Ero sivun ”Merenkulkulaitos” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Hartz (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
SeeggeAWBBot (keskustelu | muokkaukset)
p →‎Historia: siistiminen, typos fixed: mukaanl → mukaan l using AWB
Rivi 20: Rivi 20:
Jo 28. kesäkuuta 1810 määrättiin Suomen luotsilaitosta johtamaan valtion [[luotsimajuri]], mikä merkitsi luotsaushallinnon syntyä. Vuonna 1815 luotsimajurin yläpuolelle luotiin luotsi-inspehtorin virka, mutta '''Luotsi- ja majakkalaitosten ylihallitus''' perustettiin lopulta vasta vuonna 1850. Laitoksen tehtäviin kuului muun muassa [[majakka|majakoitten]] rakentaminen ja niistä huolehtiminen. Se oli sotilaallisesti järjestetty keskusvirasto, joka oli talousasioissa [[Suomen senaatti|senaatin]] ja sotilasasioissa [[Suomen kenraalikuvernööri|kenraalikuvernöörin]] alainen. Laitoksen tirehtöörillä (johtajalla) oli viran puolesta everstin arvo. [[Sortokaudet|Sortokausien]] aikana venäläisten ote strategisesti tärkeänä pidetystä virastosta tiukkeni ja 1912 Suomen luotsi- ja majakkalaitos alistettiin kokonaan Venäjän meriministeriölle.<ref>''Pääjohtajakunta'', s. 184–185.</ref>
Jo 28. kesäkuuta 1810 määrättiin Suomen luotsilaitosta johtamaan valtion [[luotsimajuri]], mikä merkitsi luotsaushallinnon syntyä. Vuonna 1815 luotsimajurin yläpuolelle luotiin luotsi-inspehtorin virka, mutta '''Luotsi- ja majakkalaitosten ylihallitus''' perustettiin lopulta vasta vuonna 1850. Laitoksen tehtäviin kuului muun muassa [[majakka|majakoitten]] rakentaminen ja niistä huolehtiminen. Se oli sotilaallisesti järjestetty keskusvirasto, joka oli talousasioissa [[Suomen senaatti|senaatin]] ja sotilasasioissa [[Suomen kenraalikuvernööri|kenraalikuvernöörin]] alainen. Laitoksen tirehtöörillä (johtajalla) oli viran puolesta everstin arvo. [[Sortokaudet|Sortokausien]] aikana venäläisten ote strategisesti tärkeänä pidetystä virastosta tiukkeni ja 1912 Suomen luotsi- ja majakkalaitos alistettiin kokonaan Venäjän meriministeriölle.<ref>''Pääjohtajakunta'', s. 184–185.</ref>


Suomen itsenäistyttyä perustettiin 15. joulukuuta 1917 annetulla asetuksella '''Merenkulkuhallitus''' hoitamaan kaikkia merenkulkuasioita, mukaanlukien luotsi- ja majakka-asiat. Niiden ohella uuden keskusviraston tehtäviin kuuluivat merenkulun, laivanrakennuksen ja -tarkastuksen, merenkulkuoppilaitosten, lastimerkkien asettamisen sekä satamien valvonta, laivarekisterin ylläpito ja jäänmurtajista huolehtiminen. Organisaatio pysyi samanlaisena suuren osan itsenäisyyden aikaa aina 1990-luvulle saakka. Merenkulkuhallituksen nimi muutettiin merenkulkulaitokseksi vuonna 1998. Siitä erkanivat omiksi liikelaitoksikseen vuonna 2004 [[Varustamoliikelaitos]] ja [[Luotsausliikelaitos]].<ref>''Pääjohtajakunta'', s. 185–186.</ref>
Suomen itsenäistyttyä perustettiin 15. joulukuuta 1917 annetulla asetuksella '''Merenkulkuhallitus''' hoitamaan kaikkia merenkulkuasioita, mukaan lukien luotsi- ja majakka-asiat. Niiden ohella uuden keskusviraston tehtäviin kuuluivat merenkulun, laivanrakennuksen ja -tarkastuksen, merenkulkuoppilaitosten, lastimerkkien asettamisen sekä satamien valvonta, laivarekisterin ylläpito ja jäänmurtajista huolehtiminen. Organisaatio pysyi samanlaisena suuren osan itsenäisyyden aikaa aina 1990-luvulle saakka. Merenkulkuhallituksen nimi muutettiin merenkulkulaitokseksi vuonna 1998. Siitä erkanivat omiksi liikelaitoksikseen vuonna 2004 [[Varustamoliikelaitos]] ja [[Luotsausliikelaitos]].<ref>''Pääjohtajakunta'', s. 185–186.</ref>


1.1.2010 alkaen Merenkulkulaitos, [[Ilmailuhallinto]], [[Ajoneuvohallintokeskus]] ja [[Rautatievirasto]] yhdistyvät uudeksi [[Liikennevirasto]]ksi ja [[Liikenteen turvallisuusvirasto]]ksi.
1.1.2010 alkaen Merenkulkulaitos, [[Ilmailuhallinto]], [[Ajoneuvohallintokeskus]] ja [[Rautatievirasto]] yhdistyvät uudeksi [[Liikennevirasto]]ksi ja [[Liikenteen turvallisuusvirasto]]ksi.

Versio 13. syyskuuta 2015 kello 01.23

Meritaito Oy:n työvene Vaasan edustalla.

Merenkulkulaitos (ruots. Sjöfartsverket, engl. Finnish Maritime Administration, lyhenne MKL[1]; vuoteen 1998 Merenkulkuhallitus, lyhenne MKH[1]) oli vuosina 1917–2009 toiminut Suomen valtion keskusvirasto ja viranomainen, jonka tehtävänä oli vastata merenkulun turvallisuudesta, talvimerenkulun avustamisesta, väylänpidosta, meriliikenteen ohjauksesta ja luotsauksesta sekä merikartoituksesta ja yhteysaluspalveluista.

Vuoden 2010 alusta osa Merenkulkulaitoksen tehtävistä siirtyi silloin perustettujen Liikenneviraston ja Liikenteen turvallisuusviraston vastuulle.

Merenkulkulaitoksen Sisäinen tuotanto yhtiöitettiin vuoden 2010 alussa valtionyhtiöksi, jonka nimeksi tuli Meritaito Oy. Meritaito on erikoistunut vesiväylien hoitoon, kanavien käyttöön ja kunnossapitoon, merenmittaukseen, öljyntorjuntaan, vesirakentamiseen, vesiväylien suunnitteluun sekä muoviputkiviittojen ja -poijujen valmistamiseen.

Merenkulkulaitoksen luotsausyksikkö on nykyisin Luotsausliikelaitos. Se erkani Merenkulkulaitoksesta vuonna 2004 erilliseksi valtion liikelaitokseksi.

Merenkulkulaitoksen pääkonttori oli Helsingin Ruoholahdessa Porkkalankadulla. Nykyisin samoissa tiloissa toimii Meritaito Oy.

Tehtävät ja toiminta

Laitos kilpailutti vuoden 2007 alusta alkaen väylänhoitotyöt, aikaisemmin se osti palveluita yksinomaan Varustamoliikelaitos Finstashipiltä.

Jotta Merenkulkulaitoksen olisi helpompi hoitaa alueellisia tehtäviään, Suomi on jaettu merenkulkupiireihin, joita vuodesta 1990 alkaen on ollut neljä. Piirit voivat suorittaa tehtäviä toisen piirin alueella, jos merenkulkulaitos niin määräsi.

Ennen 2000-luvun muutoksia Merenkulkulaitos oli jaettu seuraaviin osastoihin: yleinen osasto, merenkulkuosasto, liikenneosasto, väyläosasto ja merikarttaosasto.

Historia

Jo 28. kesäkuuta 1810 määrättiin Suomen luotsilaitosta johtamaan valtion luotsimajuri, mikä merkitsi luotsaushallinnon syntyä. Vuonna 1815 luotsimajurin yläpuolelle luotiin luotsi-inspehtorin virka, mutta Luotsi- ja majakkalaitosten ylihallitus perustettiin lopulta vasta vuonna 1850. Laitoksen tehtäviin kuului muun muassa majakoitten rakentaminen ja niistä huolehtiminen. Se oli sotilaallisesti järjestetty keskusvirasto, joka oli talousasioissa senaatin ja sotilasasioissa kenraalikuvernöörin alainen. Laitoksen tirehtöörillä (johtajalla) oli viran puolesta everstin arvo. Sortokausien aikana venäläisten ote strategisesti tärkeänä pidetystä virastosta tiukkeni ja 1912 Suomen luotsi- ja majakkalaitos alistettiin kokonaan Venäjän meriministeriölle.[2]

Suomen itsenäistyttyä perustettiin 15. joulukuuta 1917 annetulla asetuksella Merenkulkuhallitus hoitamaan kaikkia merenkulkuasioita, mukaan lukien luotsi- ja majakka-asiat. Niiden ohella uuden keskusviraston tehtäviin kuuluivat merenkulun, laivanrakennuksen ja -tarkastuksen, merenkulkuoppilaitosten, lastimerkkien asettamisen sekä satamien valvonta, laivarekisterin ylläpito ja jäänmurtajista huolehtiminen. Organisaatio pysyi samanlaisena suuren osan itsenäisyyden aikaa aina 1990-luvulle saakka. Merenkulkuhallituksen nimi muutettiin merenkulkulaitokseksi vuonna 1998. Siitä erkanivat omiksi liikelaitoksikseen vuonna 2004 Varustamoliikelaitos ja Luotsausliikelaitos.[3]

1.1.2010 alkaen Merenkulkulaitos, Ilmailuhallinto, Ajoneuvohallintokeskus ja Rautatievirasto yhdistyvät uudeksi Liikennevirastoksi ja Liikenteen turvallisuusvirastoksi.

Merenkulkulaitoksen johtajat

Luotsimajuri

  • Pehr Gustaf Brodd 1810–1836

Luotsi-inspehtorit

  • Nathanael Gerhard af Schultén 1815–1823
  • Abraham Arvid Finckenberg 1823–1839
  • Alexander Wallrond 1839–1848 (vt.)
  • Mikael Nikolajevitš Lermontov 1849–1850

Luotsitirehtöörit

  • Mikael Nikolajevitš Lermontov 1850–1853
  • Boris Nordman 1853–1874
  • Justus Eriksson 1874–1882
  • Sten Carl Tudeer 1882–1885
  • Otto Viktorinus Gadd 1885–1894
  • Anders Sjöman 1894–1910
  • Konstantin Samsonov 1910–1917

Merenkulkuhallituksen pääjohtajat (1917–1925 ylitirehtööri)

[4]

Katso myös

Lähteet

  • Pääjohtajakunta. SKS, Helsinki 2006.

Viitteet

  1. a b Lyhenneluettelo 25.04.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 19.5.2013.
  2. Pääjohtajakunta, s. 184–185.
  3. Pääjohtajakunta, s. 185–186.
  4. Pääjohtajakunta, s. 186–187.

Aiheesta muualla