Luonnonsuojelu

Suojelutaulu metsässä.

että ne syövät riistaeläimiä ja aiheuttavat haittaa muullekin luonnolle. Tarpeen tullen jokin metsästettävä voidaan kokonaan rauhoittaa. Esimerkiksi ahmaa ei saa lainkaan metsästää sen takia, että se on vaarassa hävitä Suomen luonnosta. Joka vuosi määrätään erikseen, kuinka monta ilvestä, sutta ja karhua saa ampua. Luonnonsuojelun tavoitteena on pitää näiden eläinten määrä sopivana metsästyksellä säätelemällä.

Luonnonsuojelu ja julkishallinto

Luonnonsuojelua toimeenpannaan monenlaisilla julkisen hallinnon direktiiveillä, laeilla, asetuksilla ja päätöksillä ja ohjeilla.

Euroopan unionin suojelupolitiikka

Lintudirektiivi

Euroopan unionissa luonnonsuojelu perustuu pääasiassa sitoviin lainsäädäntöohjeisiin, direktiiveihin, jotka jäsenvaltioiden on saatettava kohtuullisessa ajassa kansallisiin lainsäädäntöihinsä osaksi uhalla, että muutoin Euroopan unionin komissio haastaa oikeuteen.

Euroopan unionissa noudatettava ensimmäinen luonnonsuojelua tarkoittava direktiivi oli Euroopan talousyhteisön neuvoston 2. huhtikuuta 1979 hyväksymä direktiivi 79/409/EEC, johon viitataan lintudirektiivinä yleisesti. Lintudirektiivin I liite määrittelee 181 uhanalaista villieläinlintua, joista Suomessa esiintyy 63 lajia.

Luontodirektiivi

Euroopan unionissa noudatettava toinen luonnonsuojelua tarkoittava direktiivi Euroopan talousyhteisön neuvoston 21. toukokuuta 1982 hyväksymä direktiivi 92/43/EEC, johon viitataan luontodirektiivinä yleisesti.

Luontodirektiivin I liite määrittelee suojeltavia kasvupaikkoja. Luontodirektiivin II liite puolestaan Euroopan talousyhteisön tärkeinä pitämät eläin- ja kasvilajit, joiden suojelemiseksi on osoitettava erityisiä suojelutoimen alueita, joita I liitteen kanssa Suomessa ovat Natura 2000-alueet.

Lisäksi direktiivissä on Luontodirektiivin III liite, Luontodirektiivin IV liite ja Luontodirektiivin IV (a) liite, joista Luontodirektiivin IV liittessä suojellaan mm. liito-oravaa, ja jonka suojelematta jättämisestä mm. Lounaisen Sisä-Suomen luonnonsuojeluyhdistys on jättänyt kantelun Euroopan unionin komissiolle yhteisöoikeuden sovitus- ja harmonisointivirheestä sekä noudattamis- ja valvontavelvollisuuden rikkomisesta Suomen valtiota, ympäristöministeriötä, Hämeen ympäristökeskusta ja Forssan kaupunginvaltuuston ympäristölautakuntaa koskien. [1]

Suomi

Luonnonsuojelusta määrää Suomessa Luonnonsuojelulaki (20.12.1996/1096), jonka tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen, luonnonkauneuden ja maisema-arvojen vaaliminen, luonnonvarojen ja luonnonympäristön kestävän käytön tukeminen, luonnontuntemuksen ja yleisen luonnonharrastuksen lisääminen sekä luonnontutkimuksen edistäminen.

Luonnon- ja maisemansuojelua ohjaava ja valvova ylin elin on ympäristöministeriö. Alueellisten ympäristökeskusten tehtävänä on edistää ja valvoa suojelua alueellaan. Kunnat on velvoitettu edistämään suojelua alueellaan.

Luonnonsuojelualueet

Luonnonsuojelulain mukaan luonnonsuojelualueita ovat kansallispuistot, luonnonpuistot ja muut luonnonsuojelualueet.

Kansallispuisto

Kansallispuisto on valtion omistama alue, jonka käyttö kansallispuistona on säädetty lailla. Vaatimuksena on alueen merkitys yleisenä luonnonnähtävyytenä tai muutoin luonnontuntemuksen lisäämisen tai yleisen luonnonharrastuksen kannalta. Vähimmäispinta-ala kansallispuistolle on 1000 hehtaaria.

Kaikkia Suomen kansallispuistoja hoitaa Metsähallitus.

Kansallispuistoissa saa liikkua puiston järjestyssääntöjä noudattaen.

Luonnonpuisto

Luonnonpuisto on valtion omistama alue, jonka käyttö luonnonpuistona on säädetty lailla (pinta-ala 1000 hehtaaria tai enemmän), tai asetuksella (pinta-ala alle 1000 hehtaaria). Vaatimuksena on alueen merkitys luonnonmukaisen kehityksen turvaamiselle, tieteelliselle tutkimukselle tai opetukselle.

Luonnonpuistoissa liikkuminen on sallittu vain merkittyjä reittejä pitkin.

Muu luonnonsuojelualue

Suomessa on myös lehtojensuojelualueita, soidensuojelualueita ja vanhojen metsien suojelualueita. Pohjoiseen Lappiin on perustettu erämaalailla 12 erämaa-aluetta. Erämaa-alueet eivät ole varsinaisia luonnonsuojelualueita, vaikka niiden tarkoituksena on alueensa erämaaluonteen säilyttäminen.

Muita luonnonsuojelualueita voidaan perustaa kunnan, yhteisön ja yksityinen omistamalle maalle maanomistajan hakemuksesta tai suostumuksella ympäristökeskusten päätöksellä.

Luonnonsuojelutoiminta

Lainsäädäntö asettaa yhteiskunnalle ja yritystoiminnalle vaatimuksia päästörajoitusten, maankäytön ja ympäristövahinkojen ennaltaehkäisyn suhteen. Pääosiltaan tämä lasketaan ympäristönsuojelun piiriin.

Julkishallinnon lisäksi luonnonsuojeluun osallistuu suuri määrä järjestöjä, yhdistyksiä ja yksityishenkilöitä.

Luonnonsuojelun historiaa

Usein ajatellaan, että luonnonkansat ovat pitkään eläneet luonnon kanssa tasapainossa siten, ettei luonnonvaroja ole riistetty eikä luonto juuri muuttunut. Nykyihminen tosin on jo varhain aikaansaanut metsäpaloja ja metsästänyt monet jättimäiset nisäkäslajit eli megafaunan sukupuuttoon. Luonnonkansojen elämäntyyli ei kuitenkaan ole luonnonsuojelua sanan pääasiallisessa merkityksessä, sillä elämäntapa ei rasita juurikaan luontoa, eikä luonto siis ole vaarassa. Luonnonsuojelu on luontoa rasittavien toimintojen rajoittamista ja vastatoimintaa.

1800-luvulla alkoi moderni luonnonsuojeluaate. Britanniassa oli eläinsuojeluyhdistyksiä ja luontoharrastusta. Suomessa luonnonsuojelu liittyi kansallismielisyyteen. Sen puolesta toimivat muun muassa tutkimusmatkailija A. E. Nordenskiöld ja kirjailija Zachris Topelius.

Natsi-Saksa eläinsuojelukysymykset olivat suosiossa. Siellä otettiin käyttöön ensimmäiset eläinsuojelulait. Tuskan tuottamisesta eläimelle määrättiin rangaistus sen mukaan, miten monimutkaiseksi eläin oli luokiteltu. Pelätty ja vihattu petoeläin susi rauhoitettiin ensi kertaa länsimaissa.

1960-luvulla länsimaissa alettiin kiinnittää huomiota tuholaismyrkkyjen, kuten DDT:n vaarallisuuteen. Rachel Carsonin kirja Äänetön kevät nosti ympäristömyrkyt keskustelun kohteeksi. Yrjö Kokon kirja Laulujoutsen havahdutti suomalaiset sukupuuttoriskiin.

1970-luvun alussa yhdysvaltalaisten ja norjalaisten tutkijoiden Kasvun Rajat raportti nousi menestyskirjaksi, ja kysymys maapallon kestokyvystä tuli laajemmin keskustelunaiheeksi. 1970-luvun Energiakriisi kiinnitti huomion kohdistumisen erityisesti energiavarojen riittävyyteen. Monet luonnonsuojeluyhdistykset kannattivat ydinvoimaa.^lähde?

1970- ja 1980-lukujen vaihde oli metsäaktivismin kiihkeintä aikaa Suomessa. Vanhoja metsiä ja vesistöjä suojeltiin asettumalla niitä uhkaavien toimien tielle. Usein esimerkiksi kahliuduttiin puihin. Toimittajat olivat usein paikalla, kun poliisit kantoivat luontoaktivisteja pois.

1980-luvun aikana pelko maailmanlaajuisia ympäristöongelmia kuten kasvihuoneilmiötä laajeni. Suomeen perustettiin monen muun maan tavoin ympäristöministeriö. Monien luonnonsuojelijoiden kanta ydinvoimaa kohtaan muuttui silti kielteiseksi; eräänä syynä tähän oli Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus. Uusiutuvien energianlähteiden kannatus alkoi kasvaa.

1990-luvulla Suomessa luonnonsuojeluliike näivettyi suurien lamojen vuoksi. Kierrätystä ja kestävää kehitystä ylläpitävää elintapaa alettiin suosia. Aktivistien määrä laski, mutta nämä muuttuivat varmemmiksi. Tiedotusvälineitä pyrittiin hyödyntämään aina kun mahdollista suuremman julkisuuden aikaansaamiseksi. Kansainväliset luonnonsuojeluyhdistykset kuten Greenpeace alkoivat toimia aktiivisemmin Suomessa. Greenpeace levitti maailmalla kuvaa Suomesta maana, missä vanhatkin metsät hävitetään.

2000-luvulla on Suomessa alettu yhä enemmän velvoittaa kuntia ja yrityksiä kierrätykseen. Tutkimuksissa nuorison myönteisyys ympäristönsuojelua kohtaan on kasvanut, vaikka varsinaisten aktivistien määrä nousee vain hitaasti.

Katso myös

• CITES
• Luettelo Suomen kansallispuistoista
• Luettelo Suomen luonnonpuistoista
• Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN
• Suomen luonnonsuojelualueet
• Luettelo Suomessa rauhoitetuista kasvilajeista
• Ympäristöliike

Kirjallisuutta

• Lisää luettavaa aiheesta Kirjallisuutta ympäristönsuojelusta on Wikiaineistossa
• Pulliainen, Kyösti & Seiskari, Pertti: Luonnon ja ihmisen polut. Maahenki Oy, 2011.
• Telkänranta, Helena (päätoim.): Laulujoutsenen perintö: Suomalaisen ympäristöliikkeen taival. Helsinki: Suomen luonnonsuojeluliitto: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-32428-8.