Ero sivun ”Anton Denikin” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
p Removing Link GA template (handled by wikidata) |
|||
| Rivi 10: | Rivi 10: | ||
==Sisällissodan jälkeen== |
==Sisällissodan jälkeen== |
||
Vuonna 1920 Denikin erosi [[Venäjän valkoinen armeija|valkoisesta armeijasta]], luovutti komentajuuden [[Pjotr Wrangel]]ille ja pakeni [[Krim]]iltä laivalla [[Mustameri|Mustanmeren]] yli [[Istanbul]]iin. Denikin sai turvapaikan [[Englanti|Englannista]] jossa hän asui kaksi kuukautta. Myöhemmin hän asettui asumaan [[Belgia]]an, sitten [[Unkari]]in, vuodesta 1926 hän asui [[Ranska]]ssa ja vuodesta 1945 [[Yhdysvallat|Yhdysvalloissa]]. |
Vuonna 1920 Denikin erosi [[Venäjän valkoinen armeija|valkoisesta armeijasta]], luovutti komentajuuden [[Pjotr Wrangel]]ille ja pakeni [[Krim]]iltä laivalla [[Mustameri|Mustanmeren]] yli [[Istanbul]]iin. Denikin sai turvapaikan [[Englanti|Englannista]], jossa hän asui kaksi kuukautta. Myöhemmin hän asettui asumaan [[Belgia]]an, sitten [[Unkari]]in, vuodesta 1926 hän asui [[Ranska]]ssa ja vuodesta 1945 [[Yhdysvallat|Yhdysvalloissa]]. |
||
Denkinin tytär [[Marina Denikina]] sai Venäjän kansalaisuutensa takaisin vuonna 2005. Hän pyysi presidentti [[Putin]]ilta, että hänen isänsä ruumis haudattaisiin uudelleen Venäjälle Donskoin [[luostari]]in [[Moskova]]an, mikä tapahtuikin 3. lokakuuta 2005. |
Denkinin tytär [[Marina Denikina]] sai Venäjän kansalaisuutensa takaisin vuonna 2005. Hän pyysi presidentti [[Putin]]ilta, että hänen isänsä ruumis haudattaisiin uudelleen Venäjälle Donskoin [[luostari]]in [[Moskova]]an, mikä tapahtuikin 3. lokakuuta 2005. |
||
==Kirjallisuutta== |
==Kirjallisuutta== |
||
Versio 2. lokakuuta 2016 kello 13.23
Anton Ivanovitš Denikin (ven. Антон Иванович Деникин, 16. joulukuuta (J: 4. joulukuuta) 1872 Wloclawek, Puola – 8. elokuuta 1947 Ann Arbor, Michigan, Yhdysvallat) oli venäläinen kenraali, Venäjän sisällissodassa toimineen sadan tuhannen miehen Etelä-Venäjän valkoisen armeijan komentaja vuosina 1918–1919.
Denikin opiskeli Kiovan sotakoulussa ja yleisesikunta-akatemiassa. Hän osallistui Venäjän-Japanin sotaan 1904–1905. Ensimmäiseen maailmansotaan hän lähti kenraalimajurina ja toimi sodan alussa prikaatinkomentajana Karpaateilla ja Galitsiassa.
Vuonna 1916 hänet nimitettiin VII armeijakunnan komentajaksi. Vuoden 1917 syyskuussa hän osallistui kenraali Lavr Kornilovin epäonnistuneeseen vallankaappaushankkeeseen Aleksandr Kerenskiä vastaan, joka oli elokuusta 1917 toiminut diktatorisena hallitsijana Venäjän väliaikaisen hallituksen antamin valtuuksin. Denikin pidätettiin yhdessä Kornilovin kanssa. Marraskuussa 1917 tapahtuneen kansankomissaarien lokakuun vallankumouksen jälkeen Denikin ja Kornilov onnistuivat pakenemaan Etelä-Venäjälle, jossa liittyivät kenraali Mihail Aleksejevin vastavallankumouksellisiin.
Etelä-Venäjän armeijan komentajana Denikin onnistui karkottamaan bolševikit Ukrainasta ja lähti sitten etenemään pohjoiseen kohti Moskovaa. Hyökkäys lähti hyvin liikkeelle, mutta puna-armeija onnistui kuitenkin pysäyttämään Denikinin Orjolissa ja lyömään hänen joukkonsa, koska valkoinen armeija joutui keskittämään voimiaan etelään Nestor Mahnoa vastaan.
Sisällissodan jälkeen
Vuonna 1920 Denikin erosi valkoisesta armeijasta, luovutti komentajuuden Pjotr Wrangelille ja pakeni Krimiltä laivalla Mustanmeren yli Istanbuliin. Denikin sai turvapaikan Englannista, jossa hän asui kaksi kuukautta. Myöhemmin hän asettui asumaan Belgiaan, sitten Unkariin, vuodesta 1926 hän asui Ranskassa ja vuodesta 1945 Yhdysvalloissa.
Denkinin tytär Marina Denikina sai Venäjän kansalaisuutensa takaisin vuonna 2005. Hän pyysi presidentti Putinilta, että hänen isänsä ruumis haudattaisiin uudelleen Venäjälle Donskoin luostariin Moskovaan, mikä tapahtuikin 3. lokakuuta 2005.
Kirjallisuutta
- Anton I. Denikin: The Career of a Tsarist Officer. Memoirs 1872–1916.
- Anton I. Denikin: The Russian Turmoil 1922.