Ero sivun ”Tiosyaanihappo” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Ei muokkausyhteenvetoa |
p Botti päivitti mallineen. |
||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
{{Yhdiste |
{{Yhdiste |
||
|nimi = Tiosyaanihappo |
| nimi = Tiosyaanihappo |
||
|cas = 463-56-9 |
| cas = 463-56-9 |
||
|kuva = |
| kuva = Thiocyansäure.png |
||
|kuva2 = |
| kuva2 = Thiocyanic-acid-3D-vdW.png |
||
|kaava = [[Vety|H]][[Rikki|S]][[Hiili|C]][[Typpi|N]] |
| kaava = [[Vety|H]][[Rikki|S]][[Hiili|C]][[Typpi|N]] |
||
|moolimassa = 59,098 |
| moolimassa = 59,098 |
||
|ulkomuoto = Väritön neste<ref>{{Kemikaalikortti|1671|Tiosyaanihapon}} Viitattu 11.8.2014.</ref> |
| ulkomuoto = Väritön neste<ref>{{Kemikaalikortti|1671|Tiosyaanihapon}} Viitattu 11.8.2014.</ref> |
||
|sulamispiste = 5 °C<ref name="ullmann">Theo H. J. van Hoek: ''Thiocyanates, Inorganic, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry'', John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 11.8.2014</ref> |
| sulamispiste = 5 °C<ref name="ullmann">Theo H. J. van Hoek: ''Thiocyanates, Inorganic, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry'', John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 11.8.2014</ref> |
||
|kiehumispiste = |
| kiehumispiste = |
||
|tiheys = |
| tiheys = |
||
|liukoisuus = Liukenee veteen |
| liukoisuus = Liukenee veteen |
||
}} |
}} |
||
'''Tiosyaanihappo''' (HSCN) on [[syaanihappo|syaanihapon]] rikkianalogi ja epäorgaaninen [[vahva happo]]. Yhdiste on suhteellisen epästabiili, minkä vuoksi hapolla itsellään ei ole juurikaan käyttöä. |
'''Tiosyaanihappo''' (HSCN) on [[syaanihappo|syaanihapon]] rikkianalogi ja epäorgaaninen [[vahva happo]]. Yhdiste on suhteellisen epästabiili, minkä vuoksi hapolla itsellään ei ole juurikaan käyttöä. |
||
Versio 1. syyskuuta 2017 kello 12.57
| Tiosyaanihappo | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | HSCN |
| Moolimassa | 59,098 |
| Ulkomuoto | Väritön neste[1] |
| Sulamispiste | 5 °C[2] |
| Liukoisuus veteen | Liukenee veteen |
Tiosyaanihappo (HSCN) on syaanihapon rikkianalogi ja epäorgaaninen vahva happo. Yhdiste on suhteellisen epästabiili, minkä vuoksi hapolla itsellään ei ole juurikaan käyttöä.
Ominaisuudet
Huoneenlämpötilassa tiosyaanihappo on helposti haihtuva väritön neste. Kiinteänä se on stabiili ainoastaan 0 °C:n alapuolella, jolloin se on valkoista kiteistä ainetta. Huoneenlämpötilassa se hajoaa vetysyanidiksi ja keltaiseksi yhdisteeksi H2C2N2S3[3]. Tiosyaanihappo liukenee erittäin hyvin veteen[4] ja muodostuvat vesiliuokset ovat vahvasti happamia. Aineen pKa-arvo on -1,8[5]. Vesiliuos on kuitenkin pysyvä, jos tiosyaanihapon pitoisuus on korkeintaan 5 massaprosenttia. Tätä väkevämmät liuokset hydrolysoituvat ammoniakiksi ja karbonyylisulfidiksi tai polymeroituvat muodostaen 5-imino-1,2,4-ditiatsolidiini-2-tionia.[2][4][3][6]
Valmistus
Tiosyaanihappoa voidaan valmistaa alle 0 °C:n lämpötiloissa kaliumtiosyanaatin ja kaliumvetysulfaatin välisellä reaktiolla ja muodostuva tiosyaanihappo kaasuuntuu lämmitettäessä. Toinen tapa valmistaa yhdistettä kiinteänä on elohopeasyanidin ja divetysulfidin välinen reaktio. Tiosyaanihapon vesiliuoksia voidaan valmistaa ammoniumtiosyanaatista ja rikkihaposta.[2][3]
- KSCN + KHSO4 → HSCN + K2SO4
- NH4SCN + H2SO4 → HSCN + NH4HSO4
Lähteet
- ↑ Tiosyaanihapon kansainvälinen kemikaalikortti Viitattu 11.8.2014.
- ↑ a b c Theo H. J. van Hoek: Thiocyanates, Inorganic, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 11.8.2014
- ↑ a b c N.N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements, s. 324. 2nd Edition. Butterworth Heinemann, 1997. ISBN 0-7506-3365-4. (englanniksi)
- ↑ a b E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 147. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
- ↑ William M. Haynes, David R. Lide, Thomas J. Bruno: CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 5.93. 93rd Edition. CRC Press, 2012. ISBN 978-1439880494. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 11.8.2014). (englanniksi)
- ↑ Edward D. Weil, Stanley R. Sandler & Michael Gernon:Sulfur Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2006. Viitattu 11.8.2014