Ero sivun ”Koiviston I hallitus” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Ei muokkausyhteenvetoa |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
'''Koiviston I hallitus''' oli [[Suomi|Suomen]] tasavallan 51. [[hallitus]], jonka muodostivat [[Suomen Sosialidemokraattinen Puolue|SDP]], [[Suomen Keskusta|Keskusta]], [[Ruotsalainen kansanpuolue|RKP]], [[Suomen Kansan Demokraattinen Liitto|SKDL]] ja [[Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto|TPSL]]. Hallitukselle kertyi 784 hallituspäivää [[22. maaliskuuta]] [[1968]] – [[14. toukokuuta]] [[1970]]. |
'''Koiviston I hallitus''' oli [[Suomi|Suomen]] tasavallan 51. [[hallitus]], jonka muodostivat [[Suomen Sosialidemokraattinen Puolue|SDP]], [[Suomen Keskusta|Keskusta]], [[Ruotsalainen kansanpuolue|RKP]], [[Suomen Kansan Demokraattinen Liitto|SKDL]] ja [[Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto|TPSL]]. Hallitukselle kertyi 784 hallituspäivää [[22. maaliskuuta]] [[1968]] – [[14. toukokuuta]] [[1970]]. |
||
Suomessa vakiintuneen käytännön mukaan hallitus erosi aina [[Suomen presidentinvaali|presidentinvaalin]] yhteydessä, vaikka lainsäädäntö ei tällaista menettelyä edellyttänytkään. Niinpä edellinen pääministeri [[Rafael Paasio]] jätti hallituksensa eronpyynnön [[Suomen presidentinvaali 1968|vuoden 1968 presidentinvaali]]n jälkeen ja [[ |
Suomessa vakiintuneen käytännön mukaan hallitus erosi aina [[Suomen presidentinvaali|presidentinvaalin]] yhteydessä, vaikka lainsäädäntö ei tällaista menettelyä edellyttänytkään. Niinpä edellinen pääministeri [[Rafael Paasio]] jätti hallituksensa eronpyynnön [[Suomen presidentinvaali 1968|vuoden 1968 presidentinvaali]]n jälkeen, ja valtiovarainministeri [[Mauno Koivisto]], joka oli juuri nimitetty [[Suomen Pankki|Suomen Pankin]] pääjohtajaksi, kokosi uuden hallituksen entiselle [[kansanrintama]]pohjalle. Jatkuvuutta osoitti keskeisten ministerien – ulkoministeri [[Ahti Karjalainen]], oikeusministeri [[Aarre Simonen]] ja toinen valtiovarainministeri [[Ele Alenius]] – jatkaminen tehtävissään. Ulkopoliittisen ripittäytymisen tehnyt SDP:n vahva mies [[Väinö Leskinen]] nousi hallitukseen yhdeksän vuoden tauon jälkeen.<ref name="Zetterberg"> Seppo Zetterberg (toim.): ''Suomen historian Pikkujättiläinen'', s. 871–872. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14263-0.</ref> |
||
Koiviston ensimmäisen hallituksen merkittäviin saavutuksiin kuului [[tulopoliittinen kokonaisratkaisu]]. Ratkaisu oli suunniteltu [[valtakunnansovittelija]] [[Keijo Liinamaa]]n vuonna [[1967]], ja se hyväksyttiin vain vähän aikaa hallituksen muodostamisen jälkeen. Siirtyminen kokonaisratkaisun mukaiseen indeksittömään järjestelmään vaati hintojen ja palkkojen säännöstelyvaltuuksien palauttamista hallitukselle: eduskunta hyväksyi tämän ilman viivytyksiä. Hallituksen toimikaudella toteutettiin tai pantiin alulle myös joukko tärkeitä sosiaalipoliittisia uudistuksia, kuten [[kansaneläke|kansaneläkkeen]] [[perhe-eläke|perhe-eläkkeet]], yrittäjien ja maatalousyrittäjien eläkejärjestelmät ([[YEL]] ja [[MYEL]]) sekä uusi alkoholilaki, johon liittyi [[keskiolut|keskioluen]] myynnin vapauttaminen vuoden 1969 alussa. Lääkkeeksi maatalouden kasaantuneeseen ylituotanto-ongelmaan otettiin lehmien teurastuspalkkiot ja peltojen "paketointi", mikä merkitsi sitä, että valtio maksoi korvausta viljelijälle, joka jätti peltonsa viljelemättä.<ref name="Zetterberg"/> Tämä oli johdonmukaista maatalouspolitiikkaa, mutta se osoittautui poliittiseksi pommiksi, joka räjähti Keskustan käsiin [[eduskuntavaalit 1970|vuoden 1970 eduskuntavaaleissa]].<ref>Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: ''Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä'', s. 250. Helsinki: Otava, 1987.</ref> |
Koiviston ensimmäisen hallituksen merkittäviin saavutuksiin kuului [[tulopoliittinen kokonaisratkaisu]]. Ratkaisu oli suunniteltu [[valtakunnansovittelija]] [[Keijo Liinamaa]]n vuonna [[1967]], ja se hyväksyttiin vain vähän aikaa hallituksen muodostamisen jälkeen. Siirtyminen kokonaisratkaisun mukaiseen indeksittömään järjestelmään vaati hintojen ja palkkojen säännöstelyvaltuuksien palauttamista hallitukselle: eduskunta hyväksyi tämän ilman viivytyksiä. Hallituksen toimikaudella toteutettiin tai pantiin alulle myös joukko tärkeitä sosiaalipoliittisia uudistuksia, kuten [[kansaneläke|kansaneläkkeen]] [[perhe-eläke|perhe-eläkkeet]], yrittäjien ja maatalousyrittäjien eläkejärjestelmät ([[YEL]] ja [[MYEL]]) sekä uusi alkoholilaki, johon liittyi [[keskiolut|keskioluen]] myynnin vapauttaminen vuoden 1969 alussa. Lääkkeeksi maatalouden kasaantuneeseen ylituotanto-ongelmaan otettiin lehmien teurastuspalkkiot ja peltojen "paketointi", mikä merkitsi sitä, että valtio maksoi korvausta viljelijälle, joka jätti peltonsa viljelemättä.<ref name="Zetterberg"/> Tämä oli johdonmukaista maatalouspolitiikkaa, mutta se osoittautui poliittiseksi pommiksi, joka räjähti Keskustan käsiin [[eduskuntavaalit 1970|vuoden 1970 eduskuntavaaleissa]].<ref>Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: ''Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä'', s. 250. Helsinki: Otava, 1987.</ref> |
||
Versio 7. maaliskuuta 2017 kello 00.59
Koiviston I hallitus oli Suomen tasavallan 51. hallitus, jonka muodostivat SDP, Keskusta, RKP, SKDL ja TPSL. Hallitukselle kertyi 784 hallituspäivää 22. maaliskuuta 1968 – 14. toukokuuta 1970.
Suomessa vakiintuneen käytännön mukaan hallitus erosi aina presidentinvaalin yhteydessä, vaikka lainsäädäntö ei tällaista menettelyä edellyttänytkään. Niinpä edellinen pääministeri Rafael Paasio jätti hallituksensa eronpyynnön vuoden 1968 presidentinvaalin jälkeen, ja valtiovarainministeri Mauno Koivisto, joka oli juuri nimitetty Suomen Pankin pääjohtajaksi, kokosi uuden hallituksen entiselle kansanrintamapohjalle. Jatkuvuutta osoitti keskeisten ministerien – ulkoministeri Ahti Karjalainen, oikeusministeri Aarre Simonen ja toinen valtiovarainministeri Ele Alenius – jatkaminen tehtävissään. Ulkopoliittisen ripittäytymisen tehnyt SDP:n vahva mies Väinö Leskinen nousi hallitukseen yhdeksän vuoden tauon jälkeen.[1]
Koiviston ensimmäisen hallituksen merkittäviin saavutuksiin kuului tulopoliittinen kokonaisratkaisu. Ratkaisu oli suunniteltu valtakunnansovittelija Keijo Liinamaan vuonna 1967, ja se hyväksyttiin vain vähän aikaa hallituksen muodostamisen jälkeen. Siirtyminen kokonaisratkaisun mukaiseen indeksittömään järjestelmään vaati hintojen ja palkkojen säännöstelyvaltuuksien palauttamista hallitukselle: eduskunta hyväksyi tämän ilman viivytyksiä. Hallituksen toimikaudella toteutettiin tai pantiin alulle myös joukko tärkeitä sosiaalipoliittisia uudistuksia, kuten kansaneläkkeen perhe-eläkkeet, yrittäjien ja maatalousyrittäjien eläkejärjestelmät (YEL ja MYEL) sekä uusi alkoholilaki, johon liittyi keskioluen myynnin vapauttaminen vuoden 1969 alussa. Lääkkeeksi maatalouden kasaantuneeseen ylituotanto-ongelmaan otettiin lehmien teurastuspalkkiot ja peltojen "paketointi", mikä merkitsi sitä, että valtio maksoi korvausta viljelijälle, joka jätti peltonsa viljelemättä.[1] Tämä oli johdonmukaista maatalouspolitiikkaa, mutta se osoittautui poliittiseksi pommiksi, joka räjähti Keskustan käsiin vuoden 1970 eduskuntavaaleissa.[2]
Työministeri Viljo Virtanen siirtyi vuoden 1970 alussa Mikkelin läänin maaherraksi ja hänen tilalleen tuli kansanedustaja Veikko Helle.[3] Kansliaministeri Jussi Linnamo siirtyi helmikuun alussa 1970 pankkitarkastusviraston ylijohtajaksi ja hänen tilalleen tuli kansanedustaja Margit Eskman.[4]
Kokoonpano
| Ministeri | Tehtävissä | Puolue | |
|---|---|---|---|
| Pääministeri Mauno Koivisto |
22.3.1968 – 14.5.1970 |
SDP | |
| Pääministerin sijainen Johannes Virolainen |
22.3.1968 – 14.5.1970 |
Keskusta | |
| Ministeri valtioneuvoston kansliassa Jussi Linnamo Margit Eskman |
22.3.1968 – 31.1.1970 1.2.1970 – 14.5.1970 |
SDP SDP | |
| Ulkoasiainministeri Ahti Karjalainen |
22.3.1968 – 14.5.1970 |
Keskusta | |
| Oikeusministeri Aarre Simonen |
22.3.1968 – 14.5.1970 |
TPSL | |
| Sisäasiainministeri Antero Väyrynen |
22.3.1968 – 14.5.1970 |
SDP | |
| Puolustusministeri Sulo Suorttanen |
22.3.1968 – 14.5.1970 |
Keskusta | |
| Valtiovarainministeri Eino Raunio |
22.3.1968 – 14.5.1970 |
SDP | |
| Opetusministeri Johannes Virolainen |
22.3.1968 – 14.5.1970 |
Keskusta | |
| Maatalousministeri Martti Miettunen |
22.3.1968 – 14.5.1970 |
Keskusta | |
| Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Paavo Aitio |
22.3.1968 – 28.2.1970 |
SKDL | |
| Liikenneministeri Paavo Aitio |
1.3.1970 – 14.5.1970 |
SKDL | |
| Kauppa- ja teollisuusministeri Grels Teir |
22.3.1968 – 14.5.1970 |
RKP | |
| Sosiaaliministeri Anna-Liisa Tiekso |
22.3.1968 – 14.5.1970 |
SKDL | |
| II kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Viljo Virtanen Veikko Helle |
22.3.1968 – 31.12.1969 1.1.1970 – 28.2.1970 |
SDP | |
| Työministeri Veikko Helle |
1.3.1970 – 14.5.1970 |
SDP | |
| II kauppa- ja teollisuusministeri Väinö Leskinen |
22.3.1968 – 14.5.1970 |
SDP | |
| II sosiaaliministeri Eemil Partanen |
2.4.1968 – 14.5.1970 |
Keskusta | |
| II valtiovarainministeri Ele Alenius |
22.3.1968 – 14.5.1970 |
SKDL | |
|
Edeltäjä: Paasion I hallitus |
Suomen hallitus 22. maaliskuuta 1968 – 14. toukokuuta 1970. |
Seuraaja: Auran I hallitus |
Lähteet
- ↑ a b Seppo Zetterberg (toim.): Suomen historian Pikkujättiläinen, s. 871–872. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14263-0.
- ↑ Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä, s. 250. Helsinki: Otava, 1987.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1971, s. 21. Helsinki: Otava, 1970.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin 1971, s. 24.
- ↑ Koiviston I hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 24.5.2010.