Ero sivun ”Filip II (Espanja)” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
p kh
p fixed typo
Rivi 85: Rivi 85:
Espanjalaisten hyökkäysvalmistelut kokivat iskun [[1587]] kun Draken komentamat alukset hyökkäsivät [[Cadiz]]in satamaan ja polttivat 30 espanjalaisten laivaa. Medina- Sidonia valitti Filip II:lle että hyökkäys on huonosti valmisteltu, mutta yleensä varovainen kehotti kiirehtimään. Laivaston piti lähteä kukistamaan kerettiläisten kuningatar, kuten Elisabetia nyt nimitettiin, mutta huonon tuulen vuoksi hyökkäys alkoi Lissabonista vasta 20. toukokuuta [[1588]]. <ref> Williams, N.: Maailmanhistorian käännekohtia, osa 3, 148, 1981</ref>
Espanjalaisten hyökkäysvalmistelut kokivat iskun [[1587]] kun Draken komentamat alukset hyökkäsivät [[Cadiz]]in satamaan ja polttivat 30 espanjalaisten laivaa. Medina- Sidonia valitti Filip II:lle että hyökkäys on huonosti valmisteltu, mutta yleensä varovainen kehotti kiirehtimään. Laivaston piti lähteä kukistamaan kerettiläisten kuningatar, kuten Elisabetia nyt nimitettiin, mutta huonon tuulen vuoksi hyökkäys alkoi Lissabonista vasta 20. toukokuuta [[1588]]. <ref> Williams, N.: Maailmanhistorian käännekohtia, osa 3, 148, 1981</ref>


Espanjan laivaston hidas eteneminen antoi englantilaisille aikaa valmistautua taisteluun. 19. heinäkuuta [[1588]] englantilaiset saivat katsekontaktin espanjalaisiin ja aloittivat näiden saartamisen. 20. heinäkuuta Espanjan laivat asetettiin taistelumuodostelmaan ja englantilaiset hyökkäsivät näitä kohti niiden ampuessa kiivaasti kanuunoillaan. Ensikosketus oli tulokseton. 27. heinäkuutta huomattiin, että 18 000 espanjalaisen maihinnoususta yli [[Englannin kanaali]]n ei tullut mitään, sillä joukkojen kuljetukseen ei löytynyt aluksia. Yön koittaessa englantilaiset uittivat palavia aluksia kohti espanjanlaisia, jotka uutta salaista asetta peläten pakenivat rikoten taistelumuodostelmansa. 28. heinäkuuta käydyssä taistelussa espanlaiset kärsivät suuria tappioita. 30. heinäkuuta Medina- Sidonia päätti viedä laivaston takaisin kotimaahan. Kotimatkalla 17 laivaa karkasi ja 15 niistä upposi. 2. elokuuta oli ilmeistä, että espanjalaiset eivät enää uhkaa Englantia ja heidän takaa-ajostaan luovuttiin. Espanjan laivaston kotimatka oli täynnä vaikeuksia, laivoissa puhkesi [[lavantauti]] ja [[keripukki]] ja Medina- Sidonia sairastui punatautiin. Espanjalaisten 130 laivasta pääsi takaisin 67. Kuolleiden miesten luku nousi tuhansiin. <ref> Williams, N.: Maailmanhistorian käännekohtia, osa 3, 150- 153, 1981</ref>
Espanjan laivaston hidas eteneminen antoi englantilaisille aikaa valmistautua taisteluun. 19. heinäkuuta [[1588]] englantilaiset saivat katsekontaktin espanjalaisiin ja aloittivat näiden saartamisen. 20. heinäkuuta Espanjan laivat asetettiin taistelumuodostelmaan ja englantilaiset hyökkäsivät näitä kohti niiden ampuessa kiivaasti kanuunoillaan. Ensikosketus oli tulokseton. 27. heinäkuuta huomattiin, että 18 000 espanjalaisen maihinnoususta yli [[Englannin kanaali]]n ei tullut mitään, sillä joukkojen kuljetukseen ei löytynyt aluksia. Yön koittaessa englantilaiset uittivat palavia aluksia kohti espanjanlaisia, jotka uutta salaista asetta peläten pakenivat rikoten taistelumuodostelmansa. 28. heinäkuuta käydyssä taistelussa espanlaiset kärsivät suuria tappioita. 30. heinäkuuta Medina- Sidonia päätti viedä laivaston takaisin kotimaahan. Kotimatkalla 17 laivaa karkasi ja 15 niistä upposi. 2. elokuuta oli ilmeistä, että espanjalaiset eivät enää uhkaa Englantia ja heidän takaa-ajostaan luovuttiin. Espanjan laivaston kotimatka oli täynnä vaikeuksia, laivoissa puhkesi [[lavantauti]] ja [[keripukki]] ja Medina- Sidonia sairastui punatautiin. Espanjalaisten 130 laivasta pääsi takaisin 67. Kuolleiden miesten luku nousi tuhansiin. <ref> Williams, N.: Maailmanhistorian käännekohtia, osa 3, 150- 153, 1981</ref>


Kun Filip II kuuli tappiosta hän ei osoittanut ulospäin tunteitaan. Hän sulkeutui työhuoneeseensa ja suostui keskustelemaan ainoastaan rippi-isänsä kanssa. Filip II eli loppuelämänsä eräänlaisen masennuksen vallassa. Hän ei salannut itseltään, että oli epäonnistunut estämään uskonpuhdistuksen leviämisen. Hallitustoimensa hän hoiti loppuun saakka tunnollisesti ja yksityiskohtiin paneutuen. Venetsian lähettiläälle hän kertoi, että ei ollut antanut elämässään voittojen eikä tappioiden vaikuttaa itseensä. <ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 13, 206, 1982</ref>
Kun Filip II kuuli tappiosta hän ei osoittanut ulospäin tunteitaan. Hän sulkeutui työhuoneeseensa ja suostui keskustelemaan ainoastaan rippi-isänsä kanssa. Filip II eli loppuelämänsä eräänlaisen masennuksen vallassa. Hän ei salannut itseltään, että oli epäonnistunut estämään uskonpuhdistuksen leviämisen. Hallitustoimensa hän hoiti loppuun saakka tunnollisesti ja yksityiskohtiin paneutuen. Venetsian lähettiläälle hän kertoi, että ei ollut antanut elämässään voittojen eikä tappioiden vaikuttaa itseensä. <ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 13, 206, 1982</ref>

Versio 11. marraskuuta 2016 kello 16.12

Filip II
[[Tiedosto:|250px|Sofonisba Anguissola,Filip II. Maalattu 1570 jälkeen.]]
Sofonisba Anguissola,Filip II. Maalattu 1570 jälkeen.
Espanjan kuningas
16. tammikuuta 1556 –13. syyskuuta 1598
Edeltäjä Kaarle I
Seuraaja Filip III
Henkilötiedot
Syntynyt21. toukokuuta 1527
Valladolid
Kuollut13. syyskuuta 1598
El Escorial
Puoliso María Manuela de Portugal
Maria I
Isabel de Valois
Anna Itävaltalainen
Tiedot
Uskonto katolilainen
[[Tiedosto:|150x90px|Nimikirjoitus]]
Nimikirjoitus
Tizian, Filip II, 1551.

Filip II (esp. Felipe II, 21. toukokuuta 1527, Valladolid – 13. syyskuuta 1598, Escorial) oli ensimmäinen virallinen Espanjan kuningas 1556—1598, Napolin ja Sisilian kuningas 1544–1559 ja Portugalin kuningas (hallitsijanimellä Filip I) 1580–1598 sekä Englannin kuningas 1554–1558 vaimonsa Maria I:n puolisona. Hän oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijan Kaarle V:n ja Portugalin kuninkaan Manuel I:n tyttären, Isabellan, ainoa eloonjäänyt laillinen perillinen. Jo ennen 1556 alkanutta hallituskauttaan hän hoiti itse Länsi-Intiaan liittyviä asioita. 1556 Kaarle V luopui vallasta ja Filip sai Espanjan ja Alankomaat. 1580 hän peri myös Portugalin kruunun äitinsä kautta.[1]

Hänen aikanaan valloitukset Amerikassa vakiintuivat ja hallintoa järjestettiin systemaattisesti ja modernisoitiin; säädettiin uusia lakeja ja nimitettiin lisää virkamiehiä sekä luotiin uusia neuvostoja ja tuomioistuimia. Filip oli uskonasioissa fanaattinen. Hän lisäsi inkvisition valtaa myös Amerikassa. Hän halusi säilyttää imperiuminsa eikä niinkään laajentaa sitä, vaikkakin Florida ja Filippiinit valloitettiin hänen aikanaan.[2] Filip II:n hallituskauden loppupuolella alkoi Espanjan rappeutuminen: jalometallien virta Amerikasta alkoi ehtyä, ja Englanti sekä Hollanti olivat nousemassa johtaviksi merivalloiksi. Englanti voitti "voittamattoman armadan" 1588.

Filip oli neljästi naimisissa.[2] Vuosina 1554–1558 hän oli naimisissa Englannin katolisen kuningattaren Maria I:n kanssa.[1]

Protestanttisissa maissa Filip II:lla on maine synkkänä itsevaltiaana, joka käytti häikäilemättä väkivaltaa ja turvautui myös inkvisitioon halutessaan turvata valtansa ja pyrkiessään pakottamaan Euroopan katolisen kirkon tahtoon. Osasyynä maineeseen on Friedrich von Schillerin vuonna 1787 kirjoittama näytelmä Don Carlos. [3] On kuitenkin syytä muistaa, että näytelmä on kirjailijan mielikuvituksen tuotetta, vaikka perustuukin oikeasti eläneiden ihmisten vaiheisiin.

Hallitsijana

Voitot

Filip II:n isä, keisari Kaarle V (Espanjan kuninkaana Kaarle I) , asetti poikansa Espanjan varakuninkaaksi vuonna 1543. Hän oli alusta alkaen aina kuolemaansa saakka, espanjalaisten alamaisten suosiossa. Vuodet 1548- 1551 Filip II oleskeli isänsä hovissa Brysselissä ja vieraili myös Saksassa, mutta ei tuntenut oloaan kotoisaksi näissä Habsburgien valtakunnan pohjoisissa osissa. Hän tunsi lopulta valtakuntansa pohjoisosia kohtaan niin suurta inhoa, että ei poistunut Pyreneiden pohjoispuolelle enää kertaakaan vuoden 1559 jälkeen. [4]

Vuonna 1553 Filip II sai isältään kirjeen, jossa isä määräsi hänet kosimaan Englannin kuningatar Maria I Tudoria. Kaarle V:n avioliittohankkeiden takana oli merkittäviä suurvalta- ja talouspoliittisia aikeita. Keisarin suurlähettiläs oli arvioinut, että yli puolet Englannin asukkaista saa joko suoraan tai välillisesti elantonsa Alankomaiden villamarkkinoista. Lisäksi valtakunta olisi laajentunut pohjoisessa merkittävästi ja vastauskonpuhdistus olisi voitu ulottaa myös Englantiin. Filip II teki, kuten isä oli määrännyt ja kosi Mariaa.[5]

Avioliitto saatiin solmittua, mutta asiat eivät menneet ihan Habsburgien toiveiden mukaan. Filip II:sta ei tullut Englannin kuningasta, vaan prinssipuoliso ja lisäksi määrättiin, että jos liitto jää lapsettomaksi, Filip II:lla ei ole mitään oikeuksia Englantiin. Marian ja Filip II:n liitto jäi molempien suureksi suruksi lapsettomaksi. Hän sai kuitenkin käynnistettyä Englannissa eräitä vastauskonpudistukseen liittyviä toimia ja liittolaisen vuonna 1557 Ranskaa vastaan käydyssä sodassa. [6]

Sota oli seurausta Kaarle V:n ja Ranskan kuningas Frans I:n vihamielisyyksistä. Lisäksi paavi Paavali VI yllytti Ranskan kuningas Henrik II:ta käymään sotaan Espanjaa vastaan. Ensiksi Filip pakotti paavin luovuttamaan vihollisuuksista uhkaamalla tätä Romman ryöstämisellä. Ranskalaisille aiheutettiin tappio Somme- joella. Rauha solmittiin vuonna 1559. Sodan merkittävin tulos oli se, että Ranska sai itselleen Calais´n joka oli Englannin viimeinen tukikohta mantereella. Rauhansopimuksessa Ranska luopui kaikista Italiaan kohdistuvista vaatimuksistaan ja siitä tuli Espanjan etupiiriä. [7]

Nykyajan ihmisen silmissä vähemmän kunniakas ja suorastaan rikollinen oli sota moriskoja vastaan. Maurilaisvallan jälkeen Etelä- Espanjaan oli jäänyt asumaan maureja, jotka olivat kääntyneet kristinuskoon. Heitä kutsuttiin moriskoiksi. Inkvisitio oli alkanut syyttää moriskoja kerettiläisyydestä ja epäili heidän uskoaan. Inkvisitio oli käynnistänyt moriskoja vastaan suoranaisen vainon. Moriskot nousivat kapinaan ja Filip II lähetti heitä vastaan armeijansa vuonna 1569. [8]

Armeija kukisti kapinan helposti. Nyt Filip julkaisi asetuksen, jonka mukaan moriskojen piti lähteä asuinpaikoiltaan ja heidät hajautettiin ympäri Espanjaa. Mukaan sai ottaa ainoastaan sen verran omaisuutta kuin jaksoi kantaa. Loput omaisuudesta tuli myydä alle sen käyvän arvon ja moriskojen piti alistua heitä valvovan viraston alaiseksi. Moni moriskoperhe joutuikin kärsimään suoranaisesta mielivallasta. [9]

Selim II nousi Turkin sulttaaniksi vuonna 1566. Hän halusi saada liittää Kyproksen osaksi valtakuntaansa. Saari oli tuolloin Venetsian hallussa ja sulttaani lähetti Venetsialle uhkavaatimuksen, jossa vaati saaren luovuttamista. Venetsia ei suostunut Turkin vaatimukseen. Paavi perusti kristityistä liittouman ja hänen onnistui saada Filip II siihen mukaan. Päätettiin perustaa laivasto, joka hyökkäisi Turkin laivaston kimppuun sen omilla purjehdusvesillä. Kristittyjen laivastoa johti espanjalainen Don Juan d´Austria, joka oli kuninkaan velipuoli. [10]

Don Juan d´Austrian hyökkäyssuunnitelma oli erittäin uhkarohkea. Laivastot kohtasivat toisensa Lepantossa, aivan Peloponnesoksen tuntumassa. Taistelu kesti neljä tuntia ja turkkilaiset lyötiin täydellisesti. Myös kristityt kärsivät raskaita tappioita. Kuultuaan voitosta Filip II reagoi eleettömästi: hän käski veisata jumalanpalveluksen päätteeksi Te Deumin. Tavallinen kansa juhli voittoa riehakkaasti, sillä turkkilaisvaaran katsottiin väistyneen. [11]

Vuonna 1579 Filip II nimitti pääministerikseen kardinaali Granvellan, joka oli luonut jo uraa Napolin varakuninkaana ja kuninkaan Alankomaissa olevan sijaisen, kuninkaan sisarpuolen Margareta Parmalaisen neuvonantajana. Granvella oli Habsburgien suvun vankkumaton kannattaja. Hänen mukaan Habsburgien valta takasi Euroopan sivistyksen. Hän oli myös yhtä työteliäs kuin kuningas ja erittäin lujatahtoinen. Granvella piti kuningasta kylmänä ja anteeksiantamattomana ihmisenä. Kuningas oli uskoutunut Granvellalle, että tämän tehtävänä olisi Portugalin liittäminen Espanjaan. Jos Espanjan onnistuisi liittää naapurimaa itseensä siirtomaineen, olisi lopputuloksena suurvalta, jota toteltaisiin ja kuunneltaisiin kaikkialla Euroopassa. [12]

Portugalissa oli vuonna 1578 kuninkaana nuori kuningas Sebastian I, jonka suurena haaveena oli tehdä ristiretki Pohjois-Afrikkaan maureja vastaan. Sebastian johti Portugalin armeijan Pohjois-Afrikkaan, missä se kärsi täydellisen tappion. Kuninkaan ruumista ei löydetty koskaan. Portugalin kuninkaaksi nousi hallitsijasuvun vanhin miespuolinen jäsen, kardinaali Henrik. Uusi kunigas Henrik I oli vanha ja lapseton mies ja anoi paavilta lupaa mennä naimisiin. Espanjan asiamiehet saivat taivuteltua paavin kieltäytymään vihkiluvasta. Vuonna 1580 kuningas Henrik kuoli. Filip johdatti nyt armeijansa Portugalin rajan yli. [13]

Portugalilaiset nimittivät itselleen kuninkaan, Antonion ja kokosivat armeijan. Espanjan joukot, joita johti Alban herttua, nujersivat portugalilaisten vastarinnan nopeasti. Antonio pakeni lopulta Ranskaan ja käytti elämänsä espanjalaisvastaiseen propagandaan, millä oli ajan myötä tulosta. Moni eurooppalainen hallitsija alkoi suhtautua Espanjaan kielteisesti. [14]

Joulukuussa 1580 Filip saapui Lissaboniin, missä hänet julistettiin Portugalin kuninkaaksi. Hän vannoi kunnioittavansa maan lakeja ja oikeuksia. Sen jälkeen hän ryhtyi järjestämään sen hallintoa. Filip II piti tätä työtä niin tärkeänä, että pysyi maassa yhtäjaksoisesti kaksi vuotta. Portugalin yhdistäminen Espanjaan oli hänen hallituskautensa huippukohta. [15]

Erakko

Vuoden 1557 sodassa Ranskaa vastaan Filip II:n tykistö pommitti hajalle Pohjois-Ranskassa sijainneen Pyhän Laurentiuksen luostarin. Filip vannoi rakennuttavansa korvaukseksi uuden luostarin Espanjaan. Filip ryhtyi rakennuttamaan El Escorialin luostaria vuonna 1563 ja rakennustyöt kestivät 21 vuotta. El Escorial on valtava rakennus, joka on yhtä aikaa kirkko, luostari ja kuninkaallinen palatsi.[16]

El Escorial oli Filip II:n kärkihankkeita ja kuningas vieraili usein tarkastamassa rakennustöiden etenemistä. Hän halusi vaikuttaa rakennuksen pienimpiinkin yksityiskohtiin. Kuninkaan omat asuintilat ovat askeettiset. Rakennuskompleksiin kuuluvat myös kirjasto ja taidegalleria, jotka on puolestaan sisustettu loisteliaasti. Filip II asetti toiveensa, että linnassa piti olla parasta, mitä hänen valtakuntansa eri osat pystyivät tuottamaan. El Escorialissa on milanolaisia kulta- ja hopeatöitä, harvinaista puuta Etelä- Amerikasta ja alankomaalaisia gobeliineja. Hallitsijan asiamiehet ostivat kirjastoon harvinaisia kirjoja ja käsikirjoituksia ympäri Eurooppaa. Kuningas oli kiinnostunut kirjallisuudesta ja El Escorialissa on säilynyt Erasmus Rotterdamilaisen teos, johon kuningas on kirjoittanut monia reunahuomautuksia. [17]

Filip II oli haaveillut, että voisi keskittää hallintonsa yhteen huoneeseen. El Escorialin valmistuttua hänellä oli siihen mahdollisuus. Hän vietti työhuoneessaan päiväkausia ja siellä hän tapasi ministerinsä ja vakoojansa. Hän luki tarkasti kaikki saamansa selonteot ja laski kustannusarvioita. Mitään asiaa ei hän ei antanut ministereidensä hoidettavaksi ennen kuin oli mielestään pohtinut asian tarpeeksi huolellisesti. Tämä teki hänen hallinnostaan hitaan ja raskassoutuisen ja tuotti hänelle nimityksen "lyijyjalkainen mies". [18]

Vastaanotoillaan Filip II ei koskaan sanonut paljoakaan. Muun hovin juhliessa Filip II pysyi omissa oloissaan. Hän piti ihmiset loitolla itsestään, sillä epäili heitä salahankkeista. Hänen vanhempansa olivat terottaneet hänet mieleensä jo varhain ajatuksen hänen erityisyydestään ja mahtavuudestaan. El Escorialissa hän osallistui usein munkkiveljien kanssa polvirukouksiin tai vietti tuntikausia rukoilemassa Tizianin Jeesusta esittävän maalauksen äärellä. Filip pukeutui vaatimattomasti, koristeellisuutta vältellen, useimmiten mustaan. [19]

Tappiot

Vaikka Filip II hoiti hallitustoimiaan ahkerasti ja hänen virkamiehistönsä oli kyvykästä, hänen hallituskaudellaan alkoi Espanjan mahdin hiipuminen. Merkittävä isku oli Alankomaiden kapina, itsenäistyminen ja nousu merivallaksi.

Alankomaiden kapinalle oli monia syitä. Massa oli jo melko kehittynyttä kapitalismia ja sen porvarissäätyä olivat pitkään ärsyttäneet Espanjasta tulevat maksumääräykset ja aina vain kiristyvä verotus. Köyhälistön keskuudessa kehittyi kapina kohoavien elinkustannusten vuoksi. Uskonpuhdistus oli leviämässä Alankomaihin ja luterilaisuus ja kalvinismi levisivät kansan parissa. Espanjalaishallinnon uskonnollinen suvaitsemattomuus ja inkvisition toimet herättivät kansan keskuudessa vihaa. Aatelistoa ei köyhien asema kiinnostanut eikä se suhtaunut lämmöllä uskonpuhdistukseenkaan. Kapinaliike alkoi olla niin voimakasta, että aatelisto johtajanaan Vilhelm Oranialainen katsoi viisaammaksi asettua sen puolelle. [20]

Filip nimitti sisarpuolensa, Margareta Parmalaisen, Alankomaiden käskynhaltijaksi vuonna 1559 Hän oli keisari Kaarle V:n ja hollantilaisen palvelustytön lapsi. Äitinsä alhaisen syntyperän ja sen, että hän ei osannut hollantia, vuoksi alankomaalaiset aatelismiehet eivät voineet kunnioittaa häntä. Filip II oli nimittänyt hänet tehtäväänsä hän intomielisen katolilaisuutensa takia. Filip II ei voinut sallia alankomaalaisten luopumista katolilaisuudesta ja tulevan protestanteiksi. [21]

Alankomaita oli päätetty hallita kuten valtakunnan muitakin osia. Filip II:n ministeri, kardinaali Granvella, yritti vakuuttaa kuninkaalle, että nyt oltaisiin tekemässä suurta virhettä. Alankomaiden aateliset olivat vielä tässä vaiheessa uskollisia kuninkaalle ja vaativat vain suurempaa taloudellista itsenäisyyttä.[22]

Tilanne kärjistyi lopulta sodaksi. Osasyynä olivat muun muassa vihaisten kansanjoukkojen suorittamat kirkkojen ryöstöt ja Filip II:n jukistamat Segovian ediktit, joiden mukaan inkvisitio sai täydet toimintavaltuudet myös Alankomaissa. Alankomaiden aateliset vastasivat siihen vuonna 1565 julkistamallaan asiakirjalla, jossa ilmoittivat vastustavansa inkvisitiota kaikin voimin. [23]

Filip II vannoi kostoa ja päätti lähettää armeijansa, jonka vahvuus oli 10 000 miestä johtajanaan Alban herttua, Alankomaihin. Hän saapui Brysseliin elokuussa 1567 ja seuraavan kuukauden aikana hän vangitutti aateliston johtomiehiä. Seuraavaksi hän perusti erityistuomioistumia, jotka etsivät kapinoitsijoita ja kerettiläisiä. Vuoden 1568 aikana erityistuomioistuimet langettivat tuhansia kuolemantuomioita eripuolilla Alankomaita. Alban herttua julistettiin myös käskynhaltijaksi ja tässä toimessaan hän perusti ilmiantajaverkoston, jonka pyrki etsimään myös kuninkaan salaiset vastustajat. Jos oppisitiomies oli paennut ulkomaille, kohtasi rangaistus hänen vaimoaan ja lapsiaan. [24]

Sotaa käytiin maalla ja merellä. Vuonna 1572 alankomaalaisten johtajaksi tuli Vilhelm Oranialainen ja Alban herttuan joukot valtasivat Haarlemin. Alkmaarin valtaus epäonnistui ja vuonna 1573 Alban herttua jätti tehtävänsä vapaaehtoisesti Don Luis de Requénses y Zuñiganille. Uusi käskynhaltija yritti aluksi neuvotteluja, mutta niistä ei tullut mitään. Espanjan joukot piirittivät Leidenin, mutta kärsivät murskatappion lokakuussa 1574. Nyt oli kaikille selvää, että Filip II ja espanjalaiset ovat hävinneet sodan.[25]

Filip II yritti vielä vaihtaa komentajiaan ja välillä käskynhaltijana oli hänen velipuolensa, Lepanton taistelun voittaja Don Juan d´Austria. Hän ei saanut aikaan kahtena käskynhaltijavuotenaan mitään ja Filip II jätti hänet lopulta ilman käyttövaroja ja ohjeistusta. Vuonna 1579 nimitettiin uusi käskynhaltija Alessandro Farnese. Hän kylvi menestyksellä epäsopua etelän katolisten ja pohjoisten maakuuntien protestanttien välille. Etelän maakunnat julistivat 1579 että ne vannovat uskollisuutta Filipille. Näistä maakunnista syntyi myöhemmin Belgia. Pohjoisen maakunnat julistivat Utrechtin unionin, mikä käytännössä merkitsi itsenäisten Alankomaiden syntyä. Leppymätön Filip II julisti Vilhelm Oranialaisen lainsuojattomaksi ja tämän murhaajalle 20 000 guldenin palkkion ja aatelisarvon. [26]

Vuonna 1588 Espanjaa kohtasi tuhoisa isku, kun sen laivasto, jota kutsuttiin voittamattomaksi armadaksi, tuhoutui. Englannissa oli noussut valtaan kuningatar Elisabet I, joka oli aluksi pitänyt yllä hyviä suhteita Espanjaan. Elisabet muutti kuitenkin mieltään ja ryhtyi tukemaan Alankomaita ja lähetti vuonna 1585 Leicsesterin jaarlin, Robert Dudleyn johtaman sotajoukon tukemaan Espanjan vastaista sotaa. Lisäksi Francis Drake teki ryöstöretkiä Espanjan Amerikan siirtomaita vastaan. [27]

Filip II määräsi, että kaikki Espanjan satamissa olevat laivat tulee takavarikoida. Lisäksi hän antoi vuonna 1587 määräyksen, jonka mukaan on valmisteltava yhdistetty meri- ja maavoimien hyökkäys Englantiin. Englannin katolilaisten ajateltiin pitävän Filipiä vapauttajanaan. Hyökkäykseen tarvittaisiin 8000 merimiestä ja 22 000 sotilasta. Hyökkäyksen johtajaksi nimitettiin markiisi Santa Cruz, joka tosin kuoli yllättäen seuraavan vuoden alussa. Hänen seuraajakseen nimitettiin Medina- Sidonian herttua, jolla ei ollut mitään kokemusta merisodasta. [28]

Espanjalaisten hyökkäysvalmistelut kokivat iskun 1587 kun Draken komentamat alukset hyökkäsivät Cadizin satamaan ja polttivat 30 espanjalaisten laivaa. Medina- Sidonia valitti Filip II:lle että hyökkäys on huonosti valmisteltu, mutta yleensä varovainen kehotti kiirehtimään. Laivaston piti lähteä kukistamaan kerettiläisten kuningatar, kuten Elisabetia nyt nimitettiin, mutta huonon tuulen vuoksi hyökkäys alkoi Lissabonista vasta 20. toukokuuta 1588. [29]

Espanjan laivaston hidas eteneminen antoi englantilaisille aikaa valmistautua taisteluun. 19. heinäkuuta 1588 englantilaiset saivat katsekontaktin espanjalaisiin ja aloittivat näiden saartamisen. 20. heinäkuuta Espanjan laivat asetettiin taistelumuodostelmaan ja englantilaiset hyökkäsivät näitä kohti niiden ampuessa kiivaasti kanuunoillaan. Ensikosketus oli tulokseton. 27. heinäkuuta huomattiin, että 18 000 espanjalaisen maihinnoususta yli Englannin kanaalin ei tullut mitään, sillä joukkojen kuljetukseen ei löytynyt aluksia. Yön koittaessa englantilaiset uittivat palavia aluksia kohti espanjanlaisia, jotka uutta salaista asetta peläten pakenivat rikoten taistelumuodostelmansa. 28. heinäkuuta käydyssä taistelussa espanlaiset kärsivät suuria tappioita. 30. heinäkuuta Medina- Sidonia päätti viedä laivaston takaisin kotimaahan. Kotimatkalla 17 laivaa karkasi ja 15 niistä upposi. 2. elokuuta oli ilmeistä, että espanjalaiset eivät enää uhkaa Englantia ja heidän takaa-ajostaan luovuttiin. Espanjan laivaston kotimatka oli täynnä vaikeuksia, laivoissa puhkesi lavantauti ja keripukki ja Medina- Sidonia sairastui punatautiin. Espanjalaisten 130 laivasta pääsi takaisin 67. Kuolleiden miesten luku nousi tuhansiin. [30]

Kun Filip II kuuli tappiosta hän ei osoittanut ulospäin tunteitaan. Hän sulkeutui työhuoneeseensa ja suostui keskustelemaan ainoastaan rippi-isänsä kanssa. Filip II eli loppuelämänsä eräänlaisen masennuksen vallassa. Hän ei salannut itseltään, että oli epäonnistunut estämään uskonpuhdistuksen leviämisen. Hallitustoimensa hän hoiti loppuun saakka tunnollisesti ja yksityiskohtiin paneutuen. Venetsian lähettiläälle hän kertoi, että ei ollut antanut elämässään voittojen eikä tappioiden vaikuttaa itseensä. [31]

Perhe

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.

Filip II oli naimisissa neljä kertaa. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli hänen serkkunsa, Maria Manuela, Portugalin prinsessa. Avioliitto päättyi neljä päivää lapsen syntymän jälkeen, Marian kuoltua synnytyksen jälkeisiin komplikaatiohin. Syntynyt poika, Don Carlos, aiheutti isälle ongelmia ja Filip II määräsi hänet vuonna 1568 vangittavaksi ja syrjäytettäväksi kruununperimyksestä. [32]

Isän ja pojan väliset suhteet olivat jo varhain ajautuneet umpikujaan. Don Carlos oli tietäen isänsä oleskelevan lähestulkoon pelkästään El Escorialissa, kirjoittanut pilkallisen teoksen "Filip kuninkaan pitkät ja ihmeelliset matkat". Teos käsittää lähes pelkästään tyhjiä sivuja. Don Carlosin on kuvattu olleen epävakainen ja käyttäytyneen hillittömästi. [33] Venetsian suurlähettiläs raportoi Don Carlosin kiusanneen erästä suutaria pakottamalla tämän syömään tekemänsä kengät.

Kuningas otti poikansa vangitsemisessa johdon käsiinsä. Hän johti paljastettu miekka kädessään joukon uskottuja miehiä poikansa makuuhuoneeseen ja takavarikoi tämän pistoolit. Pojan kysymyksiin hän ei vastannut, vaan määräsi, että ovet ja ikkunat on teljettävä ja kukaan ei saa puhua hänen kanssaan. Tämän jälkeen Filip II ei enää koskaan nähnyt poikaansa. Don Carloksen kuoltua levisi sitkeä huhu, jonka mukaan isä murhasi poikansa. Totuus ei ole selvinnyt koskaan. [34]

Filip II toinen avioliitto Englannin Maria I:n kanssa oli solmittu puhtaasti poliittisia tarkoitusperiä silmällä pitäen. Puolisot tapasivat harvoin ja oleskelivat kumpikin enimmäkseen omassa maassaan. Liitosta ei ollut lapsia ja se purkautui Marian kuoltua vuonna 1558.

Kolmannen avioliittonsa Filip II solmi Valoisin Elisabetin kanssa. Liito kesti vuodet 1559–1568 ja puolisot saivat viisi tytärtä. Lapsista kolme kuoli synnytyksessä ja Elisabet kuoli viimeisen lapsen syntymän yhteydessä komplikaatioihin.

Anna Itävaltalainen oli kuninkaan neljäs ja viimeinen avioliitto ja se kesti vuodet 1570–1580. Aikalaislähteiden mukaan avioliitto oli hyvin onnellinen. Puolisot saivat viisi lasta, joista poika hallitsi isänsä jälkeen nimellä Filip III.

Filip II:n isällä Kaarle V:llä oli sivusuhteita monien naisten kanssa ja niistä syntyi myös lapsia. Filip II otti heistä eräitä palvelukseensa ja myönsi heille korkeita hallinnollisia tehtäviä. Sisarpuoli Margareta Parmalainen oli Alankomaiden käskynhaltija ja velipuoli Don Juan d`Austria komensi kristittyjen liittouman laivat voittoon Lepanton meritaistelussa.

Lähteet

  1. ↑ a b Charles V and Philip II Spain: A Country Study. Library of Congress, 1988.
  2. ↑ a b Philip II When Worlds Colide PBS
  3. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 275, 1982
  4. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 282, 286, 1982
  5. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 286-288, 1982
  6. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, 289, 1982
  7. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 290-292,1982
  8. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 293, 1982
  9. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 293, 1982
  10. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 294, 1982
  11. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 294-296, 1982
  12. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia,osa 12, 296-297, 1982
  13. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 297- 298, 1982
  14. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 299- 300, 1982
  15. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 300, 1982
  16. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 280- 281, 1982
  17. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 282, 1982
  18. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 283-284, 1982
  19. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia,osa 12, 282-284, 1982
  20. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 313-320, 1982
  21. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 311, 1982
  22. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 313-315,1982
  23. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 322-323, 1982
  24. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 326-334, 1982
  25. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 339-341, 1982
  26. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 347-349, 1982
  27. ↑ Williams, N.: Maailmanhistorian käännekohtia, osa 3, 146, 1981
  28. ↑ Williams, N.: Maailmanhistorian käännekohtia, osa 3, 146, 1981
  29. ↑ Williams, N.: Maailmanhistorian käännekohtia, osa 3, 148, 1981
  30. ↑ Williams, N.: Maailmanhistorian käännekohtia, osa 3, 150- 153, 1981
  31. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 13, 206, 1982
  32. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 275- 276, 1982
  33. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 276,282, 1982
  34. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 12, 277-278, 1982

Lähdeteokset

  • Grimberg, Carl: Kansojen historia, osa 12, Tieteen ja taiteen vuosisata. WSOY:n graafiset laitokset, Porvoo 1982 ISBN 951-0-09740-3
  • Grimberg, Carl: Kansojen historia, osa 12, Uskonsodat. WSOY:n garrafiset laitokset, Porvoo 1982 ISBN 951-0-09741-1
  • Williams, Neville (toim.): Maailmanhistorian käännekohtia. osa 3, Avartuva maailma. Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset, Keuruu 1981 ISBN 951-1-06115-1

Aiheesta muualla


Espanja Edeltäjä:
Kaarle I 		Espanjan kuningas
1556–1598 		Seuraaja:
Filip III
Portugali Edeltäjä:
Antonio 		Portugalin kuningas
1580-1598 		Seuraaja:
Filip III
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Filip_II_(Espanja)&oldid=16058019”