppia olivat muun muassa Puolimatka, Moisio, Mäkipää ja Välimaa, jotka ovat säilyneet myöhemmässä kadunnimistössä. Tampereen kaupunki osti Tammelan tulevan kaupunginosan alueen vuonna 1876 ja se päätettiin varata erityisesti työväestön asuinalueeksi. Alueelle vahvistettiin asemakaava vuonna 1886 ja sitä täydennettiin vuonna 1897, jolloin otettiin käyttöön runsaasti Kalevala-aiheisia kadunnimiä, muun muassa Ilmarinkatu, Tapionkatu, Kyllikinkatu ja Kullervonkatu. Nämä ovat Tampereen vanhimmat yhtenäisen ryhmän muodostavat kadunnimet.[1]

Suuri osa Tammelan rakennuksista tuhoutui vuoden 1918 sisällissodassa valkoisten pommituksissa sekä Tampereen valtauksen ratkaisutaisteluissa. Alue kärsi tuhoja myös talvisodan lentopommituksissa. Kolmannen kerran Tammelan rakennuskanta koki tuhoja 1960- ja 1970-luvun kaupungistumisen vuosina, jolloin alue lopullisesti alkoi muistuttaa nykyaikaista betonilähiötä.

Tammelassa sijaitsi aikanaan kaksi merkittävää kenkätehdasta, Tammelantorin kupeessa Aaltosen kenkätehdas ja Itsenäisyydenkadun ja Yliopistonkadun kulmassa Attilan kenkätehdas. Kun Tamperetta kutsuttiin 1900-luvun alkuvuosikymmeninä suutarien pääkaupungiksi, tarkoitettiin nimenomaan Tammelaa. Aaltosen kenkätehtaan naapurina oli konepaja Kone ja Terä Oy, jonka tunnetuimpia tuotteita olivat 1950-luvulla hyvin suositut Jaguar-merkkiset polkupyörät.

Tammelaa voidaan monessa suhteessa verrata Helsingin Kallion kaupunginosaan. Tammelan erottaa varsinaisesta ydinkeskustasta rautatie (vrt. Pitkäsilta), ja entisestä työläiskaupunginosasta on vähitellen tullut nuorten aikuisten ja toisaalta iäkkäämmän väestön suosima asuinalue. Nuorten aikuisten myötä myös ravintolakulttuuri on voimistumassa. Tampereen yliopiston opiskelijat suosivat Tammelaa asuinpaikkanaan kampuksen läheisen sijainnin takia. Alueen vanhoihin kiinteistöihin on kunnostettu Tampereen seudun opiskelija-asuntosäätiön (TOAS) asuntoja.

Tammelassa on myös Tammelan jalkapallostadion ja Tammelan alakoulu, jossa toimii myös Sara Hildenin kuvataidekoulu.

Lähteet

  • Louhivaara, Maija: Tampereen kadunnimet. Tampereen museoiden julkaisuja 51, 1999, Tampere. ISBN 951-609-105-9.
  • Wacklin, Matti: Tammela – suutarien pääkaupunki. Tampereen Tammelalaiset ry./Tampereen kaupunki, 1997. ISBN 951-609-058-3.

Viitteet

  1. a b Louhivaara 1999, s. 86.
  2. Wacklin 1997.
  3. Louhivaara 1999, s. 89.
  4. Louhivaara 1999, s. 87.
  5. Louhivaara 1999, s. 91.

Aiheesta muualla