Ero sivun ”Osmanien valtakunta” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Jannex (keskustelu | muokkaukset)
seulojat
27 814 muokkausta
Ukas (keskustelu | muokkaukset)
seulojat
19 483 muokkausta
Rivi 71: Rivi 71:


=== Nousu ===
=== Nousu ===
[[Tiedosto:Osmanin valtakunta 1281-1326.png|pienoiskuva|left|225px|Osman I:n alueet hänen valtakautensa alussa ja päättyessä.]]
Turkkilaiset nousivat Vähässä-Aasiassa, kun [[seldžukit]] vuonna 1071 kukistivat [[Manzikertin taistelu]]ssa [[Bysantin valtakunta|Bysantin]] joukot. Heimon yksi haara perusti tämän jälkeen [[Rūmin sulttaanikunta|Rūmin sulttaanikunnan]].<ref name=st>{{Kirjaviite | Tekijä = Stoneman, Richard | Nimeke = Matkaopas historiaan: Turkki | Suomentaja = Haikara, Tarja | Vuosi = 1996 | Sivu = 117–122, 148 | Julkaisupaikka = Kuopio | Julkaisija = Puijo | Isbn = 951-57903-3-6 }}</ref> Vuonna 1301 rum-seldžukkien soturiyhteisön johtaja [[Osman I]] (Uthmān) otti sulttaanin arvonimen ja julisti maan itsenäiseksi Ottomaanivaltioksi pääkaupunkinaan [[Konya]].<ref name="omh">{{Kirjaviite | Nimeke = Otavan suuri maailmanhistoria. Kartasto-osa| Julkaisija = | Vuosi = 1983 | Tekijä = Anders Røhr| Suomentaja = Kolbe, Laura | Sivu = 268 | Julkaisupaikka = Helsinki | Isbn =951-10745-8-X}}</ref><ref>[http://countrystudies.us/turkey/6.htm The Ottoman Empire] Turkey: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1995. (Lähteessä itsenäistymiselle vuosiluku 1299)</ref> Valtakunta laajentui 1300–1400-luvuilla käsittämään [[Bysantin valtakunta|Bysantin valtakunnan]] alueet, nykyisen Turkin, Kreikan, Balkanin ja Krimin. 1400-luvun alussa sulttaani [[Bayezid I]]:n viisi poikaa sotivat toisiaan vastaan 11 vuotta kestäneen [[Osmanien interregnum|interregnum]]in aikana, jolloin valtakunnalla ei ollut kiistatonta vallanperijää. 1500-luvulla siihen liitettiin [[Selim I]]:n (1512–1520) alaisuudessa Egypti, Hijaz (Mekan ja Medinan alueet), Palestiina, Algeria ja alueita Punaisen meren rannalta. [[Suleiman I Suuri|Suleiman I Suuren]] (1520–1566) aikana Ottomaanien valtakuntaan liitettiin lisäksi Välimeren rantakaistale Egyptistä Tunisiaan, [[Mesopotamia|Kaksoisvirran maa]], Unkari ja alueita Euroopassa aina [[Wien]]iin asti.<ref name="KAKSI">[http://countrystudies.us/turkey/8.htm Selim I and Süleyman the Magnificent] Turkey: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1995.</ref>
Turkkilaiset nousivat Vähässä-Aasiassa, kun [[seldžukit]] vuonna 1071 kukis|tivat [[Manzikertin taistelu]]ssa [[Bysantin valtakunta|Bysantin]] joukot. Heimon yksi haara perusti tämän jälkeen [[Rūmin sulttaanikunta|Rūmin sulttaanikunnan]].<ref name=st>{{Kirjaviite | Tekijä = Stoneman, Richard | Nimeke = Matkaopas historiaan: Turkki | Suomentaja = Haikara, Tarja | Vuosi = 1996 | Sivu = 117–122, 148 | Julkaisupaikka = Kuopio | Julkaisija = Puijo | Isbn = 951-57903-3-6 }}</ref> Vuonna 1301 rum-seldžukkien soturiyhteisön johtaja [[Osman I]] (Uthmān) otti sulttaanin arvonimen ja julisti maan itsenäiseksi Ottomaanivaltioksi pääkaupunkinaan [[Konya]].<ref name="omh">{{Kirjaviite | Nimeke = Otavan suuri maailmanhistoria. Kartasto-osa| Julkaisija = | Vuosi = 1983 | Tekijä = Anders Røhr| Suomentaja = Kolbe, Laura | Sivu = 268 | Julkaisupaikka = Helsinki | Isbn =951-10745-8-X}}</ref><ref>[http://countrystudies.us/turkey/6.htm The Ottoman Empire] Turkey: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1995. (Lähteessä itsenäistymiselle vuosiluku 1299)</ref> Valtakunta laajentui 1300–1400-luvuilla käsittämään [[Bysantin valtakunta|Bysantin valtakunnan]] alueet, nykyisen Turkin, Kreikan, Balkanin ja Krimin. 1400-luvun alussa sulttaani [[Bayezid I]]:n viisi poikaa sotivat toisiaan vastaan 11 vuotta kestäneen [[Osmanien interregnum|interregnum]]in aikana, jolloin valtakunnalla ei ollut kiistatonta vallanperijää. 1500-luvulla siihen liitettiin [[Selim I]]:n (1512–1520) alaisuudessa Egypti, Hijaz (Mekan ja Medinan alueet), Palestiina, Algeria ja alueita Punaisen meren rannalta. [[Suleiman I Suuri|Suleiman I Suuren]] (1520–1566) aikana Ottomaanien valtakuntaan liitettiin lisäksi Välimeren rantakaistale Egyptistä Tunisiaan, [[Mesopotamia|Kaksoisvirran maa]], Unkari ja alueita Euroopassa aina [[Wien]]iin asti.<ref name="KAKSI">[http://countrystudies.us/turkey/8.htm Selim I and Süleyman the Magnificent] Turkey: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1995.</ref>


Osmanien laajeneminen Eurooppaan pysäytettiin [[Wienin piiritys|Wienin piirityksessä]] vuonna 1529 ja [[Lepanton taistelu]]ssa 1571, jolloin paavin, Venetsian ja Espanjan laivastot voittivat osmanit.<ref name="KAKSI"/>
Osmanien laajeneminen Eurooppaan pysäytettiin [[Wienin piiritys|Wienin piirityksessä]] vuonna 1529 ja [[Lepanton taistelu]]ssa 1571, jolloin paavin, Venetsian ja Espanjan laivastot voittivat osmanit.<ref name="KAKSI"/>

Versio 7. elokuuta 2016 kello 04.47

دولتِ عَليه عُثمانيه
Devlet-i Âliye-i Osmâniyye
1301–1923
lippu vaakuna


Osmanien valtakunta eri ajanjaksoina. Laajimmillaan 1683.

Valtiomuoto monarkia
Valtionpäämies sulttaani
Pääkaupunki
Pinta-ala
– yhteensä
  • 5 200 000 (1566)
  • 5 000 000 (1689)
  • 1 800 000 (1914)
 km² 
Väkiluku
  • 35 350 000 (1856 arvio)
  • 20 884 000 (1906 arvio)
  • 24 000 000 (1912 arvio)
Historia
– perustettu 1299
– sulttaanikunta hajosi 1. marraskuuta 1922
– Lausannen sopimus 24. heinäkuuta 1923
Viralliset kielet osmani
Valuutta 40 para = kurus, 100 kurusia = liira
Tunnuslause Motto: Devlet-i Ebed-müddet (Ikuinen valtio)
Kansallislaulu Ottomaanien keisarillinen hymni
Edeltäjä(t) Seldžukit
Bysantin valtakunta
Seuraaja(t) Turkki

Osmanien valtakunta (osmaniksi ‎ دولتِ عَليه عُثمانيه, Devlet-i Âliye-i Osmâniyye, turk. Osmanlı İmparatorluğu; myös Osmanivaltio, Osmanien imperiumi, Ottomaanien valtakunta, Turkin sulttaanikunta) oli olemassa 1300-luvulta ensimmäisen maailmansodan loppuun. Osmanit eli ottomaanit olivat muslimeja, mutta valtakuntaan kuului monia kansoja, jotka saivat säilyttää oman kulttuurinsa ja uskontonsa. Valtakunnan hajottua siitä muodostettiin nykyinen Turkin tasavalta.

Historia

Nousu

Osman I:n alueet hänen valtakautensa alussa ja päättyessä.

Turkkilaiset nousivat Vähässä-Aasiassa, kun seldžukit vuonna 1071 kukis|tivat Manzikertin taistelussa Bysantin joukot. Heimon yksi haara perusti tämän jälkeen Rūmin sulttaanikunnan.[1] Vuonna 1301 rum-seldžukkien soturiyhteisön johtaja Osman I (Uthmān) otti sulttaanin arvonimen ja julisti maan itsenäiseksi Ottomaanivaltioksi pääkaupunkinaan Konya.[2][3] Valtakunta laajentui 1300–1400-luvuilla käsittämään Bysantin valtakunnan alueet, nykyisen Turkin, Kreikan, Balkanin ja Krimin. 1400-luvun alussa sulttaani Bayezid I:n viisi poikaa sotivat toisiaan vastaan 11 vuotta kestäneen interregnumin aikana, jolloin valtakunnalla ei ollut kiistatonta vallanperijää. 1500-luvulla siihen liitettiin Selim I:n (1512–1520) alaisuudessa Egypti, Hijaz (Mekan ja Medinan alueet), Palestiina, Algeria ja alueita Punaisen meren rannalta. Suleiman I Suuren (1520–1566) aikana Ottomaanien valtakuntaan liitettiin lisäksi Välimeren rantakaistale Egyptistä Tunisiaan, Kaksoisvirran maa, Unkari ja alueita Euroopassa aina Wieniin asti.[4]

Osmanien laajeneminen Eurooppaan pysäytettiin Wienin piirityksessä vuonna 1529 ja Lepanton taistelussa 1571, jolloin paavin, Venetsian ja Espanjan laivastot voittivat osmanit.[4]

Wien yritettiin vallata uudelleen 1683 suuressa Turkin sodassa, jossa osmanit ajettiin lopullisesti Tonavan eteläpuolelle.[5]

Rappeutuminen ja mureneminen

Valtakunnan rappeutumisen perussyy oli, että hovi etääntyi kansasta. Sulttaani saattoi joutua perinpohjaisesti virkamiehistön (suurvisiirin) manipuloimaksi. Lopulta usea hallitsija keskittyi haareminsa ja virkamiehistön sisäisten juonittelujen sekä huvittelujen maailmaan. Tästä teki havaintoja vuonna 1600 hovissa vieraillut englantilainen diplomaatti Sir Thomas Sherley. Kun myös sulttaanin pojat elivät suljetussa hovissa, he eivät saaneet tulevissa tehtävissään tarpeellisia hallitustaitoja tai tietoja kansan elämästä.[1]

Ottomaanien valtakunta rappeutui ja sen valtapiiri Euroopassa murentui lopullisesti 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Niinpä Kreikka sai itsenäisyyden 1832 käytyään kolmivuotisen vapaussodan Osmanivaltiota vastaan. Alistettujen kansojen irrottautumisen vuoksi valtakuntaa alettiinkin nimittää Euroopan sairaaksi mieheksi.[6] Vuoteen 1913 mennessä aiempi suurvalta oli menettänyt lähes kaikki Euroopassa olleet alueensa sekä myös kaikki Pohjois-Afrikan alueensa. Tähän oli syynä toisaalta valtion sisäinen rappeutuminen, toisaalta Venäjän apu kapinallisille ja panslavismin aatteen leviäminen.

Venäjä pyrki 1800-luvun puolesta välistä aktiivisesti laajentamaan alueitaan Balkanilla serbejä tukemalla, koska se halusi pääsyn Välimerelle. Venäjän lopullinen tavoite oli Bosporinsalmen ja Konstantinopolin hallinta.

Krimin sota

Pääartikkeli: Krimin sota

Krimin niemimaan omistus, Balkanin ja Mustanmeren hallinta sekä Venäjän halu saada lämpimänveden satama Mustanmeren rannalta ja näin ympärivuotinen kulku Välimerelle olivat kysymyksiä, joiden vuoksi Venäjä ja Osmanien valtakunta kävivät keskenään monta sotaa samoilla alueilla. Samat kysymykset olivat syynä myös Krimin sodan syttymiseen, vaikka pinnalta katsoen syy oli uskonnollinen. Vuonna 1774 Kutšuk Kainardžissa solmitun rauhan mukaan osmanit sallivat Venäjälle oikeuden rakentaa ortodoksinen katedraali Istanbuliin. Venäläiset, jotka kokivat olevansa ortodoksisen kirkon suojelijoita, laajensivat tämän oikeuden kattamaan koko Osmanien valtakunnan alueilla asuvien ortodoksien edunvalvontaa ja julistivat Venäjän ortodoksien suojelijaksi turkkilaisten alueilla. Osmanit kuitenkin kiistivät tällaisen oikeuden olemassaolon ja uusi sota alkoi lokakuussa 1853.

Aluksi Venäjä menestyi sodassa, mutta sotaonni kääntyi, kun turkkilaiset saivat uusia liittolaisia. Sotaan liittyivät maaliskuussa 1854 Britannia, joka hyötyi kaupasta turkkilaisten kanssa ja Ranska, joka ajoi katolisen kirkon valtaa Euroopassa. Molemmat halusivat myös ehkäistä Venäjän laajenemisen Balkanille.[7] Komivuotinen sota päättyi Venäjän tappioon. Pariisin rauhassa 1856 Mustameri julistettiin neutraaliksi alueeksi, joka tarkoitti Venäjän sotilaallisen vallan heikkenemistä alueella. Osmanien vaikutusvalta Balkanilla heikkeni myös, sillä sopimus takasi Valakialle ja Moldovalle laajan autonomian.

Balkanin kapina ja sota Venäjää vastaan 1875–1878

Pääartikkeli: Turkin sota

Balkanin kapina Turkkia vastaan alkoi 1874 ja johti siihen, että Venäjä hyökkäsi Turkin alueelle keväällä 1877. Venäläiset valtasivat 1878 Bulgariassa sijaitsevan Šipkan solan ja pääsivät lopulta noin kymmenen kilometrin päähän Turkin silloisesta pääkaupungista Konstantinopolista eli nykyisestä Istanbulista.

Sodan seurauksena Serbia ja Montenegro itsenäistyivät ja Bulgaria sai autonomian Turkin yhteydessä.

Nuorturkkilaiset tekivät Turkissa vallankumouksen 24. heinäkuuta 1908. Sulttaani Abd-ul-Hamid II yritti vastavallankumousta, jolloin nuorturkkilaiset erottivat hänet 27. huhtikuuta 1909.[8]

Ensimmäinen maailmansota

Ensimmäisessä maailmansodassa Ottomaanien valtakunta taisteli Saksan rinnalla keskusvaltojen puolella. Venäjä julisti sodan ottomaaneille 5. marraskuuta 1914 ja seuraavana päivänä seurasivat Ranska sekä Britannia. Puolessa vuodessa Osmanien 800 000 miehen armeija oli neljän rintaman sodassa. Sota kesti osmanien osalta neljä vuotta ja siihen osallistui kaikkiaan 2,8 miljoonaa miestä, joista 325 000 kuoli taisteluissa.[9]

Turkin itsenäisyyssota

Turkin itsenäisyyssota käytiin vuosina 1919–1923 ensimmäisen maailmansodan jälkinäytöksenä. Se johti nykyisen Turkin tasavallan syntymiseen 29. lokakuuta 1923 presidentiksi nousseen Kemal Atatürkin johtamana. Osmanien valtakunnan historian katsotaan päättyneen tähän.

Hallitsijat

Pääartikkeli: Luettelo osmanien sulttaaneista

Ensimmäiset hallitsijat kutsuivat itseään nimellä bey. Vuodesta 1383 eteenpäin arvonimi oli sulttaani, jonka alaisuudessa maata hallitsivat visiirit.

Käytettyjen nimien kirjoitustapa vaihtelee käytetyn arabialaisen kirjaimiston translitterointijärjestelmän mukaan.

Kulttuuri

Osmani oli keinotekoinen hovin ja virkakoneiston käyttämä kieli, jota kirjoitettiin arabialaisin kirjaimin. Vuonna 1928 Turkin tasavallassa otettiin käyttöön Istanbulin alueella käytettyyn puhekieleen pohjaava nykyturkki. Siitä seurasi mm. seuraavia muutoksia: kirjaimisto vaihdettiin latinalaiseksi ja kieltä puhdistettiin arabialaisista ja persialaisista vaikutteista (joidenkin arvioiden mukaan jopa kaksi kolmasosaa osmanin sanastosta oli lainaa näistä kielistä – myös vaikutus kielioppiin oli suuri), sekä luotiin runsaasti uudissanoja. Kielitieteessä sana osmani kielen nimenä tarkoittaa osmanivaltiossa käytettyä turkin kieltä, erotukseksi myöhemmästä turkin kielestä tai muista turkkilaisista kielistä.

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ a b Stoneman, Richard: Matkaopas historiaan: Turkki, s. 117–122, 148. Suomentanut Haikara, Tarja. Kuopio: Puijo, 1996. ISBN 951-57903-3-6.
  2. ↑ Anders Røhr: Otavan suuri maailmanhistoria. Kartasto-osa, s. 268. Suomentanut Kolbe, Laura. Helsinki: , 1983. ISBN 951-10745-8-X.
  3. ↑ The Ottoman Empire Turkey: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1995. (Lähteessä itsenäistymiselle vuosiluku 1299)
  4. ↑ a b Selim I and Süleyman the Magnificent Turkey: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1995.
  5. ↑ Köprülü Era Turkey: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1995.
  6. ↑ Ottoman Empire 1914 – the sick man of Europe PBS
  7. ↑ Macrohistory: Crimean War Viitattu 28.4.2014
  8. ↑ Laati, Iisakki: Mitä Missä Milloin 1951, s. 73. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
  9. ↑ World War I Turkey: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1995.

Aiheesta muualla

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Osmanien_valtakunta&oldid=15870850”