Ero sivun ”Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus Tahto” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][katsottu versio]
nimi ehkä pelkkä Urheilumuseo
Olimar (keskustelu | muokkaukset)
p Olimar siirsi sivun Suomen Urheilumuseo uudelle nimelle Urheilumuseo: uusi nimi
(ei mitään eroa)

Versio 19. joulukuuta 2015 kello 01.21

Urheilumuseo.

Suomen Urheilumuseo on valtakunnallinen erikoismuseo, joka avattiin yleisölle vuonna 1943. Se sijaitsee Helsingin Olympiastadionin siipirakennuksessa yhteisissä tiloissa Suomen Urheilukirjaston ja Urheiluarkiston kanssa.

Urheilumuseo ylläpitää myös Turussa sijaitsevaa Paavo Nurmen kotitaloa.[1]

Historia

Yleisnäkymä museosta. Katossa riippuu Pertti Karppisen Montrealissa käyttämä seetripuinen vene. Vitriinissä on Matti Nykäsen mitalikokoelma: viisi olympiamitalia, 15 MM-mitalia ja 22 SM-mitalia.

"Urheilumuseon isäksi" kutsutaan usein maisteri Toivo Okkolaa, joka alkoi vuonna 1925 vetää Urheilumuseon perustamishanketta. Ensimmäisen kerran ajatus museon perustamisesta oli nostettu esiin jo vuonna 1923. Perustan museon kokoelmille muodostivat Valtion Urheilulautakunnan 1920-luvun lopulla järjestämä leikkivälinekeräys ja vuosina 1930–1931 järjestetty suksikeräys.

Museon kokoelma oli sijoitettu alkuun yhteen Helsingin II Suomalaisen tyttökoulun luokkahuoneeseen, mutta Valtion Urheilulautakunta päätti jo 1920-luvun lopulla, että Urheilumuseolle varattaisiin tilat suunnitteilla olleen Olympiastadionin siipirakennuksesta. Museon oli tarkoitus muuttaa stadionille heti sen valmistumisvuonna 1938, mutta Helsingin saatua järjestettäväkseen vuoden 1940 olympialaiset muutto viivästyi. Museon tilat luovutettiin olympialaisten järjestelytoimikunnan käyttöön. Olympialaisten peruunnuttua toisen maailmansodan vuoksi museo pääsi muuttamaan tiloihin lokakuussa 1940. Museon ovet avattiin yleisölle ensimmäisen kerran elokuussa 1943, jatkosodan keskellä.

Alkuvuosina Urheilumuseon toimintaa hallinnoi Valtion Urheilulautakunta, mutta tätä järjestelmää ei pidetty pidemmän päälle kannattavana. Tehtävää hoitamaan perustettiin vuonna 1938 Suomen Urheilumuseosäätiö. kokoelman väliaikaisena hoitajana toiminut Toivo Okkola kutsuttiin museonhoitajaksi. Museon avajaisiin mennessä Okkola oli onnistunut keräämään museolle useita merkittäviä esineitä, kuten Paavo Nurmen kullatun piikkarin ja painija Verner Weckmanin voittaman Suomen ensimmäisen olympiakultamitalin, jotka saatettiin asettaa yleisön nähtäväksi.

Museo jouduttiin sulkemaan puolen vuoden jälkeen keväällä 1944 jatkosodan käynnistyttyä, sillä museon tilat otettiin sotilasviranomaisten käyttöön. Uudelleen museo avautui loppuvuodesta 1945, kun pommituksista kärsinyt museotila oli saatu kunnostettua ja museoesineet palautettua stadionille. Vuonna 1952 museo joutui toistamiseen evakkoon, tällä kertaa Helsingin olympialaisten vuoksi. Museon tiloissa toimi kisojen lehdistökeskus. Urheilumuseolla oli olympiakisojen ajan urheiluaiheinen näyttely Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun aulassa.

Vuonna 1963 museon ja kirjaston siipeä laajennettiin ja tilat kolminkertaistuivat. Tämän jälkeen museon tiloja on laajennettu yhteensä kolme kertaa vuosina 1982–83, 1991–92 sekä 1997–98. 1980-luvun remontin jälkeen näyttelytila jaettiin kahtia perusnäyttelylle ja vaihtuville näyttelyille. Museon ensimmäinen vaihtuva näyttely järjestettiin vuonna 1954 Ivar Wilskmanin syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi.

1950-luvun loppupuolella käynnistyi museoaineiston luettelointi, joka jatkui läpi 1960-luvun aina, kun säätiöllä oli varaa palkata opiskelija tekemään työtä. Ensimmäiset päätoimiset työntekijänsä museo sai vuonna 1977.

Vuonna 1993 opetusministeriö nimesi Suomen Urheilumuseon valtakunnalliseksi erikoismuseoksi, jolla on päävastuu urheiluun liittyvän aineiston tallennuksesta ja koordinoinnista Suomessa.[2]

Kokoelmat

Museon kokoelmissa on lähes 30 000 esinettä ja 2 000 julistetta, jotka edustavat urheilun ja liikuntakulttuurin eri osa-alueita. Tuoreimmat esineet kokoelmissa ovat tämän päivän urheiluvarusteita, kun taas vanhin esine on noin 2500 vuotta vanha muinaissuksi. Kokoelmista löytyy myös useiden suomalaisten huippu-urheilijoiden pelivälineitä ja -paitoja, kuten Mikael Forssellin jalkapallokengät ja Teemu Selänteen pelipaita. Tunnetuimpiin esineisiin lukeutuvat Paavo Nurmen kullattu piikkari ja Matti Nykäsen mitalikokoelma. Lisäksi museolla on erittäin kattava kokoelma Helsingin olympiakisoihin liittyvää esineistöä.

Julistekokoelman vanhimmat julisteet ovat 1900-luvun alusta. Painopisteenä kokoelmassa ovat arvokisoihin liittyvät julisteet sekä kotimaiset julisteet. Eri olympiakisoihin liittyviä julisteita on kymmeniä.

Pääosin esineet saadaan museoon lahjoituksina, ja lahjoittajien joukossa on ollut paljon tunnettuja urheilijoita Jari Kurrista Hannes Kolehmaiseen. Museo ottaa vastaan lahjoituksia myös tavallisilta ihmisiltä, sillä kokoelmiin pyritään tallettamaan myös peruskuntoilijan varusteita ja asuja.

Museon perusnäyttely esittelee yli 1 000 museoesinettä vierailijoille, mikä on kuitenkin vain murto-osa museon kokoelmista[3]. Museon esineistöön on mahdollista tutustua myös museon verkkosivuilta löytyvän virtuaalinäyttelyn kautta.[4]

Valokuvakokoelma

Urheilumuseo ylläpitää myös valokuva-arkistoa, johon on koottu yhteensä yli 200 000 kuvaa 1800-luvun lopulta alkaen aina nykypäivään asti. Painopiste on pääasiassa ennen 1970-lukua kuvatuissa otoksissa, mutta kokoelmissa on myös nykykuvaajien kuvia.

Laajin erityiskokoelma on Helsingin olympiakisoista 1952; yli 10 000 negatiivia alkaen kisajärjestelyistä päätösjuhliin asti.[3]

Hallinto

Urheilumuseota ylläpitää vuonna 1938 perustettu Suomen Urheilumuseosäätiö. Urheilumuseoon kuuluu myös arkisto ja kirjasto.

Urheilumuseolla on ollut päätoiminen johtaja vuodesta 1977. Museonjohtajana ovat työskennelleet Antti O. Arponen 1977–1979, Risto Nieminen 1980–1986 ja Pekka Honkanen vuodesta 1986 lähtien. Säätiön hallituksen puheenjohtaja on filosofian tohtori Keijo K. Kulha.[5]

Lähteet

  1. Paavo Nurmen kotitalo Suomen Urheilumuseo. Viitattu 10.8.2015.
  2. Suomen Urheilumuseon historia urheilumuseo.fi. Suomen Urheilumuseo. Viitattu 24.8.2010. [vanhentunut linkki]
  3. a b Suomen Urheilumuseo helsinkiopas.com. Opasmedia. Viitattu 24.8.2010.
  4. Suomen Urheilumuseon Virtuaalinäyttely Suomen Urheilumuseo. Viitattu 10.8.2015.
  5. Suomen Urheilumuseosäätiön hallitus 2013–2015 Suomen Urheilumuseo. Viitattu 10.8.2015.

Aiheesta muualla