Ero sivun ”Laatokka” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Lisätty linkkejä
Merkkaukset: Mobiilimuokkaus  mobiilisovelluksesta 
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 15: Rivi 15:
| virtaus =
| virtaus =
}}
}}
'''Laatokka''' (aikaisemmin suomeksi ''Nevajärvi'' <ref>Ison tietosanakirjan artikkeli Laatokka{{Lähde tarkemmin|ilmestymisvuosi ym. tiedot?}}</ref> {{k-sv|Ladoga}}, {{k-ru|Ладога|Ladoga}} tai {{k-ru|Ладожское озеро|Ladožskoje ozero}}, {{k-krl|Luadogu}}) on [[Eurooppa|Euroopan]] suurin ja maailman 13:nneksi suurin [[makea vesi|makeanveden]] [[järvi]]. Luoteis-Venäjän [[Leningradin alue]]ella ja [[Karjalan tasavalta|Karjalan tasavallassa]]. Vuoteen 1940 ja uudelleen 1941–1944 osa Laatokasta kuului Suomeen. [[Karjalankannas]] erottaa järven [[Suomenlahti|Suomenlahdesta]].
'''Laatokka''' (aikaisemmin suomeksi ''Nevajärvi'' <ref>Ison tietosanakirjan artikkeli Laatokka{{Lähde tarkemmin|ilmestymisvuosi ym. tiedot?}}</ref> {{k-sv|Ladoga}}, {{k-ru|Ладога|Ladoga}} tai {{k-ru|Ладожское озеро|Ladožskoje ozero}}, {{k-krl|Luadogu}}) on [[Eurooppa|Euroopan]] suurin ja maailman 13:nneksi suurin [[järvi]]. Luoteis-Venäjän [[Leningradin alue]]ella ja [[Karjalan tasavalta|Karjalan tasavallassa]]. Vuoteen 1940 ja uudelleen 1941–1944 osa Laatokasta kuului Suomeen. [[Karjalankannas]] erottaa järven [[Suomenlahti|Suomenlahdesta]].


==Maantiede==
==Maantiede==

Versio 28. huhtikuuta 2017 kello 22.50

Tämä artikkeli käsittelee järveä. Muista merkityksistä katso täsmennyssivua Laatokka.
Laatokka
Koordinaatit 60°50′N, 31°30′E
Pinta-ala 17 700 km²
Pinnankorkeus 4 m
Rantaviiva 1570 km
Suurin syvyys 225 m
Keskisyvyys 52 m
Laskujoki Neva

Laatokka (aikaisemmin suomeksi Nevajärvi [1] ruots. Ladoga, ven. Ладога, Ladoga tai ven. Ладожское озеро, Ladožskoje ozero, karjalaksi Luadogu) on Euroopan suurin ja maailman 13:nneksi suurin järvi. Luoteis-Venäjän Leningradin alueella ja Karjalan tasavallassa. Vuoteen 1940 ja uudelleen 1941–1944 osa Laatokasta kuului Suomeen. Karjalankannas erottaa järven Suomenlahdesta.

Maantiede

Laatokan vesipinta-ala on 17 700 neliökilometriä, pituus 219 km ja keskimääräinen leveys 100 km ja suurin leveys 130 km. Sen keskisyvyys on 52 m. Entinen Suomen osuus Laatokasta on syvempää kuin vanha Venäjän osuus, ja syvin kohta (225 metriä) sijaitsee Valamon saaren edustalla. Laatokka on maailman 14. suurin järvi. Järven vesitilavuus on 908 kuutiokilometriä, joka on noin kolme kertaa enemmän kuin Suomen kaikkien sisävesien sisältämä vesimäärä yhteensä. Järven pinta on vain neljä metriä merenpinnan yläpuolella. Laatokassa on yli 500 saarta. Suuria saaria ovat mm. Lunkulansaari, Mantsinsaari ja Valamo. Saaret sijaitsevat enimmäkseen rannan lähellä entisellä Suomen alueella. Suurista Laatokan saarista sijaitsee kaukana rannasta ainoastaan Valamo, joka sekin on entistä Suomen aluetta. Järvi laskee Nevajoen kautta Suomenlahteen.

Laatokkaan laskevia suuria järvivesistöjä ovat luoteesta Suomen puolelta Laatokkaan laskeva Vuoksen vesistö ja Venäjän puolelta koillisen suunnasta Äänisestä vesiä tuova Syvärin vesistö. Etelästä Venäjän puolelta Laatokkaan laskee valuma-alueeltaan laaja Olhavanjoen vesistö. Pienempiä Suomen puolelta alkavia, Karjalan tasavallassa Laatokkaan laskevia vesistöjä ovat Hiitolanjoen, KiteenjoenTohmajoen ja Jänisjoen vesistöt. Karjalan tasavallassa kokonaan nykyisellä Venäjän alueella Laatokkaan laskevat Tulemajoki, Miinalanjoki ja Uuksunjoki. Leningradin alueella Laatokkaan laskevia pienempiä jokia ovat Naasianjoki, Lavajoki, Murjajoki, Seltikanjoki, Säsjoki ja Vuoleenjoki.

Geologinen historia

Laatokan nykyinen lasku-uoma Neva syntyi noin 3300 vuotta sitten (1350 eaa.). Tätä ennen Laatokan vedet laskivat Suomenlahteen Karjalankannaksen poikki myöhemmän Heinjoen alueella, mutta maankohoaminen, joka Laatokan pohjoisosassa on nopeampaa kuin eteläosassa, laski vähitellen Laatokan pintaa pohjoisessa ja nosti sitä etelässä. Pinnannousuun myötävaikutti myös Vuoksen uoman puhkeaminen Saimaan uudeksi laskureitiksi lähellä Laatokan vanhan lasku-uoman suuta Karjalankannaksella n. 5700 vuotta sitten (3700-3800 eaa.), mikä lisäsi Laatokkaan virtaavien vesien määrää noin neljänneksellä.[2][3]

Uusi lasku-uoma, Neva, muodostui, kun Laatokan vedet saavuttivat Porogin kynnyksen nykyisen Pietarin itäosassa, ja Laatokan pinta laski jopa 12 metriä muutamassa vuodessa tai korkeintaan sadassa vuodessa. Laatokan vanha lasku-uoma Karjalankannaksella jäi tämän jälkeen Vuoksen lasku-uomaksi Viipurinlahteen ja Laatokkaan.[2][3] Siellä vanhan lasku-uoman eteläinen haara muodosti ajoittaisen bifurkaation aina 1800-luvulle, kunnes Kiviniemen kannaksen puhkaisu Sakkolassa teki Taipaleenjoesta Vuoksen pääasiallisen lasku-uoman ja Vuoksen eteläinen vanha uoma Heinjoella kuivui lopullisesti. Vuoksen pohjoinen uoma Käkisalmen luona säilyi Vuoksen vesistön toisena lasku-uomana vielä Kiviniemen kannaksen puhkaisun jälkeen, mutta on sen virtaus on sittemmin vähentynyt Kiviniemen kosken muodostaman kynnyksen vähittäisen kulumisen tuloksena.[3]

Luonto

Laatokassa elää yli 40 luonnonvaraista kalalajia ja uhanalainen laatokannorppa.

Historia

Laatokanlinnan varhaisin muoto oli puinen paaluvarustus. 1100-luvulla linnoituksen ympärille rakennettiin kiviset muurit kulmatorneineen ja kuusi kirkkoa, joita on jäljellä kaksi.[4]

Viikinkiajalla 700-1100-luvuilla Laatokka näytteli hyvin suurta roolia Ruotsin ja muinais-Venäjän valtakuntien kehityksessä. Siihen aikaan Laatokan ranta oli paljon etelämpänä kuin nykyään. Sveanmaalta Birkasta tulleet varjagit perustivat vuonna 753 Laatokan etelärannalle suojaiselle Olhavanjoen törmälle Venäjän vanhimman kaupungin Laatokanlinnan. Varjagit nimittivät kaupunkia Aldeigjuborg eli Aldeigjun linnaksi. [5].

Laatokanlinnan sijainti oli strategisesti erittäin tärkeä, koska siitä pystyi valvomaan viikinkien idäntietä, jota pitkin kauppa-alukset ja soturijoukkiot matkasivat Itämereltä Konstantinopoliin ja Volgalle.

Nestorin kronikan mukaan vuonna 862 rusit eli varjagit kutsuttiin saattamaan maahan järjestys ja hallitsemaan heitä. Varjagiruhtinas Rurik otti ensin Laatokanlinnan hallituskaupungikseen vuonna 862, joka lasketaan Rusin valtakunnan perustamisvuodeksi. [6] Tämän vuoksi vuonna 2003 kaupunki sai kunnianimen "Muinais-Venäjän vanhin pääkaupunki".

Novgorodin ruhtinaskunnan aikana (1100-1470-luvuilla) Laatokanlinna oli koko valtakunnassa ainoa satama, johon merikelpoiset alukset pääsivät Itämereltä Novgorodin. Siitä ylöspäin Olhavanjoessa oli koskia, joista pääsi ylävirtaan kohti Ilmajärvellä sijaitsevaa Novgorodia vain jokiveneillä.[7].

Nykyhistoriaa

Viime sotiin asti järven pohjoisosa kuului Suomelle. Järvestä on ennen käytetty myös nimeä Nevajärvi. Laatokka on myöhäinen lainasana.[8]

Valamon luostari perustettiin keskiajalla Laatokassa olevaan Valamon saareen. Myös Konevitsan saarella on ortodoksinen luostari. Neuvostoajalla molemmat luostarit olivat sotilaskäytössä ja päätyivät erittäin huonoon kuntoon. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen luostaritoimintaa etenkin Valamossa on elvytetty ja rakennuksia kunnostettu.

Leningradin piirityksen aikana Laatokka oli ainoa ulospääsyreitti kaupungista. Tarvikkeita kuljettiin talvella kaupunkiin jäätä pitkin, kesällä veneillä.

Rannikkokaupungit

Pähkinälinnan linnoitus
Tukinuittoa Pietari I:n kanavassa Laatokalla Pähkinälinnassa. Sergei Mihailovitš Prokudin-Gorskin vuonna 1909 ottama valokuva.

Katso myös

Lähteet

Viitteet

  1. Ison tietosanakirjan artikkeli Laatokkalähde tarkemmin?
  2. a b Saarnisto, Matti: Vuoksen synty ja Vuoksenlaakso Karjalan liitto. Viitattu 10.12.2008.
  3. a b c Saarnisto, Matti: Karjalan geologia – Karjalan luonnonmaiseman synty, s. 64-78. Teoksessa: Viipurin läänin historia I, Karjalan synty. Lappeenranta: Karjalan kirjapaino, 2003. ISBN 952-5200-37-X.
  4. Ennen ja nyt, Marja Vuorinen, Oleg Viisas, bussikuski Makkonen ja Sormuksen Ritarit - matkalla jossakin Luoteis-Venäjällä
  5. Viikinkiajan nimistön synty (venäjäksi)
  6. Nestorin kronikka, s. 17
  7. Aldeigja - Ladoga (venäjäksi)
  8. Kuosmanen, Honkala ja muita tekijöitä: Suuri tietosanakirja. Sivu 413.. WSOY, 2001. ISBN 951-0-26053-3.

Aiheesta muualla