Ero sivun ”Esko Roine” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
pEi muokkausyhteenvetoa
Rivi 30: Rivi 30:
Tampereen Teatterissa hän työskenteli noin kaksikymmentä vuotta ensin hallintojohtajana 1979–88 ja sitten toimitusjohtajana 1988–1998. Koko johtajakautensa hän näytteli aktiivisesti muun muassa musikaaleissa ''Ghetto'' ja ''Evita''. TT:stä Roine siirtyi Tampereen Työväen Teatteriin, jota johti ansiokkaasti, tehden myös koko teatterin katsojaennätyksen 2000-luvulla. Hän jätti johtajan tehtävät kesällä 2006. Jäähyväisnäytelmäkseen hän valitsi ''[[Kauppamatkustajan kuolema]]n'', jonka Willy Loman oli kaikkien kriitikoiden ylistämä. Tämän jälkeen Roine siirtyi vapaaksi näyttelijäksi. Hän näyttelee Tampereella, Helsingissä ja Turussa.
Tampereen Teatterissa hän työskenteli noin kaksikymmentä vuotta ensin hallintojohtajana 1979–88 ja sitten toimitusjohtajana 1988–1998. Koko johtajakautensa hän näytteli aktiivisesti muun muassa musikaaleissa ''Ghetto'' ja ''Evita''. TT:stä Roine siirtyi Tampereen Työväen Teatteriin, jota johti ansiokkaasti, tehden myös koko teatterin katsojaennätyksen 2000-luvulla. Hän jätti johtajan tehtävät kesällä 2006. Jäähyväisnäytelmäkseen hän valitsi ''[[Kauppamatkustajan kuolema]]n'', jonka Willy Loman oli kaikkien kriitikoiden ylistämä. Tämän jälkeen Roine siirtyi vapaaksi näyttelijäksi. Hän näyttelee Tampereella, Helsingissä ja Turussa.


Esko Roineelle myönnettiin vuonna 1994 Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton kultainen kunniamerkki<ref>[http://www.teatterijarjestojenkeskusliitto.fi/uploads/4/8/6/2/48626825/kultaiset_kunniamerkit.pdf Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton myöntämät kultaiset kunniamerkit 2014–1947], Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto 2014 (pdf). Viitattu 27.2.2016.</ref> ja vuonna 2004 [[Pro Finlandia]] -mitali.
Esko Roineelle myönnettiin vuonna 1994 Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton kultainen kunniamerkki<ref>[http://www.teatterijarjestojenkeskusliitto.fi/uploads/4/8/6/2/48626825/kultaiset_kunniamerkit.pdf Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton myöntämät kultaiset kunniamerkit 2014–1947], Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto 2014 (pdf). Viitattu 27.2.2016.</ref> ja vuonna 2004 [[Pro Finlandia]] -mitali<ref>[http://www.ritarikunnat.fi/index.php/fi/ritarikunnat/rekisterit/173-suomen-leijonan-pro-finlandia-mitalin-saajat-1945-2015 Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin saajat 1945-2016]</ref>.


== Yksityiselämä ==
== Yksityiselämä ==

Versio 11. maaliskuuta 2017 kello 21.25

Esko Roine
Esko Roine 1960-luvun alussa.
Esko Roine 1960-luvun alussa.
Henkilötiedot
Koko nimi Esko Antero Roine
Syntynyt5. syyskuuta 1944 (ikä 79)
Tampere
Ammatti näyttelijä
Puoliso Ritva Jalonen
Näyttelijä
Merkittävät roolit Ylikomisario Rautakallio, Ensio Haavisto
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Esko Antero Roine (s. 5. syyskuuta 1944 Tampere) on näyttelijä, joka on näytellyt pääasiassa Tampereen Työväen Teatterissa.

Ura

Tampereen Teatterissa hän työskenteli noin kaksikymmentä vuotta ensin hallintojohtajana 1979–88 ja sitten toimitusjohtajana 1988–1998. Koko johtajakautensa hän näytteli aktiivisesti muun muassa musikaaleissa Ghetto ja Evita. TT:stä Roine siirtyi Tampereen Työväen Teatteriin, jota johti ansiokkaasti, tehden myös koko teatterin katsojaennätyksen 2000-luvulla. Hän jätti johtajan tehtävät kesällä 2006. Jäähyväisnäytelmäkseen hän valitsi Kauppamatkustajan kuoleman, jonka Willy Loman oli kaikkien kriitikoiden ylistämä. Tämän jälkeen Roine siirtyi vapaaksi näyttelijäksi. Hän näyttelee Tampereella, Helsingissä ja Turussa.

Esko Roineelle myönnettiin vuonna 1994 Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton kultainen kunniamerkki[1] ja vuonna 2004 Pro Finlandia -mitali[2].

Yksityiselämä

Roineen vaimo on Tampereen teatterin näyttelijä Ritva Jalonen.[3] Roineen ensimmäinen vaimo (1966–1976) oli näyttelijä Marjukka Halttunen, jonka kanssa hänellä on tytär, näyttelijä Susanna Roine ja poika, Sami Roine.[4][3] Hänen isänsä oli näyttelijä Eero Roine ja setänsä, kansanedustaja Eino Roinelähde?.[3] Esko Roineella on veli, Olavi, ja kaksi sisarta, jotka molemmat ovat näyttelijöitä, Eila Roine ja Liisa Roine.[3]

Roine jäi kiinni rattijuopumuksesta marraskuussa 2016. Hän sai tuomiona 40 päiväsakkoa ja kolmen kuukauden ajokiellon.[5]

Filmografia

Lähteet

Kirjallisuutta

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.