Ero sivun ”Israelin arabit” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Ei muokkausyhteenvetoa |
→Historiaa: arabivähemmistön tasa-arvo > väestönosien tasa-arvo |
||
| Rivi 31: | Rivi 31: | ||
Suuri osa [[Palestiina (alue)|Palestiinan alueella]] 1948 asuneista arabeista pakeni muihin arabimaihin [[Israelin itsenäisyyssota|Israelin itsenäisyyssodan]] aikana. Osa palasi sodan jälkeen takaisin koteihinsa. Israelin valtio oli sillä välin ottanut haltuunsa osan arabien omistamista maista, arabien mukaan jopa suurimman osan. Juutalaisen Israelin hallitsemille alueille jäi 156 000 arabia, joista kasvoi kuuden vuosikymmenen aikana hyvin korkean syntyvyyden seurauksena 1,1-miljoonainen väestönosa. Itsenäisyyssotaa seuranneiden kahden vuosikymmenen aikana arabikylät joutuivat sotilaallisen valvonnan alaisiksi, ja heidät eristettiin Israelin reuna-alueiden [[Palestiinalaiset|palestiinalaisista]], jotka eivät olleet maan kansalaisia. Israelin hallinto piti arabeja turvallisuusuhkana, sillä moni arabijohtaja ja -akateemikko oli kyseenalaistanut Israelin juutalaisuuden.<ref name="reiter">[https://www.jewishvirtuallibrary.org/jsource/isdf/text/reiter.html Israel Studies An Anthology: Israel and its Arab Minority], Yitzhak Reiter 2009, Jewish Virtual Library</ref> |
Suuri osa [[Palestiina (alue)|Palestiinan alueella]] 1948 asuneista arabeista pakeni muihin arabimaihin [[Israelin itsenäisyyssota|Israelin itsenäisyyssodan]] aikana. Osa palasi sodan jälkeen takaisin koteihinsa. Israelin valtio oli sillä välin ottanut haltuunsa osan arabien omistamista maista, arabien mukaan jopa suurimman osan. Juutalaisen Israelin hallitsemille alueille jäi 156 000 arabia, joista kasvoi kuuden vuosikymmenen aikana hyvin korkean syntyvyyden seurauksena 1,1-miljoonainen väestönosa. Itsenäisyyssotaa seuranneiden kahden vuosikymmenen aikana arabikylät joutuivat sotilaallisen valvonnan alaisiksi, ja heidät eristettiin Israelin reuna-alueiden [[Palestiinalaiset|palestiinalaisista]], jotka eivät olleet maan kansalaisia. Israelin hallinto piti arabeja turvallisuusuhkana, sillä moni arabijohtaja ja -akateemikko oli kyseenalaistanut Israelin juutalaisuuden.<ref name="reiter">[https://www.jewishvirtuallibrary.org/jsource/isdf/text/reiter.html Israel Studies An Anthology: Israel and its Arab Minority], Yitzhak Reiter 2009, Jewish Virtual Library</ref> |
||
[[Kuuden päivän sota|Kuuden päivän sodan]] 1967 seurauksena Israelin arabit lähenivät palestiinalaisten kanssa, ja samalla vastakkainasettelu juutalaisten kanssa kasvoi. Arabit järjestäytyivät poliittisesti 1970-luvun puolivälissä ja alkoivat vaatia parempia oikeuksia. Koko maan arabiväestö järjesti 30. maaliskuuta 1976 yleislakon, jota he muistavat yhä vuosittain mielenosoituksin. Arabien asema koheni 1980-luvulla, osin heidän väestönosuutensa voimakkaan kasvun seurauksena. Arabeille palautettiin maita ja laittomia asumuksia laillistettiin. [[Ensimmäinen intifada|Ensimmäinen intifada 1987]] katkaisi kuitenkin liennytyksen kun arabit asettuivat palestiinalaisten puolelle. 1990-luvun alkupuolella arabien keskuudessa syntyivät niin integraatiota kuin kansallismielisyyttäkin kannattaneet poliittiset suuntaukset. [[Oslon rauhansopimus|Oslon rauhansopimuksen]] kariuduttua Israelin arabien ja juutalaisten välillä on ollut ajoittain väkivaltaisia kahakoita. Niiden seurauksena hallituksen nimittämä Orin komissio suositteli että arabiasiat siirrettäisiin suoraan pääministerin alaisuuteen, maan |
[[Kuuden päivän sota|Kuuden päivän sodan]] 1967 seurauksena Israelin arabit lähenivät palestiinalaisten kanssa, ja samalla vastakkainasettelu juutalaisten kanssa kasvoi. Arabit järjestäytyivät poliittisesti 1970-luvun puolivälissä ja alkoivat vaatia parempia oikeuksia. Koko maan arabiväestö järjesti 30. maaliskuuta 1976 yleislakon, jota he muistavat yhä vuosittain mielenosoituksin. Arabien asema koheni 1980-luvulla, osin heidän väestönosuutensa voimakkaan kasvun seurauksena. Arabeille palautettiin maita ja laittomia asumuksia laillistettiin. [[Ensimmäinen intifada|Ensimmäinen intifada 1987]] katkaisi kuitenkin liennytyksen kun arabit asettuivat palestiinalaisten puolelle. 1990-luvun alkupuolella arabien keskuudessa syntyivät niin integraatiota kuin kansallismielisyyttäkin kannattaneet poliittiset suuntaukset. [[Oslon rauhansopimus|Oslon rauhansopimuksen]] kariuduttua Israelin arabien ja juutalaisten välillä on ollut ajoittain väkivaltaisia kahakoita. Niiden seurauksena hallituksen nimittämä Orin komissio suositteli että arabiasiat siirrettäisiin suoraan pääministerin alaisuuteen, maan väestönosien tasa-arvoa parannettaisiin, poliisin kovaotteista toimintaa arabeja kohtaan tarkastettaisiin, ja arabien kollektiivinen identiteetti tunnustettaisiin yhteisessä kulttuurissa. Vastakkansasettelu kuitenkin jatkui, ja vuosina 2006–2007 Israelin johtavat arabijärjestöt kyseenalaistivat julkaisuissaan Israelin olemassaolon juutalaisena valtiona ja vaativat kansallistettuja maita takaisin arabeille.<ref name="reiter" /> |
||
== Kulttuuri == |
== Kulttuuri == |
||
Versio 15. lokakuuta 2015 kello 13.55
 |
Tätä artikkelia on ehdotettu lupaavaksi artikkeliksi. Lupaava artikkeli -laatumerkinnän on tarkoitus kertoa, että yhteisön mielestä artikkeli sisältää selkeät perustiedot aiheestaan ja on muutenkin kunnossa. Artikkelin keskustelusivulla voit ottaa asiaan kantaa.
|
| Israelin arabit | |
|---|---|
| Väkiluku | 1,658 miljoonaa |
| Kielet | arabia |
| Uskonnot | sunnalainen islam, kristinusko |
Israelin arabit ovat arabeja, jotka ovat Israelin kansalaisia. Israelin tilastokeskuksen mukaan vuonna 2013 Israelissa oli 1,658 miljoonaa arabia eli 20,7 prosenttia maan koko väestöstä.[1]
Israelin arabit asuvat etupäässä kolmella alueella: Galileassa, missä heitä on puolet väestöstä, "pienessä kolmiossa" niin sanotun Vihreän linjan vierellä, sekä eteläisessä Negevin autiomaassa. Useimmat arabit asuvat arabikaupungeissa ja -kylissä. Suurista kaupungeista arabeja asuu etenkin Jaffa/Tel Avivissa ja Haifassa.[2]
Historiaa
Suuri osa Palestiinan alueella 1948 asuneista arabeista pakeni muihin arabimaihin Israelin itsenäisyyssodan aikana. Osa palasi sodan jälkeen takaisin koteihinsa. Israelin valtio oli sillä välin ottanut haltuunsa osan arabien omistamista maista, arabien mukaan jopa suurimman osan. Juutalaisen Israelin hallitsemille alueille jäi 156 000 arabia, joista kasvoi kuuden vuosikymmenen aikana hyvin korkean syntyvyyden seurauksena 1,1-miljoonainen väestönosa. Itsenäisyyssotaa seuranneiden kahden vuosikymmenen aikana arabikylät joutuivat sotilaallisen valvonnan alaisiksi, ja heidät eristettiin Israelin reuna-alueiden palestiinalaisista, jotka eivät olleet maan kansalaisia. Israelin hallinto piti arabeja turvallisuusuhkana, sillä moni arabijohtaja ja -akateemikko oli kyseenalaistanut Israelin juutalaisuuden.[3]
Kuuden päivän sodan 1967 seurauksena Israelin arabit lähenivät palestiinalaisten kanssa, ja samalla vastakkainasettelu juutalaisten kanssa kasvoi. Arabit järjestäytyivät poliittisesti 1970-luvun puolivälissä ja alkoivat vaatia parempia oikeuksia. Koko maan arabiväestö järjesti 30. maaliskuuta 1976 yleislakon, jota he muistavat yhä vuosittain mielenosoituksin. Arabien asema koheni 1980-luvulla, osin heidän väestönosuutensa voimakkaan kasvun seurauksena. Arabeille palautettiin maita ja laittomia asumuksia laillistettiin. Ensimmäinen intifada 1987 katkaisi kuitenkin liennytyksen kun arabit asettuivat palestiinalaisten puolelle. 1990-luvun alkupuolella arabien keskuudessa syntyivät niin integraatiota kuin kansallismielisyyttäkin kannattaneet poliittiset suuntaukset. Oslon rauhansopimuksen kariuduttua Israelin arabien ja juutalaisten välillä on ollut ajoittain väkivaltaisia kahakoita. Niiden seurauksena hallituksen nimittämä Orin komissio suositteli että arabiasiat siirrettäisiin suoraan pääministerin alaisuuteen, maan väestönosien tasa-arvoa parannettaisiin, poliisin kovaotteista toimintaa arabeja kohtaan tarkastettaisiin, ja arabien kollektiivinen identiteetti tunnustettaisiin yhteisessä kulttuurissa. Vastakkansasettelu kuitenkin jatkui, ja vuosina 2006–2007 Israelin johtavat arabijärjestöt kyseenalaistivat julkaisuissaan Israelin olemassaolon juutalaisena valtiona ja vaativat kansallistettuja maita takaisin arabeille.[3]
Kulttuuri
Arabeilla on Israelissa oma kansallinen identiteettinsä. Heillä on juutalaisväestöstä poikkeava kieli ja uskonto, heillä on oma koulujärjestelmä, oma kirjallisuus, teatteri ja joukkotiedotus sekä omat uskonnolliset oikeusistuimet, jotka käsittelevät henkilöasioita.[4]
Israelin arabit puhuvat arabiaa, joka on toinen Israelin virallisista kielistä heprean ohella. Monet arabit puhuvat hepreaa toisena kielenään. Maassa on satoja arabiankielisiä kouluja.[5]
Israelin arabeista noin 80 prosenttia on islaminuskoisia.[5] Useimmat Israelin muslimiarabit ovat sunneja. Kymmenesosa heistä on beduiineja.[4] Kristittyjä Israelin arabeista on 10 prosenttia samoin kuin druuseja, joita ei virallisesti kuitenkaan lueta maan arabiväestöön kuuluviksi.[2]
Yhteiskunnallinen asema
Arabeilla on Israelissa maan kansalaisina täydet kansalaisoikeudet.[4] Heillä ei kuitenkaan ole asevelvollisuutta kuten juutalaisilla, lukuun ottamatta druuseja ja tšerkessejä. Vaikka nuoret arabit voivatkin käydä töissä sinä aikana kun muut israelilaiset suorittavat pitkää asepalvelustaan, armeijan käymättömyys sulkee arabeilta myöhemmin joitain ovia työelämässä ja avustusten suhteen. Jotkut arabit käyvät armeijan vapaaehtoisina.[5] Armeijan käymiseen suhtaudutaan maan arabiyhteisössä kuitenkin yleensä kielteisesti.[2]
Israel on Lähi-idän ainoa maa, missä homoseksuaaleja ei vainota. Tämän seurauksena maahan on muuttanut paljon homoseksuaaleja arabeja naapurimaista.[6]
Harvardin yliopiston tekemän kyselyn mukaan 77 % Israelin arabeista asuu Israelissa mieluummin kuin missään muussa maassa.[6]
Politiikka
Arabit johtavat Israelissa omia kuntiaan.[4] Israelin arabeilla on omia poliittisia puolueita. Arabeja on toiminut myös Israelin hallituksen ministereinä, korkeimmassa oikeudessa ja diplomaatteina.[6] Israelin hallituksen ensimmäinen arabimuslimiministeri oli Raleb Majadele, joka nimitettiin vuonna 2007 maan tiede-, teknologia-, kulttuuri- ja urheiluministeriksi.[7] Maaliskuun 2015 parlamenttivaaleissa yhdistynyt arabipuolueiden liitto sai 13 paikkaa maan 120-paikkaiseen parlamenttiin.[8]
Syrjintä
Jotkut arabit kokevat syrjintää, ja arabien sosioekonominen asema onkin juutalaisiin verrattuna heikompi monella alueella. Jotkut juutalaiset suhtautuvat maan arabeihin epäluuloisesti ja pitävät heitä demografisena uhkana.[9]
Israelissa arabit asuvat yleensä omilla asuinalueillaan erossa juutalaisista, lukuun ottamatta muutamaa kaupunkia. He käyvät myös omia koulujaan. Arabikylät saavat vähemmän rahoitusta kuin juutalaiskylät, minkä seurauksena niiden infrastruktuuri, koulut ja palvelut ovat heikompia. Arabit ovat Israelissa aliedustettuja korkeakoulutuksessa ja useimmilla teollisuudenaloilla.[5] Juutalaisten käyttämä heprea on Israelin liike-elämän kieli. Arabeilla on myös juutalaisia huonommat mahdollisuudet vuokrata maata.[10]
Vuosina 2001–2004 Israelin hallitus käytti miljardi dollaria arabien sosioekonomisen aseman parantamisprojektiin.[5]
Väestötietoa
Israelin arabiperheet ovat juutalaisperheitä suurempia.[5] Arabiperheiden keskimääräinen lapsiluku on 3,6. Imeväiskuolleisuus oli 6,5 promillea vuonna 2008. Vuonna 1999 arabilapsista 97 % kävi koulua, ja 46 % arabeista kävi lukion ja 19 % yliopiston. Israelin arabien lukutaitoaste on 92 %, mikä on selvästi korkeampi kuin missään arabimaassa. Israelin arabien elinajanodote vuonna 2009 oli 78,5 vuotta.[11]
Arabit ovat vähemmän koulutettuja kuin juutalaiset, ja heidän tulotasonsa on matalampi.[5] Vuonna 2009 Israelin arabeista työttöminä oli 8,5 prosenttia, ja niin miesten kuin naistenkin työttömyysaste oli matalampi kuin juutalaisten.[11] Vuonna 2008 Israelin arabinaisista 21 % kävi töissä kodin ulkopuolella (juutalaisnaisista 57 %).[11]
Lähteet
- ↑ 65th Independence Day - More than 8 Million Residents in the State of Israel, Israelin tilastokeskus, 14.4.2013
- ↑ a b c Maya Kroitoru: Arabs in Israel: A minority in the Jewish state MyJewishLearning. Viitattu 18.3.2015.
- ↑ a b Israel Studies An Anthology: Israel and its Arab Minority, Yitzhak Reiter 2009, Jewish Virtual Library
- ↑ a b c d Israeli Foreign Ministry: Israeli Arabs: History & Overview Jewish Virtual Library. Viitattu 18.3.2015.
- ↑ a b c d e f g Mitchell Bard: Israeli Arabs: Status of Arabs in Israel Jewish Virtual Library. Viitattu 18.3.2015.
- ↑ a b c Fact #2: One quarter of Israeli citizens are not Jewish 10 Facts About the Arab-Israeli Conflict. Viitattu 18.3.2015.
- ↑ Attila Somfalvi: First Arab Israeli minister named Ynet news. Viitattu 18.3.2015.
- ↑ Oikeistolainen Likud-puolue Israelin vaalien voittaja 18.3.2015. Yle.fi. Viitattu 18.3.2015.
- ↑ Arab Minority Rights ACRI. Viitattu 18.3.2015.
- ↑ Maya Kroitoru: Arabs in Israel: A minority in the Jewish state 2 MyJewishLearning. Viitattu 18.3.2015.
- ↑ a b c Efraim Karsh: Israel's Arabs: Deprived or Radicalized? Israel Affairs. 1/2013. Middle East Forum. Viitattu 18.3.2015.