Ero sivun ”Etruskit” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→‎Alue ja kaupungit: lauseiden järjestelyä
→‎Haudat: lisää; pois lähteetön sekä joku kadonnut "Kookas"-lähe
Rivi 66: Rivi 66:


===Haudat===
===Haudat===
[[Kuva:Tomba inghirami da volterra, int., IV-II sec. ac 03.JPG|thumb|Ati-suvulle kuulunut Inghirami-hauta tuhkauurnineen. Alunperin Volterrassa, siirretty Firenzeen.<ref>Nielsen ym. 2003, s. 114.</ref>]]
Etruskeista tunnetaan parhaiten heidän hautansa. Etruskihaudat ovat säilyneet paremmin kuin muu aineisto, sillä ne sijaitsevat kaupunkien ulkopuolella paikoissa, joihin myöhempi asutus ei ehtinyt levitä. Etruskien hautatyypit vaihtelevat suuresti ajanjakson ja paikkakunnan mukaan. Etrurian pohjois- ja sisäosissa myöhäisen pronssikauden ja varhaisen rautakauden polttohautausriitti jäi vallitsevaksi. Etelä-Etruriassa omaksuttiin ruumishautaus, sillä alueen kivilaadut säilyttävät ruumiit suhteellisen siisteinä ja hajuttomina.<ref>Nielsen ym. 2003, s. 103.</ref>


Poltetut ruumiit sijoitettiin tuhkauurniin, joitka koristeltiin. Ajan myötä yhden hengen kuoppahautaukset vaihtuivat koko perheen tai suvun kammiohautoihin. Nekropoleissa vanhimmat haudat ovat keskellä, ja niiden ympärille sijoitettiin uudempia hautoja ilmeisesti perheryhminä. Hautakammiot rakennettiin kivestä maan päälle tai ne louhittiin kallioon.<ref>Nielsen ym. 2003, s. 104–105.</ref>
Etruskit tunnetaan parhaiten haudoistaan. He rakensivat jopa kokonaisia kuolleiden kaupunkeja, joissa oli vainajia varten kalustettuja taloja. Nämä ''nekropolit'' kertovat paljon etruskien elämästä. Etruskit käyttivät holveja kreikkalaisia enemmän. Etruskit hautasivat vainajansa yksittäin ruumiina, mutta ajan kuluessa polttohautaus yleistyi. Silloinkin hautauurna oli talon muotoinen<ref>[http://www.kookas.fi/articles/read/1718 Keitä etruskit olivat?] Kookas</ref>.


Etruskien yläluokka osoitti varallisuuttaan rakentamalla suuria perhehautoja, joita kutsutaan nimellä ''tumulus''. Hautakammiot jäljittelivät taloja, ja niitä koristeltiin seinämaalauksin ja suurin terrakotta- ja pronssiveistoksin. Ajan mittaan tämä hautojen ylellisyys alkoi vähentyä, kun uskonnollinen toiminta siirtyi temppeleihin, mutta silti Etrurian rikkauksista merkittävä osa sijoitettiin hautoihin. Nykyajan kannalta tämä on eduksi, sillä haudoissa taideaarteet ovat säilyneet meidän päiviimme saakka.<ref name="cas"/>
Villanova-kaudella hautoihin laitettiin vielä melko vähän tavaraa, mutta orientalisoivalla kaudella haudat täytettiin arvokkaalla tavaralla.<ref>Nielsen ym. 2003, s. 106.</ref> Etruskien yläluokka osoitti varallisuuttaan rakentamalla suuria perhehautoja, joita kutsutaan nimellä ''tumulus''. Hautakammiot jäljittelivät taloja, ja niitä koristeltiin seinämaalauksin ja suurin terrakotta- ja pronssiveistoksin. Ajan mittaan tämä hautojen ylellisyys alkoi vähentyä, kun uskonnollinen toiminta siirtyi temppeleihin, mutta silti Etrurian rikkauksista merkittävä osa sijoitettiin hautoihin. Nykyajan kannalta tämä on eduksi, sillä haudoissa taideaarteet ovat säilyneet meidän päiviimme saakka.<ref name="cas"/>


[[Tarquinia]]n ja [[Cerveteri]]n etruskihautausmaat ovat nykyisin Unescon maailmanperintökohde. Molemmissa on tuhansia hautoja. Cerveterin haudat on rakennettu kaupungiksi katuineen ja aukioineen. Siellä on monen tyyppisiä hautarakennelmia ja -kumpuja. Tarquiniassa haudat on tehty maan alle kallion sisään. Noin 200 niistä on koristeltu maalauksin.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://whc.unesco.org/en/list/1158 | Nimeke =Etruscan Necropolises of Cerveteri and Tarquinia | Julkaisija =Unesco | Viitattu =20.12.2012 | Kieli = {{en}}}}</ref>
[[Tarquinia]]n ja [[Cerveteri]]n etruskihautausmaat ovat nykyisin [[Unescon maailmanperintökohteet|Unescon maailmanperintökohde]]. Molemmissa on tuhansia hautoja. Cerveterin haudat on rakennettu kaupungiksi katuineen ja aukioineen. Siellä on monen tyyppisiä hautarakennelmia ja -kumpuja. Tarquiniassa haudat on tehty maan alle kallion sisään. Noin 200 niistä on koristeltu maalauksin.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://whc.unesco.org/en/list/1158 | Nimeke =Etruscan Necropolises of Cerveteri and Tarquinia | Julkaisija =Unesco | Viitattu =20.12.2012 | Kieli = {{en}}}}</ref>


<gallery>
<gallery>
Sarcofago con scene di congedo funebre, II secolo ac. 02.JPG|Sarkofagi Museo Guarnaccissa
Sarcofago con scene di congedo funebre, II secolo ac. 02.JPG|Uurna Museo Guarnaccissa
Tomba a dado necropoli della casetta blera.jpg|Talon muotoinen etruskihauta
Tomba a dado necropoli della casetta blera.jpg|Talon muotoinen etruskihauta
Entrance to an Etruscan tomb in Tarquinia Italy.jpg|Maanalaisen tarquinialaisen haudan sisäänkäynti
Entrance to an Etruscan tomb in Tarquinia Italy.jpg|Maanalaisen tarquinialaisen haudan sisäänkäynti

Versio 4. syyskuuta 2016 kello 16.39

Etruskit
[[Tiedosto:|250px|]]
Asuinalueet Etruria ja ympäröiviä Keski-Italian osia
Kielet etruski
Uskonnot Etruskien uskonto

Etruskit olivat kansa Keski-Italiassa antiikin aikana. Etruskien sivilisaatiota pidetään Italian merkittävimpänä esiroomalaisena kulttuurina. He rakensivat omaperäisen korkeakulttuurin. Näkyvin säilynyt todiste etruskeista ovat heidän laajat hautausmaansa. Etruskeilta on löydetty etenkin sarkofageja, piirtokirjoituksia ja seinämaalauksia.

Historia

Alkuperä ja nimitykset

Etruskiväestön alkuperästä on eri käsityksiä. Herodotos mainitsi etruskien lähteneen Lyydiasta, mutta Dionysios Halikarnassolaisen mukaan he olivat Italian alkuperäiskansa. Mahdollisena pidetään sitä, että etruskikulttuuri syntyi vuoden 1000 eaa. tienoilla Vähä-Aasiasta saapuneiden joonialaisten sekoittuessa alkuperäisväestöön. Tämä on todennäköistä, koska etruskien ja joonialaisten yhteiskunnat muistuttavat suuresti toisiaan.[1][2] Thukydideksen mukaan etruskit ('tyrrheenit') olivat Vähä-Aasian rannikon Lemnoksen saaren asukkaita. Saarella tiedetäänkin puhutun 500-luvulla eaa. kieltä, joka on etruskin kielen ainoa tunnettu sukulaiskieli.[3]

Kreikkalaiset käyttivät etruskeista nimitystä tyrrhēnoi, 'tyrrheenit' tai 'tyrseenit'[3], ja roomalaiset nimityksiä etrusci ja tusci. Itseään etruskit kutsuivat nimellä rasenna.[4]

Pronssikausi ja Villanova-kulttuuri 900–700 eaa.

Italian niemimaalla vallitsi pronssikauden lopulla 1000–900-luvuilla yhtenäinen subapenniininen kulttuuri, josta rautakauteen siirryttäessä kehittyi alueellisia kulttuureja. Etruriassa asutus alkoi siirtyä jo pronssikauden lopulla tasangoilta kukkuloille, joilla niistä myöhemmin kehittyi etruskikaupunkeja.[3]

Firenzen ja Rooman välisen alueen kulttuurin ensimmäinen etruskilaiseksi tunnistettava vaihe oli Villanova-kulttuuri, joka alkoi noin 900 eaa.[5]

Orientalisoiva kausi ja etruskien kukoistus

Etruskien tärkeimmät kaupungit ja sivilisaation rajat Italiassa.
  Etruria 750 eaa.
  Laajeneminen 750–500 eaa.

Villanova-vaiheesta kehittyi leimallinen etruskikulttuuri niin sanotun orientalisoivan kauden myötä 700-luvun lopulla. Vaiheen myötä etruskikulttuuri nousi uuteen kukoistukseen. Etruskit kävivät aktiivista kauppaa kreikkalaisten kanssa, mutta samalla joutuivat torjumaan näiden laajentumista alueelleen. Kreikkalaiset ostivat Etruriasta etenkin viljaa, maataloustuotteita ja metallia. Kaupan myötä Etruriaan virtasi tuontitavaraa ja käsityöläisiä, ja alue vaurastui. Sen ansiosta etruskikaupungit kasvattivat valtaansa Italiassa ja Korsikan saarella.[6]

Kaupunkivaltioiden kehitys

Etruskiyhteiskuta perustui kaupunkivaltioille. Niiden kehitys on mahdollisesti käynyt aristokraattisesta monarkiasta 500-luvun eaa. jälkipuoliskon diktatuurivaiheen kautta aristokraattiseen demokratiaan. Kaupunkivaltiot saattoivat joskus liittoutua keskenään sotien aikana, mutta ne myös sotivat toisiaan vastaan. Roomalaisten lähteiden mukaan 12 johtavaa etruskikaupunkia muodosti liiton, dodekapoliksen, jonka johtajat kokoontuivat vuosittain Volsiniihin.[7] Kaupunkivaltioita hallitsivat alun perin etruskikuninkaat (lucumot), joiden valta kuitenkin siirtyi ajan kuluessa osittain yläluokan käsiin.[8]

Rooman etruskivalta

Rooma oli 500-luvulla eaa. roomalaisen historiankirjoituksen mukaan etruskivallan alla. Rooman viidenneksi kuninkaaksi nousi rauhanomaisesti etruskilainen Tarquinius Priscus, jonka poika tai pojanpoika Tarquinius Superbus oli kaupungin seitsemäs kuningas ja samalla viimeinen etruskikuningas. Etruskivallan aika oli Roomassa kukoistuksen aikaa.[9] Etruskit kehittivät Roomaa sekä rakentamalla sen keskustaa että kehittämällä kauppaa. Kaupungin viemärijärjestelmä Cloaxa Maxima on etruskien rakentama. Lähellä Forumia oli etruskien kauppakortteli Vicus Tuscus. Etruskikuninkaat nostivat Etrurian tapaan Roomassa etuoikeutetun hallitsevan luokan, patriisit. Etruskit ja patriisit liittoutuivat yhteen alempia yhteiskuntaluokkia vastaan.[10] Lopulta kuitenkin etruskivalta ja kuningasvalta Roomassa päättyi, kun roomalaiset kyllästyivät kuningas Tarqinius Superbuksen tyrannimaiseen johtamiseen.[11]

Etruskien roomalaistuminen

Välimeren kaupalla vaurastuneiden etruskien valta oli Italiassa suurimmillaan 500-luvun lopulla eaa., mutta se alkoi vähetä 400- ja 300-luvuilla eaa. kreikkalaisille ja galleille kärsittyjen tappioiden myötä.[12] Roomalaiset valloittivat 396 eaa. Vejin ja seuraavan vuosisadan aikana myös muut tärkeät etruskikaupungit. Etruskit roomalaistuivat lähes täysin ajanlaskun alkuun mennessä.[1] Etruskinkielisiä piirtokirjoituksia tai tyypillisiä hautoja ei ole löydetty enää ajanlaskun alun ajoilta. Roomassa eli tosin vielä senkin jälkeen etruskiylimyksiä ja etruskilaisia ennustajapappeja.[13]

Alue ja kaupungit

Pääartikkeli: Etruria

Etruskien ydinalue oli Etruria nykyisen Toscanan kohdalla, ja laajimmillaan heidän alueensa ulottuivat Po-joelta Campaniaan. Pohjoisessa vastaan tulivat keltit, etelässä kreikkalaiset siirtokunnat. Etruria muodostui hajanaisesta joukosta kaupunkivaltioita, joita yhdistivät kieli, uskonto ja yhteiskunnalliset olot.[1] Tärkeimpiä kaupunkeja olivat Veji, Tarquinia, Caere, Populonia ja Vetulonia.[14] Kaupunkivaltioiden pinta-alat vaihtelivat huomattavasti. Etelässä keskukset olivat tiheässä, joten alueetkin jäivät pieniksi. Volterran alueella oli enemmän tilaa, mutta maasto oli vähemmän tuottoisaa.[15] Pinta-alaltaan suurin kaupunki oli Veji, 242 hehtaaria.[15]

Etruskit rakensivat kaupunkinsa usein kukkuloiden ja jyrkänteiden harjalle, missä niitä oli helppo puolustaa.[16][17][18] Villanova-kaudella kylät sijaitsivat vielä useimmiten taloryhminä kaupunkikukkulan laidoilla. Kylissä oli olkikattoisia soikeita, pyöreitä ja pitkulaisia taloja. 700-luvun eaa. lopulla nämä kylät hylättiin, ja asutus siirtyi kukkulan tai tasangon keskukseen. Kukkuloiden harjoilla sijainneiden kaupunkien katuverkostot oli usein suunnattu tarkasti pohjois-eteläsuuntaisesti, mutta joskus kaupungin eri osien katuverkosto noudattaa maaston ja entisten teiden suuntia. Kaupunginmuureja alettiin rakentaa kun Rooman ja gallien vaara paheni 300-luvulla eaa.[19]

Etruskien kaupunkienvälisiä teitä ei ole kartoitettu kovinkaan hyvin, ja niiden reitit ovat usein arvuuttelun varassa. Kallioihin louhitut tiet on helppo tunnistaa etruskilaisiksi. Etruskien tiet joutuivat usein noudattamaan maaston asettamia rajoja. Roomalaiset vetivät Etrurian läpi sotilasteitään 200- ja 100-luvulla eaa.[20]

Kulttuuri

Kieli

Etruskipariskunta kuvattuna sarkofagissa
Pääartikkeli: Etruskin kieli

Etruskien käyttämä etruskin kieli tunnetaan hyvin vaillinaisesti. Vaikka sitä kirjoitettiin hyvin tunnetulla kreikkalaisten aakkosten muunnelmalla, siitä on säilynyt ja kyetty kääntämään vain katkelmia. Niiden perusteella kuitenkin tiedetään, ettei kieli ollut indoeurooppalainen eikä sille ole löydetty nykykielten joukosta muitakaan kielisukulaisia. Viimeiset etruskin osaajat lienevät olleet perinteiset roomalaiset ennustajat, joiden toiminta kristinuskon myötä kiellettiin. Viimeinen nimeltä tunnettu etruskin taitaja oli Rooman keisari Claudius (k. 54 jaa.).[21]

Uskonto

Pääartikkeli: Etruskien uskonto

Etruskien uskonnosta on vaikea sanoa mitään varmaa. Roomalaisen Liviuksen mukaan etruskit olivat yli kaikkien kansojen uskonnolle antautuneita, ja Arnobiuksen mukaan Etruria oli kaikkien taikauskojen kotimaa.[22]

Etruskien uskonto oli monien lähteiden perusteella luonteeltaan kohtalonuskonto. Papit ottivat selvää kansojen ja ihmisten ennalta määrätyistä kohtaloista ennustustaidoillaan. Tarkkaan määriteltyjen riittien tavoitteena oli säilyttää sopusointu jumalien kanssa, sillä jumalien odotettiin rankaisevan ihmisiä salamoilla. Riitit pohjautuivat pappien pyhiin kirjoihin. Sopusointua tavoiteltiin myös votiivilahjoilla.[22]

Etruskien jumalmaailma oli hierarkinen. Jumalilla esiintyy kreikkalaista ja itaalista alkuperää vastaavia nimiä. Zeusta vastasi salaman jumala Tinia, mutta tärkein jumaluus oli mahdollisesti Voltumna. Etruskien mytologiassa kreikkalaisvaikutus on suuri. Jumalia palvottiin temppeleissä tai pyhissä lehdoissa.[22]

Taide ja arkkitehtuuri

Etruskien ruukkuja
Pääartikkeli: Etruskien taide

Etruskitaiteen klassinen kausi on 500–300-luvuilla eaa. Etruskien taiteesta tunnetaan erityisesti terrakotta- ja pronssiveistokset sekä seinämaalaukset. Metalliesineiden tuotanto Etruriassa oli runsasta.[23] Musiikista ja tanssista on epäsuoria todisteita, esimerkiksi esiintyjien kuvia seinämaalauksissa.[10]

Etruskit rakensivat kaupunkeihinsa suuria temppeleitä 600–500-lukujen vaihteesta alkaen. Kaupunkeihin tehtiin myös viemäreitä, kanavia, kastelulaitteita, tunneleita ja kallionleikkauksia, joista osa on nykyäänkin käytössä.[10]

Etruskit ottivat laaja-alaisesti vaikutteita kreikkalaisilta.[24]

Haudat

Ati-suvulle kuulunut Inghirami-hauta tuhkauurnineen. Alunperin Volterrassa, siirretty Firenzeen.[25]

Etruskeista tunnetaan parhaiten heidän hautansa. Etruskihaudat ovat säilyneet paremmin kuin muu aineisto, sillä ne sijaitsevat kaupunkien ulkopuolella paikoissa, joihin myöhempi asutus ei ehtinyt levitä. Etruskien hautatyypit vaihtelevat suuresti ajanjakson ja paikkakunnan mukaan. Etrurian pohjois- ja sisäosissa myöhäisen pronssikauden ja varhaisen rautakauden polttohautausriitti jäi vallitsevaksi. Etelä-Etruriassa omaksuttiin ruumishautaus, sillä alueen kivilaadut säilyttävät ruumiit suhteellisen siisteinä ja hajuttomina.[26]

Poltetut ruumiit sijoitettiin tuhkauurniin, joitka koristeltiin. Ajan myötä yhden hengen kuoppahautaukset vaihtuivat koko perheen tai suvun kammiohautoihin. Nekropoleissa vanhimmat haudat ovat keskellä, ja niiden ympärille sijoitettiin uudempia hautoja ilmeisesti perheryhminä. Hautakammiot rakennettiin kivestä maan päälle tai ne louhittiin kallioon.[27]

Villanova-kaudella hautoihin laitettiin vielä melko vähän tavaraa, mutta orientalisoivalla kaudella haudat täytettiin arvokkaalla tavaralla.[28] Etruskien yläluokka osoitti varallisuuttaan rakentamalla suuria perhehautoja, joita kutsutaan nimellä tumulus. Hautakammiot jäljittelivät taloja, ja niitä koristeltiin seinämaalauksin ja suurin terrakotta- ja pronssiveistoksin. Ajan mittaan tämä hautojen ylellisyys alkoi vähentyä, kun uskonnollinen toiminta siirtyi temppeleihin, mutta silti Etrurian rikkauksista merkittävä osa sijoitettiin hautoihin. Nykyajan kannalta tämä on eduksi, sillä haudoissa taideaarteet ovat säilyneet meidän päiviimme saakka.[10]

Tarquinian ja Cerveterin etruskihautausmaat ovat nykyisin Unescon maailmanperintökohde. Molemmissa on tuhansia hautoja. Cerveterin haudat on rakennettu kaupungiksi katuineen ja aukioineen. Siellä on monen tyyppisiä hautarakennelmia ja -kumpuja. Tarquiniassa haudat on tehty maan alle kallion sisään. Noin 200 niistä on koristeltu maalauksin.[29]

Yhteiskunta

Elinkeinot

Etruskeilla oli järjestynyt yhteiskunta, joka esimerkiksi rakensi viljelyksille suuria kastelukanavien järjestelmiä ja teki niitä varten kallioleikkauksia. Etruskien vaurastuminen perustui rautakauppaan kreikkalaisten kanssa, mutta myös kuparia, hopeaa ja mustaa buccero-keramiikkaa kaupattiin. Tämä vaurastutti yläluokkaisia sukuja, jotka olivat hallitsevassa asemassa etruskikaupungeissa.[30] Etrurian laaksot olivat viljavia, ja elintarvikkeita voitiin myydä naapurikansoille.[4]

Kauppayhteydet Kreikkaan saivat etruskit samalla omaksumaan kreikkalaisilta näiden kulttuurisia piirteitä, jotka ilmenevät etruskien taiteessa ja uskonnossa. Kreikasta muutti Etruriaan käsityöläisiä ja kauppiaita, joka asettuivat pysyvästi Etruriaan. Käsityötaidoista erityisesti nahkatyöt ja jalkineiden teko hallittiin Etruriassa hyvin.[30]

Etruskit oppivat foinikialaisilta hammaslääkintätaidon, johon sisältyi kultasiltojen ja osaproteesien teko.[4]

Armeija ja laivasto

Etruskien miekat ja keihäänkärjet olivat Villanova-vaiheessa vielä pääsääntöisesti pronssia. Myös pronssikypärät ja pronssikilvet olivat käytössä ja luultavasti pronssihaarniskakin. Tuolta ajalta tunnettuja ovat erityisesti pronssiset harjakypärät. Raudan käyttö yleistyi etruskien aseissa 700-luvun jälkipuolelta alkaen. 600-luvulla yleistyivät monentyyppiset hattua muistuttavat kypärät ja 500-luvulla Negau-kypärät.[31]

Etruskeilla oli kreikkalaistyylinen armeija, hopliittifalangi, mutta erona oli, että falangin johtaja liikkui sotavaunuilla, jotka olivat hänen arvonmerkkinsä. Hopliittien saamiseksi etruskiyläluokka joutui tukemaan alustalaisiaan raskaan ja kalliin varustuksen hankkimisessa. Tällöin myös tuli mahdolliseksi nousta sotilasluokan kautta ylhäisöön. Etruskit hankkivat vaikutusvaltaa myös merellä, erityisesti Korsikan ja Sardinian alueella, jossa he joutuivat pitämään puoliaan sekä kreikkalaisia että karthagolaisia vastaan, esimerkiksi Alalian meritaistelussa 535 eaa. Etruskilaivasto kärsi pahan tappion vuonna 474 eaa. Cumaen edustalla Syrakusan johtamalle kreikkalaislaivastolle.[10]

Naisen asema

Terrakottasta tehty sarkofagi, jossa kuvattuna etruskinainen. Chiusi, 150–120 eaa.

Etruskinaisilla oli kreikkalais- ja roomalaisnaisiin verrattuna paljon sananvaltaa ja liikkumavapautta. Näiden naapurikansojen miesten olikin vaikea hyväksyä naisten itsenäistä asemaa Etruriassa.[32][4] Etruskinaiset osallistuivat juhliin, katsoivat kilpa-ajoja ja nyrkkeilyotteluja sekä osallistuivat uskonnollisiin rituaaleihin. Erityisesti häät ja hautajaiset olivat naisten valmistelemia, mutta heitä oli myös papittarina. Monet naiset olivat hyvin koulutettuja ja he osasivat lukea ja kirjoittaa. Arkielämässä naisen tavallisia tehtäviä olivat kehrääminen ja kutominen, jotka olivat arvostettuja töitä. Naiset saivat pitää oman nimensä avioituessaan, ja heidän asemansa suvun keskuudessa oli vahva. Roomalaisaikana vaikuttaneita naisia olivat esimerkiksi kuningasajan Tanaguir ja keisariajan Ugulania.[33]

Vaikutus

Roomalaiset saivat alkuaikoinaan runsaasti vaikutteita etruskeilta. Vaikka roomalainen historiankirjoitus pyrki vähättelemään etruskeja, etruskien valta näkyy esimerkiksi Rooman kuninkaiden nimissä.[34] Roomalaiset lainasivat etruskeilta monia tapoja. Niinpä toogan arvellaan olleen etruskivaate,[35] roomalaisten poliittisten instituutioiden etruskivaikutteilla on spekuloitu[36] ja roomalainen ennustaminen (haruspeksit ja auguurit) perustui etruskien tapoihin. Muita mahdollisia vaikutteita ovat esimerkiksi triumfit, rakennusten pyörökaari ja kaariholvaus sekä roomalainen ylhäisökoti domus.[37][38][39]

Lähteet

  • Nielsen, Marjatta; Kaimio, Jorma; Jarva, Eero: Etruskit. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27743-6.

Viitteet

  1. a b c Zetterberg, Seppo (toim.): Maailmanhistorian pikkujättiläinen, s. 141–142. WSOY, 2006.
  2. Nielsen ym. 2003, s. 11–13.
  3. a b c Nielsen ym. 2003, s. 13.
  4. a b c d Damm, Inge: Erilaiset etruskit. Tieteen Kuvalehti, 2/2011.
  5. Nielsen ym. 2003, s. 11.
  6. Nielsen ym. 2003, s. 14–15.
  7. Nielsen ym. 2003, s. 14–15.
  8. Brockhampton dictionary of archaeology, s. 76–77. London: Brockhampton press, 1997. ISBN 1-86019-718-3. (englanniksi)
  9. Nielsen ym. 2003, s. 15–16.
  10. a b c d e Paavo Castrén: Uusi antiikin historia, s. 117-121. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-21594-3.
  11. Pekka Tuomisto: Rooman kuningasaika, s. 212, 221, 260-267, 279. Hämeenlinna: Karisto, 2001. ISBN 951-23-4212-X.
  12. Nielsen ym. 2003, s. 15–16.
  13. Nielsen ym. 2003, s. 17.
  14. The Etruscan Tombs at Cerveteri and Tarquinia Richmond University.
  15. a b Nielsen ym. 2003, s. 40.
  16. Nielsen ym. 2003, s. 34.
  17. Hanna Näsänen: Orvieto - Kaupunki kukkulan huipulla 8.1.2009. Plaza.fi. Viitattu 24.3.2013.
  18. Kozlowski, Jaime: Obsession with Death Domspe.org. Viitattu 24.3.2013.
  19. Nielsen ym. 2003, s. 35–38.
  20. Nielsen ym. 2003, s. 40–41.
  21. http://www.mariamilani.com/ancient_civilisation_civilization/ancient_etruscans.htm Tallennettu 13.11.2012
  22. a b c Nielsen ym. 2003, s. 99–102.
  23. Castrén, Paavo: Uusi antiikin historia, s. 126-130. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-21594-3.
  24. Robert Guisepi: A History of the Etruscan people including their cities, art, society, rulers and contributions to civilization 2002. History World.
  25. Nielsen ym. 2003, s. 114.
  26. Nielsen ym. 2003, s. 103.
  27. Nielsen ym. 2003, s. 104–105.
  28. Nielsen ym. 2003, s. 106.
  29. Etruscan Necropolises of Cerveteri and Tarquinia Unesco. Viitattu 20.12.2012. (englanniksi)
  30. a b Åkesson, Per: Etruskerna abc.se. 2000. Tukholma. Viitattu 13.11.2012. (ruotsiksi)
  31. Nielsen ym. 2003, s. 82–84.
  32. Nielsen ym. 2003, s. 90.
  33. Nilsson, Alexandria: Erilaiset etruskit. Tieteen Kuvalehti Historia, 9/2009.
  34. Tuomisto, Pekka: Rooman kuningasaika, s. 260-267. Hämeenlinna: Karisto, 2001. ISBN 951-23-4212-X.
  35. Roman Toga Roman Gift Shop
  36. Ancient Etruscans and Romanisation Mariamiliani. Viitattu 20.12.2012.
  37. The Form of the Early Etruscan and Roman House JSTOR. Viitattu 20.12.2012. (englanniksi)
  38. The Arto of Haruspicy Biblioteca Arcana. Viitattu 20.12.2012. (englanniksi)
  39. The History of the Arch History and Thought of Western Man. Viitattu 20.12.2012.

Kirjallisuutta

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Etruskit.
  • Mika Waltari. Turms, kuolematon : hänen mainen elämänsä noin 520-480 e.Kr. kymmenenä kirjana. Romaani. Helsinki 1969.