Ero sivun ”Suomen hallinto” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
→Tuomioistuinlaitos: artikkelista tuomioistuin |
|||
| Rivi 61: | Rivi 61: | ||
== Muu itsehallinto == |
== Muu itsehallinto == |
||
Kunnallisen itsehallinnon lisäksi itsehallinnon omaavia yhteisöjä tai organisaatioita Suomessa ovat [[Ahvenanmaan itsehallinto]], kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen itsehallinto sekä [[yliopisto]]jen itsehallinto.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/valtio_ja_kunnat/muu_itsehallinto/index.html | Nimeke = Muu itsehallinto | Julkaisu = Suomi.fi | Viitattu = 3.4.2016 }}</ref> |
Kunnallisen itsehallinnon lisäksi itsehallinnon omaavia yhteisöjä tai organisaatioita Suomessa ovat [[Ahvenanmaan itsehallinto]], kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen itsehallinto sekä [[yliopisto]]jen itsehallinto.<ref name =MUU">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/valtio_ja_kunnat/muu_itsehallinto/index.html | Nimeke = Muu itsehallinto | Julkaisu = Suomi.fi | Viitattu = 3.4.2016 }}</ref> |
||
Kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöiden itsehallinto perustuu perustuslaissa määriteltyyn uskonnon vapauteen. [[Suomen evankelis-luterilainen kirkko|Evankelis-luterilaisella]] ja [[Suomen ortodoksinen kirkko|ortodoksisella kirkolla]] on Suomessa julkisoikeudellinen erityisasema.<ref name =MUU"/> |
|||
Yliopistojen itsehallinto koskee sekä tutkimusta ja opetusta että taloudellis-hallinnollisia asioita. Yliopistoilla on asema opettajiensa ja hallintoelintensä nimittämisessä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.acatiimi.fi/9_2009/09_09_12.php | Nimeke = Yliopistolaki hyväksyttiin - autonomia turvattiin | Tekijä = Kimmo Sasi| Ajankohta = 2010 | Julkaisu = Acstiimi | Viitattu = 3.4.2016 }}</ref> |
Yliopistojen itsehallinto koskee sekä tutkimusta ja opetusta että taloudellis-hallinnollisia asioita. Yliopistoilla on asema opettajiensa ja hallintoelintensä nimittämisessä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.acatiimi.fi/9_2009/09_09_12.php | Nimeke = Yliopistolaki hyväksyttiin - autonomia turvattiin | Tekijä = Kimmo Sasi| Ajankohta = 2010 | Julkaisu = Acstiimi | Viitattu = 3.4.2016 }}</ref> |
||
Versio 3. huhtikuuta 2016 kello 14.39
Suomen hallinto perustuu Suomen valtiomuotoon tasavaltaan.
Se koostuu valtion ylimmistä toimielimistä, valtion hallintojärjestelmästä, kuntien itsehallinnosta, riippumattomasta tuomioistuinlaitoksesta, muusta itsehallinnosta ja välillisestä valtionhallinnosta.[1]
Hallinnon hoitajat jakautuvat työsuhteessa oleviin nimitettyihin viranhaltijoihin sekä vaaleilla valittuihin ja valtuutettuihin edustajiin.
Valtion ylimmät toimielimet
Suomen valtionpäämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Presidentti on myös puolustusvoimain ylipäällikkö.[2]
Pääministerin johtama valtioneuvosto käyttää yhdessä tasavallan presidentin kanssa hallitusvaltaa (toimeenpanovaltaa) eli huolehtii hallinnon toteuttamisesta. Valtioneuvostoon kuuluu myös noin tusina muita ministereitä ja oikeuskansleri. Valtioneuvosto ja tasavallan presidentti muodostavat yhdessä hallituksen, mutta yleensä arkikielessä pelkkää valtioneuvostoa kutsutaan Suomen hallitukseksi. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä.[2]
Hallitus on vastuuvelvollinen eduskunnalle. Perustuslain mukaisesti korkeinta valtaa Suomessa käyttävä, kansan eduskuntavaaleissa valitsema eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin.[2]
Valtion hallintojärjestelmä
Valtion aluehallinto
- Pääartikkeli: Aluehallintovirasto
Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu kuuteen aluehallintovirastoon sekä Ahvenanmaan itsehallinnolliseen maakuntaan. Aluehallintovirastoa johtaa ylijohtaja. Aluehallintovirastojen yleishallinnollinen ohjaus kuuluu valtiovarainministeriölle.[3][4]
- Etelä-Suomen aluehallintovirasto
- Itä-Suomen aluehallintovirasto
- Lapin aluehallintovirasto
- Lounais-Suomen aluehallintovirasto
- Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
- Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
- Ahvenanmaan valtionvirasto
Lisäksi keskeisiä aluehallinnollisia toimijoita ovat elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset).[5]
Paikallinen aluehallinto
- Pääartikkeli: Suomen maakunnat
Kunnallista itsehallintoa alueellisella tasolla toteuttavat maakunnat. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin ohjein.
Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää asemaa, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue- ja maakuntatasoa, ja sitä kautta näille itsehallinnollisille yksiköille on tullut runsaasti uusia tehtäviä.
Aluehallinnon historia
Ennen vuotta 2010 oli käytössä lääninhallitus. Lääninhallinnossa ei ollut vaaleilla valittuja edustajia vaan presidentti nimitti lääninhallituksen johtajan, maaherran. Uudistunut läänijako oli voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus vuoteen 2009 asti. Ennen uudistusta läänejä oli 11 tai 12 riippuen siitä, laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi.
Valtion paikallishallintoa varten läänit oli jaettu edelleen 90 kihlakuntaan. Kihlakuntajako oli käytössä 1. joulukuuta 1996 – 31. joulukuuta 2007. Paikallishallinnon kihlakuntajakoa ei kuitenkaan ole täysin lopetettu, sillä kihlakuntia on käytetty valtionhallinnon uudistuksia koskevien päätösten pohjana myöhemminkin. Esimerkiksi Valtioneuvoston asetukset maistraattien toimialueista (2011)[6] ja poliisihallinnon aluejaosta (2013) nojaavat yhä kihlakuntajakoon.[7]
Kuntien itsehallinto
- Pääartikkeli: Suomen kunnat
Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on vuonna 2015 yhteensä 317.[8] Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassaoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden tekeminen.
Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakautumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kokoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.
Kuntien lukumäärä on pienentynyt kuntaliitosten myötä varsinkin 2000-luvulla.[8][9]
Tuomioistuinlaitos
Tuomioistuimet käyttävät itsenäisesti tuomiovaltaa. Ne ratkaisevat yksittäisessä tapauksessa, mikä on lainmukaista.[10]
Suomen tuomioistuinjärjestelmä jakautuu yleisiin tuomioistuimiin, hallintotuomioistuimiin ja erityistuomioistuimiin. Yleisiä tuomioistuimia ovat oikeusaste- eli instanssijärjestyksessä käräjäoikeudet, hovioikeudet ja ylimpänä korkein oikeus. Yleisissä tuomioistuimissa käsitellään rikos- ja riita-asioita sekä eräitä hakemusasioita. Prosessilajeista niissä tulevat siis sovellettavaksi siviili- ja rikosprosessi.
Hallintotuomioistuimia ovat hallinto-oikeudet sekä korkein hallinto-oikeus. Ne ovat yleisiä tuomioistuimia hallinto-oikeudellisissa asioissa ja menettely niissä on hallintoprosessia.
Muu itsehallinto
Kunnallisen itsehallinnon lisäksi itsehallinnon omaavia yhteisöjä tai organisaatioita Suomessa ovat Ahvenanmaan itsehallinto, kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen itsehallinto sekä yliopistojen itsehallinto.[11]
Kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöiden itsehallinto perustuu perustuslaissa määriteltyyn uskonnon vapauteen. Evankelis-luterilaisella ja ortodoksisella kirkolla on Suomessa julkisoikeudellinen erityisasema.[11]
Yliopistojen itsehallinto koskee sekä tutkimusta ja opetusta että taloudellis-hallinnollisia asioita. Yliopistoilla on asema opettajiensa ja hallintoelintensä nimittämisessä.[12]
Välillinen julkishallinto
Välilliseksi julkishallinnoksi kutsutaan niitä organisaatioita, jotka eivät ole viranomaisia, mutta jotka hoitavat julkisia tehtäviä tai käyttävät julkista valtaa. Tällaisia ovat esimerkiksi riistanhoitopiirit, metsänhoitoyhdistykset ja autojen katsastajat.[13]
Katso myös
Lähteet
- Valtio ja kunnat (julkisen hallinnon neuvontapalvelu) Suomi.fi -Kansalaisneuvonta. Valtiokonttori. Viitattu 3.4.2016.
- Pasi Saukkonen: Valtionhallinto (toim. Pasi Saukkonen, Tuomas Leikkonen ja Kari Paakkunainen) Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja. 2008. Helsingin yliopisto. Viitattu 31.3.2016.
Viitteet
- ↑ Valtio ja kunnat Suomi.fi. Viitattu 3.4.2016.
- ↑ a b c Suomen Perustuslaki Finlex. Viitattu 13.8.2015.
- ↑ Laki aluehallintovirastoista Finlex. Viitattu 13.8.2015.
- ↑ Valtioneuvoston asetus aluehallintovirastoista 2009. Finlex. Viitattu 13.8.2015.
- ↑ Aluehallinto Suomi.fi. Viitattu 10.12.2013.
- ↑ Finlex: Valtioneuvoston asetus maistraattien toimialueista (17.2.2011)
- ↑ Valtioneuvoston asetus poliisilaitosten toimialueista (13.6.2013, pdf)
- ↑ a b Kuntien lukumäärä ja vireillä olevat muutokset Valtiovarainministeriö. Viitattu 13.8.2015.
- ↑ Kaupunkien ja kuntien lukumäärä Kunnat.net. Viitattu 13.8.2015.
- ↑ Tuomioistuimet Suomi.fi. Viitattu 3.4.2016.
- ↑ a b Muu itsehallinto Suomi.fi. Viitattu 3.4.2016.
- ↑ Kimmo Sasi: Yliopistolaki hyväksyttiin - autonomia turvattiin Acstiimi. 2010. Viitattu 3.4.2016.
- ↑ Välillinen julkishallinto Suomi.fi. Viitattu 3.4.2016.