Cthulhu-tarusto

Näkemys Cthulhusta ja R'lyehistä.

Cthulhu-mytologia on laaja 1900-luvulla syntynyt tarusto, jota hyödynnetään pääasiassa kauhukirjallisuudessa niin sanotuissa Cthulhu-tarinoissa, mutta myös muussa kulttuurissa, kuten elokuvissa ja populaarimusiikissa. Tarusto pohjautuu yhdysvaltalaisen kauhukirjailijan H. P. Lovecraftin ja hänen kirjailijaystäviensä tarinoihin, mutta sen kokosi ja yhtenäisti August Derleth, joka myös keksi taruston nimen.

Lukuisat myöhemmät kauhukirjailijat ovat käyttäneet tarinoissaan Cthulhu-tarustoa. Suuri osa Lovecraftin jälkeisten kirjailijoiden kirjoittamista Cthulhu-tarinoista eroaa huomattavasti Lovecraftin alkuperäisestä ajatuksesta, jossa pahat jumalolennot hallitsevat kaoottista kaikkeutta. Derlethin yhtenäistämässä tarustossa hänen kristilliset arvonsa tuovat esiin hyvän ja pahan taistelun. Lovecraft sen sijaan oli ateisti, jonka näkemykset heijastuivat hänen tarinoissaan kaikkeuden välinpitämättömyytenä suhteessa ihmiseen. Joidenkin Lovecraft-tutkijoiden mukaan Cthulhu-tarusto onkin vain Derlethin esittämä käsitys, eikä Lovecraft tarkoittanutkaan sitä kokonaisuudeksi vaan kokoelmaksi mielikuvia, joita voidaan käyttää eri teoksissa tuomaan esille samoja tuntemuksia.

Taruston keskeisiä hahmoja ovat suuret muinaiset, pelottava joukko jumalolentoja, joista tunnetuin on kammottava Cthulhu. Cthulhu ja hänen palvelijansa nukkuvat ja uneksivat R'lyehin mereen uponneessa kaupungissa. ”Kun tähtien asento on oikea”, Cthulhu herää ja aiheuttaa hävitystä koko maailmassa. Taruston perusteoksessa, Lovecraftin varhaisessa novellissa ”Cthulhun kutsu”, Cthulhu mainitaan suurten muinaisten ylipappina, mutta myöhemmässä tarustossa esiintyy häntäkin mahtavampia olentoja, kuten kaikkeuden valtias Azathoth ja hedelmällisyyden jumala Shub-Niggurath. Lovecraftin seuraajat ovat osaltaan laajentaneet tarustoa merkittävästi, osan toimiessa vielä Lovecraftin elinaikana ja jopa yhteistyössä hänen kanssaan.

Historia

Lovecraftin piiri

Piirros Shoggothista.

Piirros Yog-Sothothista.

Cthulhu-tarusto pohjaa joukkoon H.P. Lovecraftin novelleja ja pienoisromaaneja. Ensimmäisiä tarustoa hahmottelevia Lovecraftin teoksia olivat ”Dagon” (1920) ja ”Nyarlathotep” (1920), eteenpäin se kehittyi novelleissa ”Nimetön kaupunki” (1921) ja ”Juhlapäivä” (1923). Vuosina 1925–26 kirjoitetusta ja 1928 julkaistusta ”Cthulhun kutsusta” muotoutui sen perusteksti, jonka jälkeen Lovecraft kirjoitti aiheeseen liittyen tarinan tai kaksi vuodessa. Hänen luomansa tarusto ei kuitenkaan ollut yhtenäinen tai ristiriidaton kokonaisuus, vaan pikemminkin maailmankäsitys johon hänen tarinansa pohjasivat. Ne kuitenkin esittelevät taruston olentoja, tärkeimpinä suuret muinaiset, joukon kuvitteellisia Uuden Englannin paikkoja, jotka ovat tärkeä osa Lovecraftin ja hänen seuraajiensa tuotantoa, niin ikään kuvitteellisen ”kielletyn kirjan” Necronomiconin, sekä kylmän nihilistisen todellisuuskuvan.

Hulluuden vuorilla (1936) järjesti Lovecraftin tarustoa ja toi siihen tieteiskirjallisuuden aineksia, mutta se on kuitenkin osin ristiriidassa hänen aiempiin kuvauksiinsa muinaisista.^[a] Myös ”Cthulhun kutsussa” esiintyvät suuret muinaiset eroavat jonkin verran muiden novellien muinaisista: ne ovat kouriintuntuvampia olentoja ja luonteeltaan vähemmän avaruudellisia ja enemmän maapalloon ja ihmisiin liittyviä. Esimerkiksi Cthulhun herääminen kuolemankaltaisesta unestaan on tässä tarinassa suoraan sitä palvovista kiinni.

Lovecraftilla oli joukko kirjeystäviä, jotka kirjoittelivat samantapaisiin pulp-lehtiin kuin hän ja joiden fantasia- ja kauhunovellien tyyli muistutti Lovecraftia (niin sanottu Lovecraftin piiri). Lovecraft rohkaisi ystäviään käyttämään tarustoaan, ja August Derlethin, Robert E. Howardin, Clark Ashton Smithin, Henry Kuttnerin, Robert Blochin ja Frank Belknap Longin kaltaiset kirjailijat osallistuivatkin jo varhain taruston kehittämiseen.

Vaikka joukko kirjeystäviä lainailikin lovecraftilaisia aineksia tarinoihinsa, muodostivat jokaisen omat tarinat varsin itsenäiset kokonaisuutensa. Vaikka Clark Ashton Smith mainitsi Yok-Zothothin (Yog-Sothoth) ja Kthulhutin (Cthulhu) novellissaan Ubbo-Sathla (1933), keskittyivät hänen tarinansa enemmän hänen omiin jumaluuksiinsa, kuten Tsathogguaan. Lovecraft kuitenkin mainitsi omissa tarinoissaan Howardin keksimän Unaussprechlichen Kulten -kirjan sekä ystäväänsä viitanneen atlantislaisen ylipapin Klarkash-Tonin.

August Derlethin lisäykset

Cthulhu-mytologia, siinä muodossa kuin se nykyään tunnetaan, on nimeään myöten Lovecraftin kirjeystävän August Derlethin luomus. Vaikka pohjan sille antoivatkin Lovecraftin ja hänen piirinsä kirjoitukset, ei Lovecraft – eikä kukaan muukaan piirin jäsenistä – systematisoinut sen enempää kuin nimennytkään mytologiaa; Lovecraft tosin kutsui sitä joskus humoristisesti nimellä ”Yog-Sothothery” erään taruston hahmon mukaan. Itse asiassa Lovecraftin tarinat kerääntyvät enemmän kuvitteellisen Arkhamin kaupungin kuin Cthulhun tai jonkin muun olennon ympärille, ja mainitut jumalolennot ja niiden olemukset vaihtelevat tarinasta toiseen; tästä syystä jotkut ovat arvelleet, ettei Lovecraft edes tarkoittanut tarustoaan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Lisäksi Lovecraftin käsityksessä kaikkeus oli moraaliton, välinpitämätön, vailla hyvää tai pahaa, eivätkä ihmiset merkinneet sen olennoille juuri mitään: Lovecraftin tarinoissa ihmiset saattavat miellyttää tai ärsyttää voimakkaampia olentoja, mutta todellisuudessa tämä merkitys on vähäinen ja ihmiset suurille muinaisille lähes yhdentekeviä. Lovecraftin ateismi ja materialismi heijastuivat tähän näkemykseen. Derleth sen sijaan oli katolinen ja liitti Cthulhu-tarustoon kristillisiä käsityksiä. Derlethin kaikkeudessa käynnissä oli hyvien ”vanhempien jumalien” ja pahojen ”suurien muinaisten” välinen taistelu, ja ihminen oli tämän taistelun keskipisteessä. Lovecraftia suomeksi toimittanut Markku Sadelehto kutsuu Derlethin näkemystä ”naiviiksi ja absurdiksi”.

Derleth myös yhdisti muiden kirjoittajien Cthulhu-vaikutteiset tarinat lopullisesti kiinteäksi osaksi tarustoa. Tämä toisaalta vieraannutti tarustoa Lovecraftin näkemyksistä, mutta toisaalta laajensi sitä suuresti, helpotti muiden kirjailijoiden osallistumista sen kehittämiseen ja toi sen pitkälti nykyiseen muotoonsa. Lovecraft-vaikutteista huolimatta Cthulhu-tarusto itsessään onkin Derlethin luomus. Derleth kehitti myös klassisten neljän elementin mukaisen jaottelun, jossa esimerkiksi Cthulhu edusti vettä, Tsathoggua maata ja Derlethin omat Ithaqua ilmaa ja Cthugha tulta.

Nykyään

Ensimmäisiä Lovecraftin piirin ulkopuolisia tarustoon omat osansa kirjoittaneita olivat Fritz Leiber, joka tosin oli nuorena kuulunut Lovecraftin piiriin, mutta kirjoitti päätyönsä, myös Cthulhu-taruston parissa, vasta 1960-luvulla ja sen jälkeen, sekä paremmin muusta genrekirjallisuudesta muistettava Hugh B. Cave, joka hänkin oli vaihtanut muutaman kirjeen Lovecraftin kanssa – jonkin verran riitelevässäkin sävyssä. Myöhempiä kirjailijoita ovat olleet David Drake, Colin Wilson, Philip José Farmer, Joanna Russ ja Lin Carter. Jopa Stephen King on kirjoittanut Cthulhu-tarinan ”Crouch End” (1980). Sitä mukaa kun uusia kirjoittajia on ilmaantunut, taruston jumalten, olentojen ja paikkojen määrä on rikastunut.

Monet elokuvat ovat lainanneet piirteitä Cthulhu-mytologialta, kuten Sam Raimin Kauhun riivaamat ja Lucio Fulcin The Beyond. Amerikkalainen seura The H.P. Lovecraft Historical Society on tuottanut elokuva- ja kuunnelmasovituksia Lovecraftin Cthulhu-tarustoon kuuluvista teoksista, tunnetuimpana vuonna 2005 valmistunut mustavalkoisen mykkälyhytelokuvan The Call of Cthulhu, joka voitti useita palkintoja ja sai kunniamaininnan monilla elokuvajuhlilla. Lisäksi monet yhtyeet ovat ottaneet vaikutteita H. P. Lovecraftilta, varsinkin extreme metal -lajityypiin kuuluvat. Joillekin yhtyeille Cthulhu-tarusto on sanoitusten pääaihe (esimerkiksi Electric Wizardin sanoitukset käsittelevät usein tarustoa, ja 1960-luvulla toimi yhtye nimeltä H. P. Lovecraft) jotkut ovat tehneet yksittäisiä kappaleita, jotka sivuavat sitä, esimerkkeinä Venomin ”The Evil One”, Metallican ”The Call of Ktulu” ja ”The Thing That Should Not Be”.

Cthulhu-mytologia on innoittanut myös monia pelejä, varsinkin roolipelejä ja nyttemmin myös tietokonepelejä. Chaosium julkaisi 1981 Cthulhun kutsu -nimisen roolipelin, joka oli yksi ensimmäisistä Cthulhu-mytologiaa hyödyntäneistä peleistä. Viimeistään Cthulhun kutsu vakiinnutti Cthulhu-nimen lausumisasuksi – varsinkin englannin kielessä – muodon kutulu tai kuθulu. Videopelien puolella tunnetuin tarustoa hyödyntävä peli lienee Infogramesin pelielokuvaksikin filmatisoitu Alone in the Dark.

1970-luvulta lähtien on myyty myös Simonin Necronomiconiksi kutsuttua, enemmän tai vähemmän aitoja mesopotamialaisia loitsuja ja taruja sisältävää kirjaa, joka sisältää myös viittauksia Cthulhu-tarustoon. Vaikka kirjan loitsut ja jumaltarut ovat osin aitoja, sen lovecraftilaiset osiot tuskin ovat. Kirja on kuitenkin kohtalaisen tunnettu ja kuuluu monien Lovecraft-harrastajien mielenkiinnon piiriin.

Tarusto

Tyypillinen piirre Cthulhu-tarustossa ovat siinä esiintyvien kauhujen kosminen, osin tieteiskirjallinen luonne. Lisäksi tarinoissa esiintyy usein kuvitteellisia Uuden Englannin paikkoja ja kiellettyjä, myyttisiä kirjoja. Taruston tarinoissa esiintyy myös yleensä joitakin sen keskeisistä jumaluuksista tai voimista.

Jumalolennot

Katso myös: Luettelo Cthulhu-mytologian olennoista

Piirros Shub-Niggurathista.

Cthulhu-taruston tunnetuin ja keskeisin osa ovat suuret muinaiset, joukko pelottavia jumalolentoja, joista tunnetuin on Cthulhu. Cthulhu on suurten muinaisten ylipappi, joka on maannut miljoonia vuosia kuolemankaltaisessa unessa meren pohjassa, uponneessa R'lyehin kaupungissa. Tähän liittyy tunnettu ja tarustossa usein toistuva sanonta ”Ph'nglui mglw'nafh Cthulhu R'lyeh wgah'nagl fhtagn” eli ”Talossaan R'lyehissä kuollut Cthulhu odottaa uneksien”. Telepaattisten voimiensa avulla suuret muinaiset ovat hankkineet ihmisten joukosta itselleen avustajia, ja kun ”tähdet ovat oikein”, R'lyeh nousee ja suuret muinaiset palaavat valtaan palvojiensa avustamina.

Lovecraft kuvasi tarinoissaan myös ”toiset jumalat”, joukon suuria muinaisiakin vahvempia olentoja. Cthulhu ei ole taruston hahmoista voimakkain, eikä myöskään sen todellinen keskushahmo.^[b] Tämä asema on sen sijaan Azathothilla, joka on kaikkeuden herra, kaiken keskipisteessä asuva ”sokea idiootti” ja ”demonisulttaani”, joka luo asioita ajatuksen voimalla. Muita toisia jumalia ovat esimerkiksi portinvartija Yog-Sothoth^[c] ja naispuolinen tai androgyyni hedelmällisyyden jumala Shub-Niggurath, eli Metsän-Musta-Pukki-Jolla-On-Tuhat-Lasta. Toisten jumalien sanansaattajana toimii Nyarlathotep. Toisia jumalia ei läheskään aina lasketa omaksi ryhmäkseen, vaan niidenkin katsotaan usein olevan suuria muinaisia. Erottelu löytyy kuitenkin jo Lovecraftin itsensä teksteistä. Englanniksi toisia jumalia kutsutaan usein myös nimellä ”Outer Gods” eli ”ulommat jumalat”, mutta Lovecraft itse ei käyttänyt tätä nimeä.

Lisäksi joissain Lovecraftin teksteissä esiintyvät erityistä unimaailmaa hallitsevat maan jumalat, jotka ovat huomattavasti heikompia kuin suuret muinaiset tai toiset jumalat. Tarustoon kuuluu myös joukko olentoja, jotka eivät ole varsinaisesti jumalallisia. Varsinkin Lovecraftin myöhempi tuotanto lisäsi avaruuden ja avaruusolentojen merkitystä vaihtaen yliluonnollisen maapallolle vieraaksi elämäksi ja tieteeksi. Lovecraftin myöhäiskauden tarinoissa esiintyy toistuvasti erilaisia älyllisiä ulkoavaruuden rotuja jotka tulevat maapallolle esihistoriallisella ajalla ja asettuvat asumaan siellä; näitä olentoja ovat mi-go, muinaiset eli vanhemmat olennot (Hulluuden vuorilla -pienoisromaanissa esiintyvä ulkoavaruuden rotu, ”Elder Things”)^[a], Yithin suurrotu ja lentävät polyypit.

”Lovecraft-maa”

”Lovecraft-maa”: muutamia Massachusettsin oikeita kaupunkeja (pallolla merkityt), joukko Lovecraftin keksimiä paikkoja (merkitty neliöllä) sekä oikea Merrimack-joki ja Lovecraftin keksimä Miskatonic.

Katso myös: Luettelo Cthulhu-mytologian paikoista

Kuvitteelliset Uuden-Englannin kaupungit ja muut tapahtumapaikat ovat olennainen osa tarustoa, ja ne tunnetaan englanniksi usein nimellä ”Lovecraft Country” (”Lovecraft-maa”). Lovecraftille Uusi-Englanti edusti toisaalta hänen kotiseutuaan ja toisaalta vanhinta ja tarumaisinta osaa eurooppalaisten asuttamista Yhdysvalloista. Salemin noitavainot Massachusettsissa lisäsivät alueen tarunomaisuutta. Lovecraftin maantieteen keskus on Massachusettsissa sijaitseva kuvitteellinen Arkhamin kaupunki, joka oli muotoiltu väljästi todellisen Salemin kaupungin pohjalta. Lovecraft kuvasi muitakin kuvitteellisia Massachusettsin paikkoja, joista Innsmouth muistuttaa Newburyportia ja Kingsport Marbleheadia. Dunwichin Lovecraft rakensi Hampdenia, Wilbrahamia ja Monsonia ympäröivien alueiden pohjalta.

Lovecraftin kuvaileman Massachusettsin osan läpi virtaa Miskatonic-joki, jonka etelärannalla Arkham sijaitsee. Arkhamissa toimii Miskatonicin yliopisto, johon monet Lovecraftin tarinat liittyvät. August Derleth lisäsi Arkhamista pohjoiseen sijaitsevan Billingtonin metsän. Kuvitteellisten paikkojen lisäksi Lovecraftin ja hänen seuraajiensa tarinoissa esiintyy myös oikeita paikkoja, kuten Boston, Salem, Danvers, Marblehead, Providence, Gloucester ja Newburyport; toisinaan mainitaan jopa todellisia yksittäisiä rakennuksia kuten kirjastoja.

Kielletyt kirjat

Katso myös: Luettelo Cthulhu-mytologian kirjoista

Keskeinen osa tarustoa ovat sen kuvitteelliset kirjat, joista tunnetuin on Lovecraftin itsensä kehittämä Necronomicon. Kirjan kirjoitti Lovecraftin mukaan ”hullu arabi” Abdul Alhazred noin vuonna 730 Damaskoksessa. Kirja on niin tunnettu, että siitä on laadittu useita todellisia ennallistuksia, tunnetuimpana ”Simonin Necronomicon”. Muita kiellettyjä kirjoja ovat muun muassa Pnakoottiset käsikirjoitukset, Eibonin kirja (kirjan keksi Clark Ashton Smith, jonka mukaan sen kirjoittaja oli profeetta Eibon), Cultes des Goules (August Derlethin keksintöä, kirjoittajana kreivi D'Erlette), Unaussprechlichen Kulten (keksijänä Robert E. Howard ja kirjoittajana Friedrich Wilhelm von Junzt) sekä De Vermiis Mysteriis (Robert Blochin keksintöä, kirjoittanut Ludvig Prinn). Arkhamissa sijaitsevassa Miskatonicin yliopistossa on näitä kirjoja edustava valikoima.

Taruston todelliset hahmot ja paikat

Eräät Cthulhu-tarustossa esiintyvät asiat ovat todellisia: esimerkiksi muutamat paikat, kuten tähdet Aldebaran ja Fomalhaut ja planeetta Yuggoth, joka oli Lovecraftin käyttämä nimitys Plutosta – itse asiassa Lovecraft käytti nimeä Yuggoth oletetusta Neptunuksen takaisesta planeetasta jo ennen sen löytymistä 1930. Myös eräät henkilöt, kuten Olaus Wormius, todellinen tanskalainen keräilijä, on liitetty tarustoon; kuitenkin virheellisesti, sillä Lovecraftin mainitsema Olaus Wormius käänsi Necronomiconin latinaksi vuonna 1228 – vuosisatoja ennen kuin todellinen Olaus Wormius oli syntynytkään. Lisäksi todellinen Voynichin käsikirjoitus on liitetty Cthulhu-tarustoon, samoin teosofien mytologioissa esiintyvä Dzyanin kirja.

Lisäksi monia jumalhahmoja ja kuvitteellisia paikkoja on lainattu tarustoon todellisista mytologioista: näitä ovat esimerkiksi Bast (kissajumalatar muinaisessa Egyptissä), Hypnos (unen jumala Kreikan tarustossa) ja Wendigo (lainaus Pohjois-Amerikan intiaanien tarustosta), sekä islamilaisen taruston kadonnut kaupunki Irem.

Suomalaiset pastissit

S. Albert Kivinen aloitti suomalaisten Lovecraft-pastissien kirjoittamisen novellilla Keskiyön mato Ikaalisissa, tässä ja myöhemmissä novelleissaan Kivinen pyrkii muokkaamaan Ikaalisista suomalaisen Cthulhu-taruston Dunwichia. Cthulhu-aiheisia novelleja on julkaistu Kivisen kokoelmassa Merkilliset kirjoitukset sekä Boris Hurtan toimittamassa valikoimassa Kultainen naamio.

Katso myös

• Luettelo Cthulhu-mytologian kulteista

Huomautukset

[a]: Hulluuden vuorilla -pienoisromaanin suomennoksessa käytetään sanaa muinaiset kansasta, joka poikkeaa Cthulhusta ja muista suurista muinaisista; erikseen novellissa mainitaan Cthulhun rotu ilman erityisempää nimeä. Alkuteoksessa suomennoksen muinaiset esiintyvät kuitenkin nimillä ”Old Ones” ja ”Elder Things”, joka eroaa Suurien muinaisten englanninkielisestä nimestä ”Great Old Ones”, ”Ancient Ones”. Näin suomennos saa ristiriidan näyttämään alkuperäistä isommalta. Toisaalta ”Elder Things” ei tarkoita myöskään Derlethin tarustoon lisäämiä Vanhempia jumalia (”Elder Gods”), vaan ovat erillinen ryhmänsä.
[b]: Aihetta tutkineen Dirk Mosigin mukaan Cthulhu saattaa olla jopa taruston heikoimpia olentoja, mikä selittäisi sen, muille taruston olennoille poikkeuksellisen, riippuvuudeen ihmisispalvojista. Mosigin mukaan merkittävää on myös ”Dunwichin hirviö” -novellissa annetun Necronomicon-lainauksen maininta Cthulhusta toisten jumalten serkkuna, näistä selvästi eroavana, erillisenä ja heikompana olentona. (Suuri Cthulhu on heidän serkkunsa, mutta hänkään ei voi nähdä [Muinaisia] heitä kuin hämärästi. Epäselvää on, tarkoitetaanko muinaisilla tässä suuria muinaisia vai toisia jumalia, nimeltä tässä yhteydessä mainitaan vain toisia jumalia.
[c]: Vaihtelevasti Yog-Sothothin mainitaan olevan joko Portti itse, Portin vartija, tai sekä että. Portilla Lovecraft tarkoitti, ainakin novellissaan ”Dunwichin hirviö”, reittiä, jota pitkin erilaiset hirviöt ja jumalat pystyivät tulemaan maapallolle levittämään tuhoa.

Kirjallisuutta

• Lovecraft, H. P.: H. P. Lovecraftin kootut teokset I: Kuiskaus pimeässä ja muita kertomuksia. Suomennos: Ulla Selkälä & Ilkka Äärelä, Osmo Saarinen. Sisältö: Kammottu talo; Arthur Jermyn; Rotat seinissä; Hautaholvissa; Varjo Innsmouthin yllä; Cthulhun kutsu; Dunwichin hirviö; Kuiskaus pimeässä. Helsinki: Jalava, 2009. ISBN 978-951-887-410-5.
• Lovecraft, H. P.: H. P. Lovecraftin kootut teokset II: Varjo menneisyydestä ja muita kertomuksia. Suomennos: Ulla Selkälä & Ilkka Äärelä. Sisältö: Juhlapäivä; Nimetön kaupunki; Väri avaruudesta; Vainooja pimeydestä; Faaraoiden vankina; Eryksin muurit; Red Hookin kauhu; Varjo menneisyydestä; Ultharin kissat; Temppeli; Kylmää ilmaa; Ulkopuolinen; Kuva talossa; Kuutamoinen räme; Pickmanin malli; Herbert West – elvyttäjä. Helsinki: Jalava, 2010. ISBN 978-951-887-419-8.
• Lovecraft, H. P.: H. P. Lovecraftin kootut teokset III: Vaaniva pelko ja muita kertomuksia. Suomennos: Ulla Selkälä ja Ilkka Äärelä. Sisältää pienoisromaanin Hulluuden vuorilla ja novelleja. Helsinki: Jalava, 2011. ISBN 978-951-887-437-2.
• Lovecraft, H. P.: H. P. Lovecraftin kootut teokset IV: Hautausmaan kauhu ja muita kertomuksia. Suomennokset: Ilkka Äärelä, Matti Rosvall ja Sari Kallioinen & Anita Puumalainen. Sisältää romaanin Charles Dexter Wardin tapaus ja novelleja. Helsinki: Jalava, 2012. ISBN 978-951-887-452-5.
• Lovecraft, H. P. & Derleth, August: Kauhun kynnys. (The lurker at the treshold, 1945.) Suomennos: Ilkka Äärelä. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1993. ISBN 951-0-18761-5.

Aiheesta muualla

• Cthuugle, H. P. Lovecraft -hakukone. (englanniksi)
• The H. P. Lovecraft Archive. (englanniksi)