Ero sivun ”Marja” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
KLS (keskustelu | muokkaukset) Ei muokkausyhteenvetoa |
Jmk (keskustelu | muokkaukset) p Jmk siirsi sivun Marja (gastronomia) uudelle nimelle Marja: Yleiskielinen merkitys selvästi yleisin. |
(ei mitään eroa)
| |
Versio 20. toukokuuta 2017 kello 09.23
 |
Tämän artikkelin nimi saattaa olla virheellinen. Uudesta nimestä ei kuitenkaan ole päästy selvyyteen. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Marja on gastronomiassa ja yleiskielessä pienehkö, pyöreähkö ja mehevä hedelmä. Marjoihin kuuluu kasvitieteellisiä marjoja, luumarjoja ja kerrannaisluumarjoja. Jotkin marjat ovat pohjushedelmiä.[1] Monet marjat ovat syötäviä, ja marjoja onkin aina kerätty ja nautittu ravinona eri tavoin. Jotkin marjat ovat myrkyllisiä.
Rakenne
Marjassa on usein vahapeitteinen kuori, joka suojaa siemeniä ympäröivää mehevää keskikerrosta, maltoa. Useimpien marjojen sisällä on useita siemeniä, joidenkin sisällä vain yksi. Mansikan siemenet ovat mansikan pinnalla näkyvien pähkylöiden sisällä.[1]
Luonnonmarjat ja puutarhamarjat
Marjat jaetaan luonnonmarjoihin sekä viljeltyihin eli puutarhamarjoihin. Metsissä kasvavia marjoja kutsutaan metsämarjoiksi.[1]
Pohjoismaissa kasvaa nykyisin noin 50 luonnonmarjaa, joista 37 on syötäviä ja 20 yleisesti kerättyjä. Pohjolan tärkeimmät luonnonvaraiset marjat ovat puolukka, mustikka, lakka, tyrni, isokarpalo ja mesimarja.[2] Eteläisessä Euroopassa tärkeitä luonnonmarjoja ovat karhunvatukka ja herukat.[3]
Eräs merkittävä puutarhamarja on puutarhamansikka, joka on Pohjolassa ruokakäytössä syrjäyttänyt ahomansikan. Muita puutarhamarjoja ovat esimerkiksi vatukat ja herukat.[4] Nykyisin tärkeä viljelykasvi kirsikka on kotoisin Länsi-Aasiasta.[5]
Ruokakäyttö
Marjoja pidetään terveellisenä ravintona, ja niissä on runsaasti esimerkiksi C-vitamiinia ja flavonoideja.[6] Marjat ovat tärkeä elintarviketeollisuuden raaka-aine. Marjoista voi tehdä juomia kuten mehua, marjaviiniä tai marjalikööriä. Marjahillo on suosittu elintarvike. Luontaistuote- ja ravintolisäteollisuus valmistaa marjoista erilaisia tuotteita. Marjoja käytetään myös lääketeollisuudessa.[7]
Monet linnut ja villieläimet syövät marjoja ja toimivat samalla niiden siementen levittäjinä. Karhulle marjat ovat loppukesällä ja alkusyksyllä sen tärkeintä ravintoa. Myyrät tuhoavat joskus marjasatoja.[8]
Myrkyllisiä marjoja ovat esimerkiksi näsiä, oravanmarja, mustakonnanmarja ja sudenmarja.[9]
Marjoja voi säilöä useilla tavoilla, kuten pakastamalla, kuivaamalla, sokeroimalla, umpioimalla tai vesisäilömällä.[10]
Kerääminen
- Pääartikkeli: Marjastus
Ihmiset ovat poimineet marjoja ruoakseen esihistorialliselta ajalta asti. Viljelyn ja kasvattamisen kausi alkoi antiikin ajalla.[11] Marjanpoiminnan oikeus vaihtelee Euroopassa ja Pohjolassa. Suomessa jokamiehenoikeudet sallivat luonnonmarjojen poiminnan toisten mailta. Viljeltyjä marjoja voi kerätä itse itsepoimintatiloilta.[12]
Kasvupaikat
Useimmat Pohjois-Euroopassa kasvavat marjalajit esiintyvät laajalti myös Pohjois-Amerikassa ja Pohjois-Aasiassa.[13] Golfvirran ansiosta Pohjolan luonnossa on marjoille suotuisat kasvuolosuhteet, sillä kesä on valoisa ja lämpötila sopiva. Tämä lisää marjojen aromiyhdisteiden, sokereiden ja antioksidanttien pitoisuuksia.[14]
Marjojen kasvupaikkatyypit jaetaan Suomen olosuhteiden perusteella kuuteen kategoriaan: karukkomaat, kuivat kankaat, kuivahkot kankaat, tuoreet kankaat, lehtomaiset kankaat ja lehdot. Useimmat Suomen luonnonmarjoista viihtyvät useammassa eri kasvupaikassa ja metsätyypissä. Useimmat syötävät marjat kasvavat kuivilla, kuivahkoilla tai tuoreilla kankailla ja karuilla rämeillä mäntyjen ja kuusten seuralaislajeina; näitä ovat esimerkiksi puolukka ja mustikka. Koivuvaltaisissa sekametsissä ja lehtimetsissä viihtyvät vadelma ja ahomansikka. Soilla kasvavat lakka ja isokarpalo, tuntureilla juolukat ja riekonmarjat, ja meren rannoilla ja saarilla tyrni.[15]
Kypsyminen
Luonnonmarjat kypsyvät lajista riippuen keskikesästä myöhäiseen syksyyn. Keskikesällä kypsyviä marjoja ovat ahomansikka, mesimarja, mustikka, lakka ja vadelma. Loppukesällä ja syksyllä kypsyvät puolukka, mustikka, vadelma, isokarpalo, variksenmarja, kataja ja pihlaja. Avoimilla paikoilla kasvavat marjat kypsyvät nopeammin kuin varjoisilla paikoilla kasvavat.[16]
Lisääntyminen
Useimmat Pohjolan luonnonmarjat ovat yksikotisia, jolloin emi- ja hedekukat sijaitsevat samassa kasviyksilössä. Kaksikotisia ovat esimerkiksi tyrni ja lakka, jolloin hedelmöitykseen ja marjankehitykseen tarvitaan sekä emi- että hedekukinnollisia kasveja kasvamassa lähekkäin. Marjakasvit suosivat yleensä ristipölytystä. Itsepölytyskin voi onnistua, mutta se johtaa usein pieniin marjoihin, joissa on vähemmän itämiskykyisiä siemeniä. Useimmat marjat ovat hyönteispölytteisiä. Monet Suomen luonnonmarjat lisääntyvät kuitenkin pääasiassa kasvullisesti rönsyjen ja maavarsien avulla.[17]
Joissain marjalajeissa on erilaisia populaatioita, joiden marjat ovat erivärisiä. Läheistä sukua olevat marjat voivat risteytyä luonnossa. Suomessa tällaisia ovat mesimarja ja lillukka. Myös mustikka ja puolukka voivat risteytyä.[18]
Lähteet
- Klemettilä, Hannele & Jaakola, Laura: Mansimarjasta punapuolaan: Marjakasvien kulttuurihistoriaa. Maahenki, 2011. ISBN 978-952-5870-50-3.
Viitteet
- ↑ a b c Klemettilä & Jaakola 2011, s. 10–11.
- ↑ Klemettilä & Jaakola 2011, s. 33–34.
- ↑ Klemettilä & Jaakola 2011, s. 44.
- ↑ Klemettilä & Jaakola 2011, s. 26–29.
- ↑ Klemettilä & Jaakola 2011, s. 47.
- ↑ Klemettilä & Jaakola 2011, s. 58–60.
- ↑ Klemettilä & Jaakola 2011, s. 70–74.
- ↑ Klemettilä & Jaakola 2011, s. 54.
- ↑ Klemettilä & Jaakola 2011, s. 161–163.
- ↑ Klemettilä & Jaakola 2011, s. 61–70.
- ↑ Klemettilä & Jaakola 2011, s. 8–9.
- ↑ Klemettilä & Jaakola 2011, s. 48.
- ↑ Klemettilä & Jaakola 2011, s. 35.
- ↑ Klemettilä & Jaakola 2011, s. 35.
- ↑ Klemettilä & Jaakola 2011, s. 35.
- ↑ Klemettilä & Jaakola 2011, s. 50–51.
- ↑ Klemettilä & Jaakola 2011, s. 14.
- ↑ Klemettilä & Jaakola 2011, s. 14–15.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Marjat Wikimedia Commonsissa
