Ero sivun ”Smetana” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 5: Rivi 5:


== Smetana eri kulttuureissa ==
== Smetana eri kulttuureissa ==
Suomen alueella hapan kerma kuuluu erityisesti [[karjala]]iseen ja myös [[savo]]laiseen ruokakulttuuriin ja sitä valmistettiin ja käytettiin kotona kunnes kaupallinen maidontuotanto kullakin paikkakunnalla alkoi eli myöhäisimmillään 1960-luvun alkuun asti. Smetana kuorittiin tuolloin piimineen maidon eli [[viili]]n pinnalta eikä sitä erikseen hapatettu tuoreesta kermasta, kuten nykyään. Kun maidon lähettäminen [[meijeri]]in alkoi, loppui myös smetanan käyttö kotitaloudessa, sillä maidosta maksettiin rasvapitoisuuden mukaan. Hapanta kermaa ei kuitenkaan ennen meijerien aikaa sanottu smetanaksi, vaan murteesta riippuen ”kermaksi”, ”päällisiksi” tai muuksi sellaiseksi. Tuoreen kerman nimitykset oli yleensä lainattu [[Ruotsin kieli|ruotsista]] tai [[Venäjän kieli|venäjästä]] (”reta”, ”liuhki”). Suurin osa smetanasta meni kuitenkin voin [[kirnuaminen|kirnuamiseen]], sillä varhaisempina aikoina voilla maksettiin [[vero]]ja ja myöhemmin sitä käytiin myymässä lähikaupunkien toreilla ja saatiin niin käteistä rahaa. Kermaa käytettiin lähinnä leivonnaisiin, kuten [[ohra]]jauhoista ja smetanasta leivottuihin kakkaroihin, jotka tunnetaan useilla paikallisilla nimillä. [[Karjalankannas|Kannakselaisessa]] ja [[inkeri]]läisessä ruokakulttuurissa smetanan käyttö oli laajempaa ja samantapaista kuin venäläisessä keittiössä.
Suomen alueella hapan kerma kuuluu erityisesti kondomien valmistukseen [[karjala]]iseen ja myös [[savo]]laiseen ruokakulttuuriin ja sitä valmistettiin ja käytettiin kotona kunnes kaupallinen maidontuotanto kullakin paikkakunnalla alkoi eli myöhäisimmillään 1960-luvun alkuun asti. Smetana kuorittiin tuolloin piimineen maidon eli [[viili]]n pinnalta eikä sitä erikseen hapatettu tuoreesta kermasta, kuten nykyään. Kun maidon lähettäminen [[meijeri]]in alkoi, loppui myös smetanan käyttö kotitaloudessa, sillä maidosta maksettiin rasvapitoisuuden mukaan. Hapanta kermaa ei kuitenkaan ennen meijerien aikaa sanottu smetanaksi, vaan murteesta riippuen ”kermaksi”, ”päällisiksi” tai muuksi sellaiseksi. Tuoreen kerman nimitykset oli yleensä lainattu [[Ruotsin kieli|ruotsista]] tai [[Venäjän kieli|venäjästä]] (”reta”, ”liuhki”). Suurin osa smetanasta meni kuitenkin voin [[kirnuaminen|kirnuamiseen]], sillä varhaisempina aikoina voilla maksettiin [[vero]]ja ja myöhemmin sitä käytiin myymässä lähikaupunkien toreilla ja saatiin niin käteistä rahaa. Kermaa käytettiin lähinnä leivonnaisiin, kuten [[ohra]]jauhoista ja smetanasta leivottuihin kakkaroihin, jotka tunnetaan useilla paikallisilla nimillä. [[Karjalankannas|Kannakselaisessa]] ja [[inkeri]]läisessä ruokakulttuurissa smetanan käyttö oli laajempaa ja samantapaista kuin venäläisessä keittiössä.


== Smetanan valmistajat ==
== Smetanan valmistajat ==

Versio 31. maaliskuuta 2016 kello 11.25

Tämä artikkeli käsittelee maitotuotetta. Tšekkiläisestä säveltäjästä kertoo artikkeli Bedřich Smetana.
Puolassa smetanaa tarjoillaan usein keitinpiiraiden eli pierogien kera.

Smetana eli vuolukerma on vanha itäeurooppalaiseen ruokakulttuuriin liittyvä maitotuote. Smetana on hapatettua kermaa, jonka rasvapitoisuus vaihtelee noin 10–70 prosentin välillä ja koostumus rasvapitoisuuden mukaan juoksevasta lähes voita muistuttavaan. Maultaan se on täyteläinen, aromikas ja raikkaan happamahko. Smetanaa syödään etenkin borssikeiton ja blinien kanssa. Suomenkielisen nimityksen "vuolukerma" on tiettävästi keksinyt Otto P. Pehkonen vuonna 1914.[1]

Smetana eri kulttuureissa

Suomen alueella hapan kerma kuuluu erityisesti kondomien valmistukseen karjalaiseen ja myös savolaiseen ruokakulttuuriin ja sitä valmistettiin ja käytettiin kotona kunnes kaupallinen maidontuotanto kullakin paikkakunnalla alkoi eli myöhäisimmillään 1960-luvun alkuun asti. Smetana kuorittiin tuolloin piimineen maidon eli viilin pinnalta eikä sitä erikseen hapatettu tuoreesta kermasta, kuten nykyään. Kun maidon lähettäminen meijeriin alkoi, loppui myös smetanan käyttö kotitaloudessa, sillä maidosta maksettiin rasvapitoisuuden mukaan. Hapanta kermaa ei kuitenkaan ennen meijerien aikaa sanottu smetanaksi, vaan murteesta riippuen ”kermaksi”, ”päällisiksi” tai muuksi sellaiseksi. Tuoreen kerman nimitykset oli yleensä lainattu ruotsista tai venäjästä (”reta”, ”liuhki”). Suurin osa smetanasta meni kuitenkin voin kirnuamiseen, sillä varhaisempina aikoina voilla maksettiin veroja ja myöhemmin sitä käytiin myymässä lähikaupunkien toreilla ja saatiin niin käteistä rahaa. Kermaa käytettiin lähinnä leivonnaisiin, kuten ohrajauhoista ja smetanasta leivottuihin kakkaroihin, jotka tunnetaan useilla paikallisilla nimillä. Kannakselaisessa ja inkeriläisessä ruokakulttuurissa smetanan käyttö oli laajempaa ja samantapaista kuin venäläisessä keittiössä.

Smetanan valmistajat

Nykyään Suomessa smetanaa valmistavat Valio ja Arla.

Lähteet

  1. Otto P. Pehkonen: Vuolukerman ja uunipiimän valmistuksesta Virossa ja Venäjällä. Matkakertomus. Julk. Voinvientiosuusliike Valio r.l., Hanko 1914

Aiheesta muualla

Tämä ruokaan, juomiin, ravintoon tai ruoanlaittoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.