Ero sivun ”Jumalanpalvelus” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
pEi muokkausyhteenvetoa |
Lisäsin Pyhä-hymnin jälkeen olevan anamneesirukouksen ja poistin maininnan Herran rukouksesta ruokarukouksena (se on jonkun hurskasta mielikuvitusta). |
||
| Rivi 33: | Rivi 33: | ||
'''Uhrivirsi''' muistuttaa siitä uhrista, jonka Jeesus teki ristinkuolemalla sekä siitä uhrilahjasta, jonka seurakuntalaiset antavat palvelemalla lähimmäistä. Uhrivirren teemoja voivat olla esimerkiksi Jeesuksen ristinkuolema, kristittyjen yhteys, lähimmäisen rakkaus ja palveleminen. Uhrivirren aikana ehtoollisviinimalja eli kalkki sekä ehtoollisleipälautanen eli pateeni nostetaan esiin ja ehtoollispöytä katetaan. |
'''Uhrivirsi''' muistuttaa siitä uhrista, jonka Jeesus teki ristinkuolemalla sekä siitä uhrilahjasta, jonka seurakuntalaiset antavat palvelemalla lähimmäistä. Uhrivirren teemoja voivat olla esimerkiksi Jeesuksen ristinkuolema, kristittyjen yhteys, lähimmäisen rakkaus ja palveleminen. Uhrivirren aikana ehtoollisviinimalja eli kalkki sekä ehtoollisleipälautanen eli pateeni nostetaan esiin ja ehtoollispöytä katetaan. |
||
Uhrivirren jälkeen alkaa moniosainen ehtoollisrukous, joka sisältää ehtoollisvuorolaulun, prefaation, pyhä-hymnin, ehtoollisen asetussanat ja Jumalan karitsa -hymnin. |
Uhrivirren jälkeen alkaa moniosainen ehtoollisrukous, joka sisältää ehtoollisvuorolaulun, prefaation, pyhä-hymnin, [[anamneesi]]rukouksen, ehtoollisen asetussanat ja Jumalan karitsa -hymnin. |
||
'''Ehtoollisvuorolaulu''' on vuoropuhelu seurakunnan ja papin välillä: |
'''Ehtoollisvuorolaulu''' on vuoropuhelu seurakunnan ja papin välillä: |
||
| Rivi 43: | Rivi 43: | ||
Seurakunta: Niin on oikein ja arvollista |
Seurakunta: Niin on oikein ja arvollista |
||
'''Prefaatio''' on Pyhä-hymniin johdatteleva rukous, jossa kiitetään Jumalan pelastusteoista kautta aikojen. '''Pyhä-hymni'''n ({{k-la|[[Sanctus]]}}) sanat ovat on peräisin [[Jesajan kirja]]n luvusta 6. Siinä seurakunta yhdessä taivaan joukkojen kanssa ylistää Jumalan valtaa ja pyhyyttä, joka ulottuu taivaaseen asti. |
'''Prefaatio''' on Pyhä-hymniin johdatteleva rukous, jossa kiitetään Jumalan pelastusteoista kautta aikojen. '''Pyhä-hymni'''n ({{k-la|[[Sanctus]]}}) sanat ovat on peräisin [[Jesajan kirja]]n luvusta 6. Siinä seurakunta yhdessä taivaan joukkojen kanssa ylistää Jumalan valtaa ja pyhyyttä, joka ulottuu taivaaseen asti. '''Anamneesirukous''' muistelee Jumalan pelastustekoja, jotka huipentuvat Jeesuksen ristinuhriin, johon ehtoollinen liittyy. |
||
'''Ehtoollisen asetussanat''' on keskeisin kohta ehtoollisrukouksessa. Niissä toistetaan Raamatun kertomus, jossa Jeesus [[kiirastorstai]]na siunasi leivän ja viinin ja sanoi niiden olevan hänen ruumiinsa ja verensä. Jeesuksen oma kehotus viettää ehtoollista hänen muistokseen, on peruste sille, että ehtoollinen on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sakramentti. |
'''Ehtoollisen asetussanat''' on keskeisin kohta ehtoollisrukouksessa. Niissä toistetaan Raamatun kertomus, jossa Jeesus [[kiirastorstai]]na siunasi leivän ja viinin ja sanoi niiden olevan hänen ruumiinsa ja verensä. Jeesuksen oma kehotus viettää ehtoollista hänen muistokseen, on peruste sille, että ehtoollinen on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sakramentti. |
||
Ehtoollisrukouksen jälkeen on yhteen ääneen lausuttu '''Herran rukous''' eli [[Isä meidän]] -rukous |
Ehtoollisrukouksen jälkeen on yhteen ääneen lausuttu '''Herran rukous''' eli [[Isä meidän]] -rukous. |
||
'''Jumalan karitsa''' -hymnin ({{k-la|[[Agnus Dei]]}}) sanat ovat peräisin Raamatun kohdasta Joh 1:29. Hymni lauletaan Kristukselle, joka on läsnä ehtoollisen viinissä ja leivässä. |
'''Jumalan karitsa''' -hymnin ({{k-la|[[Agnus Dei]]}}) sanat ovat peräisin Raamatun kohdasta Joh 1:29. Hymni lauletaan Kristukselle, joka on läsnä ehtoollisen viinissä ja leivässä. |
||
Versio 6. elokuuta 2017 kello 22.11
| Osa artikkelisarjaa |
| Kristinusko |
|---|
 |
|
Muuta aiheesta |
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Jumalanpalvelus on uskonnollisen yhteisön hartaudenharjoitus vakiintunein muodoin.[1]
Kristinuskossa jumalanpalvelus on seurakunnan kokoontuminen. Kristinuskossa ymmärretään, että jumalanpalveluksessa kokoonnutaan yhtä lailla palvelemaan Jumalaa kuin olemaan Jumalan palveltavina. Sanaa jumalanpalvelus käytetään joskus muidenkin kuin kristillisen uskontojen yhteenkokoontumisista ja palvontamenoista.
Tavallisesti kristinuskossa jumalanpalvelus järjestetään sunnuntaina ja kirkollisina juhlapäivinä aamupäivällä seurakunnan pyhäkössä eli kirkossa. Jumalanpalveluksessa lauletaan uskonnollisia lauluja, ja yleensä seurakunnan pappi puhuu Jeesuksesta ja Hänen lahjoittamastaan pelastuksesta. Tällaista puhetta kutsutaan saarnaksi. Jumalanpalveluksessa esitetään myös pyyntöjä Jumalalle. Tällaisia pyyntöjä kutsutaan rukouksiksi.
Puheen ja musiikin tarkoituksena on muun muassa vahvistaa seurakunnan jäsenten uskoa. Seurakunnan jäsenet uskovat jumalan olevan (näkymättömänä) läsnä jumalanpalveluksessa.
Sisältö
Evankelis-luterilaisen kirkon käytäntö
Jumalanpalvelus, jossa vietetään ehtoollista, on nimeltään messu. Toisinaan vietetään myös sanajumalanpalveluksia, joissa ei jaeta ehtoollista. Messua johtaa aina virkaansa vihitty pappi. Koko seurakunta toimittaa sen kuitenkin yhdessä.
Jumalanpalvelus jakaantuu kolmeen perusosaan. Luterilainen kirkko painottaa Raamatun sanaa ja opetusta eli saarnaa. Musiikkina käytetään yleensä virsiä sekä urkumusiikkia, mutta viime aikoina myös muunlainen musiikki on nostanut päätään, erityisesti nuorten esittämänä.
Evankelis-luterilaisessa kirkossa on käytössä neljä sävelmäsarjaa, joissa liturgisille lauluille on eri säveliä, sekä joissain tilanteissa kaavan järjestys on hiukan erilainen. On olemassa myös paljon niin sanottuja erikoismessuja, jotka voivat poiketa monellakin tavalla normaalista (yleensä musiikin avulla, esimerkkinä Tuomasmessu, popmessu, teknomessu ja metallimessu.
Johdanto-osa
Liturgi, eli johtava pappi, on puettu valkoiseen albaan ja usein myös messukasukkaan. Johdanto-osa alkaa alkusiunauksella, jossa liturgi laulaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Hän myös siunaa seurakunnan ristinmerkillä. Tähän seurakunta vastaa kolminkertaisella Aamenella. Liturgi laulaa: Herra olkoon teidän kanssanne, ja seurakunta vastaa Niin myös sinun henkesi kanssa.
Tämän jälkeen liturgi pitää johdantopuheen, jonka jälkeen on vuorossa synnintunnustus ja -päästö. Synninpäästön jälkeen pappi johtaa kiitosrukouksen, jonka jälkeen lauletaan yhdessä Kyrie-hymni. Hymnin jälkeen lauletaan Gloria, eli Kunnia: Kunnia Jumalalle korkeuksissa. Seurakunta nousee ja vastaa yhdessä Maan päällä rauha ihmisillä, joita Hän rakastaa ja laulaa virren.
Sanaosa
Sanaosassa luetaan alussa kaksi raamatuntekstiä, yksi Vanhasta sekä yksi Uudesta testamentista (epistola). Tämän jälkeen luetaan evankeliumi, jota ennen ja jonka jälkeen voidaan laulaa halleluja-hymni. Evankeliumi kuunnellaan seisten. Sitä seuraa yleensä saarna, jonka voi pitää pappi tai lehtori tai kuka tahansa, jolle seurakunnan kirkkoherra on antanut luvan. (Aikaisemmin piispa antoi kirkkokohtaisen luvan.) Saarnan jälkeen seurakunta nousee yhdessä tunnustamaan yhteisen uskon, yleensä Apostolisen ja joskus Nikean-Konstantinopolin uskontunnustuksen mukaan, seurakunnasta riippuen. Ehtoollisjumalanpalveluksessa eli messussa sanaosan päättää yhteinen rukous, jota kutsutaan esirukoukseksi.
Ehtoollisosa
Ehtoollisosa alkaa uhrivirrellä sekä kolehdilla, joka kerätään virren aikana. Uhrivirsi muistuttaa siitä uhrista, jonka Jeesus teki ristinkuolemalla sekä siitä uhrilahjasta, jonka seurakuntalaiset antavat palvelemalla lähimmäistä. Uhrivirren teemoja voivat olla esimerkiksi Jeesuksen ristinkuolema, kristittyjen yhteys, lähimmäisen rakkaus ja palveleminen. Uhrivirren aikana ehtoollisviinimalja eli kalkki sekä ehtoollisleipälautanen eli pateeni nostetaan esiin ja ehtoollispöytä katetaan.
Uhrivirren jälkeen alkaa moniosainen ehtoollisrukous, joka sisältää ehtoollisvuorolaulun, prefaation, pyhä-hymnin, anamneesirukouksen, ehtoollisen asetussanat ja Jumalan karitsa -hymnin.
Ehtoollisvuorolaulu on vuoropuhelu seurakunnan ja papin välillä: Pappi: Herra olkoon teidän kanssanne Seurakunta: Niin myös sinun henkesi kanssa Pappi: Ylentäkää sydämenne Seurakunta: Ylennämme sen Herran puoleen Pappi: Kiittäkäämme Herraa, Jumalaamme. Seurakunta: Niin on oikein ja arvollista
Prefaatio on Pyhä-hymniin johdatteleva rukous, jossa kiitetään Jumalan pelastusteoista kautta aikojen. Pyhä-hymnin (lat. Sanctus) sanat ovat on peräisin Jesajan kirjan luvusta 6. Siinä seurakunta yhdessä taivaan joukkojen kanssa ylistää Jumalan valtaa ja pyhyyttä, joka ulottuu taivaaseen asti. Anamneesirukous muistelee Jumalan pelastustekoja, jotka huipentuvat Jeesuksen ristinuhriin, johon ehtoollinen liittyy.
Ehtoollisen asetussanat on keskeisin kohta ehtoollisrukouksessa. Niissä toistetaan Raamatun kertomus, jossa Jeesus kiirastorstaina siunasi leivän ja viinin ja sanoi niiden olevan hänen ruumiinsa ja verensä. Jeesuksen oma kehotus viettää ehtoollista hänen muistokseen, on peruste sille, että ehtoollinen on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sakramentti.
Ehtoollisrukouksen jälkeen on yhteen ääneen lausuttu Herran rukous eli Isä meidän -rukous.
Jumalan karitsa -hymnin (lat. Agnus Dei) sanat ovat peräisin Raamatun kohdasta Joh 1:29. Hymni lauletaan Kristukselle, joka on läsnä ehtoollisen viinissä ja leivässä.
Jumalan karitsa -hymnin jälkeen pappi esittää seurakunnalle kutsun tulla alttarille ottamaan ehtoollinen vastaan.
Kun pappi ojentaa ehtoollisvieraalle öylätin, hän sanoo: ”Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis, sinun puolestasi annettu.” Kun hän ojentaa viinipikarin, hän sanoo: ”Herramme Jeesuksen Kristuksen veri, sinun puolestasi vuodatettu.”
Sanajumalanpalveluksissa ehtoollista ei vietetä, mutta siinäkin veisataan uhrivirsi, jonka aikana kerätään kolehti, ja lausutaan yhteen ääneen Herran rukous.
Ortodoksisen kirkon käytäntö
Suomen ortodoksisessa kirkossa jumalanpalveluksista käytetään muun muassa nimityksiä liturgia ja vigilia. Liturgia on yleensä päiväjumalanpalvelus, jossa on Herran Pyhä Ehtoollinen eli eukaristia. Vigilia on yleensä iltajumalanpalvelus, eikä siellä nautita ehtoollista. Ortodoksisessa kirkossa on myös useita muita pienempiä tai lyhyempiä jumalanpalveluksia kuten esimerkiksi ehtoopalvelus tai aamupalvelus, joissa ei myöskään toimiteta eukaristiaa eikä nautita ehtoollista.
Ajankohta
Suurin osa kristikunnasta kokoontuu jumalanpalvelukseen sunnuntaisin, mutta esimerkiksi Seitsemännen päivän adventistit kokoontuvat lauantaisin. Sunnuntai on kristinuskossa Jeesuksen ylösnousemuksen päivä, viikon ensimmäinen päivä ja sapatin jälkeinen päivä. Nykyään käytössä olevan viikkojärjestyksen mukaan maanantai on viikon ensimmäinen päivä, mutta tämä on varsin myöhään tehty muutos (v.1973 muutettu). Aikaisemmin sunnuntai oli viikon ensimmäinen päivä ja tämä käytäntö on ollut voimassa koko ajan Suomen ortodoksisessa kirkossa. Evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkko järjestävät seurakunnissaan pääjumalanpalveluksen jossain seurakunnan kirkossa sunnuntaina kello 10. Seurakunnan pääjumalanpalvelus, josta kirkkojärjestys käyttää nimeä päiväjumalanpalvelus (KJ 2:2), voidaan pitää messun, sanajumalanpalveluksen, perhemessun, perhejumalanpalveluksen, konfirmaatiomessun tai kirkkovuoden juhla-ajan erityisjumalanpalveluksen kaavan mukaan. Päiväjumalanpalvelus pidetään seurakunnan kirkossa sunnuntaisin ja kirkollisina juhlapäivinä. Jos kirkkoja on useita, kirkkoneuvosto tai seurakuntaneuvosto päättää, missä kirkossa tai kirkoissa jumalanpalvelus kulloinkin pidetään. Jumalanpalvelus voidaan pitää myös muualla kuin kirkossa. Päiväjumalanpalvelus aloitetaan yleensä kello 10. Perustellusta syystä jumalanpalvelusaika voidaan muuttaa kirkkovaltuuston tai seurakuntaneuvoston päätöksellä, jonka tuomiokapituli vahvistaa. (KJ 3:2)
Jumalanpalveluksia järjestetään myös muina ajanhetkinä, kuten kirkollisina juhlapäivinä.
Osa kristikunnasta kutsuu samankaltaista tilaisuutta pelkistetymmin aamu- tai päiväkokoukseksi. Esimerkiksi helluntailaisuudessa on ollut näin vaikkakin nykyään virallisesti useimmat seurakunnat käyttävät jumalanpalvelus-nimitystä.
Historia
Jumalanpalveluskäytäntö juontaa juurensa juutalaisesta kulttuurista, jolloin juutalaiset kokoontuivat sapattina synagoogaan lukemaan Tooraa ja keskustelemaan "päivän tekstistä". Oppineiden Talmudin opetuksilla oli myös sijansa.
Jumalanpalvelus on muotoutunut ehtoollisen ympärille. Alkuseurakunta vietti Herransa käskyn mukaista yhteyden ja muiston ateriaa, usein kodeissaan, mutta vainojen aikana myös muualla. Vähitellen ehtoollisen "kaava" muotoutui ja sitä alettiin viettää aina samalla tavalla. Sen ympärille muotoutui olennaisena osana synnintunnustus sekä Raamatun lukua.
Suosio Suomessa
Vielä 1980-luvun puolivälissä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sunnuntaiaamujen jumalanpalveluksissa kävi noin 6 miljoonaa henkeä vuodessa. Vuoteen 2016 mennessä sunnuntaiaamun jumalanpalveluksissa kävijöiden määrä oli pudonnut 3,2 miljoonaan kävijään. Muissa jumalanpalveluksissa kävijöitä oli 2,4 miljoonaa ihmistä vuonna 2016.[2] Gallup Ecclesiastica 2011 -kyselyn mukaan 6% suomalaisista kävi vähintään kerran kuukaudessa jumalanpalveluksessa, jonka lisäksi 29% suomalaisista kävi vähintään kerran vuodessa jumalanpalveluksessa. 27% suomalaisista kävi harvemmin kuin kerran vuodessa ja 39% ei ollut käynyt ollenkaan jumalanpalveluksessa viime vuosina.[3] Suosituin jumalanpalveluspäivä Suomessa on jouluaatto. Jouluaaton jumalanpalveluksen suosio on viimevuosina kuitenkin ollut laskeva. Vuonna 2007 jouluaaton jumalanpalveluksessa kävijöitä oli 411 300, vuonna 2011 345 000 ja vuonna 2015 320 845.[4]
Lähteet
- ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
- ↑ Yleinen seurakuntatyö - 2016 Keskushallinto - Suomen ev.lut. kirkko
- ↑ Haastettu kirkko - Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2008-2011, s. 96-100. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja, 2012. ISBN 978-951-693-320-0. Teoksen verkkoversio (pdf).
- ↑ Kirkon nelivuotiskertomus 2012-2015 - Osallistuva luterilaisuus: Suomalaisten kirkossakäynti Kirkon tutkimuskeskus
Kirjallisuutta
- Koivula, Veijo: Kirkonmenot. Rovaniemi: Väylä, 2013 (1. laitos 2003). ISBN 978-952-5823-49-3.
