Perimyssota

Fontenoyn taistelu 1745. Itävallan perimyssota käytiin, kun Maria Teresia peri Habsburgien monarkian. Siihen liittyivät mukaan monet ajan eurooppalaisista valtioista, kuten Ranska, Preussi, Espanja, Baijeri, Saksi, Napolin kuningaskunta, Genovan tasavalta, Ruotsi, Itävalta-Unkari, Iso-Britannia, Braunschweig-Lüneburg, Alankomaiden tasavalta, Saksi, Sardinian kuningaskunta ja Venäjä.

Perimyssota on sota, jonka osapuolet kannattavat eri vallanperijää monarkiksi. Tyypillisesti perimyssota on kruununtavoittelijoiden kesken käyty sisällissota, jossa tavoittelijoita tukevat kuninkaallisen hovin kilpailevat ryhmittymät. Perimyssotiin saattavat osallistua ja niitä saattavat myös käynnistää ulkomaat liittoutumalla jommankumman osapuolen kanssa, jolloin sota saattaa laajentua eri osapuolten liittolaissuhteiden myötä monta valtiota käsittäväksi kokonaisuudeksi.

Perimyssodat liittyvät erityisesti historiallisiin yhteiskuntiin, joiden valtiomuotona olivat esimerkiksi feodalistinen monarkia tai absoluuttinen monarkia. Noina aikoina tyypillisesti valta kuului perimisjärjestyksen mukaan yksilöille, jotka edustivat omia dynastioitaan, kuningashuoneita ja aatelissukuja. Erityisesti Euroopassa kuningashuoneet ja aatelissuvut naittivat jäseniään eri valtioiden ja vasallivaltioiden kuningashuoneisiin ja toisiin aatelissukuihin, ja toivotussa tapauksessa syntyneiden lasten myötä suku sai itselleen perimisoikeuteen perustuvan mahdollisuuden vaatia edesmenneen hallitsijan alueita itselleen. Lisäksi hallitsija saattoi kuoltuaan jättää useita lapsia, jotka pahimmissa tapauksissa kiistelivät kaikki keskenään pääsystä valtaistuimelle.

Tämän vuoksi myös Euroopan ulkopuolella syntyi perimissotia, vaikka kuningashuoneiden väliset naimakaupat eivät yleensä samalla tavalla siirtäneet perimisoikeuksia valtakunnan tai kuningashuoneen ulkopuolelle kuin Euroopassa. Joissakin periytyvän monarkian valtioissa ja valtakunnissa pyrittiin estämään perimyssotia eri keinoin. Esimerkiksi Osmanien valtakunnassa perimyssotia pidettiin vaarallisena, koska Osmanien interregnumin aikana (1402-1413) käytiin monta sotaa, joissa edesmenneen Bayezid I:n pojat taistelivat kukin vuorollaan vallasta. Näiden sotien aikana kuoli paljon ihmisiä ja omaisuutta tuhottiin valtavasti. Valtakunta oli myös vaarassa jakautua ja menettää alueitaan. Välttääkseen saman vaaran Mehmed II surmautti kaikki veljensä noustuaan valtaistuimelle 1444. Tapa jäi käyttöön yli kahdensadan vuoden ajaksi.

Vallan, valtakunnan tai sen osien periminen olivat tyypillisiä sodan syitä aina 1700-luvun lopulle asti, jolloin valta alkoi jakautumaan kuningashuoneilta ja aatelistolta kansaa edustaville laitoksille. Useimmista monarkioista tuli perustuslaillisia, eikä sotimisen aloittaminen ollut enää yksinomaan monarkin päätettävissä. Vaikka konflikteja ja sotia on syntynyt myös uudempia valtiomuotoja edustavien valtioiden sisälle ja välille, niin yksi nykyaikaisen valtiomuodon demokraattisen tasavallan merkittävistä puolustuksista on se, ettei sen vapailla ja yleisillä vaaleilla valittavaan valtiojohtoon perustuva järjestelmä mahdollista enää perimissodan syntymistä.

Perimyssotia

• Thüringenin perimyssota 1247–1264
• Euboian perimyssota 1256–1258
• Kastilian perimyssota 1475–1479
• Jülichin perimyssota 1609–1614
• Mantovan perimyssota 1613–1617
• Espanjan perimyssota 1701-1714
• Puolan perimyssota 1733–1735
• Itävallan perimyssota 1740–1748
• Baijerin perimyssota 1778–1779

Muita vallan perimisestä syntyneitä konflikteja, joita ei aina nimitetä perimyssodiksi

• Satavuotinen sota 1337-1453
• Osmanien interregnum 1402-1413
• Ruusujen sota 1455–1485