Samurai

Yoroi-samuraihaarniskaan pukeutunut ratsumies.

Valokuva vuodelta 1860 esittelee samurain haarniskassaan.

Samurai (jap. 侍) oli sotilasluokan jäsen feodaalisessa Japanissa. Nimi tulee klassisen japanin verbistä saburau, ”vartioida”, ”palvella” (samurai = he, jotka palvelevat). Termi viittasi alun perin hallitsijan henkilökohtaisiin joukkoihin. verneri on jonne xD :D

Historia

Samurait kehittyivät 700-luvulla Heian-kaudella varhaisemmasta chūgen-ratsuväestä. Samurait olivat alun perin feodaalista raskasaseista eliittiratsuväkeä, jotka vastasivat Japanissa eurooppalaista ritaria. Heillä, kuten ritareillakin, oli tiukka kunniakoodistonsa sekä kulttuurinsa.

Alkuvaiheen samurain pääase oli jousi (yumi, daikyu) ja sivuaseena tachi. Samuraitaktiikka perustui ratsujousimiesten yhteislaukaukselle suljetuin rivein, ja tämän jälkeiselle rajulle rynnäkölle miekoin. Taistelua edelsivät usein henkilökohtaiset haasteet ja kaksintaistelut sankarien välillä. Klassisen samuraiajan, kuten Fujiwaran sijaishallintokauden aikana käydyt Minamoto- ja Taira-klaanien välisen Genpei-sodan legendat heijastavat varhaisajan taktiikkaa.

Kamakura-kauden lopulla 1200-luvulla samurait joutuivat kohtaamaan uuden vihollisen, kunniakäsityksistä piittaamattomat mongolit. Vaikka japanilaiset selvisivätkin lopulta voittajina, mongoliuhka merkitsi toisaalta Kamakura-kauden kaatumista ja toisaalta klassisen samuraisodankäynnin muutosta. Vuoristoisessa maassa salkoasein aseistettu jalkaväki, jota aiemmin oli pidetty lähinnä apuaselajina, nousi arvoonsa, ja samurait ryhtyivät taistelemaan yhä useammin jalan.

Muromachi-kauden aikana jalkaväki (ashigaru) nousi samuraiden rinnalle tärkeäksi tekijäksi. Kurin merkitys alkoi korostua samuraisodankäynnissä, ja sotajoukot olivat yhä paremmin organisoituja ja varustettuja. Tätä sisällissotien leimaamaa kautta kutsutaan usein myös nimellä gekokujo (vallankumous), sillä yhteiskunta näki useiden vanhojen samuraisukujen väistymisen ja uusien nousun, ja lukuisia talonpoikaiskapinoita (ikki). Myös useat buddhalaisluostarit ryhtyivät varustamaan omia sotajoukkojaan. Munkkisotureita olivat yamabushit (vuorisotilas) ja sōheit. 1400-luvulla oli myös pisin sisällissota fanaattisen ikkō-ikki-herätysliikkeen ottaessa Kagan provinssin hallintaansa liki sadan vuoden ajaksi.

Samurai palvelijansa seuraamana Hanabusa Itchon piirroksessa

1500-luku merkitsi samuraisodankäynnissä muutosta. Samurait nousivat jälleen ratsaille ja ottivat pääaseekseen peitsen (yari). Heidän taktiikakseen tuli nyt rynnäköinti ritarien tapaan suljetuin rivein. Portugalilaisten noustua maihin Tanegashimassa 1542, tuliaseet yleistyivät ja arkebuusista muodostui tärkeä ashigarun ase. 1500-luku oli jälleen sisällissotien aikaa, ja Takedan sekä Uesugin klaanin väliset sodat merkitsivät uuden sodankäyntidoktriinin hioutumista. Tuliaseet löivät itsensä lopullisesti läpi Nagashinon taistelussa 1575, jolloin Nobunaga Oda ashigaru-armeija kirjaimellisesti ampui Shingen Takedan klassisen samuraiarmeijan kappaleiksi.

Sisällissodista selvisi voittajana lopulta Tokugawan klaani. Tokugawa-kaudella samurait muodostuivat omaksi yhteiskuntaluokakseen, joka oli valtapyramidin huipulla ja jolla oli yksinoikeus kantaa aseita, erityisesti samurain symbolina pidettyä katanaa. Samurait noudattivat bushidōksi (soturin tie) kutsuttua etiikkaa ja vastasivat siitä hengellään, kuuluisimpana esimerkkinä kivulias seppuku-itsemurha.

Samuraiden kausi loppui pian Meiji-restauraation jälkeen, kun samuraiden tulot lakkautettiin ja heiltä poistettiin aseenkanto-oikeus.

Bushido samurain eettisenä koodistona

Samurain elämää ohjasivat moninaiset eettiset säännöt ja velvollisuuskoodit jotka tunnettiin nimellä bushidō. Samurain tuli olla ehdottoman kuuliainen isännälleen. Taistelussa samurai taisteli lähinnä isäntänsä, sukunsa ja klaaninsa (hanin) puolesta itsensä unohtaen. Hänen uhrauksistaan taistelukentällä kantoi kunnian hänen sukunsa. Vastaavasti epäonnistumisesta tai pelkuruudesta kärsi hänen sukunsa kollektiivisesti.

Verikosto (Fukushū) oli läsnä samurain elämässä lähtemättömästi. Tapa vaati hakemaan leppymättä kostoa isänsä- tai isäntänsä surmaajaa tai surmaajan sukua tai hania vastaan. Tämä selittää tavan jossa sodissa tai kahakoissa voittanut osapuoli pyrki tappamaan vastustajan johtajan suvun mahdollisimman täydellisesti, naiset, vanhukset ja lapset mukaan lukien vähentääkseen fukushūn seurauksia omaa sukuaan kohtaan.

Samurai-luokan naiset

Heian-kauden kuulu samurainainen Tomoe Gozen Kikuchi Yōsain puupiirroksessa.

Taloudenhoito oli samurai-luokan naisten päävelvollisuus varsinkin feodaaliaikana, jolloin suvun miehet saattoivat olla pitkiä aikoja poissa osallistuen sotiin kaukana kotiseudulta vaikeakulkuisessa Japanissa. Samurai-luokan vaimosta käytettiin nimitystä okusan (hän joka jää kotiin). Miehen poissa ollessa samuraivaimo vastasi ja teki päätökset kaikesta kotiin liittyvästä: niin taloudesta, kodinhoidosta, viljelyksistä, rahankäytöstä ja jopa kodin aseellisesta puolustamisesta.

Samurai-klaanien ”miestentaidot” eli dangyo

Samurai-klaanien ”miestentaidot” (dangyo) tarkoittivat taitoja, joita samurain oli opiskeltava ja taidettava, jotta olisi hyödyksi isännälleen. Osa näistä oli varsinaisia sotakentän taistelutaitoja (Kakutō bugei), mutta osa sivistystä, kuten esimerkiksi matematiikkaa tai kirjallisuutta. Täydellisenä tällainen oppi tuli ylemmän samurai-luokan osalle ja alhaisemmat luokat joutuivat tyytymään hajanaisempaan kokonaisuuteen.

Sotakentän taidoista tärkeimmät olivat ratsastus- (bajutsu), jousiammunta- (kyūjutsu), miekkailu- (kenjutsu) ja keihäänkäyttötaito (sōjutsu). Taitoja alettiin harjoittaa nuorena: aatelispojat jo 13-vuotiaasta, sillä suurtaisteluissa ja sodissa valtaosa sotilaista oli alle 20-vuotiaita. Toisin kun samurai-luokka, värvätyt talonpojat eivät saaneet käytännössä mitään sotilaskoulutusta, vaan taidot karttuivat taisteluissa ja kahakoissa, jos säilytti niissä henkensä.

Aiheesta muualla

• Samurai, Hanami Web (englanniksi)

Lähteet

Yleiset lähteet

• Don Cunningham: Taiho-jutsu,Law and Order in the Age of the Samurai. Tuttle Publishing, 2004. ISBN 0-8048-3536-5.
• Timo Reenpää (päätoimittaja): BU - Samurain ammatti / Hashi 20/1998. Hashi (silta) ; Japanilaisen Kulttuurin Ystävät ry, 1998. ISBN 951-98012-1-9.
• Donn F. Draeger: Classical bujutsu, The Martial arts and ways of Japan vol. 1. Weatherhill, 1973. ISBN 0-8348-0233-3.
• Donn F. Draeger: Modern Bujutsu & Budo, vol. 3. Weatherhill, 1974. ISBN 0-8348-0351-8.
• Diane Skoss, ed.: Sword & spirit, Classical warrior traditions of Japan vol. 2. Koryu books, 1999. ISBN 1-890536-05-9.
• Oscar Ratti, Adele Westbrook: Secrets of the Samurai , A Survey of the Martial Arts of Feudal Japan. Castle Books, 1973. ISBN 0-7858-1073-0.
• Olavi K Fäit, Anna Tuovinen, Kai Nieminen, Ilmari Vesterinen: Japanin kulttuuri. Otava, 1994, 2.p 1999. ISBN 951-1-12746-2.

Kirjallisuutta

• Kure, Mitsuo: Sotaisat samurait. (Samurai: An illustrated history, 2002.) Suomentanut Kai Kankaanpää. Helsinki: Gummerus, 2006. ISBN 951-20-7138-X.
• Lompolo, Juhani: Samurait: Japanin klassisia sankaritarinoita. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-3156-4.