Ero sivun ”Vallanjako-oppi” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
| Rivi 20: | Rivi 20: | ||
== Katso myös == |
== Katso myös == |
||
* [[Neljäs valtiomahti]] |
* [[Neljäs valtiomahti]] |
||
* [[Kansalaisyhteiskunta]] |
|||
==Lähteet== |
==Lähteet== |
||
Versio 18. syyskuuta 2016 kello 21.34
Vallan kolmijako-oppi tarkoittaa Montesquieun mukaan, että vallan väärinkäytön estämiseksi lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettava toisistaan. Kolmijako-oppi on esitelty Montesquieun pääteoksessa Lakien henki. Samaa olivat aiemmin jo hahmotelleet Niccolò Machiavelli, John Locke ja James Harrington. Montesquieun Ranskan monarkiaa arvostelevat kirjoitukset ovat kuitenkin tärkeimpiä oppia määritteleviä töitä.[1]
Vallan kolmijako-oppi on perustava osa länsimaisten demokratioiden hallintomuotoa. Suomen hallitusmuodossa kolmijako-oppi otettiin käyttöön itsenäistymisen jälkeisenä vuonna 1919, mutta alkuperäisestä mallista luovuttiin ajan kuluessa kytkemällä lainsäädäntövalta ja toimeenpanovalta kiinteästi toisiinsa. Perusajatus säilyi kuitenkin edelleen uuden perustuslain esitöissä.[2]
Periaate
Täydellistä vallan kolmijakoa harjoittavassa maassa kaikki kolme vallankäytön elementtiä ovat riippumattomia toisistaan. Tällöin jokaisella elementillä on oma tehtävänsä.
Sovellukset
Presidenttijohtoiset valtiot ovat tietynlainen sekamuoto parlamentarismista ja monarkiasta. Esimerkiksi Suomen valtiomuototaistelun seurauksena luovuttiin monarkistisista haaveista, mutta hyväksyttiin valtionpäämiehen vahva hallinnollinen rooli.[3] Suomen hallitusmuotoa tuolta ajalta on kuvattu ranskalaistyyppiseksi.
Nykyisessä perustuslaissa on omaksuttu näkemys, jonka mukaan kansa eli eduskunta on nostettu kansanvallan periaatteen mukaisesti kahden muun valtiovallan yläpuolelle.[4]
Presidenttikeskeisissä valtioissa valtion päänä ja korostettuna vallankäyttäjänä on yleensä presidentti. Kriitikoiden mukaan jokainen tällainen valtio on ajautunut vähintään kerran kriisiin lainsäädäntö- ja toimeenpanovallan keskinäisten jännitteiden vuoksi (Suomessakin itsenäisen Suomen historian alkuvuodet ja autonomian ajan eduskunnan ja senaatin suhde).[5]
Parlamentarismissa lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta ovat yleensä kytkettyjä toisiinsa, sillä toimeenpanevan elimen pitää nauttia lakia säätävän elimen luottamusta. Parlamentti voi siis erottaa hallituksen antamalla sille epäluottamuslauseen.[1]
Katso myös
Lähteet
- ”Valtiovallan kolmijako-oppi (kirj. Lars D. Eriksson)”, Encyclopaedia iuridica Fennica : suomalainen oikeustietosanakirja: 5. osa, Julkisoikeus., s. 1 097–1 100. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja C-sarja 0356-7222; n:o 28. Helsinki: Suomalainen lakimiesyhdistys, 1997. ISBN 951-855-140-5.
Viitteet
- ↑ a b Otavan suuri ensyklopedia 1979. Osa 6, ISBN 951-1-05122-9, artikkeli Montesquieu, s. 4 395–4 396.
- ↑ Pasi Saukkonen - Veli-Pekka Hautamäki: Suomen poliittinen järjestelmä -verkkokirja, alaluku 3.8, kohta Vallanjako-oppi tarkastelun lähtökohtana 2006. Helsingin yliopisto. Viitattu 8.7.2013.
- ↑ Eduskunnan historia Eduskunta. Viitattu 8.7.2013.
- ↑ Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle Päivitetty 25.1.2012. Oikeusministeriö. Viitattu 8.7.2013.
- ↑ Pasi Saukkonen - Veli-Pekka Hautamäki: Suomen poliittinen järjestelmä -verkkokirja, alaluku 3.4, kohta Tasavallan presidentti 2006. Helsingin yliopisto. Viitattu 8.7.2013.