Ero sivun ”Eduskuntavaalit 1933” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Tureku (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Tureku (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 3: Rivi 3:
Eduskuntavaalit rauhoittivat Suomen sisäpoliittista tilannetta vuosikymmenen alun kuohunnan jälkeen. [[Lapuan liike]] oli lakkautettu vuonna 1932 ensin sisäministeriön ja sitten oikeuden päätöksellä, mutta sen seuraajaksi perustettiin saman vuoden aikana [[Isänmaallinen kansanliike]] (IKL), joka lähti eduskuntavaaleihin vaaliliitossa kokoomuksen kanssa.<ref name="tarkka"> Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: ''Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä'', s. 93. Helsinki: Otava, 1987.</ref>
Eduskuntavaalit rauhoittivat Suomen sisäpoliittista tilannetta vuosikymmenen alun kuohunnan jälkeen. [[Lapuan liike]] oli lakkautettu vuonna 1932 ensin sisäministeriön ja sitten oikeuden päätöksellä, mutta sen seuraajaksi perustettiin saman vuoden aikana [[Isänmaallinen kansanliike]] (IKL), joka lähti eduskuntavaaleihin vaaliliitossa kokoomuksen kanssa.<ref name="tarkka"> Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: ''Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä'', s. 93. Helsinki: Otava, 1987.</ref>


Vaalivoittajia olivat [[Suomen Sosialidemokraattinen Puolue|sosialidemokraatit]], jotka saivat 12 lisäpaikkaa. Sen sijaan porvaripuolueet menestyivät varsin kehnosti. Kokoomuksen ja IKL:n vaaliliitto sai kymmenen eduskuntapaikkaa vähemmän kuin kokoomus oli saanut yksinään vuoden 1930 vaaleissa. IKL:n järjestyessä heti vaalien jälkeen omaksi eduskuntaryhmäkseen kokoomus menetti tosiasiassa peräti 24 paikkaa. Myös maalaisliitto koki kuuden paikan tappion. Porvaripuolueiden piirissä vaalitappion jälkipyykki johti siihen, että varsinkin kokoomus teki uuden puheenjohtajansa valtioneuvos [[J. K. Paasikivi|J. K. Paasikiven]] johdolla pesäeron äärioikeistoon ja maalaisliitto alkoi asemoida itseään poliittiseen keskustaan.<ref name="tarkka"/>
Vaalivoittajia olivat [[Suomen Sosialidemokraattinen Puolue|sosialidemokraatit]], jotka saivat 12 lisäpaikkaa. Sen sijaan porvaripuolueet menestyivät varsin kehnosti. Kokoomuksen ja IKL:n vaaliliitto sai kymmenen eduskuntapaikkaa vähemmän kuin kokoomus oli saanut yksinään vuoden 1930 vaaleissa. IKL:n järjestyessä heti vaalien jälkeen omaksi eduskuntaryhmäkseen kokoomus menetti tosiasiassa peräti 24 paikkaa. Myös maalaisliitto koki kuuden paikan tappion. Porvaripuolueiden piirissä vaalitappion jälkipyykki johti siihen, että kokoomus teki uuden puheenjohtajansa valtioneuvos [[J. K. Paasikivi|J. K. Paasikiven]] johdolla pesäeron äärioikeistoon ja maalaisliitto alkoi asemoida itseään poliittiseen keskustaan.<ref name="tarkka"/>


Eduskuntavaalien tulos osoitti, että suomalainen [[demokratia]] oli selviytynyt – vaikkakin horjuen – sitä koetelleesta kriisistä. Oikeistoradikalismin nousu taittui, mikä oli Euroopan oloissa harvinaista. [[Ensimmäinen maailmansota|Ensimmäisen maailmansodan]] jälkeen syntyneistä eurooppalaisista valtioista vain Suomi, [[Irlanti]] ja [[Tšekkoslovakia]] sekä muodollisesti [[Unkari]] säilyivät demokratioina samalla kun muut nuoret valtiot joutuivat toinen toisensa jälkeen eriasteisten [[totalitarismi|totalitaaristen]] hallitusten valtaan.<ref name="tarkka"/>
Eduskuntavaalien tulos osoitti, että suomalainen [[demokratia]] oli selviytynyt – vaikkakin horjuen – sitä koetelleesta kriisistä. Oikeistoradikalismin nousu taittui, mikä oli Euroopan oloissa harvinaista. [[Ensimmäinen maailmansota|Ensimmäisen maailmansodan]] jälkeen syntyneistä eurooppalaisista valtioista vain Suomi, [[Irlanti]] ja [[Tšekkoslovakia]] sekä muodollisesti [[Unkari]] säilyivät demokratioina samalla kun muut nuoret valtiot joutuivat toinen toisensa jälkeen eriasteisten [[totalitarismi|totalitaaristen]] hallitusten valtaan.<ref name="tarkka"/>

Versio 26. elokuuta 2016 kello 07.58

Suomen 15. eduskuntavaalit järjestettiin 1.–3. heinäkuuta 1933.

Eduskuntavaalit rauhoittivat Suomen sisäpoliittista tilannetta vuosikymmenen alun kuohunnan jälkeen. Lapuan liike oli lakkautettu vuonna 1932 ensin sisäministeriön ja sitten oikeuden päätöksellä, mutta sen seuraajaksi perustettiin saman vuoden aikana Isänmaallinen kansanliike (IKL), joka lähti eduskuntavaaleihin vaaliliitossa kokoomuksen kanssa.[1]

Vaalivoittajia olivat sosialidemokraatit, jotka saivat 12 lisäpaikkaa. Sen sijaan porvaripuolueet menestyivät varsin kehnosti. Kokoomuksen ja IKL:n vaaliliitto sai kymmenen eduskuntapaikkaa vähemmän kuin kokoomus oli saanut yksinään vuoden 1930 vaaleissa. IKL:n järjestyessä heti vaalien jälkeen omaksi eduskuntaryhmäkseen kokoomus menetti tosiasiassa peräti 24 paikkaa. Myös maalaisliitto koki kuuden paikan tappion. Porvaripuolueiden piirissä vaalitappion jälkipyykki johti siihen, että kokoomus teki uuden puheenjohtajansa valtioneuvos J. K. Paasikiven johdolla pesäeron äärioikeistoon ja maalaisliitto alkoi asemoida itseään poliittiseen keskustaan.[1]

Eduskuntavaalien tulos osoitti, että suomalainen demokratia oli selviytynyt – vaikkakin horjuen – sitä koetelleesta kriisistä. Oikeistoradikalismin nousu taittui, mikä oli Euroopan oloissa harvinaista. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntyneistä eurooppalaisista valtioista vain Suomi, Irlanti ja Tšekkoslovakia sekä muodollisesti Unkari säilyivät demokratioina samalla kun muut nuoret valtiot joutuivat toinen toisensa jälkeen eriasteisten totalitaaristen hallitusten valtaan.[1]

Kansanedustajat

Uusia kansanedustajia olivat muun muassa SDP:n Gunnar Andersson, Alpo Lumme, Onni Peltonen ja Edvard Pesonen, maalaisliiton Väinö Kaasalainen, kokoomuksen Toivo Horelli, K. F. Lehtonen ja Edwin Linkomies, RKP:n Johan Otto Söderhjelm ja Ebba Östenson, IKL:n Reino Ala-Kulju, Vilho Annala, Iisakki Nikkola, Leonard Pietari Tapaninen ja Veikko Wainio, pienviljelijöiden Eino Rytinki, sekä kansanpuolueen Yrjö Hautala.

Eduskunnan jättivät muun muassa kokoomuksen Edvard Kilpeläinen ja Antti Tulenheimo, sekä edistyksen Kaarlo Juho Ståhlberg. Eduskuntaan palasivat niin ikään SDP:n Hilda Herrala, maalaisliiton Toivo Ikonen, RKP:n Rafael Colliander sekä IKL:n Kaarlo Kares. Eduskunnasta putosivat muun muassa SDP:n Miina Sillanpää, maalaisliiton Erkki Pullinen ja August Raatikainen, sekä kokoomuksen Emanuel Kolkki.

Parlamentarismista poiketen istunut Kivimäen hallitus ei jättänyt paikkaansa täytettäväksi vaalien jälkeen.

Tulokset

äänestysaktiivisuus 62,2%[2][3] −3,7
puolue edustajat äänet
osuus lukumäärä
  Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 78 +12 37,33% +3,2 413 551 +27 525
  Maalaisliitto 53 −6 22,54% −4,7 249 758 −58 522
Kansallinen Kokoomuspuolue /
Isänmaallinen kansanliike a
18
14
−24
16,93% −1,1b 187 527 −16 431b
  Ruotsalainen kansanpuolue 21 +1 10,42% +0,4 115 433 +2 115
Kansallinen Edistyspuolue 11 -- 7,41% +1,6 82 129 +16 299
Suomen pienviljelijäin puolue 3 +2 3,39% +1,5 37 544 +16 661
Kansanpuolue 2 0,85% –  9 390 – 
Suomen Kansan Järjestöc 0,25% –  2 733 – 
Lista ”Työkansan puolesta” 0,24% –  2 667 – 
Aitosuomalaisten, raittiusväen y.m. vaaliliitto 0,13% –  1 476 – 
Suomen Kansallissosialistinen Liitto 0,13% –  1 406 – 
Työväen, talonpoikain ja henkisentyöntekijäin vaaliliitto 0,07% –  787 – 
Pulamiesten vaaliliitto 0,06% –  645 – 
Suomalaisen Työn Puolued 0,05% –  537 – 
Vähävaraisten ja Kansanpuolueen vaaliliitto 0,03% –  370 – 
Lista ”V.F. Johanson ja M. Saarikoski” 0,01% –  145 – 
Kansallistaloudellinen vaaliliitto 0,01% –  101 – 
Vaaliliitto F (Läheniemeläiset) 0,01% –  96 – 
Muut 0,14% 1 528 −390
Yhteensä 200 100% 1 107 823 −22 205
a Vapaa Työväenliitto mukana vaaliliitossa kuudessa vaalipiirissä
b Verrattuna Kansallisen Kokoomuspuolueen tulokseen
c SKJ (2 103 ääntä, Uusimaa); Lista ”Jaakko Seise” (630, Viipuri it.)
d STP/Kansanpuolue (311, Turku pohj.); STP (226, Uusimaa)
Lähde: Tilastokeskus 2004[4]; Alle 1% äänistä saaneiden listojen äänimäärät vain painetussa versiossa[5]; vaaliliittojen koostumuksista Ekberg 1991[6] ja Lackman 1985[7]

Viitteet

  1. a b c Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä, s. 93. Helsinki: Otava, 1987.
  2. Naisten ja miesten äänestysaktiivisuus eduskuntavaaleissa 1908–2003 (Tilastokeskus 1.6.2005)
  3. Eduskuntavaalit 1907–2003 (Oikeusministeriö)
  4. Tiedosto "595. Eduskuntavaalit 1927–2003 (Tilastokeskus 2004)
  5. Suomen virallinen tilasto 29 A, XVI
  6. Henrik Ekberg: Führerns trogna följeslagare. Den finländska nazismen 1932–1944, s. 80, 115, 119. Schildts, 1991. 951-50-0522-1.
  7. Matti Lackman: Taistelu talonpojasta. Suomen Kommunistisen Puolueen suhde talonpoikaiskysymykseen ja talonpoikaisliikkeisiin 1918-1939 (Pohjoinen 1985), s. 209–252.