Ero sivun ”Kontra-altto” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [arvioimaton versio] |
Ei muokkausyhteenvetoa |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
| Rivi 5: | Rivi 5: | ||
Kontra-alton tessitura eli mukavuus- ja vahvuusalue on sävelissä F3-F5. Vastaavasta äänialasta miehellä käytetään nimitystä [[kontratenori]]. [[Kuoro]]ssa kontra-altto on korvaamaton ja kysytty ääni, josta on yleensä pulaa harvinaisuutensa vuoksi. Kontra-alttojen puutteen vuoksi kuorossa saatetaan joutua laittamaan mezzosopraano jolla on hyvät matalat sävelet laulamaan kontra-alton osuuksia. [[Ooppera]]ssa kontra-altot esittävät noitia ja epämiellyttäviä naisia sekä housurooleja. |
Kontra-alton tessitura eli mukavuus- ja vahvuusalue on sävelissä F3-F5. Vastaavasta äänialasta miehellä käytetään nimitystä [[kontratenori]]. [[Kuoro]]ssa kontra-altto on korvaamaton ja kysytty ääni, josta on yleensä pulaa harvinaisuutensa vuoksi. Kontra-alttojen puutteen vuoksi kuorossa saatetaan joutua laittamaan mezzosopraano jolla on hyvät matalat sävelet laulamaan kontra-alton osuuksia. [[Ooppera]]ssa kontra-altot esittävät noitia ja epämiellyttäviä naisia sekä housurooleja. |
||
Tunnettuja kontra-alttoja populäärimusiikissa ovat muiden muassa [[Cher]], [[Annie Lennox]], [[Cass Elliot]], [[Nancy Sinatra]], [[Shakira]], [[Shirley Bassey]], [[Brenda Lee]] ja [[Carly Simon]]. Musiikkigenre jossa kontra-altot ovat erityisen arvostettuja on [[jazz]]. Jazzlaulajista esimerkiksi [[Nina Simone]] ja [[Diana Krall]] ovat kontra-alttoja. Nykyään populäärimusiikissa suositaan korkeampia sopraano- ja mezzosopraanoääniä. Kontra-altto Brenda Lee oli kuitenkin 1960-luvulla Yhdysvalloissa eniten hittejä osakseen saanut naisartisti. |
Tunnettuja kontra-alttoja populäärimusiikissa ovat muiden muassa [[Cher]], [[Shania Twain]], [[Annie Lennox]], [[Cass Elliot]], [[Nancy Sinatra]], [[Shakira]], [[Shirley Bassey]], [[Brenda Lee]], [[Astrud Gilberto]] ja [[Carly Simon]]. Musiikkigenre jossa kontra-altot ovat erityisen arvostettuja on [[jazz]]. Jazzlaulajista esimerkiksi [[Nina Simone]] ja [[Diana Krall]] ovat kontra-alttoja. Nykyään populäärimusiikissa suositaan korkeampia sopraano- ja mezzosopraanoääniä. Kontra-altto Brenda Lee oli kuitenkin 1960-luvulla Yhdysvalloissa eniten hittejä osakseen saanut naisartisti. Shania Twain on viime vuosikymmenten menestyneimpiä kontra-alttoja. |
||
==Katso myös== |
==Katso myös== |
||
Versio 30. huhtikuuta 2017 kello 09.37
Kontra-altto on nimitys matalalle naisäänelle, joka on harvinaisin naisääni. Kontra-alttoja on naisista vain noin viisi prosenttia. Kontra-altto on mezzosopraanoa matalampi ja raskaampi ääni, joka muistuttaa jossain määrin miesääntä ja korkeiden sävelten saavuttaminen on äänelle vaikeaa. Ääni on luonnollisesti androgyyninen, sillä se on sointiväriltään naisille ja miehille tyypillisten äänten rajalla.
Kontra-alton tessitura eli mukavuus- ja vahvuusalue on sävelissä F3-F5. Vastaavasta äänialasta miehellä käytetään nimitystä kontratenori. Kuorossa kontra-altto on korvaamaton ja kysytty ääni, josta on yleensä pulaa harvinaisuutensa vuoksi. Kontra-alttojen puutteen vuoksi kuorossa saatetaan joutua laittamaan mezzosopraano jolla on hyvät matalat sävelet laulamaan kontra-alton osuuksia. Oopperassa kontra-altot esittävät noitia ja epämiellyttäviä naisia sekä housurooleja.
Tunnettuja kontra-alttoja populäärimusiikissa ovat muiden muassa Cher, Shania Twain, Annie Lennox, Cass Elliot, Nancy Sinatra, Shakira, Shirley Bassey, Brenda Lee, Astrud Gilberto ja Carly Simon. Musiikkigenre jossa kontra-altot ovat erityisen arvostettuja on jazz. Jazzlaulajista esimerkiksi Nina Simone ja Diana Krall ovat kontra-alttoja. Nykyään populäärimusiikissa suositaan korkeampia sopraano- ja mezzosopraanoääniä. Kontra-altto Brenda Lee oli kuitenkin 1960-luvulla Yhdysvalloissa eniten hittejä osakseen saanut naisartisti. Shania Twain on viime vuosikymmenten menestyneimpiä kontra-alttoja.