Jussi Parviainen

Jussi Parviainen huhtikuussa 2011.

Jussi Tapani Parviainen (s. 15. elokuuta 1955 Kuhmo) on suomalainen näytelmäkirjailija, käsikirjoittaja, dramaturgi, ohjaaja ja tuottaja. Nuoruutensa ennen teatterikoulua Jussi Parviainen vietti urheilun parissa SM-tasolla, pienen kotipaikkakuntansa kirjastossa ja eri uskonnollisten yhteisöjen piirissä. Nuoren miehen uskonnollisten kokemusten pohjalta Parviainen kirjoitti 17 vuotiaana näytelmän "Enkä minä enää tunne teitä", joka perustui Matteuksen evankeliumiin, ja voitti tällä Kouvolassa ja Kuusankoskella pidetyn nuorten taidetapahtuman teatteripalkinnon.

Opinnot 1977-81 Teatterikoulu, Helsinki, suorittaen dramaturgian pääopintojen ohessa myös näyttelijä- ja ohjaajatyön opintoja sekä opintoja Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitoksella, jonka aikana hän toimi myös samanaikaisesti dramaturgian opettajana. Humanististen tieteiden kandidaatti, Helsingin yliopisto 1981. Teatteritaiteiden maisteri 2003, Dramaturgian laitos, TEAK, Helsinki. Lisäksi Parviainen on suorittanut opintoja eri tiedekunnissa mm. kasvatustieteestä, psykologiasta, sosiologiasta ja teologiasta. Vuodesta 2004 alkaen Parviainen valmistanut väitöskirjaansa Lapin yliopistoon apprioriteetin kommunikoimisesta näyttämöllä ja kirkkoa synteettisen apprioriteetin konstituuttina, ja toiminut dramaturgian tutkijana, sekä vuodesta 2008 alkaen valmistanut magnum-kokoomateosta "Jeesuksen menestystarina" multimediataideteokseksi ja teatteripedagokiikkansa näyttämötoteutukseksi, mikä on myös uuden väitöskirjansa aihe.

Teatterikorkeakoulun "suuren murroksen" aikana Parviainen toimi Dramaturgian lehtorina 1983-86 "Turkan-Parviaisen kautena", jolloin hänen assistenttinaan toimi tunnettu suomalainen sanoittaja ja kirjailija Jukka Virtanen sekä hänen oppilainaan olivat mm. Timo Harakka, Esa Kirkkopelto, Riikka Ala-Harja, Laura Ruohonen Antti Hietala , Atro Kahiluoto , Jari Halonen, Erik Söderblom, Juha Hemánus, ja lopussa teatterikoulun NOD-laitosten johtajana sekä näyttelijätyönlaitoksen professorina soveltaen omaa pedagogiikkaa, jossa leimallista oli psykofyysinen painotus ja esitysten valmistamiseen suuntautunut kokonaisvaltainen teatteripedagogia. Tämä sisälsi dramaturgian ja kirjoittamisen opettamisen sekä esitysten valmistamisen myös näyttelijäopiskelijoille. Parviaisen opintoryhmään kuului yli puolet näyttelijä-, dramaturgia- ja ohjaajatyön oppilaista. Psykofyysinen painotus tuli suomalaiseen teatteriin Jumalan rakastaja -näytelmän sisällöstä ja näyttämöllepanosta. Parviainen korosti näyttämökielessä olevan toiminnan kuvausta, kuten verbien painottamista, ja tunnemuistin kehittämistä näyttelijän työkaluna. Oleellista oli näyttelijän kyky nähdä esittämänsä asia näkynä, jota tämä kuvasi mahdollisimman autenttisesti. Parviaisen metodin pääsisältönä oli näyttelijäapparaatin kehittäminen malliksi pitkälle harjoitetusta ihmisestä, joka kykenisi kommunikoimaan itse kirjoittamansa arvokkaamman ja merkityksellisemmän todellisuuden sekä luomaan näin uutta todellisuutta ja synnyttämään olemassaoloa, joka olisi arvokkaampaa kuin siihen asti eletty elämä.  

Parviaisen pedagoginen metodologia perustui Konstantin Stanislavskin, Mihail Tsehovin ja Tadashi Suzukin käytäntöihin sekä erityisesti Aristoteleen draamakäsitykseen yhteisluentana Runousoppi, Nikomakhoksen etiikka ja Metafysiikka. 

Parviainen oli koulun johtajana erityisen runsaasti mediassa esillä koulun murroksesta. Teatterikorkeakoulun opiskelijoiden järjestämän Oulun tapauksen jälkeen Parviainen piti teatterikorkeakoulua vt. rehtori Marian Möllerin kanssa toimintakelpoisena ja opetustoimintaa mahdollisena virkavallan uhatessa sulkea teatterikorkeakoulun ovet. Parviaisen jouduttua jättämään koulun, hänen opetusryhmänsä ryhtyi lakkoon pedagogiaksi kelpaavan opetuksen loputtua. Opintoryhmään kuului mm. Irina Krohn, Leea Klemola , Santeri Kinnunen, Samuli Edelmann, Jarkko Mikkola., Outi Alanen. ja Tiina Brännäre. Leea Klemola kertoo Helsingin Sanomissa 50-vuotishaastattelussa, että "kun Parviaista alettiin savustaa ulos koulusta, suurin osa oppilaista linnoittautui koulun voimistelusaliin". Klemola "kertoo saaneensa todellista taideopetusta" juuri Parviaisen aikana.  

Ura (omia tuotantoja)

Parviainen on ollut aktiivisesti mukana televisio-, teatteri- ja elokuvatyössä jo 1980-luvun alkuvuosilta lähtien. Hän on toiminut tuottajana, ohjaajana, näyttelijänä, käsikirjoittajana ja näytelmäkirjailijana. Parviaisen muista rooleista ja työtehtävistä elokuva- ja tv-alalla mainintoja IMDb-sivustolla. Parviainen on järjestänyt myös laajoja kursseja ja seminaareja, joissa on antanut dramaturgia- ja käsikirjoittajakoulutusta sekä koulutusta toimittajille ja esiintymiskoulutusta ruudussa esiintyville toimittajille. Toimittajien roolista Parviainen luennoi "Kaiku voimakkaampi kuin alkuperäinen ääni", joille kursseille osallistui myös nuori Jari Sarasvuo. Hän on antanut myös esiintymiskoulutusta yrityselämän toimijoille, kouluttanut yritysten johtoryhmiä sekä yritysten kokonaisia henkilökuntia useilla sadoilla luennoilla "paremman roolin" kirjoittamiseksi oman elämänsä päähenkilöksi tulemisessa. Parviainen on antanut suorituskyvyn johtamisen ja onnistumisen simuloimisen sparrausta mestaruussarjan joukkueille mm. jääkiekossa, lentopallossa ja koripallossa, ja antanut näiden lajien urheilijoille yksilöllistä sparrausta, sekä yksilölajien maailmanmestareille mm. autourheilussa.

Vuonna 1978 syntyi Jussi Parviaisen ”Horla” (Teatterikorkeakoulu, perustui ranskalaisen kirjailijan Guy de Maupassantin koko tuotantoon ja Jean Terrierin väitöskirjaan de Maupassantista)

Vuonna 1980 syntyi Sartren Les mains sales –teoksesta Parviaisen käännös ”Likaiset kädet” ranskasta suomeksi.

Vuonna 1981 syntyi Parviaisen näytelmä ”Kuolemansairaus” (Teatterikorkeakoulu, perustui Søren Kierkegaardin samannimiseen filosofiseen teokseen).

1982 ”Diletantti” (Ylioppilasteatteri, Juska Paarma –trilogian ensimmäinen näytelmä). Juska Paarma –trilogiassa Parviainen toi esille autenttisuuden etiikan vaatimuksen yksilön suhteessa ympäristöönsä ja kanssaihmisiinsä. Autenttisuuden etiikkaa määritteli periaate ”ihminen ottaa vastuun niistä ihmisistä, joiden kanssa hän elää ja siitä tilanteesta, jossa heidän kanssaan on”.

1983 ”Jumalan rakastaja” (Ryhmäteatteri, Juska Paarma –trilogian toinen osa),käännetty englanniksi (”God Lover”), ranskaksi, espanjaksi, ruotsiksi ja tanskaksi. Näytelmässä roolit: Leso, Sälli ja Leo Kalve. Olli Seppälä kirjoitti pro Gradu -työn "Endorfiineilla Jumalan luo" Jumalan rakastaja -näytelmään perustuen.

1984 ”Valtakunta” (Intiimiteatteri; Juska Paarma –trilogian kolmas osa). Parviainen myös lavasti ja puvusti sekä ”Jumalan rakastaja” ja ”Valtakunta” –näytelmät. Nämä olivat avainnäytelmiä, joissa Parviainen tuli voimakkaasti julkisuuteen mediassa sankarina, jolloin syntyi vaikutelma että näytelmissä olisi kyse puhtaasti Parviaisesta itsestään. ”Jumalan rakastaja” ja ”Valtakunta” olivat mediassa sensaatioita. Näytelmät olivat jättimenestyksiä teattereille. Arkkipiispa Mikko Juva tuomitsi Suomen kuvalehdessä näytelmän perkeleen työksi. Eduskunnassa tehtiin kyselyt näytelmästä.  

1983-84 ”Yökyöpeli” –televisiosarja, lauantai-illan viihdeohjelma, jossa Parviainen toimi suunnittelijana, sketsien käsikirjoittajana ja ohjaajana sekä näyttelijänä yhdessä Jukka Puotilan kanssa.

1984 Yes Poks –kabaree, ohjaus ja osakäsikirjoitus (UIT).

1984 Melleri: Siriuksen vieraat –näytelmässä Parviaisen päärooli Anders (Ryhmäteatteri).

1985 Da Capo –elokuva, osakäsikirjoitus, ohjaus Pekka Lehto ja Pirjo Honkasalo.

1985 Harmagedon –elokuva, käsikirjoitus, Juska Paarma –trilogian elokuvallinen epilogiosa. Parviainen näytteli myös pääosan. Elokuvan kuvaus Slawomir Idziak, joka tullut tunnetuksi kuvauksista mm. Krzysztof Kieslowskille ja Ridley Scottille. Elokuvan ohjaus Juha Rosma.

1986 ”Akka” (Intiimiteatteri, kreikkalaisen mytologian Medeia-myyttiin rakentuva näytelmä, voitti Näytelmäkirjailijaliiton Lea-palkinnon 1987).

1987 ”Sänky” (Teatteri Jurkka, Parviainen ohjasi yhdessä Kari Väänäsen kanssa vaimoilleen Sanna-Kaisa Palolle ja Sanna Fransmanille).

1987 ”Rikas” (Helsingin kaupunginteatteri), Parviainen myös lavasti ja puvusti näytelmän.

1988 ”Nouseva luokka” (Tampereen Työväen Teatteri), Parviainen myös lavasti ja puvusti näytelmän.

1988 TV 2:lle tehty henkilökuvasarja ”Luonteita” (8-osainen draamasarja, jossa henkilökuvina mm. Jörn Donner, Jouko Turkka, Miina Äkkijyrkkä, Paavo Väyrynen). Ohjaus ja käsikirjoitus.

1988 ”Aaveita ja valkoisia valheita” (8-osainen tv-draamasarja TV 2:lle, ohjaus ja käsikirjoitus sekä osatuotanto).

1988 Parviainen toimi Paavo Väyrysen presidenttikampanjan imago- ja mediasuunnittelijana.

1989 ”Yksinteoin” (elokuva), joka kertoi avoliiton kariutumisesta Sanna-Kaisa Palon kanssa. Skandaalielokuvassa käytti Suomessa ennennäkemättömällä tavalla julkista mediahenkilöään fiktiivisen dokumentin päähenkilönä. Käsikirjoitus ja pääosa.

1991 ”Kirkko”-näytelmä, ohjaus ja käsikirjoitus (Ev. lut. Kirkkopäivät, Kuopio).

1991 ”Pimeyden rakenne” (radiokuunnelma), jossa kertoo kuolleiden ihmisten rajatilakokemuksesta.

1991 ”Selvänäkijä” (radiokuunnelma), jossa käsikirjoitus ja ohjaus sekä näyttelijänä yhdessä Lea Klemolan kanssa. Näytelmässä rooli Ferdinand Laatikaine.

1991 ”Tiedon valo” (7-osainen radiokuunnelma, jossa suunnittelu, ohjaus ja osakäsikirjoitus). Voitti sokean vuoden kuunnelmapalkinnon. Perustuu historialliseen faktaan, jossa Suomesta tulee subjektiivinen osa Eurooppaa.

1992 ”Suojelusenkeli” (Turun Kaupunginteatteri, Oulun Kaupunginteatteri), Parviainen vastasi myös visuaalisesta näyttämöllepanosta ja ohjauksesta Turkuun. Näytelmä perustuu teosofiaan ja Sven Krohnin tutkielmiin ihminen, logos ja ydinihminen.

1992 ”Pimeyden rakenne”, kuunnelma Radioteatteriin ja Kotkan kaupunginteatteriin, jossa ohjaus ja visuaalinen näyttämöllepano. Kertoo kuolleiden ihmisten rajatilakokemuksesta.

1993 ”Usko lähimmäiseen” (Ev.lut. Kirkkopäivät, Kuopio), ohjaus ja visuaalinen näyttämöllepano. Näytelmässä käytettiin Rauli Virtasen MTV-reportaasia Bosnian sodasta. Näytelmän viestinä oli täällä sodan jaloissa olevan ihmisen kokeminen lähimmäiseksi.

1993-94 ”Tsa-tsa-tsaa”, 52-osainen tv-sketsiviihdesarja. Käsikirjoitus ja ohjaus Jukka Puotilalle ja Aake Kallialalle.

1993 ”Sattuman nimi” (5-osainen tv-draamasarja TV 2:lle), käsikirjoitus, ohjaus Olli Tola.

1993 ”Oswald, Oswald” –elokuvakäsikirjoitus.

1993 Vierailuteatteri ry:n perustaja ja 1993-1997 hallituksen puheenjohtaja, teatterin johtaja, ohjelmiston suunnittelija ja päätuottaja. Vierailuteatteri työllisti tänä tuotantojaksona 130 taiteilijaa. Vierailuteatteri oli Suomen ensimmäinen itsenäinen oma/markkinarahoitteinen teatteri, joka tarjosi freelance-näyttelijöille ja noin 40 tuotantoa ensimmäisenä toimintajaksonaan. Parviainen rahoitti itse teatterin toiminnan, kun teatteri ei kuulunut VOS-järjestelmän piiriin. Parviainen rahoitti itse ja rakennutti vanhasta Gloria-elokuvateatterista puhenäyttämöteatterin, joka oli Vierailuteatterin päänäyttämö. Vierailuteatteri toimi myös Savoyn ja Aleksanderin teatterissa sekä Vierailuteatterin omalla Meritullinkadun, Kulmakoulun näyttämöllä. Parviaisen Vierailuteatterin ohjelmistossa olivat mm. Ilkka Kylävaaran Remontti-näytelmä, Ritva Holmbergin Ninotshka-näytelmä (keskeisissä rooleissa mm. Satu Silvo, Heikki Kinnunen, Erkki Saarela, Carl-Kristian Rundman, Santeri Kinnunen) ja Naistensauna (käsikirjoitus Kylävaara), Mari Rantasilan ”Lady Day” Billie Holiday-tulkinta, Viktor Drevitskin ohjaama ja käsikirjoittama tulkinta venäläisestä kansansadusta Sammakkoprinsessä sekä Drevitskin ohjaama Onnelliset kerjäläiset, Outi Nyytäjän Siivoja-monologi Merja Larivaaralle, Antti Virmavirran Aaro Hellaakosken runojen lausuntaesitys sekä Parviaisen Moniminä.

1993 ”Konstan pylkkerö” (2. osassa tv-komediasarja MTV3:lle), Saarnamiehen rooli.

1994 ”Moniminä” (Vierailuteatteri), kertoo ihmisen egon monipersoonallisuudesta, perustuen mm. Robert E. Ornsteinin tutkimuksiin sekä Sven Krohnin ”Ydinihminen” ja Axel Tollenin ”Jälleenlöydetty sielu”.

1995 ”Uimakoulu” (6-osainen tv-sketsiviihdesarja); tuottaja, käsikirjoitus ja ohjaus sekä näyttelijänä yhdessä Aake Kallialan ja Jukka Puotilan kanssa.

1996 ”Valhetta ja rakkautta” (11-osainen tv-draamasarja; tuottaja, käsikirjoitus ja ohjaus).

1997 ”Rakkauden tanssi” (5-osaine tv-draamasarja; tuottaja, käsikirjoitus, ja ohjaus). Draamassa rooli: poliisipäällikkö Kurkinen.

1997-98 Turkka & Turkka, tuottaja ja ohjaaja; talk-shown isäntinä Jouko ja Juha Turkka, vierailijoina mm. Hannu Salama, Arto Melleri, Outi Nyytäjä.

1998 ”Jukka Puotilat Show” (30-osainen tv-imitaatio-sketsiviihdesarja; tuottaja, käsikirjoitus ja ohjaus).

1998 ”Laulavat lasikengät” (Jukka Puotila’s New Year Special); tuottaja, ohjaus ja käsikirjoitus.

1999 ”Elina, mitä mä teen” (7-osainen tv-musikaalisarja); tuottaja, ohjaus ja käsikirjoitus. Perustuu Leevi and the Leavings –musiikkiin.

1999 ”Kultajukka” (35-osainen tv-imitaatio-sketsiviihdesarja); tuottaja, ohjaus ja käsikirjoitus.

2000 ”Kultajukka & kumppanit” (11-osainen tv-imitaatio-sketsiviihdesarja); tuottaja, ohjaus ja käsikirjoitus.

2000 ”Staffan Snellin suojelusenkeli” (tv-elokuva), Steen Christensin Tehtaankadulla tehtyihin poliisimurhiin perustuva draama. Tuottaja, käsikirjoitus, ohjaus ja pääosa.

2000 Parvinen osallistui Esko Ahon presidenttikampanjan imago- ja mediasuunnitteluun sekä osallistui julkisena tutkijana eri tilaisuuksissa Sauli Niinistön presidenttikampanjaan vuonna 2006.

2004 ”Calypso” (jäähallimusikaali, Armedia Finland), visuaalinen suunnittelu, tuottaja ja ohjaus, Harwall Areena.

2004 Jussi Parviaisen kirja Hybris – dramaturgian filosofia (WSOY, Helsinki, ISBN 951-0-303369-0))

2004 Parviainen tuotti Marinski-teatterin balettivierailuja Kulttuuritalolle sekä Moskovan teatterin ”Skola sovremennoi pesy” (Школа современной пьесы) omalla tuotantoyhtiöllään Savoy-teatteriin. 2004-2007 Parviaisella oli musikaalien rahoitus- ja tuotantotoimintaa Moskovassa ja Pietarissa sikäläisten teatterituottajien kanssa.

2004 suunnitteli ja laati toteutuksen barcelonialaisen La Fura dels Baus -yhtiön kanssa Nokian Venäjä-markkinoinnin maahantulon Punaiselle torille Moskovaan.

2004-2006 Parviainen toimi Spede-yhtiöiden osaomistaja, päätuottaja ja toimitusjohtaja. Parviainen fuusioi omat tv-tuotantoyhtiönsä Spede-tuotanto Oy:n kanssa.

2011 Teatteriopintomatkat Moskovaan ja Pietariin. Parviainen tehnyt myös kuvaus- ja reportaasimatkoja Pariisiin, Roomaan, Venetsiaan, Etelä-Afrikkaan, Angolaan, Namibiaan, Himalajalle, Mosambikiin, Etiopiaan, Pakistaniin, jossa kokemuksista Bannun, Tankin ja Beshawaran maakunnassa syntyi talebaneja ja Pakistanin valtiota käsittelevä dokumentti ”Aasia on ensin”. Tämän seurauksena Parviainen avasi vuonna 2011 AU-AU Auta auttajaa –sivuston, jolla keräsi Punaiselle Ristille ja Punaiselle Puolikuulle Pakistanin tulvien uhreille.

2011 ”Yksinteoin 2”, fiktioelokuva, kuvattu 2008-2010. Elokuvassa käsitellään Jussi Parviaista fiktiivisenä henkilönä. Elokuva alkaa avioerosta Satu Ruotsalaisen kanssa. Käsikirjoitus ja ohjaus sekä osatuottaja.Yksinteoin 2 sai ensi-iltansa 15. syyskuuta 2011 Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla Helsingissä.

Vuonna 2011 Parviainen oli Suomen suosituin blogisti. ”Totuus. Ankara totuus” –blogi sai puolessa vuodessa 3,2 miljoonaa lukijaa.

2015 ”Armo”, näytelmä, joka perustuu poststrukturalistisen minä-singulariteetin kieltämiseen ja armon käsittämiseen subjektiivisena, ei minkään uskonnon antamana objektiivisena totuutena.

Yksityiselämä

Jussi Parviainen on ollut naimisissa neljä kertaa ja hän on neljän lapsen isä.

Aiheesta muualla

• Jussi Parviainen Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
• YLEn Elävä arkisto: Jussi Parviaisen metodi
• Jussi Parviaisen blogi Blogbook- verkkoportaalissa