Muutokset

Siirry navigaatioon Siirry hakuun
28 merkkiä poistettu ,  3 vuotta sitten
p
kh + w + jörjestys
Osa työväenliikkeen ensimmäisen polven vaikuttajista oli tehnyt yhteistyötä perustuslaillisten aktivistien muodostaman [[kagaali]]n kanssa jo [[Ensimmäinen sortokausi|ensimmäisen sortokauden]] (1899–1905) alkuvuosina. Heistä merkittävimpiä olivat [[N. R. af Ursin]], [[Yrjö Mäkelin]], [[Reino Drockila]], [[Taavi Tainio]], [[J. K. Kari]], [[Kössi Ahmala]] ja [[Heikki Törmä]] sekä ruotsinkielisessä työväenliikkeessä vaikuttaneet [[Filemon Tiderman]], [[Mårten Holmberg]] ja [[K. H. Wiik]]. Varsinaisen työläisaktivismin aikana he tulivat tunnetuiksi väkivaltaisen toiminnan arvostelijoina ja vastustajina,<ref name=soikkanen6>Soikkanen, s. 256.</ref> lukuun ottamatta ruotsinkielisiä, jotka vuoden 1905 aikana siirtyivät kannattamaan aktivistien toimintaa.<ref name=rajala>{{Kirjaviite | Tekijä = Rajala, Kalle | Nimeke = Väkivaltaa ja vallankumousta – Aikalaiskäsitys suurlakosta Helsingissä ja Tampereella | Vuosi = 2007 | Sivu = 21–26 | Julkaisupaikka = Tampere | Julkaisija = Tampereen yliopiston Historiatieteen laitos | www = https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/78398/gradu02114.pdf?sequence=1}}</ref>
 
Passiivista vastarintaa, kuten [[kutsuntalakko]]ja organisoineet työväenliikkeen edustajat alkoivat radikalisoitumaan vasta [[Suomen Aktiivinen Vastustuspuolue|Suomen Aktiivisen Vastustuspuolueen]] perustajan [[Konni Zilliacus|Konni Zilliacuksen]] kanssa tekemänsä yhteistyön johdosta. Hän tutustutti työläisaktivistit myös Venäjän sosialistivallankumouksellisiin, joiden kanssa porvarilliset aktivistit olivat jo pitkään tehneet yhteistyötä. Vaikka Suomen perustuslaillisilla ja Venäjän [[Bolševismi|bolševikeilla]] oli täysin erilaiset poliittiset näkemykset, heitä yhdisti pyrkimys tsaarinvallan syrjäyttämiseen. Sosialidemokraattinen puolue ja sen edeltäjä [[Suomen Työväenpuolue]] sen sijaan pysytteli virallisesti erossa sekä passiivisesta että aktiivisesta vastarinnasta. Se ei halunnut riskeerata saavuttamaansa yhteiskunnallista asemaa, kuten omia työväenjärjestöjään ja lehdistöään, vaan keskittyi koko ensimmäisen sortokauden ajan [[Yleinen äänioikeus|äänioikeuskysymykseen]].<ref name=rajala/>
 
== Aktivistiryhmät muodostuvat ==
Kagaalin johtama työläisaktivistien toiminta alkoi itsenäistyä vuoden 1903 lopussa<ref name=ailio>{{Kirjaviite | Tekijä = Ailio, Jarmo | Nimeke = Kesken jäänyt vallankumous – Sosiaalinen mobilisaatio Helsingissä vuoden 1905 suurlakosta Viaporin kapinaan 1906 | Vuosi = 1999 | Sivu = 19, 22–23 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Helsingin yliopiston Historian laitos | www = http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/hum/histo/pg/ailio/keskenja.pdf}}</ref> ja työläisaktivistien oma järjestö perustettiin lopulta [[Helsingin työväentalo]]lla huhtikuussa 1904. Kokouksen koollekutsujana ja koko hankkeen alullepanijana oli toimittaja [[Matti Turkia]]. Tilaisuudessa olivat läsnä myös muun muassa [[Otto Tiuppa]] sekäja [[Edvard Valpas]], joka kuitenkin vetäytyi nopeasti syrjään aktivistiliikkeen toiminnasta. Organisaatio perustettiin SDP:n puoluehallinnon luvalla, koska puolueessa pidettiin mahdollisena, että viranomaiset kieltäisivät työväenliikkeen toiminnan kokonaan. Turkian johdolla muodostettiin eri puolille maata viisi- tai kymmenenhenkisiä ryhmiä, joiden jäsenet taas perustivat omia ryhmiään. Näin ollen osa niistä jäi kokonaan puoluejohdolle tuntemattomiksi ja sen kontrollin ulkopuolelle.<ref name=soikkanen2>Soikkanen, s. 248–251.</ref>
 
Vuoden 1905 alussa ryhmissä väitettiin olevan yhteensä 6 &nbsp;000 jäsentä, joista puolet oli pääkaupungissa. Muita keskuksia olivat [[Viipuri]], [[Tampere]] ja [[Kuopio]] sekä [[Vuoksenlaakso|Vuoksen]]- ja [[Kymenlaakso]].<ref name=soikkanen2/> Aktivistiryhmiä oli kaikkiaan ainakin 50.<ref>Smirnov, s. 34.</ref> Turkian ohella liikkeen ensimmäisiä johtohahmoja olivat oululainen räätäli [[Jaakko Kemppainen]], hämeenlinnalainen suutari [[J. H. Saaristo]], tamperelainen suutari [[Emil Saarinen]] sekäja [[Enso]]ssa vaikuttanut sukeltaja [[Heikki Jalonen]].<ref name=soikkanen2/> Myöhemmin tunnetuista työväenliikkeen vaikuttajista aktivistien toiminnassa olivat mukana muun muassa [[Leo Laukki]] ja [[August Rissanen]].<ref name=soikkanen3>Soikkanen, s. 238–240.</ref> Aseistuksensa järjestö hankki perustuslaillisilta aktivisteilta, joiden suuntaan yhdysmiehinä toimivat [[Timo Helenius]] ja Yrjö Mäkelin.<ref name=soikkanen2/> Tarkoituksena oli aseellinen varustautuminen viranomaisten mahdollisia toimenpiteitä varten, mutta myös luoda yhteyksiä Venäjän vallankumouksellisiin ja avustaa heitä kaikin tavoin tsaarinvallan kukistamisessa.<ref name=ailio/>
 
== Suurlakko 1905 ==
Keväällä 1905 suomalaiset aktivistit aloittivat aseellisen kapinan valmistelun yhdessä venäjän vallankumouksellisten kanssa. Tarkoituksena oli lamauttaa Suomen suuriruhtinaskunnan ylin hallinto samaan aikaan, kun venäläiset aloittavan oman kapinansa [[Pietari (kaupunki)|Pietarissa]]. Strategian mukaan Suomi oli tarkoitus olla yksi vallankumouksen keskuspaikoista.<ref name=rajala/> Toukokuussa kagaali alkoi kuukausittain maksamaan suuria rahasummia [[Helsingin työväenyhdistys|Helsingin työväenyhdistyksen]] puheenjohtajalle [[Emil Perttilä]]lle, joka oli myös työläisaktivistien johtomiehistä. Rahat oli tarkoitettu virkamiehiä ja sotaväkeä vastaan suunnattujen mielenosoitusten järjestämiseen. Suurimmat kansallishenkiset ja jyrkän venäläisvastaiset mielenosoitukset nähtiin heinä–elokuussa.<ref name=ailio/>
 
Kun kapinan käynnistäjäksi tarkoitettu yleislakko viimein alkoi Venäjällä lokakuussa 1905, se ei sujunutkaan vallankumouksellisten suunnitelmien mukaan. Lisäksi Konni Zilliacus oli siirtynyt syrjään ja aktivisteja johti nyt Saksasta käsin [[Henry Biaudet]]. Tämän vuoksi venäläiset eivät saaneet yhteyttä suomalaisiin aktivisteihin, mutta suurlakko syntyi kuitenkin heidän oma-aloitteisella toiminnallaan.<ref name=rajala/> Se alkoi Suomessa viikonloppuna 28.–29. lokakuuta, kun työläisaktivistit onnistuivat taivuttelemaan [[Pietari–Viipuri-rata|Viipurin ratajakson]] työläiset lakkoon. Samaan aikaan työläisaktivistit organisoivat paikallisia lakkoja kaikissa Suomen merkittävimmissä kaupungeissa sekäja ryhtyivät muodostamaan [[Suurlakkokomitea|lakkokomiteoita]] ja yleisen järjestyksen ylläpitämistä varten tarkoitettuja [[Kansalliskaarti (suurlakko)|kansalliskaarteja]] yhdessä perustuslaillisten kanssa. Lakon aikana työläisaktivistit organisoivat muun työväenliikkeen ohella suuria eri puolilla maata järjestettyjä kansankokouksia.<ref>Tikka, s. 22–23.</ref>
 
Vaikka lakko alkoi työväenliikkeen ja porvariston yhteistyönä, ajautuivat osapuolet kuitenkinajautuivat nopeasti erilleen. Työväenliike antoi ns.niin sanotun ''[[Punainen julistus|punaisen julistuksen]]'', jonka toteuttaminen olisi merkinnyt muun muassa [[Suomen senaatti|senaatin]] erottamista,. perustuslaillisetPerustuslailliset taas kävivät kenraalikuvernööri [[Ivan Obolenski]]in kanssa omia neuvottelujaan, kelpuuttamattaeivätkä kelpuuttaneet työväestön edustajia mukaan. Erimielisyyksien johdosta yhteisesti perustetut kansalliskaartit jakaantuivat lakon loppuvaiheessa työläisten punakaarteiksi ja ylioppilaiden [[Suojeluskunta|suojeluskaartiksi]], joiden välille oli lähellä syntyä jopa väkivaltaisia yhteenottoja.<ref>Tikka, s. 28–30, 39.</ref> Suurlakon johtohahmoihin kuuluneen Yrjö Mäkelinin ajama yhteistoiminta jäi näin ollen tappiolle ja enemmistö sosialidemokraateista omaksui Edward Valppaan kannattaman vallankumouksellisen linjan.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://porthania.blogspot.fi/2007/08/terrori-ja-vkivalta-suomessa.html | Nimeke = Terrori ja poliittinen väkivalta Suomessa | Tekijä = Lahtinen, Mikko | Julkaisija = Hic Rhodus | Ajankohta = 13.8.2007 | Viitattu = 5.12.2015 }}</ref>
 
== Työläisaktivismin hiipuminen ==
[[File:Red guard arrest 1906.jpg|thumb|250px|[[Viaporin kapina]]n aikana vangittuja punakaartilaisia Helsingissä.]]
Lopullisesti työläisaktivismi tuli päätepisteeseensä elokuun 1906 [[Viaporin kapina]]n jälkeen. Sen yhteydessä nähtiin ns.niin sanottu [[Hakaniemen mellakka|Hakaniemen mellakan]], jolloinjossa yhdeksän ihmistä sai surmansa punakaartin ja ylioppilaiden suojeluskaartin välille puhjenneessa tulitaistelussa.<ref name=soikkanen4>Soikkanen, s. 241–248.</ref> Perustuslaillisten aktivistien ja työväenliikkeen välit erkaantuivat, vaikka esimerkiksi [[Johannes Gummerus]] korosti ''[[Framtid]]''-lehteen kirjoittamassaan artikkelissa punakaartin isänmaallista luonnetta ja piti Hakaniemen mellakkaan johtaneita tapahtumia väärinkäsityksinä. Hieman myöhemmin [[Ola Castrén]] totesi samassa lehdessä yhteiskunnan kehittyvän sosialistien ennustamaan suuntaan ja katsoi, että alkavassa taistelussa aktivistit ja työväenliike olivat eri puolella kuin suurpääomaa edustavat kapitalistit. [[Nuorsuomalaiset]] ja aktivistit toivoivatkin työväenliikkeen edelleen asettuvan heidän kanssaan yhteiseen rintamaan tsaarinvaltaa vastaan. Se ei kuitenkaan toteutunut, koska sosialistien suurlakon jälkeen omaksuman luokkataisteluopin mukaan nationalismi ja työväenaate eivät sopineet yhteen. Tämän johdosta työväenliikettä alettiinkin arvostelemaan "epäkansalliseksi"”epäkansalliseksi”.<ref>Soikkanen, s. 352–353.</ref>
 
Hakaniemen mellakan johdosta senaatti päätti nopeasti määrätä molemmat kaartit lakkautettaviksi. SDP hajottikin punakaartit omatoimisesti Oulussa elokuun lopulla pitämässään [[Suomen Sosialidemokraattisen puolueen 5. puoluekokous|puoluekokouksessa]]. Ne olivat muodostuneet ongelmalliseksi myös puolueen johdolle, koska kaartista oli tullut sen käskyvallan ulkopuolella toimiva rinnakkaisorganisaatio. Samana vuonna tehty eduskuntauudistus puolestaan muutti olennaisesti SDP:n poliittista asemaa, joten puolue päätti Oulun puoluekokouksessa väkivaltaisen vallankumouksen sijasta keskittyä parlamentaariseen vaikuttamiseen.<ref name=soikkanen4/>
 
Muutamia punakaarteja jatkoi kuitenkin toimintaansa vielä maanalaisina ainakin [[Turku|Turussa]] sekäja Viipurin ympäristössä. Pohjois-Amerikkaan paennut [[Helsingin punakaarti]]n johtaja [[Johan Kock]] piti niihin yhteyttä ja kaartien parissa eläteltiinkin toiveita hänen paluustaan kotimaahan. Maanalaisten kaartien toiminta kuitenkin hiipui kevään 1907 aikana, kun puoluejohto selkeästi tuomitsi ne ja työväenliikkeen mielenkiinto kohdistui vaalien jälkeiseen eduskuntatyöhön.<ref name=soikkanen4/> Ainoastaan Kuopion seudulla toimi syksyn ja kesän 1907 ajan maanalainen taisteluryhmä, jolla oli ilmeisesti jonkinlaisia anarkistisia vaikutteita.<ref name=soikkanen2/> Utopiasosialisti [[Matti Kurikka]] puolestaan perusti vielä vuonna 1908 [[Suomi-Suoja]] -nimisen järjestön, jonka tarkoituksena oli vastarinta Suomen suuriruhtinaskuntaan sijoitettuja venäläisiä joukkoja vastaan. Se ei kuitenkaan saavuttanut laajaa kannattajakuntaa ja lopetti toimintansa nopeasti.<ref name=soikkanen4/>
 
== Nuorsosialistien ja työläisaktivistien maanalainen organisaatio ==
[[Tiedosto:Le general Koch.jpg|thumb|Punakaartin johtaja [[Johan Kock]].]]
Työväenliikkeen pariin oli vuoden 1905 suurlakon yhteydessä tullut joukko nuoria ylioppilaita, joita kutsuttiin "[[Nuorsosialistit|nuorsosialisteiksi]]". Vanhoista työväenliikkeen veteraaneista poiketen, he edustivat radikaalia aseelliseen vallankumoukseen nojautuvaa linjaa, joka kuitenkin jäi tappiolle Oulun vuoden 1906 puoluekokouksessa. Tämän johdosta osa nuorsosialisteista ja työläisaktivisteista piti Oulussa oman salaisen kokouksen, jossa he perustivat SDP:lle maanalaisesti toimivan rinnakkaisjärjestön.<ref name=kentta>{{Verkkoviite | osoite = http://www.makelinseura.fi/documents/Kentta_Oululaisetnuoressatvpssa.pdf
| nimeke = Oululaiset nuoressa työväenpuolueessa | tekijä = Kenttä, Risto | julkaisija = Yrjö Mäkelin -seura | ajankohta = 28.8.2006 | viitattu = 4.12.2015 }}</ref> Aloitteen tekijänä oli insinööri [[Severi Alanne]], muita kokoukseen osallistujia olivat muun muassa [[Sulo Wuolijoki|Sulo]] ja [[Väinö Wuolijoki]] sekä vanhat työläisaktivistit Timo Helenius ja Leo Laukki. Organisaation tarkoituksena oli valmistautua uuden suurlakon varalle, hankkia aseita tsaarinvallan kukistamista varten sekäja tehdä yhteistyötä Venäjän vallankumouksellisten kanssa.<ref name=soikkanen5>Soikkanen, s. 251–252.</ref> Saksalaisen [[Karl Kautsky]]n sekäja Venäjän vallankumouksellisten lisäksi nuorsosialistit saivat radikaaleja vaikutteita myös [[Ruotsi]]sta, erityisesti Helenius kannatti sikäläisen sosialidemokraatin [[Hinke Bergegren]]in väkivaltaista vallankumousta painottavaa linjaa.<ref name=soikkanen3/>
 
Järjestö kuitenkin paljastui jo kuukauden kuluttua syyskuussa, mikä puolestaan aiheutti sisäisiä riitoja muun muassa [[Tampereen Työväenyhdistys|Tampereen Työväenyhdistyksessä]].<ref name=kentta/> Viranomaiset puolestaan pääsivät organisaation jäljille vuoden 1907 alussa, kun se oli auttanut bolševikkeja painamaan Suomessa olleiden sotilaiden keskuuteen levitettyä ''[[Vestnik kazarmy]]'' -lehteä. Alanne joutui pakenemaan Pohjois-Amerikkaan, ja nuorsosialistien toiminta tyrehtyi, kun SDP:n vanhempi polvi Yrjö Mäkelinin johdolla asettui tiukasti heidän vallankumoushankkeitaan vastaan.<ref name=soikkanen5/>
 
== Itä-Suomen radikalismi ==
Työläisaktivistien järjestössä oli alusta alkaen vallalla luokkataistelua sekäja väkivaltaista toimintaa kannattava henki, joka oli vahvinta Viipurissa ja muualla [[Karjalan kannas|Karjalan kannaksen]] alueella sekä Kuopiossa ja [[Pohjois-Savo]]ssa. Viipurilaisten kiinnostus johtui tiiviistä kanssakäymisestä venäläisten vallankumouksellisten kanssa. Erityisen aktiivisia olivat vastaperustetun [[Rautatieläisten Liitto|Rautatieläisten Liiton]] Viipurin osaston jäsenet, jotka olivat jatkuvasti tekemisissä radikaalien venäläisten rautatieläisten kanssa. Kaupungissa oli jo ennen suurlakkoa nähty useita tsaarinvallan edustajia kohtaan suunnattuja väkivallantekoja, jotka jatkuivat myös lakon jälkeen.<ref name=soikkanen2/>
 
[[Kuopion lääni]]ssä puolestaan keskityttiin aluksi kutsuntalakkoihin, joissa vastustettiin suomalaisten laittomana pitämää Venäjän yleistä asevelvollisuutta. Innokkaimpia agitaattoreita oli kuopiolainen kirjansitoja [[Pekka Mömmö]], joka oli toimintansa vuoksi myös vangittuna. Kuopiolaisten työläisaktivistit ottivat vaikutteita myös anarkismista. Aatteelliseksi johtohahmoksi nousi työväenliikkeeseen suurlakon aikana mukaan tullut [[J. A. Mustonen]], joka oli valmistunut opettajaksi [[Kajaanin seminaari]]sta. Hänen mielestään yhteiskunnallisten olojen perinpohjaiseen muutokseen tähtäävä vallankumous oli ainoa tavoiteltava päämäärä ja sen saavuttamiseksi olivat kaikki keinot sallittuja. Se tarkoitti Mustosen näkemyksen mukaan myös yksityisiin ihmisiin kohdistuneita väkivallantekoja sekä vallankumoustaistelun rahoittamiseksi tehtyjä ryöstöjä. Kuopiolaisten radikaalit näkemykset tulivat kaupungissa ilmestyneen ''[[Savon Työmies (1906–1918)|Savon Työmiehen]]'' lisäksi esille muun muassa SDP:n vuoden 1906 Oulun puoluekokouksessa sekäja varsinaisen työläisaktivismin laannuttua vielä [[Sosialidemokraattinen nuorisoliitto|Sosialidemokraattisen nuorisoliiton]] vuoden 1908 [[Vaasa]]n kokouksessa.<ref name=soikkanen2/>
 
== Väkivallanteot ==
Suurlakon päättymisen jälkeen Viipurissa toimi ainakin kaksi maanalaista taistelujärjestöä, jotka olivat osallisena helmikuussa 1907 tapahtuneeseen rautatiekasööri [[K. P. Hahl]]in ryöstömurhaan.<ref name=soikkanen1/> Syyllisinä pidettiin Rautatieläisten Liiton ja Viipurin työväenyhdistysten jäseniä, mutta rautatieläiset antoivat kuitenkin lausunnon, jossa tekoa paheksuttiin. Muualla Viipurin työväenliikkeessä sillä oli kannatusta, esimerkiksi kaupungissa ilmestynyt sosialidemokraattinen sanomalehti ''[[Työ (1904)|Työ]]'' moitti rautatieläisten julkilausumaa.<ref name=soikkanen2/> Suurlakon jälkeisiä väkivallantekoja oli Viipurin lisäksi muun muassa [[Äyräpää]]n [[Pölläkkälä]]ssä, jossa paikallisen työväenyhdistyksen ja punakaartin jäsenet murhasivat sahanomistaja [[Fredrik Oscar Geffert]]in tämän irtisanottua 400 työläistä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/808462 | Nimeke = Savinainen skjutit Geffert? | Tekijä = Wiborgs Nyheter | Julkaisija = Kansalliskirjasto | Ajankohta = 23.2.1907 | Viitattu = 4.12.2015}}</ref> Alueella toimi myös vastaaviin veritekoihin syyllistynyt [[Karjalan kansan mahti]] -niminen järjestö, joka kuitenkin oli pääosin porvarillinen. Kummatkin tahot saivat vaikutteita Karjalan kannaksella piileskelleiltä venäläisiltä vallankumouksellisilta ja lisäksi maanalaisessa toiminnassa oli mukana [[Pietarin Suomalainen Työväenyhdistys|Pietarin Suomalaisen Työväenyhdistyksen]] jäseniä.<ref name=soikkanen1/>
 
Kuopion työläisaktivistien väkivallanteot tapahtuivat vasta kesällä ja syksyllä 1907, kun muualla maassa aseellinen toiminta oli loppunut jo viimeistään samana keväänä.<ref name=soikkanen2/> Eniten kohua herättivät elo- ja lokakuussa tehdyt [[Saastamoinen (yritys)|Saastamoisen]] rullatehtaan palkkarahojen ja [[Karhonsaaren saha]]n kassanhoitajan ryöstöt, joiden seurauksena Kuopion työläisaktivistien johtohahmoihin kuulunut J. A. Mustonen joutui pakenemaan Pohjois-Amerikkaan.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Kekäläinen, Heikki | Nimeke = Juantehtaan kuningaskunta – Työväenliike Juankoskella 1905–1915 | Vuosi = 2010 | Sivu = 58 | Julkaisupaikka = Joensuu | Julkaisija = Itä-Suomen yliopiston Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta | www = http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20100098/urn_nbn_fi_uef-20100098.pdf}}</ref> Väkivaltaisuuksiin olivat kytköksissä myös ainakin [[Vilho Boman]] sekäja [[Antti Partanen]]. Karjalaisten aktivistien tavoin Pohjois-Savossakin saatiin vaikutteita venäläisiltä vallankumouksellisilta, lisäksi Kuopiossa oli radikaalin yhteiskunnallisen ajattelun perinteitä jo [[Minna Canth]]in ajoista lähtien.<ref name=soikkanen6/> Kuopiolaisten radikaali linja nousi esille vielä sosialidemokraattisen nuorisoliiton vuoden 1908 kokouksessa, jossa [[Jukka Rahja]] ja [[Matti Väisänen]] kannattivat Venäjän vallankumouksellisten kaltaista terroritoimintaa.<ref name=soikkanen6/>
 
Salanimellä [[Ere Kolu]] myöhemmin tunnettu anarkisti Kustaa Liukonen puolestaan ampui keväällä 1907 [[Kouvolan rautatieasema]]lla tsaarin salaisen poliisin [[ohrana]]n kätyriksi epäillyn Nikolai Vestnikovin.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1353057632992 | Nimeke = Vaari oli terroristi – Jäämistöstä löytyi aktivisti Ere Kolun harvinainen omaelämäkerta | Tekijä = Leppänen, Veli-Pekka | Julkaisija = Helsingin Sanomat | Ajankohta = 30.12.2005 | Viitattu = 5.12.2015}}</ref> Kolu oli aikaisemmin ollut mukana myös pankkiryöstöissä ja asevarkauksissa,<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.tyovaenperinne.fi/tyovaentutkimus/tt2006/kirja_kolu.htm | Nimeke = Ere Kolu: Aktivisti. | Tekijä = Kosunen, Mikko | Julkaisija = Työväenliikkeen kirjasto | Ajankohta = 2006 | Viitattu = 5.12.2015}}</ref> sekä toiminut Viaporin kapinan aikana Johan Kockin henkivartiokaartissa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://cia.media.pl/in_centenary_of_the_sveaborg_uprising_30th_of_july_2nd_of_august_1906 | Nimeke = In Centenary of the Sveaborg uprising 30th of July – 2nd of August 1906 | Tekijä = Rautiainen, Antti | Julkaisija = Centrum Informacji Anarchistycznej | Ajankohta = 15.8.2006 | Viitattu = 5.12.2015}}</ref>
 
== Yhteistyö bolševikkien kanssa ==
Suomalaiset sosialidemokraatit tekivät jo vuosisadan vaihteesta lähtien jonkin verran yhteistyötä Venäjän sosialistivallankumouksellisten kanssa, mutta eivät kuitenkaan samassa mittakaavassa kuin perustuslailliset. Bolševikkeja avustettiin vuosina 1901–1902 lähinnä kirjallisuuden ja muiden painotuotteiden salakuljetuksessa ja painamisessa. Suomalaisina yhdysmiehinä olivat muun muassa virkaerossa ollut upseeri Johan Kock, toimittaja [[A. B. Mäkelä]] sekäja ruotsalaissyntyinen metallimies [[Axel Weüdel]]. Venäläisten puolelta toimintaa organisoivat muun muassa [[Nikolai Burenin]] ja [[Vladimir Smirnoff]].<ref name=smirnov1>Smirnov, s. 24–29.</ref>
 
Suurlakon jälkeen bolševikkejä ryhtyivät avustamaan nuorsosialistit, jotka tarjosivat poliittisille pakolaisille piilopaikkoja ja auttoivat heitä matkustamaan Suomen kautta ulkomaille.<ref name=smirnov1/> Bolševikit puolestaan neuvoivat suomalaisia aktivisteja räjähdysaineiden käytössä sekä erilaisten pommien valmistamisessa.<ref>Smirnov, s. 29–30.</ref>
 
== Kirjallisuutta ==
*Kolu, Ere: ''Aktivisti – Salaista sotaa Venäjän varjossa'', toim. Ilpo Salonen, Tammi, Helsinki, 2005. ISBN 978-951-31342-1-1.
*Mustonen, Johan Arvid: ''Salat julki: kumouksellisten ja rauhallisen kehityksen sosialistien keskinäiset välit, viime aikaiset pyrkimykset ja toimintatavat Suomessa'', Hämeenlinnan uusi kirjapaino, Hämeenlinna, 1909.
 
== Lähteet ==
=== Viitteet ===
{{Viitteet|Sarakkeet}}
 
== Kirjallisuutta ==
*Kolu, Ere: ''Aktivisti – Salaista sotaa Venäjän varjossa'', toim. Ilpo Salonen, Tammi, Helsinki, 2005. ISBN 978-951-31342-1-1.
*Mustonen, Johan Arvid: ''Salat julki: kumouksellisten ja rauhallisen kehityksen sosialistien keskinäiset välit, viime aikaiset pyrkimykset ja toimintatavat Suomessa'', Hämeenlinnan uusi kirjapaino, Hämeenlinna, 1909.
 
[[Luokka:Aktivismi]]
[[Luokka:Anarkismi]]

Navigointivalikko